Valitsetko itse vai annatko toisten valita puolestasi?
KAHDEKSANVUOTIAAKSI asti Pedro palvoi Maleiwaa, jonka otaksutaan olevan ihmisen luoja ja maan tekijä. Hän pelkäsi Yolujáa, jonka sanotaan olevan kaiken pahan ja sairauksien ennustaja, ja hän pyrki tekemään tyhjäksi manalan jumalaksi väitetyn Pulowin ilkeät suunnitelmat.
Pedro kuuluu guajiro-intiaaneihin, yhteen monista Venezuelan intiaaniheimoista. Hän noudatti esi-isiltä perimäänsä uskontoa, kunnes hänet eräänä päivänä paikallisen koulun opettajan myötävaikutuksella kastettiin katolilaiseksi.
”Kukaan ei kysynyt minun mielipidettäni enkä tiennyt mitään uudesta uskonnostani”, Pedro selitti. ”Sen kuitenkin ymmärsin, ettei olisi vaikea omaksua tätä uutta uskontoa, joka ei vaatinut minua tekemään mitään suuria muutoksia jokapäiväisessä käyttäytymisessäni. Olin uskollinen uudelle uskonnolleni, sillä kävin aina messussa jolloinkin joulukuussa.”
Vaikka Pedro kuului kahteen eri uskontoon, hän ei ollut tietoisesti valinnut itselleen kumpaistakaan. Valinnan olivat tehneet toiset hänen puolestaan. Lukemattomille ihmisille on käynyt samoin vuosisatojen kuluessa. Itse asiassa suhteellisen harvat nykyään elävistä viidestä miljardista ihmisestä ovat tietoisesti valinneet uskontonsa. Heidän uskontonsa on yleensä samalla tavoin perittyä kuin on heidän ulkonäkönsä, tapansa tai se koti, missä he asuvat.
He tekivät oman valintansa
Onko perintönä saatu sitten meille aina parasta? Me saatamme yrittää kohentaa ulkonäköämme niin paljon kuin voimme. Me voimme pyrkiä kunnostamaan kotiamme, jonka vanhempamme ovat ehkä jättäneet meille. Me saatamme jopa ponnistella ankarasti päästäksemme eroon epämiellyttävistä taipumuksista, joita olemme perineet.
Tästä syystä monet ovat eri puolilla maailmaa muuttaneet suhtautumistaan esi-isiltään perimäänsä uskontoon. Sen sijaan että he pitäisivät tällaista petoksena sukuperinteitä kohtaan, joita täytyy mitään kyselemättä vaalia, heidän uskonnollinen kaipuunsa on saanut heidät etsimään jotain parempaa. Näin kävi Hiroko-nimiselle tytölle, jonka isä toimi Japanissa buddhalaisena pappina Myokyon temppelissä.
”Kun olin lapsi, minulla oli tapana tarpoa kylmimpinä talvi-iltoina edestakaisin kylämme lumisia katuja lyhty kädessä”, Hiroko selittää. ”Isä käveli aina edellä lyöden rumpua ja laulaen sutroja. Pienestä pitäen olivat itsensä kuolettamiseen liittyvät menot ja buddhalaiset rituaalit olleet osa elämääni.”
Hiroko ei kuitenkaan ollut tyytyväinen isiltä perimäänsä uskontoon. ”En saanut ainuttakaan tyydyttävää vastausta niihin moniin kysymyksiin, joita minulla oli. Moni asia ihmetytti minua suuresti: ihmisten nimien vaihtaminen heidän kuoltuaan; hautakivien kohteleminen elävinä olentoina aina, kun niille laulettiin sutroja; paperiset taikakalut, joiden oletettiin taianomaisesti suojelevan uskovia; ja monet muut temppeliseremoniat.
”Minulle kerrottiin, että me kuuluimme buddhalaisuuden valistuneimpaan lahkoon. Silti kaikki kysymykseni jäivät edelleen vastausta vaille. Olin vakuuttunut siitä, että täytyy olla olemassa jokin, jossakin. Toiveenani oli päästä tutustumaan vapaasti sellaiseen uskontoon, joka tarjoaisi minulle kaikki tarvitsemani vastaukset.” Hiroko tutustui erilaisiin idän uskontoihin, eikä mikään niistä vastannut hänen odotuksiaan. Lopulta hän sai Jehovan todistajien avulla Raamatun perusteella tietää kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka on luonut taivaan ja maan, ja hän myös löysi vastaukset häntä jo lapsena askarruttaneisiin kysymyksiin.
