Kolminaisuus
Määritelmä: Kristikunnan uskontojen keskeinen oppi. Athanasioksen tunnustuksen mukaan on olemassa kolme jumalallista Persoonaa (Isä, Poika ja Pyhä Henki), joista jokaisen sanotaan olevan iankaikkinen, jokaisen sanotaan olevan kaikkivaltias, ei suurempi eikä vähempi toista, jokaisen sanotaan olevan Jumala, mutta yhdessä ne olisivat vain yksi Jumala. Toiset tätä oppia koskevat lausunnot korostavat sitä, että nämä kolme ”Persoonaa” eivät ole toisistaan erotettavia ja erillisiä yksilöitä, vaan jumaluuden olemuksen kolme muotoa. Niin ollen jotkut kolminaisuusopin kannattajat tähdentävät uskovansa, että Jeesus Kristus on Jumala tai että Jeesus ja Pyhä Henki ovat Jehova. Ei raamatullinen opetus.
Mistä kolminaisuusoppi on peräisin?
Otavan suuri ensyklopedia mainitsee: ”Kolminaisuusopilla ei ole välitöntä perustaa Raamatussa.” (1977, 3. osa, s. 2435.)
Iso tietosanakirja sanoo: ”Varsinaista kolminaisuusoppia ei ole raamatussa. Kolminaisuusdogmin kehittäminen suoritettiin pääasiallisesti loppuun 300-luvulla. Länsimailla se valettiin Athanasiuksen tunnustuksen kaavoihin.” (1934, 6. osa, palsta 1123.)
The New Encyclopædia Britannica sanoo: ”Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei sinänsä esiinny Uudessa testamentissa, eikä Jeesuksen ja hänen seuraajiensa tarkoitus ollut kieltää Vanhassa testamentissa esitettyä šemaa: ’Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.’ (5. Moos. 6:4.) – – Tuo oppi kehittyi vähitellen useiden vuosisatojen aikana ja monien kiistelyjen kautta. – – 300-luvun loppuun mennessä – – kolminaisuusoppi muotoutui olennaisilta osiltaan sellaiseksi, jollaisena se on säilynyt siitä saakka.” (1976, Micropædia, X osa, s. 126.)
New Catholic Encyclopedia sanoo: ”Sanamuotoa ’yksi Jumala kolmessa Persoonassa’ ei lopullisesti vakiinnutettu eikä varmastikaan täysin omaksuttu kristilliseen elämään eikä sen uskon tunnustukseen ennen 300-luvun loppua. Mutta vasta tämä sanamuoto ansaitsee nimityksen kolminaisuusoppi. Apostolisten Isien keskuudessa ei ollut ollut mitään etäisestikään tällaista ajatusta tai näkökantaa muistuttavaa.” (1967, XIV osa, s. 299.)
The Encyclopedia Americana mainitsee: ”Kristillisyys juontui juutalaisuudesta, ja juutalaisuus oli ehdottomasti unitaarinen [sitä tunnustavat uskoivat, että Jumala on yksi persoona]. Tie Jerusalemista Nikeaan tuskin oli suora. 300-luvun kolminaisuusoppi ei heijastanut täsmällisesti varhaiskristillistä opetusta Jumalan luonnosta; se oli päinvastoin poikennut tästä opetuksesta.” (1956, XXVII osa, s. 294L.)
Nouveau Dictionnaire Universel sanoo: ”Platonin kolminaisuus, joka on itsekin vain muinaisilta kansoilta peräisin olevien vanhempien kolminaisuuksien uudelleenjärjestelyn tulos, näyttää olevan se järkiperäinen ja filosofinen ominaisuuksien kolminaisuus, josta saivat alkunsa kristillisten kirkkojen opettamat kolme hypostaasiaa eli jumalallista persoonaa. – – Tämän kreikkalaisen filosofin [300-luvulla eaa. eläneen Platonin] käsitys Jumalan kolminaisuudesta – – voidaan löytää kaikista muinaisista [pakana]uskonnoista.” (Toim. M. Lachâtre, Pariisi 1865–1870, 2. osa, s. 1467.)
Kolminaisuusopin kannattajat myöntävät, ettei Raamatussa esiinny sanaa ”kolminaisuus” eikä mainita kolminaisuusoppia. Löytyykö siitä kuitenkin joitakin kiinnekohtia tälle opille?
Opettaako Raamattu, että ”Pyhä Henki” on persoona?
Jotkin yksittäiset pyhästä hengestä puhuvat jakeet näyttävät viittaavan siihen, että se olisi persoona. Pyhää henkeä sanotaan esimerkiksi auttajaksi (kreik. pa·raʹklē·tos; ”lohduttaja”, KR-1776; ”Puolustaja”, KR-38, Väl), joka ”opettaa”, ”todistaa”, ”puhuu” ja ”kuulee” (Joh. 14:16, 17, 26; 15:26; 16:13). Mutta toisten raamatunkohtien mukaan jotkut ’täyttyivät’ pyhällä hengellä ja joitakuita ’kastettiin’ tai ’voideltiin’ sillä (Luuk. 1:41; Matt. 3:11; Apt. 10:38). Se, mitä jälkimmäisissä kohdissa sanotaan pyhästä hengestä, ei selvästikään sovellu persoonaan. Voidaksemme ymmärtää, mitä Raamattu kokonaisuudessaan opettaa, meidän täytyy tarkastella kaikkia näitä kohtia. Mikä on järkevä johtopäätös? Että tässä ensiksi mainituissa kohdissa käytetään kuvakieltä, jossa Jumalan pyhä henki, hänen vaikuttava voimansa, personoidaan, samoin kuin Raamattu personoi myös viisauden, synnin, kuoleman, veden ja veren. (Ks. myös aihetta ”Henki”, s. 76, 77.)
Pyhä Raamattu ilmaisee Isän persoonanimen – Jehova. Se ilmoittaa, että Poika on Jeesus Kristus. Mutta pyhästä hengestä ei missään raamatunkohdassa käytetä persoonanimeä.
Apostolien tekojen 7:55, 56 kertoo, että Stefanokselle annettiin näky taivaasta, jossa hän näki ”Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella”. Hän ei kuitenkaan maininnut nähneensä pyhää henkeä. (Ks. myös Ilm. 7:10; 22:1, 3.)
New Catholic Encyclopedia myöntää: ”Suurimmalta osaltaan U[uden] T[estamentin] jakeet ilmaisevat Jumalan hengen olevan jokin eikä joku; tämä näkyy erityisesti siitä, että Jumalan henki ja voima rinnastetaan toisiinsa.” (1967, XIII osa, s. 575.) Se mainitsee myös: ”Apologeetat [toisella vuosisadalla eläneet kreikkalaiset kristityt kirjoittajat] puhuivat Hengestä liian epävarmasti; kirkon myöhempien opetusten valossa voisi sanoa: liian persoonattomasti.” (XIV osa, s. 296.)
Onko Raamattu yhtä mieltä niiden kanssa, jotka opettavat, että Isä ja Poika eivät ole toisistaan erottuvia, erillisiä yksilöitä?
Matt. 26:39, KR-38: ”Hän [Jeesus Kristus] meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: ’Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä.’” (Jos Isä ja Poika eivät olisi erillisiä yksilöitä, tällainen rukous olisi ollut merkityksetön. Jeesus olisi rukoillut itseään, ja hänen tahtonsa olisi väistämättä ollut Isän tahto.)
Joh. 8:17, 18, KR-38: ”[Jeesus vastasi juutalaisille fariseuksille:] Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä. Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt.” (On siis selvää, että Jeesus puhui itsestään Isästään erottuvana, erillisenä yksilönä.)
Ks. myös pääaihetta ”Jehova”, s. 104, 105.
Opettaako Raamattu, että kaikki, joiden sanotaan olevan kolminaisuuden osia, ovat ikuisia, että yhdelläkään ei ole alkua?
