Miten pitkälle perheestä huolehtimisen tulisi ulottua?

”AFRIKKALAISESSA kulttuurissa minua käsketään huolehtimaan veljestäni”, sanoi nigerialainen kirjailija S. A. Jegede. ”Afrikkalaisessa kulttuurissa vaaditaan kunnioituksen osoittamista omia vanhempiaan kohtaan ja sitä, että pitää heistä huolta.” Afrikassa ja muissa osissa maailmaa perheenjäsenten auttaminen on tosiaan elämäntapa.

Usein kuitenkin ”perheen” ajatellaan käsittävän tädit, sedät, serkut, veljen- ja sisarentyttäret ja -pojat – jopa ihmiset, jotka ovat vain kotoisin samasta kylästä! Mutta afrikkalaisten perheiden lähtiessä maaseudulta kaupunkeihin etsimään työtä tällaisen lähisukulaiset käsittävän perheen eli ns. laajentumaperheen jäsenet ovat saattaneet muodostua ongelmaksi. Uudelle asuinpaikalle muuttaneet perheet havaitsevat usein joutuneensa rahaa tai asuntoa pyytävien sukulaisten piirittämiksi. Kaupunkielämälle tyypillisten vaatimusten vuoksi kaukaisten sukulaisten tai samasta kylästä olevien ihmisten auttaminen on kuitenkin usein vaikeaa, ellei mahdotonta.

Raamattu sanoo: ”Totisesti jos joku ei varaa ylläpitoa omaisilleen ja varsinkaan niille, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” (1. Timoteukselle 5:8) Mutta miten pitkälle tämä perheestä huolehtimisen periaate ulottuu? Onko kristityn velvollisuus elättää muitakin sukulaisia kaikissa olosuhteissa? Vai onko niin kuin edellä lainattu nigerialainen kirjailija väittää: ”Lähisukulaiset käsittävän perhejärjestelmän väärinkäytöllä ei ole sijaa afrikkalaisessa kulttuurissa tai Raamatussa”?

Vanhemmat ja lapset

Lähisukulaiset käsittävä perhejärjestelmä vallitsi raamatullisina aikoina. Velvoittaessaan kristityn ’varaamaan ylläpidon omaisilleen’ Raamattu ei kuitenkaan missään osoita, että se ilman muuta tarkoittaisi kaikkia sukulaisia ja muita laajentumaperheeseen kuuluvia.

Raamatussa tähdennetään erityisesti vanhempien velvollisuuksia lapsia kohtaan. Käsitellessään sitä, miten seurakunta auttoi häntä, apostoli Paavali kirjoitti: ”Sillä lasten ei pitäisi kerätä vanhemmilleen, vaan vanhempien lapsilleen.” (2. Korinttolaisille 12:14) Kuuluisa laintuntija H. B. Clark selitti: ”Isällä on luonnollinen ja moraalinen velvollisuus elättää lapsensa.” Jumalan asettamana perheyksikön päänä isällä on ensisijainen vastuu toimia perheen elättäjänä. Vaimo usein avustaa pitämällä tehokkaasti huolta kodista, käyttämällä rahaa viisaasti ja jopa työskentelemällä kodin ulkopuolella, jos olosuhteet sitä vaativat. – Vrt. Sananlaskut 31:10–31.

Pane kuitenkin merkille, että vanhempia kannustetaan tekemään enemmän kuin vain ansaitsemaan rahaa. Heitä kehotetaan ’keräämään’ jonkin verran ansioita lastensa puolesta. Vanhemmat, jotka noudattavat tätä viisasta neuvoa, pystyvät usein avustamaan lapsiaan jopa sen jälkeen, kun nämä ovat kasvaneet aikuisiksi ja lähteneet kotoa. Tämä on erityisen sopivaa silloin, kun lapset tavoittelevat kristillistä kokoajan palvelusta ja tarvitsevat toisinaan taloudellista avustusta voidakseen pysyä tuossa palveluksessa. Raamatunkohdassa ei mainita, että vanhempien tulisi ”kerätä” lukuisille laajentumaperheen jäsenille.