Hänen kohdallaan toteutuivat kirjaimellisesti seuraavat profeetta Jeremian sanat: ”Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.” – Jeremia 29:13, 14.
Hiroko tunsi, että hänen kannatti tehdä oma valintansa, vaikka se erosikin hänen vanhempiensa tekemästä valinnasta. Hän selittää: ”Iloitsen suuresti saatuani asioihin selvyyden, eikä minulla ole enää niitä kalvavia kysymyksiä ja huolenaiheita, jotka vaivasivat minua niin monia vuosia.” Olitpa sitten tyytyväinen nykyiseen uskontoosi tai et, sinunkin kannattaa silti tehdä oma valintasi.
Miksi pitäisi tehdä valinta
Useimmat meistä olisivat yhtä mieltä siitä – nimittäin jos pysähtyisimme ajattelemaan asiaa – että uskonto on jotakin niin tärkeää, ettei sitä voida jättää sattuman varaan. Koetammehan me ohjata elämäämme jokapäiväisissäkin asioissa niin paljon kuin suinkin. Kukapa haluaisi olla pelkästään olosuhteitten uhri?
Jos sinulla olisi kova päänsärky, niin ottaisitko jostakin lääkekaappisi lääkepurkista pari pilleriä ja nielaisisit ne nopeasti tutkimatta sen tarkemmin, mitä purkin kyljessä lukee?
Jos olisit valitsemassa itsellesi uusia vaatteita, ottaisitko kaupan vaatetangosta ensimmäisen käteesi sattuvan puvun olettaen huolettomasti, että se ilman muuta istuu hyvin?
Jos olisit ostamassa käytettyä autoa, tekisitkö kaupat tutkimatta ensin edes auton moottorin kuntoa?
Vain joku tyhmänrohkea tekisi näin, saatat ajatella. Tällaisiin asioihin ei tule suhtautua kevyesti. Silti monille meistä on käynyt niin, että yksi elämämme tärkeimmistä ratkaisuista – se, mitä uskontoa meidän pitäisi tunnustaa – on syntynyt ilman meitä, sattumalta, kauan sitten unohduksiin jääneen historian pyörteissä ja synnyinseutumme perusteella.
Eikö sinun olisi viisasta kysyä itseltäsi: ”Mistä saan kiittää omaa uskontoani? Jos se on isiltä perittyä, olenko koskaan tutkinut sitä? Vai olenko tehnyt tietoisen, järkiperäisen valinnan?” Tällaisia kysymyksiä Raamattu kannustaa meitä tekemään itsellemme. Apostoli Paavali nimittäin kehotti korinttolaisia ’koettelemaan jatkuvasti, olivatko he uskossa, tarkistamaan jatkuvasti, mitä he itse olivat’. – 2. Korinttolaisille 13:5.
Raamatussa kerrotaan Timoteus-nimisestä nuoresta miehestä, jota äiti ja isoäiti olivat kasvattaneet sopusoinnussa Raamatun kanssa. On kuitenkin mahdotonta ajatella, että hän olisi sokeasti omaksunut heidän uskontonsa. Paavali vuosia myöhemmin muistutti häntä siitä, mitä hän oli ’oppinut ja mistä hän oli tullut vakuuttuneeksi’. (2. Timoteukselle 3:14) Timoteus oli tullut vakuuttuneeksi saamastaan uskonnosta ja halusi pitäytyä siihen – mutta vasta perusteellisen, omakohtaisen tutkimisen jälkeen.
Toisaalta joissakuissa syntyi halu tarkastella uudelleen uskonnollista kasvatustaan. Sergius Paulus toimi Kyproksella roomalaisena maaherrana, ja hän epäilemättä osoitti kunnioitustaan joillekin roomalaisten jumalille. Kuitenkin kun hän oli kuunnellut Paavalin sananjulistusta, ”hänestä tuli uskova, johon oli tehnyt voimakkaan vaikutuksen se, mitä hän oli oppinut Herrasta”. – Apostolien teot 13:12, New English Bible.