Kol. 1:15, 16, KR-38: ”Hän [Jeesus Kristus] on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on.” Missä mielessä Jeesus Kristus on ”esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa”? 1) Kolminaisuusopin kannattajat sanovat, että ”esikoinen” merkitsee tässä tärkeintä, erinomaisinta ja huomattavinta; Kristusta ei siten käsitettäisi osaksi luomakuntaa, vaan huomattavimmaksi suhteessa niihin, jotka on luotu. Jos asia on niin ja jos kolminaisuusoppi pitää paikkansa, niin miksi ei myös Isän ja pyhän hengen sanota olevan esikoisia ennen kaikkea luomakuntaa? Raamattu soveltaa tämän ilmauksen kuitenkin vain Poikaan. Tavanomaisen merkityksensä mukaan sana ”esikoinen” osoittaa, että Jeesus on vanhin Jehovan poikien perheessä. 2) Ilmaus ”[jonkun tai jonkin] esikoinen” esiintyy Raamatussa ennen Kolossalaiskirjeen 1:15:tä kymmeniä kertoja, ja joka kerta, kun se sovelletaan eläviin luomuksiin, sitä käytetään samassa merkityksessä: esikoinen on osa ryhmästä. ”Israelin esikoinen” on yksi Israelin pojista; ”faraon esikoinen” on yksi faraon perheestä; ’kotieläinten esikoiset’ kuuluvat noihin eläimiin. Mikä sitten saa jotkut esittämään sille erilaisen merkityksen Kolossalaiskirjeen 1:15:ssä? Tapa, jolla Raamattu käyttää tuota sanaa, vai uskomus, joka heillä jo on ja jota he yrittävät tukea? 3) Sulkeeko Kolossalaiskirjeen 1:16, 17 (KR-38) Jeesuksen niiden ulkopuolelle, jotka on luotu, kun siinä sanotaan, että ”hänessä luotiin kaikki, – – kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen”? Sanaa ”kaikki” vastaava kreikkalainen sana on panʹta, sanan pas taivutusmuoto. Luukkaan 13:2:ssa KR-92, KR-38 ja UTN kääntävät tämän ilmauksella ”kaikki muut”; EU kääntää ”muut”. (Ks. myös Luuk. 21:29, EU, ja Fil. 2:21, UTN ja EU.) Sopusoinnussa kaiken muun kanssa, mitä Raamattu sanoo Pojasta, UM antaa Kolossalaiskirjeen 1:16, 17:ssä panʹta-sanalle saman merkityksen, niin että siinä oleva kohta kuuluu: ”Hänen välityksellään luotiin kaikki muu – –. Kaikki muu on luotu hänen välityksellään ja häntä varten.” Siten hänen osoitetaan olevan luotu, osa Jumalan luomakuntaa.
Ilm. 1:1; 3:14; KR-38: ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle – –. ’Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ”Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku [kreik. ar·khēʹ].”’” (KR-92, UTN, UM jne. käyttävät samoin sanaa ”alku”.) Onko oikein kääntää tämä kohta näin? Joidenkuiden omaksuman näkökannan mukaan tässä tarkoitetaan sitä, että Poika oli ’Jumalan luomakunnan aloittaja’, että hän oli sen ’perimmäinen alkulähde’. Rafael Gyllenbergin Uuden Testamentin kreikkalais-suomalainen sanakirja (Helsinki 1939, s. 36) mainitsee kuitenkin ar·khēʹ-sanan ensimmäiseksi merkitykseksi ’alku’. On johdonmukaista päätellä, että Ilmestyksen 3:14:ssä mainittu persoona on luomus, ensimmäinen Jumalan luomistöistä, ja että hänellä oli alku. Vertaa Sananlaskujen 8:22:een, jossa monien raamatunselittäjien mukaan Poikaan viitataan personoituna viisautena. KR-92:n ja KR-38:n mukaan noiden sanojen esittäjä ’luotiin’.
Puhuessaan profeetallisesti Messiaasta Miikan 5:1 (KR-38 [5:2, UM]) sanoo, että hänen ”alkuperänsä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista”. KR-92:ssa sanotaan: ”Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana.” Onko hän tämän mukaan sama kuin Jumala? On huomattava, että RS kääntää nämä heprealaiset sanat ”iankaikkisten aikojen” sijasta sanoilla ”muinaiset ajat”; JB sanoilla ”vanhat ajat”; UM sanoilla ”ajan hämärän päivät”. Edellä mainitun Ilmestyksen 3:14:n valossa Miikan 5:1 ei todista, ettei Jeesuksella olisi ollut alkua.
Opettaako Raamattu, että kukaan niistä, joiden sanotaan kuuluvan kolminaisuuteen, ei ole suurempi eikä vähäisempi kuin toinen, että kaikki ovat yhdenvertaisia ja kaikkivaltiaita?
Mark. 13:32, KR-38: ”Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.” (Näin ei tietenkään olisi, jos Isä, Poika ja Pyhä Henki olisivat yhdenvertaisia ja muodostaisivat yhden Jumaluuden. Ja jos, kuten jotkut sanovat, ihmisluonto olisi estänyt Poikaa tietämästä, niin jää kysymys: miksi Pyhä Henki ei tiennyt?)
Matt. 20:20–23, KR-38: ”Sebedeuksen poikain äiti – – sanoi hänelle [Jeesukselle]: ’Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, sinun valtakunnassasi’. Mutta Jeesus vastasi – –: ’Minun maljani te tosin juotte, mutta minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut.’” (Kuinka outoa tämä olisikaan, jos Jeesus olisi Jumala, kuten väitetään! Vastasiko Jeesus tässä ainoastaan ”ihmisluontonsa” mukaisesti? Olisiko tosiaan johdonmukaista turvautua tällaiseen selitykseen, jos Jeesus tosiaan oli, kuten kolminaisuusopin kannattajat sanovat, ”Jumalihminen” – sekä Jumala että ihminen, ei vain jompikumpi? Eikö Matteuksen 20:23 pikemminkin osoita, että Poika ei ole yhdenvertainen Isän kanssa ja että Isä on pidättänyt itselleen joitakin etuoikeuksia?)
Matt. 12:31, 32, KR-38: ”Jokainen synti ja pilkka annetaan ihmiselle anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.” (Jos Pyhä Henki olisi persoona ja olisi Jumala, niin tämä raamatunkohta olisi täysin ristiriidassa kolminaisuusopin kanssa, koska se merkitsisi sitä, että Pyhä Henki olisi jollakin tavoin suurempi kuin Poika. Jeesuksen sanat osoittavat sen sijaan, että Isä, jolle tuo ”Henki” kuului, on suurempi kuin Jeesus, Ihmisen Poika.)
Joh. 14:28, KR-38: ”[Jeesus sanoi:] Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.”
1. Kor. 11:3, KR-38: ”Minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” (On siis selvää, että Kristus ei ole Jumala ja että Jumala on arvoltaan Kristusta ylempi. Tulee huomata, että tämä kirjoitettiin noin vuonna 55, suunnilleen 22 vuotta sen jälkeen kun Jeesus oli palannut taivaaseen. Tässä esitetty totuus soveltuu siis Jumalan ja Kristuksen väliseen suhteeseen taivaassa.)
1. Kor. 15:27, 28, KR-38: ”’Kaikki hän [Jumala] on alistanut hänen [Jeesuksen] jalkojensa alle’. Mutta kun hän sanoo: ’kaikki on alistettu’, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.”
Heprealainen sana Šad·dajʹ ja kreikkalainen sana Pan·to·kraʹtōr on molemmat käännetty ”Kaikkivaltiaaksi”. Molempia alkukielisiä sanoja käytetään toistuvasti Jehovasta, Isästä. (2. Moos. 6:3; Ilm. 19:6.) Kumpaakaan ilmausta ei koskaan käytetä Pojasta eikä pyhästä hengestä.
Opettaako Raamattu, että jokainen niistä, joiden sanotaan olevan kolminaisuuden osia, on Jumala?
