HEPREALAISKIRJE

Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten henkeytetty kirje. Todisteet viittaavat siihen, että sen kirjoitti apostoli Paavali Juudeassa oleville heprealaiskristityille noin vuonna 61. Kirje tuli heille todella oikeaan aikaan. Jeesuksen Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta oli tuolloin kulunut noin 28 vuotta. Tuon ajanjakson alkupuolella juutalaisten uskonnolliset johtajat olivat vainonneet ankarasti näitä Jerusalemin ja Juudean juutalaiskristittyjä, ja se oli johtanut joidenkin kristittyjen kuolemaan ja siihen, että suurin osa jäljelle jääneistä kristityistä hajaantui ja lähti pois Jerusalemista (Ap 8:1). Nämä hajaantuneet levittivät edelleen aktiivisesti hyvää uutista kaikkialla, mihin he menivät (Ap 8:4). Apostolit olivat pysyneet Jerusalemissa ja pitäneet sinne jääneen seurakunnan koossa, ja se oli kasvanut, jopa kovan vastustuksen alaisena (Ap 8:14). Sitten seurakunta astui joksikin aikaa rauhan kauteen (Ap 9:31). Myöhemmin Herodes Agrippa I surmautti apostoli Jaakobin, Johanneksen veljen, ja pahoinpiteli muita seurakuntaan kuuluvia (Ap 12:1–5). Jonkin ajan kuluttua Juudean kristityt joutuivat aineelliseen puutteeseen, mikä tarjosi Akhaiassa ja Makedoniassa oleville tilaisuuden (n. v. 55) osoittaa rakkautta ja yhteenkuuluvuutta lähettämällä heille apua (1Ko 16:1–3; 2Ko 9:1–5). Jerusalemin seurakunta oli siis joutunut kokemaan monia vaikeuksia.

Kirjeen tarkoitus. Jerusalemin seurakunta muodostui lähes kokonaan juutalaisista ja niistä, jotka olivat kääntyneet juutalaisten uskontoon. Monet näistä olivat oppineet tuntemaan totuuden erittäin ankaran vainon ajan jälkeen. Heprealaiskirjeen kirjoittamisaikaan seurakunta sai nauttia suhteellisen rauhallisesta ajasta, sillä Paavali sanoi heille: ”Ette ole vielä koskaan tehneet vastarintaa verille asti.” (Hpr 12:4.) Jopa kuolemaan johtaneen suoranaisen fyysisen vainon väheneminen ei kuitenkaan merkinnyt sitä, etteivät juutalaisten uskonnolliset johtajat olisi enää vastustaneet voimakkaasti. Seurakunnan uusien jäsenten oli kohdattava vastustusta siinä missä muidenkin. Jotkut muut olivat lisäksi epäkypsiä, sillä he eivät olleet edistyneet kohti kypsyyttä, joka heidän ajan huomioon ottaen olisi pitänyt jo saavuttaa (5:12). Se, että he joutuivat päivittäin juutalaisten vastustuksen kohteiksi, koetteli heidän uskoaan. Heidän oli kehitettävä kestävyyden ominaisuutta. (12:1, 2.)

Aika oli loppumassa Jerusalemilta. Apostoli Paavali sen paremmin kuin Jerusalemin seurakuntaan kuuluvatkaan eivät tienneet, milloin ennustettu autioitus tulisi, mutta Jumala tiesi sen. (Lu 21:20–24; Da 9:24, 27.) Tämän tilanteen vuoksi siellä olevien kristittyjen oli oltava valppaina ja ilmaistava uskoa, jotta he voisivat paeta kaupungista, kun he näkisivät Jerusalemin leiriytyneiden armeijoiden ympäröimänä. Kaikkien seurakuntaan kuuluvien oli vahvistettava itseään näitä merkittäviä tapahtumia varten. Perimätiedon mukaan vain noin viisi vuotta tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen Cestius Galluksen joukot hyökkäsivät kaupunkia vastaan ja sitten vetäytyivät. Neljän vuoden kuluttua kenraali Tituksen komennossa olleet roomalaiset hävittivät Jerusalemin ja sen temppelin maan tasalle. Mutta ennen kumpaakin näistä tapahtumista Jehova oli antanut palvelijoilleen heidän tarvitsemiaan henkeytettyjä neuvoja.