Kummassakin tapauksessa tehtiin Jumalan sanaan perustuvan huolellisen tutkimisen jälkeen tietoinen valinta. Mikset jäljittelisi Sergius Pauluksen ja Timoteuksen menettelytapaa? Toinen vaihtoi uskontoaan, toinen ei, mutta kummankin palkintona oli se, että he olivat löytäneet totuuden. Silti jotkut voivat tuntea haluttomuutta tällaisen askeleen ottamiseen perinteiden, pelon tai ennakkoluulojen takia.
Valinnan tekeminen kysyy rohkeutta
Uskonnolliset perinteet istuvat sitkeässä, ja monet saavat lohdutusta ikiaikaisista tavoista ja uskontunnustuksista. ”Kerran luterilainen, aina luterilainen”, voivat jotkut sanoa. Kenties sinäkin suhtaudut samalla tavoin omaan uskontoosi ja pidät isiltä perittyä parempana kuin jotakin tuntematonta asiaa. Olisi varmastikin epäviisasta hylätä jokin perinne suoralta kädeltä – tutkimatta ensin sen arvoa. Paavali kehotti Tessalonikan kristittyjä ’pitämään kiinni niistä perinteistä, jotka heille oli opetettu’. (2. Tessalonikalaisille 2:15) Toisaalta Jeesus varoitti siitä, että uskonnolliset perinteet voivat vieraannuttaa meidät Jumalasta ja tehdä tyhjäksi hänen Sanansa, Raamatun. (Matteus 15:6) Perinteisiin ei voida aina luottaa.
Tiedon lisääntyessä perinteisiä menetelmiä usein muutetaan tai jopa korvataan uusilla esimerkiksi lääketieteen, luonnontieteiden ja tekniikan aloilla. Näillä aloilla useimmat ihmiset ovat ennakkoluulottomia, mikä osaltaan vie kehitystä eteenpäin. Meistä voi kyllä tuntua, että omat uskonnolliset perinteemme ovat lähtöisin Jumalasta, mutta Raamattu antaa meille neuvon: ”Älkää uskoko jokaista henkeytettyä ilmaisua, vaan koetelkaa henkeytetyt ilmaisut nähdäksenne, ovatko ne Jumalasta.” (1. Johannes 4:1) Se kehottaa meitä ’varmistautumaan kaikesta; pitämään kiinni siitä, mikä on hyvää’. (1. Tessalonikalaisille 5:21) Arvokkaat perinteet kestävät aina tällaisen tarkastelun.
Yksi este valinnan tekemiselle uskonnonasioissa on pelko. ”En koskaan keskustele uskonnosta tai politiikasta!” on yleinen huomautus. Pelko siitä, että havaitsisimme olevamme harhaanjohdettuja, tai sen pelko, mitä toiset saattaisivat ajatella, ovat voimakkaita verukkeita, joiden varjolla haluaisimme olla tekemättä mitään. Jeesuksen päivinä oli monia, jotka ymmärsivät hänen opetustensa arvon, mutta silti pidättyivät tunnustamasta häntä Messiaaksi, ”sillä he pelkäsivät, että heidät erotettaisiin synagogasta. Sillä he arvostivat ihmisten suomaa arvonantoa enemmän kuin Jumalalta tulevaa kunniaa.” – Johannes 12:42, 43, New English Bible.
Nuo Jeesuksen päivinä eläneet menettivät ainutlaatuisen tilaisuuden päästä Kristuksen opetuslapsiksi sen takia, että he antoivat myöten uskonnollisesti ahdasmielisen yhteiskunnan painostukselle. On totta, että vastavirtaan ponnistelu kysyy rohkeutta. Erilaisena oleminen ei ole koskaan helppoa. Jos kuitenkin lykkäät valintaasi tuonnemmaksi, toiset tulevat väistämättä tekemään valinnan sinun puolestasi.
Ennakkoluulot kaikkea ”vierasta, ulkomaista” kohtaan voivat myös olla esteenä niille, jotka haluaisivat puolueettomasti tutkia asioita. Jeesuksen päivinä Messiasta ylenkatsottiin sen takia, että hän oli nasaretilainen, ja halveksittiin sen takia, että hän oli galilealainen. Meidän vuosisadallamme ennakkoluulot ovat vastaavanlaisia. – Johannes 1:46; 7:52.