”Asianmukainen korvaus”

Tämä vanhempien osoittama rakkaudellinen huolenpito ei jää palkitsematta. Apostoli Paavali sanoo 1. Timoteuksen kirjeen 5:4:ssä: ”Mutta jos jollakulla leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, niin oppikoot nämä ensin harjoittamaan jumalista antaumusta omassa huonekunnassaan ja maksamaan jatkuvasti asianmukaista korvausta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen, sillä tämä on otollista Jumalan silmissä.” Tällainen huolenpito ikääntyvistä vanhemmista tai isovanhemmista on varmasti sopusoinnussa sen Raamatun esittämän käskyn kanssa, jossa kehotetaan kunnioittamaan vanhempia. – Efesolaisille 6:2; 2. Mooseksen kirja 20:12.

Pane jälleen merkille, ettei Paavali ilmeisestikään velvoittanut etäisiä sukulaisia huolehtimaan tällaisista leskistä. Tuohon aikaan seurakunta otti vastuun sellaisen kristityn lesken elättämisestä, jolla oli takanaan uskollisen palveluksen elämänura. – 1. Timoteukselle 5:3, 9, 10.

Kristityn velvollisuus pitää huolta ”omaisistaan” sisältää ilman muuta hänen aviopuolisonsa ja lapsensa, vanhemmat ja isovanhemmat. Tämänkaltainen vastuu on olemassa myös silloin, kun kristitystä riippuvaiset ovat epäuskoisia tai jollain tavoin fyysisesti vammaisia. Tämä vastuu pysyy niin kauan kuin he ovat elossa. Jos henkilö on naimisissa, siihen voi sisältyä myös aviopuolison auttaminen kunnioittamaan omia vanhempiaan. Tämän periaatteen huomiotta jättämisestä tai halveksimisesta on joskus syntynyt vakavia vaikeuksia avioliitossa.

Miten ja milloin tulisi huolehtia ylläpidosta?

Vanhempien ei tulisi kuitenkaan päätellä voivansa tuhlailla varojaan siinä uskossa, että he voivat milloin tahansa vaatia aineellista tukea lapsiltaan. Se ei myöskään merkitse sitä, että heidän tulisi vaatia jälkeläisiltään kohtuuttomasti huomiota. Näillä on usein omat perheet, joista he ovat ensi sijassa vastuussa. Tämä on sopusoinnussa Paavalin sanojen kanssa: ”Lasten ei pitäisi kerätä vanhemmilleen, vaan vanhempien lapsilleen.” – 2. Korinttolaisille 12:14.

Normaalisti vanhemmat ehkä pystyvät hankkimaan oman kotinsa, omaisuutensa ja tulolähteensä (johon sisältyy yhtiön tai hallituksen maksama eläke), joka voi pitää heitä yllä vanhuuden päivinä. ”Raha on turvaksi”, ja ’keräämällä’ itselleen järkevästi vanhemmat voivat usein välttää asettamasta myöhemmin elämässä suurta taloudellista tai tunneperäistä taakkaa lastensa harteille. – Saarnaaja 7:13, UM.

Saarnaajan 9:11:ssä (UM) olevat Salomon sanat muistuttavat meitä kuitenkin siitä, että ”aika ja aavistamattomat tapahtumat” voivat vaikuttaa parhaimpiinkin suunnitelmiin. Miten siis käy, jos huolellisesta suunnittelusta huolimatta jonkun avioparin tulolähteet ehtyvät tai he tarvitsevat avustusta? Se saisi heidän Jumalaa pelkäävät lapsensa luonnollisesti auttamaan heitä jollakin järkevällä tavalla. Se voi merkitä taloudellisen avun antamista, sitä että pyydetään vanhempia asumaan lastensa luona tai lähellä heitä, tai laitoshoidon järjestämistä, jos se on tarpeellista. Ikääntyneiden vanhempien tai isovanhempien tulisi tietenkin olla järkeviä eikä odottaa jälkeläistensä järjestävän heille ylellistä elämää, sillä Raamatun neuvo on: ”Kun meillä siis on elatus ja vaatteet, me tyydymme näihin.” – 1. Timoteukselle 6:8.