Juutalaiset vastustavat. Juutalaisten uskonnolliset johtajat olivat valheellisen propagandan avulla tehneet kaiken voitavansa lietsoakseen vihaa Kristuksen seuraajia kohtaan. He olivat päättäneet taistella kristillisyyttä vastaan kaikin mahdollisin asein, mikä käy ilmi heidän toimistaan, joita kuvaillaan Apostolien tekojen 22:22:ssa, 23:12–15, 23, 24:ssä, 24:1–4:ssä ja 25:1–3:ssa. He ja heidän kannattajansa ilmeisesti ahdistelivat kristittyjä jatkuvasti väitteillä, joiden tarkoituksena oli murtaa kristittyjen uskollisuus Kristusta kohtaan. He hyökkäsivät kristillisyyttä vastaan järkeilyllä, joka juutalaisen mielestä tuntui ehkä vakuuttavalta ja johon olisi ollut vaikea vastata.

Tuohon aikaan juutalaisuus oli ulkonaisesti komeaa ja sillä oli tarjottavana paljon kaikkea konkreettista ja aineellista. Juutalaiset saattoivat sanoa, että se kaikki osoitti juutalaisuuden ylivertaiseksi ja kristillisyyden tyhmyydeksi. Hehän olivat sanoneet Jeesukselle, että kansakunnan isänä oli Abraham, jolle lupaukset annettiin (Joh 8:33, 39). Mooses, jolle Jumala puhui ”suusta suuhun”, oli Jumalan huomattava palvelija ja profeetta (4Mo 12:7, 8). Juutalaisilla oli ollut Laki ja profeettojen sanat alusta saakka. ”Eikö tämä juutalaisuuden korkea ikä jo vahvista sen tosi uskonnoksi?” he saattoivat kysyä. Lakiliiton voimaansaattamisen yhteydessä Jumala oli puhunut enkelien välityksellä; itse asiassa Laki annettiin enkelien kautta välittäjänä toimineen Mooseksen kädellä (Ap 7:53; Ga 3:19). Tuossa tilaisuudessa Jumala oli antanut pelottavan näytteen voimastaan panemalla Siinainvuoren vapisemaan; tähän loistoisaan näytelmään liittyivät myös kova torven ääni, savu, jylinä ja salamat (2Mo 19:16–19; 20:18; Hpr 12:18–21).

Näiden menneiden asioiden lisäksi oli olemassa upea temppeli ja sen papisto, jonka Jehova oli asettanut. Papit hoitivat virkaansa temppelissä ja käsittelivät päivittäin monia uhreja. Edelleen oli kalliita papinvaatteita ja temppelissä suoritettujen palvelusten loisto. ”Eikö Jehova ollut käskenyt tuoda pyhäkköön uhreja syntien edestä, ja eikö ylimmäinen pappi, Mooseksen oman veljen Aaronin jälkeläinen, mennyt kaikkeinpyhimpään sovituspäivänä mukanaan uhri koko kansakunnan syntien edestä? Eikö hän tuossa tilaisuudessa kuvaannollisesti astunut itse Jumalan läsnäoloon?” saattoivat juutalaiset todistella. (3Mo 16.) ”Eikö valtakunta lisäksi ollut juutalaisten omaisuutta, ja eikö sen hallitsijan (Messiaan, joka heidän mukaansa tulisi myöhemmin) pitänyt istua valtaistuimella Jerusalemissa?”