Jeesus sanoi rukouksessa: ”Isä, – – tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh. 17:1–3, KR-38; kursivointi lisätty.) (Useimmat käännökset käyttävät tässä Isästä ilmausta ”ainoa tosi Jumala” [UM]. KR-92 ja UTN sanovat: ”ainoa todellinen Jumala”, EU: ”ainoan oikean Jumalan” ja KR-1776: ”ainoa totinen Jumala”. Voisiko hän olla ”ainoa tosi Jumala”, se ’joka yksin on totinen Jumala’, jos on olemassa kaksi muuta hänen kanssaan samanarvoista Jumalaa? Muiden, joita sanotaan ”jumaliksi”, täytyy olla joko vääriä jumalia tai vain tosi Jumalan heijastumia.)
1. Kor. 8:5, 6, KR-38: ”Vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.” (Isän ilmaistaan tässä olevan kristittyjen ”yksi Jumala”, joka on selvästi eri asemassa kuin Jeesus Kristus.)
1. Piet. 1:3, KR-38: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä.” (Raamattu puhuu toistuvasti vielä Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeenkin Isästä Jeesuksen Kristuksen ”Jumalana”. Johanneksen 20:17:ssä Jeesus itse käytti ylösnousemuksensa jälkeen Isästään ilmausta ”Jumalani”. Kuten Ilmestyksen 3:12 kertoo, hän käytti myöhemmin taivaassa ollessaan jälleen samaa ilmausta. Raamatussa ei kuitenkaan mainita Isän käyttäneen kertaakaan Pojasta ilmausta ”Jumalani”, eikä Isä enempää kuin Poikakaan sano pyhän hengen olevan ”Jumalani”.)
Ks. huomautuksia raamatunkohdista, joita jotkut käyttävät yrittäessään todistaa, että Kristus on Jumala, aiheesta ”Jeesus Kristus”, s. 89–93.
Jesuiitta Karl Rahner myöntää kirjassaan Schriften zur Theologie: ”Sanaa Θεóς [Jumala] ei kuitenkaan koskaan käytetä Hengestä” ja: ”Ilmausta ὁ θεóς [kirjaimellisesti: Jumala] ei koskaan käytetä U[udessa] T[estamentissa] vastaamaan ilmausta πνεῦμα ἅγιον [pyhä henki].” (Zürich, Sveitsi, 1954, I osa, s. 156, 162.)
Tarjoavatko mitkään kolminaisuusopin kannattajien uskomuksensa tueksi käyttämät raamatunkohdat vankkaa perustaa tuolle opille?
Ihminen, joka tosiaan pyrkii saamaan selville totuuden Jumalasta, ei tutki Raamattua toivoen löytävänsä jonkin kohdan, jonka hän voisi saada sopimaan siihen, mitä hän jo uskoo. Hän haluaa tietää, mitä Jumalan sana itse sanoo. Hän voi löytää joitakin kohtia, jotka hänen mielestään voidaan lukea useammalla kuin yhdellä tavalla, mutta kun niitä verrataan muihin samaa aihetta koskeviin Raamatun lausuntoihin, niiden merkitys käy selväksi. Tulisi heti aluksi huomata, että useimmat kohdat, joita käytetään kolminaisuusopin ”todisteina”, mainitsevat todellisuudessa vain kaksi persoonaa, eivät kolmea; vaikka siis kolminaisuusopin kannattajien noista kohdista esittämät selitykset olisivatkin oikeita, ne eivät todistaisi, että Raamattu opettaa kolminaisuutta. Harkitse seuraavaa:
(Ellei toisin ole mainittu, kaikki seuraavassa osassa lainatut kohdat ovat vuoden 1938 kirkkoraamatusta.)
Raamatunkohtia joissa Jehovalle kuuluva arvonimi sovelletaan Jeesukseen Kristukseen tai joissa sitä väitetään sovellettavan Jeesukseen
Alfa ja Omega eli A ja O: Kenelle tämä arvonimi oikeastaan kuuluu? 1) Ilmestyksen 1:8:ssa sen sanotaan kuuluvan Jumalalle, Kaikkivaltiaalle. KR-1776:n mukaan tuota arvonimeä sovelletaan 11. jakeessa persoonaan, jonka sitä seuraava kuvaus ilmaisee olevan Jeesus Kristus. Oppineet tunnustavat kuitenkin, että 11. jakeessa oleva viittaus Alfaan ja Omegaan (A:han ja O:hon) on väärennetty, eivätkä KR-92, KR-38, UTN ja EU siksi ole sisällyttäneet sitä käännöksiinsä. 2) Monet Ilmestyksen hepreankieliset käännökset tunnustavat, että 8. jakeessa kuvailtu persoona on Jehova, ja siksi ne palauttavat Jumalan persoonanimen siihen. Ks. UM, vuoden 1984 viitelaitos (engl.). 3) Ilmestyksen 21:6, 7 osoittaa, että kristittyjen, jotka ovat hengellisiä voittajia, on määrä olla Alfana ja Omegana tunnetun persoonan ’poikia’. Näin ei koskaan sanota hengellä voideltujen kristittyjen suhteesta Jeesukseen Kristukseen. Jeesus sanoi heitä ’veljikseen’ (Hepr. 2:11; Matt. 12:50; 25:40). Mutta noita Jeesuksen ”veljiä” sanotaan ”Jumalan lapsiksi” (Gal. 3:26; 4:6). 4) Ilmestyksen 22:12:ssa EU sisällyttää mukaan nimen Jeesus, niin että 13. jakeessa oleva viittaus Alfaan ja Omegaan saadaan näennäisesti soveltumaan häneen. Kreikan kielessä siinä ei kuitenkaan esiinny nimeä Jeesus, eivätkä muut käännökset sisällytä sitä siihen. 5) Ilmestyksen 22:13:ssa Alfan ja Omegan sanotaan myös olevan ”ensimmäinen ja viimeinen”, mikä ilmaus Ilmestyksen 1:17, 18:ssa sovelletaan Jeesukseen. Samoin ilmaus ”apostoli” sovelletaan sekä Jeesukseen Kristukseen että joihinkin hänen seuraajiinsa. Mutta todistaako se, että he ovat sama persoona tai samanarvoisia? (Hepr. 3:1.) Todisteet viittaavat siis siihen johtopäätökseen, että arvonimi Alfa ja Omega soveltuu Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Isään, mutta ei Poikaan.
Pelastaja: Raamattu sanoo toistuvasti Jumalaa pelastajaksi. Jesajan 43:11:ssä Jumala jopa sanoo: ”Eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.” Koska myös Jeesusta sanotaan pelastajaksi eli vapahtajaksi, niin ovatko Jumala ja Jeesus sama? Eivät suinkaan. Tituksen kirjeen 1:3, 4 käyttää ilmausta ”Jumala, meidän vapahtajamme”, ja sitten ilmauksia ”Isä Jumala ja meidän Vapahtajamme Kristus Jeesus”. Molemmat persoonat ovat siis vapahtajia eli pelastajia. Juudaan kirjeen 25. jae osoittaa heidän välillään vallitsevan suhteen sanoessaan: ”Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Kursivointi lisätty.) (Ks. myös Apt. 13:23.) Tuomarien 3:9:ssä sama heprealainen sana (mō·šiʹaʽ, käännettynä ”pelastaja” tai ”vapauttaja”), jota käytetään Jesajan 43:11:ssä, sovelletaan Israelin tuomariin Otnieliin, mutta se ei varmastikaan tehnyt Otnielista Jehovaa. Lukiessamme Jesajan 43:1–12:n kokonaisuudessaan havaitsemme 11. jakeen merkitsevän sitä, että Jehova on ainoa, joka sai aikaan pelastuksen eli vapautuksen Israelille; tuo pelastus ei tullut yhdeltäkään ympäröivien kansojen jumalista.