”Tämähän on juuri niitä uudenlaisia amerikkalaisia uskontoja!” Tällainen oli Ricardon ensireaktio, kun eräs Jehovan todistaja kehotti häntä tutkimaan omia käsityksiään. Hänen latinalaisamerikkalainen taustansa oli saanut hänet kavahtamaan kaikkea, mikä haiskahti yhdysvaltalaiselta. Kävi kuitenkin niin, että hänelle esitetyt todisteet saivat hänen ennakkoluulonsa murenemaan. Ennen muuta hän tuli vakuuttuneeksi sen johdosta, että hän havaitsi kristillisyyden ilmenevän käytännössä Jehovan todistajien keskuudessa. Heidän aito rakkautensa ja uskonsa vetosivat häneen. – Katso aineistoa sivulla 10.
Työnnettyään syrjään ennakkoluulonsa Ricardo saattoi olla yhtä mieltä erään toisen havainnoitsijan kanssa, joka kirjoitti Jehovan todistajista, että ”järjestössään ja todistustyössään he – – tulevat yhtä lähelle kuin mikä muu ryhmä tahansa alkukristillistä yhteisöä”. Nyt hän on sitä mieltä, että ennakkoluulottomuus on välttämätöntä, jotta voisi tehdä parhaan mahdollisen valinnan.
Millaisen valinnan sinä teet?
Pedro, josta kerroimme heti tämän kirjoituksen alussa, voitti perinteet, pelkonsa ja ennakkoluulonsa voidakseen tutkia Raamattua omaksi hyödykseen. Aluksi hänellä oli epäilyksiä, sillä hän oli pettynyt yleensä uskontoon. Hän selittää: ”Uskoni Maleiwaan ja uskoni katolilaisten jumalaan, jonka nimeä en edes tiennyt, eivät olleet tehneet minua kovin onnelliseksi.” Vihdoin hän kuitenkin päätti, että hänestä tulee Jehovan todistaja, ja hänet kastettiin Jehovan todistajaksi 36-vuotiaana. ”Ratkaisevia seikkoja olivat se rakkaus ja kärsivällisyys, jota auttajani osoittivat minua kohtaan, sekä ne tyydyttävät vastaukset, jotka sain Raamatusta”, hän sanoi.
Onko sinulla rohkeutta seurata Pedron esimerkkiä? Olipa uskontosi millainen tahansa, älä jätä sitä sattuman varaan. Ota Jumalan sanan avulla selvää siitä, mikä on totuus, se ainutlaatuinen ja kallisarvoinen totuus, jota Jeesus opetti. Jehovan todistajat mielellään auttavat sinua siinä. He pyytävät vilpittömästi sinua ottamaan varteen seuraavat Joosuan sanat: ’Valitkaa itse, ketä te tahdotte palvella.’ – Joosua 24:15, UM.
[Tekstiruutu s. 10]
Jehovan todistajatko ”amerikkalainen uskonto”?
Monet kansallishenkiset ihmiset tuntevat epäluuloja tai pelkoa kaikkea vieraana tai ulkomaisena pidettyä kohtaan. Se värittää jopa heidän suhtautumistaan moniin uskontoihin.
Jehovan todistajat joutuvat usein tällaisen ajattelutavan uhreiksi: heitä syytetään amerikkalaisen uskonnon edustajiksi, ja sillä perusteella heidät torjutaan. Onko järkevä suhtautumistapa tällainen?
Mitä tosiasiat osoittavat?
1. Niin Costa Ricassa, Jamaikassa, Kanadassa, Puerto Ricossa, Sambiassa ja Suomessa kuin monissa muissakin maissa on suhteellisesti enemmän Jehovan todistajia kuin Yhdysvalloissa.
2. Jehovan todistajat ovat enemmän kuin kansainvälisiä. He ovat ylikansallisia, eli he ylittävät ahtaat kansalliset rajat ja rodulliset etunäkökohdat. Merkille pantavaa on se erinomainen menestys, jota Jehovan todistajilla on ollut heidän voittaessaan rodullisia, heimojen välisiä ja kansallisia ennakkoluuloja. Näin on tapahtunut Etelä-Afrikassa, Israelissa, Libanonissa, Pohjois-Irlannissa ja muissa maissa, joissa on uskonnollista kuohuntaa. Mustat ja valkoiset, juutalaiset ja arabit, entiset katolilaiset ja protestantit – kaikki nykyään Jehovan todistajia – työskentelevät ja palvovat yhdessä konventeissaan ja valtakunnansaleissaan.