Jos Heprealaiskirje kirjoitettiin kristittyjen varustamiseksi vastaamaan sellaisiin väitteisiin, joita juutalaiset olivat todella esittäneet, niin nuo kristillisyyden viholliset olivat sanoneet tähän tapaan: ”Mihin tämä uusi ’kerettiläisyys’ voi viitata todisteeksi aitoudesta ja Jumalan suosiosta? Missä oli heidän temppelinsä ja missä heidän papistonsa? Missä oikeastaan oli heidän johtajansa? Oliko hän elinaikanaan mikään merkkihenkilö kansakunnan johtajien keskuudessa, tämä Jeesus, galilealainen, puusepän poika, jolla ei ollut rabbien koulutusta? Ja eikö hän kuollut häpeällisen kuoleman? Missä oli hänen valtakuntansa? Ja keitä olivat hänen apostolinsa ja seuraajansa? Pelkkiä kalastajia ja veronkantajia. Entä keihin kristillisyys suurimmaksi osaksi vetosi? Köyhiin ja maan alhaisiin, ja kaiken lisäksi sen yhteyteen hyväksyttiin ympärileikkaamattomia pakanoitakin, jotka eivät olleet Abrahamin siementä. Miksi kenenkään tulisi luottaa tähän Jeesukseen, joka surmattiin rienaajana ja kapinan lietsojana? Miksi kuunnella hänen opetuslapsiaan, koulunkäymättömiä ja tavallisia ihmisiä?” (Ap 4:13.)

Kristillisen järjestelmän paremmuus. Jotkut epäkypsistä kristityistä ovat ehkä alkaneet suhtautua välinpitämättömästi Kristuksen kautta saatavaan pelastukseensa (Hpr 2:1–4). Tai heitä ympäröivät epäuskoiset juutalaiset ovat saattaneet horjuttaa heitä. Apostoli tulee heidän avukseen esittämällä mestarillista todistelua ja käyttämällä Raamatun heprealaisia kirjoituksia, joihin juutalaiset väittivät luottavansa, ja hän osoittaa kumoamattomasti kristillisen asiainjärjestelmän sekä Jeesuksen Kristuksen pappeuden ja kuninkuuden paremmuuden. Hän todistaa Raamatun avulla, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, suurempi kuin enkelit (1:4–6), Abraham (7:1–7), Mooses (3:1–6) ja profeetat (1:1, 2). Kristus on tosiaankin kaiken nimitetty perillinen, joka on kruunattu kirkkaudella ja kunnialla ja asetettu huolehtimaan Jehovan kätten teoista (1:2; 2:7–9).

Kristuksen pappeus on paljon Leevin heimolla ollutta Aaronin pappeutta ylempi. Se ei ole riippuvainen syntisen lihan mukaan saatavasta perinnöstä vaan Jumalan valasta. (Hpr 6:13–20; 7:5–17, 20–28.) Miksi hän kuitenkin joutui kestämään sellaisia kärsimyksiä ja kuolemaan tuskallisesti? Ennustusten mukaan se oli välttämätöntä, jotta ihmiskunta voitaisiin pelastaa ja jotta hän olisi pätevä Ylimmäiseksi Papiksi ja siksi, jonka alaisuuteen Jumala alistaa kaiken. (2:8–10; 9:27, 28; vrt. Jes 53:12.) Hänen täytyi tulla lihaa ja verta olevaksi ja kuolla vapauttaakseen kaikki ne, jotka kuoleman pelosta olivat orjuudessa. Kuolemallaan hän kykenee tekemään tyhjäksi Panettelijan, mihin yksikään ihmispappi ei kyennyt. (Hpr 2:14–16.) Koska tämä Ylimmäinen Pappi on kärsinyt tällä tavalla, hän voi suhtautua myötätuntoisesti heikkouksiimme ja tulla avuksemme, sillä hänet on koeteltu kaikissa suhteissa (2:17, 18; 4:15).