Jumala: Jehova sanoo Jesajan 43:10:ssä: ”Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule.” Merkitseekö tämä sitä, että koska Jeesusta Kristusta kutsutaan Jesajan 9:5:ssä (9:6, UM) profeetallisesti ”Väkeväksi Jumalaksi”, niin Jeesuksen täytyy olla Jehova? Tekstiyhteys vastaa jälleen kieltävästi. Yksikään epäjumalia palvovista pakanakansoista ei luonut jumalaa ennen Jehovaa, koska mikään niistä ei ollut olemassa ennen Jehovaa. Myöskään tulevaisuudessa ne eivät loisi yhtään todellista, elävää jumalaa, joka kykenisi ennustamaan. (Jes. 46:9, 10.) Se ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei Jehova olisi koskaan saattanut olemassaoloon ketään, jota voitaisiin sanoa jumalaksi (Ps. 82:1, 6; Joh. 1:1, UM). Jesajan 10:21:ssä Jehovaa sanotaan ”väkeväksi Jumalaksi”, samoin kuin Jeesusta sanotaan Jesajan 9:5:ssä; mutta vain Jehovaa on koskaan sanottu ”Jumalaksi, Kaikkivaltiaaksi” (1. Moos. 17:1).
Jos jokin arvonimi tai kuvaileva ilmaus esiintyy Raamatussa useammassa kuin yhdessä kohdassa, ei koskaan tulisi hätäisesti päätellä, että sen täytyy aina tarkoittaa samaa persoonaa. Sellainen järkeily johtaisi siihen johtopäätökseen, että Nebukadnessar olisi ollut Jeesus Kristus, koska molemmista käytettiin nimitystä ”kuningasten kuningas” (Dan. 2:37; Ilm. 17:14), ja että Jeesuksen opetuslapset olisivat todellisuudessa olleet Jeesus Kristus, koska molemmista käytettiin nimitystä ”maailman valkeus” (Matt. 5:14; Joh. 8:12). Meidän tulisi aina harkita tekstiyhteyttä ja muita raamatunkohtia, joissa sama ilmaus esiintyy.
Raamatun heprealaisten kirjoitusten kohtia, jotka selvästi soveltuvat Jehovaan ja jotka henkeytetyt raamatunkirjoittajat sovelsivat Jeesukseen Kristukseen
Miksi Johanneksen 1:23 lainaa Jesajan 40:3:a ja soveltaa sen siihen, mitä Johannes Kastaja teki valmistaessaan tietä Jeesukselle Kristukselle, kun Jesajan 40:3 koskee selvästi tien valmistamista Jehovan eteen? Koska Jeesus edusti Isäänsä. Hän tuli Isänsä nimessä ja hän oli vakuuttunut siitä, että hänen Isänsä oli aina hänen kanssaan, koska hän teki sitä mikä miellytti hänen Isäänsä (Joh. 5:43; 8:29).
Miksi Heprealaiskirjeen 1:10–12 lainaa psalmia 102:26–28 (102:25–27, UM) ja soveltaa sen Poikaan, kun nuo sanat on tuon psalmin mukaan osoitettu Jumalalle? Koska Jumala suoritti psalmistan kuvailemat luomistyöt nimenomaan Pojan välityksellä (ks. Kol. 1:15, 16; Sananl. 8:22, 27–30). Tulisi huomata, että Heprealaiskirjeen 1:5b lainaa 2. Samuelin kirjan 7:14:ää ja soveltaa sen Jumalan Poikaan. Vaikka tuo raamatunkohta soveltui ensimmäisellä kerralla Salomoon, niin sen myöhempi soveltaminen Jeesukseen Kristukseen ei merkitse sitä, että Salomo ja Jeesus ovat sama. Jeesus on ”enempi kuin Salomo” ja suorittaa Salomon esikuvaamaa työtä (Luuk. 11:31).
Raamatunkohtia jotka mainitsevat yhdessä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen
Matteuksen 28:19 ja 2. Korinttilaiskirjeen 13:13 (13:14, UM) ovat esimerkkejä tästä. Kumpikaan näistä kohdista ei sano, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat samanarvoisia tai yhtä iankaikkisia tai että kaikki ovat Jumala. Sivuilla 166–170 jo esitetyt raamatulliset todisteet esittävät syitä, joiden vuoksi näihin raamatunkohtiin ei voida yhdistää sellaisia ajatuksia.
Vaikka McClintockin ja Strongin Cyclopedia of Biblical, Theological, and Ecclesiastical Literature kannattaa kolminaisuusoppia, se myöntää Matteuksen 28:18–20:stä: ”Sinänsä tämä kohta ei kuitenkaan ratkaisevasti todistaisi mainittujen kolmen kohteen persoonallisuutta enempää kuin niiden tasa-arvoisuutta tai jumalallisuuttakaan.” (Vuoden 1981 uusintapainos, X osa, s. 552.) Muista raamatunkohdista, jotka myös mainitsevat yhdessä nuo kolme, tämä Cyclopedia myöntää, että ne ovat itsessään ”riittämättömiä” todistamaan kolminaisuutta. (Vrt. 1. Timoteuksen kirjeen 5:21:een, jossa Jumala ja Kristus ja enkelit mainitaan yhdessä.)
Raamatun heprealaisten kirjoitusten kohtia, joissa Jumalaan sovelletaan substantiivien monikkomuotoa
1. Mooseksen kirjan 1:1:ssä arvonimi ”Jumala” on käännetty sanasta ʼElo·himʹ, joka on hepreassa monikkomuoto. Kolminaisuusopin kannattajat selittävät tämän viittaavan kolminaisuuteen. He selittävät myös 5. Mooseksen kirjan 6:4:n ilmaisevan kolminaisuuden jäsenten yhteyttä sanoessaan: ”Herra, meidän Jumalamme [sanasta ʼElo·himʹ], Herra on yksi.”
Heprean kielessä tämä substantiivin monikkomuoto ilmaisee majesteettisuutta tai ylhäisyyttä (ks. Otavan iso tietosanakirja, 1961, 2. osa, palsta 765; myös New Catholic Encyclopedia, 1967, V osa, s. 287). Se ei välitä lainkaan ajatusta jumaluudessa olevien persoonien lukuisuudesta. Samoin, kun Tuomarien 16:23:ssa puhutaan väärästä jumalasta Dagonista, käytetään yhtä arvonimen ʼelo·himʹ muotoa; siihen liittyvä verbi on kuitenkin yksikössä, mikä ilmaisee, että kysymyksessä on vain yksi jumala. 1. Mooseksen kirjan 42:30:ssä (UM) Joosefia sanotaan Egyptin ”herraksi” (’ado·nēʹ, ylhäisyyttä ilmaiseva monikkomuoto).
Kreikan kielessä ei ole majesteettisuutta tai ylhäisyyttä ilmaisevaa monikkomuotoa. Siksi LXX:n kääntäjät käyttivät 1. Mooseksen kirjan 1:1:ssä sanan ʼElo·himʹ vastineena ilmausta ho The·osʹ (Jumala, yksikkömuoto). Markuksen 12:29 käyttää samoin kreikkalaista yksikkömuotoa ho The·osʹ esittäessään Jeesuksen vastauksen, jossa hän lainaa 5. Mooseksen kirjan 6:4:ää.
5. Mooseksen kirjan 6:4:ssä heprealainen teksti sisältää Tetragrammin kahdesti, ja siksi se kuuluu täsmällisemmin: ”Jehova, meidän Jumalamme, on yksi Jehova.” (UM.) Israelin kansa, jolle nämä sanat esitettiin, ei uskonut kolminaisuuteen. Babylonialaiset ja egyptiläiset palvoivat jumalten kolminaisuuksia, mutta Israelille tehtiin selväksi, että Jehova on erilainen.
Raamatunkohtia joista voisi tulla useampaan kuin yhteen johtopäätökseen sen mukaan, mitä raamatunkäännöstä käyttää
Jos jae voidaan kieliopillisesti kääntää useammalla kuin yhdellä tavalla, niin mikä on oikea käännös? Se joka on sopusoinnussa muun Raamatun kanssa. Jos joku jättää huomioon ottamatta muut Raamatun osat ja rakentaa uskonsa jonkin tietyn jakeen suosikkikäännöksensä varaan, niin hänen käsityksensä ei todellisuudessa heijasta Jumalan sanaa vaan hänen omia ajatuksiaan ja kenties jonkun toisen epätäydellisen ihmisen ajatuksia.