3. He painavat raamatullista kirjallisuutta yli 200 kielellä. Esimerkiksi ”Vartiotorni”-lehteä julkaistaan 103 kielellä ja ”Herätkää”-lehteä 54 kielellä, ja niiden yhteinen painosmäärä on nykyään yli 48 miljoonaa lehteä kuukaudessa.
4. Vaikka Jehovan todistajilla on maailmankeskuksensa New Yorkissa, niin ainoastaan 23 prosenttia koko heidän jäsenkunnastaan on yhdysvaltalaisia.
5. Jos Jerusalem oli sopiva ponnahduslauta alkukristillisyydelle, niin on myös Yhdysvallat ollut tänä maailmansotien ja selkkausten aikakautena soveliain ponnahduslauta hyvän uutisen julistamiselle kaikkialla maailmassa. Kokemus on osoittanut, että missä tahansa muualla tämä työ olisi tukahtunut ennakkoluuloihin, kieltoihin tai raaka-aineiden puutteeseen. Huolimatta siitä että Jehovan todistajilla on keskuspaikkansa New Yorkissa, se ei ole yhtään enempää ”amerikkalainen uskonto” kuin varhaiskristillisyys oli juutalainen uskonto, vaikka se leimattiinkin sellaiseksi.
Epäoikeudenmukainen vainoaminen
Yksi selvä osoitus heidän ylikansallisesta ajattelutavastaan on se, millaisia leimoja erilaiset poliittiset hallitukset ovat pyrkineet lyömään heihin. Menneisyydessä heitä on syytetty Yhdysvalloissa kommunisteiksi ja kommunistisissa maissa CIA:n agenteiksi.
Esimerkiksi 1950-luvulla luki eräässä amerikkalaisessa sanomalehdessä: ”Puolan kommunistit rahoittavat ’Jehovan’ agentteja.” Eräs amerikkalainen radioasema kertoi: ”Tämä Neuvostoliiton satelliittihallitus [Puolan hallitus] kannustaa ja tukee taloudellisesti Jehovan todistajia.” Irlannissa väkivaltaiset joukot huusivat todistajille: ”Kommunistit!” ja: ”Painukaa tiehenne!”
Samanaikaisesti Jehovan todistajat oli julistettu lainsuojattomiksi niin Puolassa kuin muissakin kommunistisissa maissa, ja monet joutuivat vakaumuksensa takia vankilaan. Joitakuita vastaan esitettiin jopa sellainen syyte, että he kuuluivat CIA:n perustamaan vakoilurenkaaseen. Heidän asemaansa Neuvostoliitossa kuvailee Vladimir Bukovski, joka muutti länteen vuonna 1976: ”Ollessani Lontoossa satuin eräänä iltana huomaamaan erään rakennuksen seinässä kilven, jossa luki JEHOVAN TODISTAJIEN – –. Olin aivan ymmällä, melkeinpä paniikissa. ’Miten tämä voi olla mahdollista?’ kysyin itseltäni. Neuvostoliitossa tapaa lihaa ja verta olevia ’todistajia’ vain vankiloissa ja keskitysleireissä. Voisiko joku todella mennä sisään ja juoda kupillisen teetä heidän kanssaan? Vertaukseni voi olla hieman sopimaton, mutta kuvittelehan hetki, että tulisit sattumalta rakennuksen eteen, jonka seinällä oleva kilpi sanoo: COSA NOSTRA OY, MAFIAN YLEISESIKUNTA. ’Todistajia’ ajetaan maassamme takaa yhtä raivokkaasti kuin mafiaa siellä missä sitä on.”
Nämä lyhyet esimerkit osoittavat sen tosiasian, minkä monet puolueettomat tarkkailijat ovat jo havainneet, eli että Jehovan todistajat eivät ole kallellaan mihinkään kansalliseen tai poliittiseen suuntaan. Heidän uskontonsa on ylikansallinen siitä syystä, että he haluavat jäljitellä puolueetonta Jumalaansa. – Apostolien teot 10:34.
[Kuva s. 8]
Ottaisitko lääkettä ensimmäisestä käteesi osuvasta purkista katsomatta ensin, mitä purkin kyljessä lukee?
[Kuvat s. 9]
Oletko syntynyt uskontoosi vai oletko itse valinnut sen?