Monissa tapauksissa hallituksen sosiaaliturvajärjestelmä, eläkkeet, avustukset, joita suodaan iäkkäille ja henkilökohtaiset säästöt voivat suoda riittävän, vaikkakin vaatimattoman, toimeentulon iäkkäille vanhemmille tai isovanhemmille. On viisasta ottaa selville, millaista huolenpitoa on tarjolla niille, jotka täyttävät vaatimukset. – Roomalaisille 13:6.

Vältä farisealaista järkeilyä

Jeesus kuritti kirjanoppineita ja fariseuksia, koska he sanoivat tarpeessa oleville vanhemmille: ”Mitä minulla onkin, mistä voisit saada minulta hyötyä, on Jumalalle omistettu lahja.” (Matteus 15:5) Jeesuksen päivinä hurskaat juutalaiset saattoivat panna sivuun rahaa tai omaisuutta, joka lopulta lahjoitettiin temppelille. Fariseukset vaalivat sellaista ajatusta, että niitä tavaroita, jotka oli kerran omistettu temppelille, ei voisi missään olosuhteissa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen – ei edes ikääntyneistä vanhemmista huolehtimiseen.

Kristus tuomitsi tämän fariseusten ajattelun, koska se ei ollut sopusoinnussa Jumalan lain hengen kanssa. Hänen mielestään vanhempien kunnioittaminen oli tärkeämpää kuin ihmistekoisten sääntöjen noudattaminen. Samalla tavoin nykyään jotkut kristityt ovat omistaneet elämänsä palvelukseen, kenties palvelleet lähetystyöntekijöinä, tienraivaajina tai matkavalvojina. Saatuaan tietää, että heidän vanhempansa olivat tarpeessa, he yrittivät kovasti löytää tapoja huolehtia omaisistaan samalla kun jatkoivat omalla palvelussarallaan. Mutta kun sellaisten järjestelyjen tekeminen ei onnistunut millään tavalla, he eivät järkeilleet, että heidän palvelusetunsa olisivat tärkeämpiä kuin heidän kunnioituksensa vanhempiaan kohtaan. He ansaitsevat lämpimän kiitoksensa siitä, että he järjestivät elämänsä uudelleen, mikä usein merkitsi suuria henkilökohtaisia uhrauksia, täyttääkseen perhevelvollisuutensa.

Tehkäämme hyvää kaikille

Vaikka Raamattu velvoittaakin kristittyjä huolehtimaan tarpeessa olevista läheisistä perheenjäsenistä, se ei sulje pois rakkauden osoittamista tasapainoisella tavalla laajentumaperheen jäseniä kohtaan. Toisinaan jotkut tädit, serkut tai sisaren- tai veljenpojat voivat olla yhtä läheisiä kuin perheenjäsenet. Raamattu kannustaa meitä ’tekemään hyvää kaikille’. (Galatalaisille 6:10) Jos kristitty pystyy auttamaan sellaista sukulaista, hänen ei tosiaankaan täytyisi ’sulkea hellän sääliväisyytensä ovea’. Hän voi pikemminkin tuntea olevansa moraalisesti velvollinen auttamaan. – 1. Johannes 3:17.

Siitä huolimatta kristitty on ensisijaisesti vastuussa lähimmistä perheenjäsenistään: aviopuolisostaan, lapsista, vanhemmista ja isovanhemmista. Hänen tulisi sen vuoksi harkita vakavasti, ennen kuin hän ottaa kantaakseen vastuun, joka voisi vahingoittaa heitä – taloudellisesti, tunneperäisesti tai hengellisesti.

Perheestä huolehtimista koskevat Raamatun neuvot ovat sen vuoksi ystävällisiä ja järkeviä. Niiden noudattaminen voi vapauttaa kristityn paljosta tarpeettomasta huolesta, ja se voi auttaa häntä asettamaan asiansa tärkeysjärjestykseen. Kaiken tämän tarkoituksena on ylistää Jehovaa, ”Isää, jolle jokainen suku taivaassa ja maan päällä on kiitollisuudenvelassa nimestään”. – Efesolaisille 3:14, 15.

[Kuva s. 25]

Kristityt vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa omista lapsistaan

[Kuva s. 25]

Kristityn vastuut voivat ulottua ikääntyneisiin vanhempiin samoin kuin lapsiin