KR-38 sanoo: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä.” (UTN, EU, KR-92 ja KR-1776 ilmaisevat saman ajatuksen.) Mutta UM sanoo: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala. Tämä oli alussa Jumalan luona.”
Kumpi Johanneksen 1:1, 2:n käännös on sopusoinnussa tekstiyhteyden kanssa? Johanneksen 1:18 sanoo: ”Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt.” 14. jae sanoo selvästi, että ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa”. Myös 1. ja 2. jae sanovat, että hän oli alussa ”Jumalan tykönä”. Voiko joku olla jonkun tykönä ja samalla olla itse tuo persoona? Johanneksen 17:3:ssa Jeesus sanoi Isästään, että hän ’yksin on totinen Jumala’; ”jumalana” Jeesus siis pelkästään heijastaa Isänsä jumalallisia ominaisuuksia (Hepr. 1:3).
Onko käännös ”jumala” kreikan kieliopin sääntöjen mukainen? Jotkin hakuteokset väittävät ponnekkaasti, että kreikkalainen teksti täytyy kääntää: ”Sana oli Jumala.” Mutta kaikki eivät ole siitä samaa mieltä. Kirjoituksessaan ”Laatua ilmaisevia artikkelittomia substantiivisia predikatiiveja: Markus 15:39 ja Johannes 1:1” Philip B. Harner sanoi, että Johanneksen 1:1:n kaltaiset lauseet, ”joissa verbiä edeltää artikkeliton predikatiivi, ovat merkitykseltään pääasiassa laatua ilmaisevia. Ne osoittavat, että logoksella on theoksen luonto.” Hän ehdottaa: ”Tuo lause voitaisiin ehkä kääntää: ’Sanalla oli sama luonto kuin Jumalalla.’” (Journal of Biblical Literature, 1973, s. 85, 87.) Niin ollen tässä kohdassa se, että sana the·osʹ on toista kertaa esiintyessään ilman määräistä artikkelia (ho) ja sijoittuu kreikankielisessä lauseessa ennen verbiä, on merkityksellistä. On kiinnostavaa, että kääntäjät, jotka itsepintaisesti kääntävät Johanneksen 1:1:n: ”Sana oli Jumala”, eivät epäröi käyttää joissakin kielissä epämääräistä artikkelia tai pientä alkukirjainta kääntäessään muita kohtia, joissa yksikkömuotoinen artikkeliton substantiivinen predikatiivi esiintyy ennen verbiä. Niinpä sekä JB että KJ käyttävät epämääräistä artikkelia sanoessaan Johanneksen 6:70:ssä Juudas Iskariotin olleen ”panettelija” ja kuvaillessaan Johanneksen 9:17:ssä Jeesusta ”profeetaksi”. (Vrt. myös KR-38 ja KR-1776.)
Myös piispa Aimo T. Nikolainen, vuoden 1992 suomalaisen kirkkoraamatun kääntäneen raamatunkäännöskomitean puheenjohtaja, totesi Johanneksen 1:1:stä Johanneksen evankeliumin kommentaarissaan: ”Nämä kolme lausumaa Sanasta, Logoksesta, kuuluvat yhteen ja kuvaavat Kristuksen suhdetta Jumalaan. ’Sana’ on persoona, joka jo ajattomassa ikuisuudessa oli Jumalan luona. Se on ’Jumala’ eli jumalallinen, vaikkei olekaan sama kuin Jumala. Kreikankieli ilmaisee sen siten, että Jumalasta käytetään määräävää artikkelia, joka puuttuu Sanan määreestä ’Jumala’.” (Johanneksen evankeliumi, Jyväskylä 1989.)
Edellä olevan mukaisesti AT kääntää: ”Sana oli jumalallinen”; Mo: ”Logos oli jumalallinen”; NTIV: ”sana oli jumala”. Ludwig Thimme esittää tämän kohdan saksalaisessa käännöksessään näin: ”Ja Sana oli laadultaan jumala [Gott von Art].” Sanan (josta tuli Jeesus Kristus) nimittäminen ”jumalaksi” on sopusoinnussa sen kanssa, miten tätä sanaa käytetään muualla Raamatussa. Esimerkiksi psalmissa 82:1–6 Israelin ihmistuomareita sanottiin ”jumaliksi” (hepr. ʼelo·himʹ; kreik. the·oiʹ Johanneksen 10:34:ssä), koska he olivat Jehovan edustajia ja heidän oli määrä puhua hänen lakiaan.
Ks. myös UM:n liite, vuoden 1984 viitelaitos (engl.), s. 1579.
Kohta kuuluu KR-1776:n mukaan: ”Jeesus sanoi heille: totisesti, totisesti minä sanon teille, ennenkuin Aabraham olikaan, olen minä [kreik. e·gōʹ ei·miʹ].” (EU:n alaviitteessä mainitaan: ”’Minä olen’ on heprean kielessä yksi Jumalan nimistä.” Sa ja jotkin muut erikieliset käännökset käyttävät tässä jopa isoja kirjaimia antaakseen ymmärtää, että kysymys on arvonimestä. Siten ne pyrkivät liittämään tämän ilmauksen 2. Mooseksen kirjan 3:14:ään, jossa joidenkin käännösten mukaan Jumala käyttää itsestään arvonimeä ”Minä olen”.) UM sanoo kuitenkin Johanneksen 8:58:n loppuosassa: ”Ennen kuin Abraham syntyi, olen minä ollut.” (Saman ajatuksen esittävät KR-92, KR-38 ja UTN.)
Mikä käännös on sopusoinnussa tekstiyhteyden kanssa? Juutalaisten (57. jakeessa) esittämä kysymys, johon Jeesus vastasi, koski hänen ikäänsä eikä sitä, kuka hän on, ja siksi myös Jeesuksen vastaus koski johdonmukaisesti hänen ikäänsä, hänen olemassaolonsa pituutta. On kiinnostavaa, ettei ilmausta e·gōʹ ei·miʹ ole koskaan yritetty soveltaa pyhän hengen arvonimeksi.
A. T. Robertsonin A Grammar of the Greek New Testament in the Light of Historical Research sanoo: ”Verbi [ei·miʹ] – – Joskus se predikaattina ilmaisee olemassaoloa minkä tahansa muun verbin tavoin, esimerkiksi ilmaisussa [e·gōʹ ei·miʹ] (Joh. 8:58).” (Nashville, Tennessee, USA, 1934, s. 394.)
Ks. myös UM:n liite, vuoden 1984 viitelaitos (engl.), s. 1582, 1583.
KR-38 sanoo: ”Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.” (Ks. myös KR-92 ja KR-1776.) Kuitenkin UM kääntää tämän jakeen loppuosan: ”omansa verellä”. (UTN kääntää: ”oman Poikansa kuoleman kautta” ja EU: ”jonka hintana oli Jumalalle hänen oman Poikansa henki”.)
Mitkä käännökset ovat sopusoinnussa 1. Johanneksen kirjeen 1:7:n kanssa, jossa sanotaan: ”Hänen [Jumalan] Poikansa Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä”? (Ks. myös Ilm. 1:4–6.) Lähettikö Jumala ainosyntyisen Poikansa, kuten sanotaan Johanneksen 3:16:ssa, vai tuliko hän itse ihmiseksi, niin että me voisimme saada elämän? Jumalan verta ei vuodatettu, vaan hänen Poikansa veri.
Ks. myös UM:n liite, vuoden 1984 viitelaitos (engl.), s. 1580.
KR-38 sanoo: ”Heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!” (UTN, EU, KR-92 ja KR-1776 esittävät samanlaisen ajatuksen.) UM esittää kuitenkin jakeen loppuosan seuraavasti: ”joista Kristus polveutui lihan mukaan: Jumala, joka on yli kaiken, olkoon siunattu ikuisesti. Aamen.” (RS, NE, TEV, NAB ja Mo käyttävät kaikki samanlaista sanamuotoa kuin UM.)
