Apostoli Paavali kirjoitti ensimmäisen vuosisadan heprealaiskristityille: ”Jumalan kansalle jää siis sapatinlepo. Sillä se, joka on päässyt Jumalan lepoon, on itsekin levännyt omista teoistaan niin kuin Jumala omistaan. Tehkäämme sen tähden kaikkemme päästäksemme siihen lepoon.” (Heprealaisille 4:9–11.)

Jos palaamme Paavalin heprealaisille osoittamiin sanoihin, huomaamme hänen todenneen, että ”Jumalan kansalle jää – – sapatinlepo”, ja kannustaneen toisia kristittyjä tekemään kaikkensa ’päästäkseen siihen lepoon’. Tämä osoittaa, että kun Paavali kirjoitti nämä sanat, ”seitsemäs päivä”, noin 4 000 vuotta aiemmin alkanut Jumalan lepopäivä, oli vieläkin meneillään. Se ei pääty ennen kuin ihmiskuntaa ja maata koskeva Jumalan tarkoitus on täyttynyt viimeistä piirtoa myöten Jeesuksen Kristuksen, ”sapatin Herran”, tuhatvuotisen hallituskauden lopussa (Matteus 12:8; Ilmestys 20:1–6; 21:1–4).