Sanooko tämä jae, että Kristus on ”yli kaiken” ja että hän siksi on Jumala? Vai puhuuko se Jumalasta ja Kristuksesta eri yksilöinä ja sanooko se, että Jumala on ”yli kaiken”? Kumpi Roomalaiskirjeen 9:5:n käännös on sopusoinnussa Roomalaiskirjeen 15:5, 6:n kanssa, joka tekee ensin eron Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen välillä ja sitten kehottaa lukijaa ’kirkastamaan Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää’? (Ks. myös 2. Kor. 1:3 ja Ef. 1:3.) Huomaa, mitä Roomalaiskirjeen 9. luku sanoo seuraavaksi. Jakeet 6–13 osoittavat, ettei Jumalan tarkoituksen toteutuminen riipu lihan mukaan saatavasta perinnöstä, vaan Jumalan tahdosta. Jakeet 14–18 viittaavat Jumalan faraolle esittämään sanomaan, joka on merkitty muistiin 2. Mooseksen kirjan 9:16:een, sen tosiasian korostamiseksi, että Jumala on yli kaiken. Jakeissa 19–24 Jumalan ylimmyyttä valaistaan edelleen vertauksella savenvalajasta ja saviastioista, joita savenvalaja tekee. Kuinka sopiva onkaan siis jakeessa 5 oleva lausunto: ”Jumala, joka on yli kaiken, olkoon siunattu ikuisesti. Aamen”! (UM.)
Theologische Begriffslexikon zum Neuen Testament sanoo: ”Room. 9:4 [so. jakeet 4 ja 5] on kiistanalainen. – – Olisi helppoa ja kielellisestikin täysin mahdollista soveltaa tämä ilmaus Kristukseen. Mutta silloinkaan ei voida ehdottomasti sanoa, että Kristus olisi sama kuin Jumala, vaan ainoastaan, että hän on olemukseltaan Jumalan kaltainen, sillä sana Θεóς [theos] on ilman artikkelia. – – hyvin todennäköinen [selitys] on se, että tässä on kyse Jumalalle osoitetusta ylistyksestä.” (Wuppertal, Saksan liittotasavalta, 1977, I osa, s. 606.)
Ks. myös UM:n liite, vuoden 1984 viitelaitos (engl.), s. 1580, 1581.
Kohta kuuluu KJ:n mukaan: ”Olkoon teissä tämä mieli, joka oli myös Kristuksessa Jeesuksessa: joka ei Jumalan muodossa ollessaan pitänyt ryöstönä Jumalan vertaisena olemista.” (EU kuuluu: ”Vaikka hän oli Jumala, hän ei vaatinut omia oikeuksiaan, jotka olisivat hänelle kuuluneet.”) UM esittää kuitenkin tämän kohdan loppuosan seuraavasti: ”joka, vaikka hän oli olemassa Jumalan muodossa, ei harkinnut lainkaan anastusta [kreik. har·pag·monʹ], nimittäin sitä, että hänen tulisi olla Jumalan vertainen”. (KR-92, KR-38, KR-1776 ja UTN esittävät saman ajatuksen.)
Mikä ajatus on sopusoinnussa tekstiyhteyden kanssa? 5. jae neuvoo kristittyjä jäljittelemään Kristusta tässä käsiteltävässä asiassa. Voitaisiinko heitä kehottaa pitämään ”Jumalan vertaisena olemista” oikeutenaan eikä ”ryöstönä”? Ei varmastikaan! He voivat kuitenkin jäljitellä häntä, joka ”ei harkinnut lainkaan anastusta, nimittäin sitä, että hänen tulisi olla Jumalan vertainen” (UM). (Vrt. 1. Moos. 3:5.) Tämä käännös on myös sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jeesus Kristus itse sanoi: ”Isä on minua suurempi.” (Joh. 14:28.)
The Expositor’s Greek Testament sanoo: ”Me emme voi löytää ainoatakaan kohtaa, jossa sanalla [har·paʹzō] tai millään sen johdannaisella [har·pag·monʹ mukaan luettuna] on merkitys ’pitää hallussaan’ tai ’säilyttää’. Sen merkitys näyttää poikkeuksetta olevan ’anastaa’, ’kaapata väkisin’. Ei ole siksi luvallista liukua sanan oikeasta merkityksestä ’koettaa anastaa’ toiseen, joka on täysin erilainen: ’pitää lujasti kiinni’.” (Toim. W. Robertson Nicoll, Grand Rapids, Michigan, USA, 1967, III osa, s. 436, 437.)
KR-38 sanoo: ”Hänessä [Kristuksessa] asuu jumaluuden [kreik. the·oʹtē·tos] koko täyteys ruumiillisesti.” (UTN esittää samanlaisen ajatuksen, mutta EU käyttää ”jumaluuden” asemesta sanoja ”Jumalan koko olemus”.) UM kääntää sen kuitenkin seuraavasti: ”Hänessä asuu jumalallisen ominaisuuden koko täyteys ruumiillisesti.” (AT käyttää ”jumaluuden” sijasta sanoja ”Jumalan luonto”. Vrt. 2. Piet. 1:4.)
On myönnettävä, etteivät kaikki tulkitse Kolossalaiskirjeen 2:9:ää samalla tavoin. Mutta mikä on sopusoinnussa kolossalaisille osoitetun henkeytetyn kirjeen muun osan kanssa? Oliko Kristuksella itsessään jotakin, mikä kuuluu hänelle siksi, että hän on Jumala, kolminaisuuden osa? Vai onko hänessä asuva ”täyteys” jotakin, minkä hän sai siksi, että joku toinen päätti niin? Kolossalaiskirjeen 1:19 (KR-92, KR-38) sanoo, että kaikki täyteys asui Kristuksessa, koska ”Jumala näki hyväksi” tämän asiaintilan. UTN sanoo, että se oli Jumalan oma ”päätös”.
Tarkastele Kolossalaiskirjeen 2:9:n välitöntä tekstiyhteyttä: Jakeessa 8 lukijoita varoitetaan joutumasta niiden harhaanjohtamiksi, jotka kannattavat filosofiaa ja ihmisten perinteitä. Heille kerrotaan myös, että Kristuksessa ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä”, ja heitä kehotetaan ’vaeltamaan hänessä’ ja olemaan ”juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen” (jakeet 3, 6, 7). Ei ihmisfilosofian alkuunpanijoissa eikä opettajissa vaan hänessä asuu arvokas ”täyteys”. Sanoiko apostoli Paavali siinä, että Kristuksella ollut ”täyteys” teki Kristuksesta itse Jumalan? Ei Kolossalaiskirjeen 3:1:n mukaan, jossa Kristuksen sanotaan istuvan ”Jumalan oikealla puolella” (ks. KR-92, KR-38, UTN).
Liddellin ja Scottin Greek-English Lexicon osoittaa, että the·oʹtēs (nominatiivimuoto, josta the·oʹtē·tos on johdettu) merkitsee ”jumaluutta, jumalallista luontoa” (Oxford 1968, s. 792). Se, että Jeesus on tosiaan ”jumaluus” tai ”jumalallista luontoa”, ei tee hänestä Jumalan Poikana samanvertaista ja yhtä iankaikkista kuin Isä, enempää kuin kaikkien ihmisten ”ihmisyys” ja ”inhimillinen luonto” tekee heistä kaikista samanvertaisia tai samanikäisiä.
Kohta kuuluu UTN:n mukaan: ”Odottaen ja toivoen sitä autuuden päivää, jolloin suuren Jumalamme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkaus ilmestyy.” Mutta UM kuuluu: ”Odottaessamme onnellista toivoa ja suuren Jumalan ja Pelastajamme, Kristuksen Jeesuksen, kirkkauden ilmeiseksi tuloa.” (KR-92, KR-38 ja KR-1776 esittävät saman ajatuksen.)
Kumpi käännös on sopusoinnussa Tituksen kirjeen 1:4:n (UTN) kanssa, joka puhuu ”Isästä Jumalasta ja Herrastamme ja Pelastajastamme Jeesuksesta Kristuksesta”? Vaikka Raamattu sanoo myös Jumalan olevan Pelastaja, tämä raamatunkohta tekee selvän eron hänen ja Kristuksen Jeesuksen välillä, jonka välityksellä Jumala antaa pelastuksen.
Jotkut väittävät Tituksen kirjeen 2:13:n osoittavan, että Kristus on sekä Jumala että Pelastaja. On kiinnostavaa, että vaikka RS, NE ja JB kääntävät Tituksen kirjeen 2:13:n tavalla, jonka lauserakenne voidaan ymmärtää myös tällä tavoin, ne eivät noudata samaa sääntöä 2. Tessalonikalaiskirjeen 1:12:n käännöksessään. Henry Alford sanoo: ”Haluaisin huomauttaa, että [käännös, joka tekee selvästi eron Jumalan ja Kristuksen välillä Tituksen kirjeen 2:13:ssa] täyttää kaikki tuon lauseen kieliopilliset vaatimukset: se on sekä rakenteellisesti että asiayhteyden huomioon ottaen perustellumpi ja paremmin sopusoinnussa apostolin kirjoitustavan kanssa.” (The Greek Testament, Boston, USA, 1877, III osa, s. 421.)
Ks. myös UM:n liite, vuoden 1984 viitelaitos (engl.), s. 1581, 1582.
KR-38 sanoo: ”Mutta Pojasta: ’Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti.’” (KR-92, UTN ja EU kääntävät vastaavalla tavalla.) Mutta UM sanoo: ”Mutta Pojasta: ’Jumala on sinun valtaistuimesi aina ja ikuisesti.’” (AT, Mo ja By esittävät saman ajatuksen.)
Kumpi käännös on sopusoinnussa tekstiyhteyden kanssa? Edellisissä jakeissa sanotaan, että Jumala puhuu, ei että hänelle puhutaan; ja seuraava jae käyttää ilmausta ”Jumala, sinun Jumalasi”, osoittaen, että puhuteltava ei ole Korkein Jumala, vaan tuon Jumalan palvoja. Heprealaiskirjeen 1:8 lainaa psalmia 45:6 (45:7, KR-38), jossa alkujaan puhuttiin Israelin ihmiskuninkaalle. Ilmeisesti se, joka kirjoitti tämän psalmin Raamattuun, ei ajatellut, että tämä ihmiskuningas oli Kaikkivaltias Jumala. Sen sijaan psalmi 45:6 kuuluu UM:n mukaan: ”Jumala on sinun valtaistuimesi.” (45:7, KR-92: ”Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan”; PN: ”Sinun valtaistuimesi on kuin Jumalan”; JP: ”Jumalan antama valtaistuimesi”.) Salomon, joka mahdollisesti oli alun perin psalmissa 45 puhuteltu kuningas, sanottiin istuvan ”Jehovan valtaistuimella” (1. Aik. 29:23, UM). Sopusoinnussa sen tosiasian kanssa, että Jumala on tuo ”valtaistuin” eli Kristuksen kuninkuuden Lähde ja Ylläpitäjä, Danielin 7:13, 14 ja Luukkaan 1:32 osoittavat, että Jumala antaa tuon vallan hänelle.
Heprealaiskirjeen 1:8, 9 lainaa psalmia 45:6, 7, josta raamatunoppinut B. F. Westcott sanoo: ”LXX:n perusteella tämä kohta voidaan kääntää kahdella tavalla: [ho the·osʹ] voidaan ymmärtää molemmissa tapauksissa vokatiiviksi [puhuttelumuodoksi] (Sinun valtaistuimesi, oi Jumala, – – sen tähden, oi Jumala, sinun Jumalasi – –) tai se voidaan ymmärtää subjektiksi (tai predikatiiviksi) ensimmäisessä tapauksessa (Jumala on sinun valtaistuimesi tai: Sinun valtaistuimesi on Jumala – –) ja sanojen [ho the·osʹ sou] appositioksi jälkimmäisessä tapauksessa (Sen tähden Jumala, niin, sinun Jumalasi – –). – – On tuskin mahdollista, että alkuperäisessä tekstissä kuninkaasta olisi käytetty sanaa [ʼElo·himʹ]. Näyttää siksi epätodennäköiseltä, että [ho the·osʹ] olisi LXX:ssä puhuttelusana. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siis siltä, että lauseen ensimmäinen osa on parasta kääntää sanoilla: Jumala on sinun valtaistuimesi (tai: Valtaistuimesi on Jumala), toisin sanoen: ’Valtaistuimesi perustana on Jumala, järkkymätön Kallio.’” (The Epistle to the Hebrews, Lontoo 1889, s. 25, 26.)
KR-1776 sanoo: ”Sillä kolme owat, jotka todistawat taiwaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi owat. Ja kolme owat, jotka todistawat maan päällä: Henki ja wesi ja weri, ja ne kolme yhdessä owat.” UM ei kuitenkaan sisällytä jakeisiin sanoja ”taiwaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi owat. Ja kolme owat, jotka todistawat maan päällä.” (Myös KR-92, KR-38, UTN ja EU jättävät pois tämän kolminaisuuskohdan.)
Eräässä Uuden testamentin selitysteoksessa todetaan tästä kohdasta: ”Näihin jakeisiin (5:7–8) ilmestyi länsimailla 4. vuosisadan lopulla latinalainen tekstilisäys, ns. comma Johanneum – –. Myöhemmin lisäys joutui muutamiin nuorimpiin kreikkalaisiinkin käsikirjoituksiin – – ja Erasmuksen julkaisuun sekä Lutherin kuoltua saks. Raamattuun. Textus receptuksen mukaisesti se on myös ollut kaikissa vanhoissa raamatunsuomennoksissa, kunnes uusi KR, joka nojautuu kriitillisiin teksteihin, jätti sen pois. – – Lisäyksen on synnyttänyt kolmiluvun herättämä teologinen halu kolminaisuusopin esiinvetämiseen.” (Aarre Lauha, Katoliset kirjeet, Suomalainen Uuden testamentin selitys, XI osa, Helsinki 1956, s. 116.)
Ks. myös UM:n liite, vuoden 1984 viitelaitos (engl.), s. 1580.
Muita raamatunkohtia, joiden kolminaisuusopin kannattajat sanovat sisältävän heidän oppinsa piirteitä
Huomaa, että ensimmäinen näistä kohdista viittaa vain Poikaan; toinen viittaa sekä Isään että Poikaan; kumpikaan ei viittaa sekä Isään, Poikaan että Pyhään Henkeen eikä sano, että ne muodostavat yhden Jumalan.
Tarkoittiko Jeesus sillä, mitä hän tässä sanoi, että hän herättäisi itsensä kuolleista? Merkitseekö se sitä, että Jeesus on Jumala, koska Apostolien tekojen 2:32 sanoo: ”Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt”? Ei suinkaan. Tämä näkemys olisi ristiriidassa Galatalaiskirjeen 1:1:n kanssa, joka sanoo Isän, ei Pojan, herättäneen Jeesuksen kuolleista. Luukkaan 8:48 (UTN) osoittaa Jeesuksen käyttäneen samanlaista ilmaisutapaa sanoessaan eräälle naiselle: ”Uskosi on sinut parantanut.” Paransiko nainen itse itsensä? Ei, vaan Jumalalta Kristuksen välityksellä tullut voima paransi hänet, koska hän uskoi (Luuk. 8:46; Apt. 10:38). Osoittamalla ihmisenä täydellistä tottelevaisuutta Jeesus hankki samoin moraalisen perusteen, jonka vuoksi Isä saattoi herättää hänet kuolleista ja siten tunnustaa Jeesuksen olevan hänen Poikansa. Jeesuksen uskollisen elämänvaelluksen vuoksi oli sopivaa sanoa, että Jeesus itse sai aikaan ylösnousemuksensa.
A. T. Robertson sanoo: ”Palauta mieleesi [Johanneksen] 2:19, jossa Jeesus sanoi: ’Minä pystytän sen kolmessa päivässä.’ Hän ei tarkoittanut, että hän herättää itsensä kuolleista Isästä riippumattomana toimivana olentona (Room. 8:11).” (Word Pictures in the New Testament, New York 1932, V osa, s. 183.)
Tarkoittiko Jeesus sanoessaan: ”Minä ja Isä olemme yhtä”, että he olisivat tasa-arvoisia? Jotkut kolminaisuusopin kannattajat sanovat, että hän tarkoitti sitä. Mutta Johanneksen 17:21, 22:ssa (KR-38) Jeesus rukoili seuraajistaan: ”Että he kaikki olisivat yhtä”, ja hän lisäsi: ”että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä”. Hän käytti sanaa ”yhtä” vastaavaa samaa kreikkalaista sanaa (hen) kaikissa näissä tapauksissa. Ilmeisestikään kaikki Jeesuksen opetuslapset eivät tule kolminaisuuden osaksi. Mutta heillä on sama tarkoitus kuin Isällä ja Pojalla, he ovat osallisia samanlaiseen ykseyteen, joka vallitsee Jumalan ja Kristuksen välillä.
Millaiseen asemaan kolminaisuuteen uskominen saattaa siitä kiinni pitävät?
Se saattaa heidät hyvin vaaralliseen asemaan. Kiistattomat todisteet osoittavat, ettei kolminaisuusoppia ole Raamatussa, eikä se ole sopusoinnussa sen kanssa, mitä Raamattu opettaa. (Ks. edellisiä sivuja.) Se esittää tosi Jumalan törkeän väärin. Kuitenkin Jeesus Kristus sanoi: ”Tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:23, 24, KR-38.) Jeesus teki siten selväksi, että ne, jotka eivät rukoile ”totuudessa”, sopusoinnussa Jumalan omassa sanassa esitetyn totuuden kanssa, eivät ole ”totisia rukoilijoita” (”tosi palvojia”, UM). Jeesus sanoi ensimmäisen vuosisadan juutalaisille uskonnollisille johtajille: ”Te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias [Jesaja] ennusti, sanoen: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.’” (Matt. 15:6–9, KR-38.) Tämä soveltuu yhtä suuressa määrin niihin, jotka nykyään kristikunnassa edistävät ihmisten perinteitä mieluummin kuin Raamatun selviä totuuksia.
Kolminaisuusopin opettajat sanovat usein, että se on ”salaisuus”. Ilmeisesti Jeesuksella ei ollut mielessään sellainen kolmiyhteinen Jumala, kun hän sanoi: ”Me kumarramme sitä, minkä me tunnemme.” (Joh. 4:22, KR-38.) Tunnetko sinä tosiaan Jumalan, jota palvot?
Meidän jokaisen edessä on vakavia kysymyksiä: Rakastammeko vilpittömästi totuutta? Haluammeko tosiaan olla hyväksytyssä suhteessa Jumalaan? Kaikki eivät rakasta aidosti totuutta. Monet ovat asettaneet sukulaistensa ja ystäviensä hyväksynnän totuuden ja Jumalan rakastamisen edelle. (2. Tess. 2:9–12; Joh. 5:39–44.) Mutta Jeesus sanoi taivaalliselle Isälleen esittämässään hartaassa rukouksessa: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh. 17:3, UM.) Ja psalmi 144:15 sanoo totuudenmukaisesti: ”Onnellinen on se kansa, jonka Jumala on Jehova!” (UM.)
Joku voi sanoa:
”Uskotteko kolmiyhteiseen Jumalaan?”
Voisit vastata: ”Tuo uskomus on meidän aikanamme hyvin yleinen. Mutta oletteko tiennyt, että Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät opettaneet sitä? Siksi me palvomme häntä, jota Jeesus kehotti palvomaan.” Sitten voisit ehkä lisätä: 1) ”Jeesus opetti, että suurin käsky on tämä – – (Mark. 12:28–30).” 2) ”Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Jumalan vertainen. Hän sanoi – – (Joh. 14:28).” 3) ”Mistä sitten kolminaisuusoppi on peräisin? Huomatkaapa, mitä tunnetut tietosanakirjat sanovat siitä.” (Ks. s. 164, 165.)
Tai voisit sanoa: ”Ei, en usko. On nimittäin olemassa monia raamatunkohtia, joita en ole millään onnistunut saamaan sopusointuun tuon uskomuksen kanssa, esimerkiksi – – (Matt. 24:36). Kenties voisitte selittää sen minulle.” Sitten voisit ehkä lisätä: 1) ”Jos Poika on tasa-arvoinen Isän kanssa, niin miten Isä tietää asioita, joita Poika ei tiedä?” Jos he vastaavat, että tämä koski vain Jeesuksen inhimillistä luontoa, niin kysy: 2) ”Mutta miksi pyhä henkikään ei tiennyt?” (Jos henkilö osoittaa vilpitöntä kiinnostusta totuuteen, osoita hänelle, mitä Raamattu sanoo Jumalasta [Ps. 83:18; Joh. 4:23, 24].)
Yksi mahdollisuus: ”Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, mutta emme kolmiyhteiseen Jumalaan. Se johtuu siitä, että me uskomme Kristuksesta samoin kuin apostoli Pietari. Huomatkaa mitä hän sanoi – – (Matt. 16:15–17).”
Lisäehdotus: ”Olen huomannut, etteivät kaikki tarkoita samaa puhuessaan kolminaisuudesta. Ehkä voisin vastata kysymykseenne paremmin, jos tietäisin, mitä te tarkoitatte kolminaisuudella.” Sitten voisit ehkä lisätä: ”Oli kiinnostavaa kuulla selityksenne. Uskon kuitenkin vain sen, mitä Raamattu opettaa. Oletteko koskaan nähnyt Raamatussa sanaa ’kolmiyhteinen’ tai ’kolminaisuus’? .... [Viittaa Raamattusi hakemistoon.] Mutta puhutaanko Raamatussa Kristuksesta? .... Kyllä, ja häneen me uskomme. Huomatkaapa, että tässä hakemistossa viitataan hakusanan ’Kristus’ alla muun muassa Matteuksen 16:16:een. [Lue se.] Tähän minä uskon.”
Tai voisit vastata (jos henkilö vetoaa erityisesti Johanneksen 1:1:een): ”Tunnen tuon jakeen. Joissakin raamatunkäännöksissä sanotaan, että Jeesus on ’Jumala’ isolla alkukirjaimella ja toisissa ’jumala’ pienellä alkukirjaimella. Mistähän se johtuu?” 1) ”Voisikohan se johtua siitä, että seuraavassa jakeessa sanotaan hänen olleen ’Jumalan luona’?” 2) ”Saattaisiko se johtua myös siitä, mitä sanotaan täällä Johanneksen 1:18:ssa?” 3) ”Oletteko koskaan miettinyt, palvooko Jeesus itse ketään Jumalana? (Joh. 20:17.)”
”Uskotteko Kristuksen jumaluuteen?”
Voisit vastata: ”Varmasti uskon. Mutta kenties minulla ei ole mielessä sama kuin teillä puhuessanne ’Kristuksen jumaluudesta’.” Sitten voisit ehkä lisätä: 1) ”Miksi sanon näin? Jesajan 9:6:ssa Jeesusta Kristusta sanotaan ’Väkeväksi Jumalaksi’, mutta vain hänen Isäänsä sanotaan Raamatussa koskaan Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi.” 2) ”Ja huomatkaa, että Johanneksen 17:3:ssa Jeesus sanoi Isäänsä ’ainoaksi tosi Jumalaksi’. Jeesus siis enintään heijastaa tosi Jumalaa.” 3) ”Mitä meiltä vaaditaan miellyttääksemme Jumalaa? (Joh. 4:23, 24.)”