Apostoli todistelee edelleen, että tämä Ylimmäinen Pappi ’kulki taivaiden läpi’ ja ilmaantui itse Jumalan läsnäoloon eikä pelkkään maalliseen telttaan tai rakennukseen, joka vain kuvasi taivaallisia asioita (Hpr 4:14; 8:1; 9:9, 10, 24). Hänen täytyi ilmaantua vain kerran mukanaan täydellinen, synnitön uhrinsa, ei yhä uudelleen (7:26–28; 9:25–28). Hänellä ei ole seuraajia, niin kuin Aaronin huoneen papeilla oli, vaan hän elää ikuisesti pelastaakseen täysin ne, joita hän palvelee (7:15–17, 23–25). Kristus on Jeremian kautta ennustetun paremman liiton Välittäjä, liiton jonka alaisuudessa voidaan todella antaa synnit anteeksi ja puhdistaa omatunto; sitä ei Laki voinut koskaan saada aikaan. ”Kymmenen sanaa”, lakiliiton peruslait, kirjoitettiin kiveen, uuden liiton lait sydämeen. Tämä Jehovan profeetallinen sana, jonka hän esitti Jeremian kautta, teki lakiliiton vanhentuneeksi, niin että se häviäisi aikanaan. (8:6–13; Jer 31:31–34; 5Mo 4:13; 10:4.)

On totta, jatkaa Heprealaiskirjeen kirjoittaja, että Siinailla nähtiin kunnioittavaa pelkoa herättävä näytelmä, joka osoitti Jumalan hyväksyvän lakiliiton. Mutta Jumala antoi vieläkin voimakkaamman todistuksen saattaessaan uuden liiton voimaan tunnusmerkein, ennusmerkein ja voimateoin sekä siten, että hän jakeli pyhää henkeä kaikille koolla oleville seurakunnan jäsenille (Hpr 2:2–4; vrt. Ap 2:1–4). Lisäksi Kristuksen kuninkaallinen valtaistuin on itse taivaissa, paljon korkeammalla kuin Daavidin sukuhaaran kuninkaiden, jotka istuivat valtaistuimella maallisessa Jerusalemissa (Hpr 1:9). Jumala on Kristuksen valtaistuimen perustus, eikä hänen Valtakuntansa voi järkkyä, kuten Jerusalemissa sijainnut valtakunta järkkyi 607 eaa. (1:8; 12:28). Jumala on myös koonnut kansansa sellaisen eteen, mikä herättää paljon enemmän kunnioittavaa pelkoa kuin Siinainvuoren ihmeellinen näytelmä. Hän on pannut voidellut kristityt lähestymään taivaallista Siioninvuorta, ja hän tulee vielä järkyttämään, ei ainoastaan maata, vaan myös taivaan. (12:18–27.)

Heprealaiskirje on korvaamattoman arvokas kristityille. Ilman sitä olisivat monet Lain esikuvaamat Kristusta koskevat todellisuudet epäselviä. Esimerkiksi juutalaiset olivat kaiken aikaa tienneet Raamatun heprealaisten kirjoitusten perusteella, että kun heidän ylimmäinen pappinsa meni heidän puolestaan pyhäkön kaikkeinpyhimpään osastoon, hän edusti heitä Jehovan edessä. He eivät kuitenkaan koskaan ymmärtäneet tätä todellisuutta: jonakin päivänä todellinen Ylimmäinen Pappi ilmaantuisi tosiaan taivaisiin itse Jehovan läsnäoloon! Entä miten voisimme Raamatun heprealaisia kirjoituksia lukiessamme tajuta, millainen suunnaton merkitys on kertomuksella Abrahamin ja Melkisedekin kohtaamisesta, tai ymmärtää selvästi, mitä tämä kuningas-pappi kuvasi? Tässä on tietysti vain kaksi esimerkkiä niistä monista todellisuuksista, joista saamme selvemmän kuvan lukiessamme tätä kirjettä.

Kirje rakentaa kristityissä uskoa, joka auttaa heitä pitämään kiinni toivostaan ’todellisuuksista saatavan selvän osoituksen välityksellä, vaikka niitä ei nähdä’ (Hpr 11:1). Monien pannessa luottamuksensa vanhoihin asioihin, järjestöjen aineelliseen vaurauteen ja voimaan sekä rituaalien ja seremonioiden loistoon ja katsoessa Jumalan sijasta tämän maailman viisauden puoleen Jumalan henkeyttämä Heprealaiskirje on erinomaisena apuna, jotta Jumalan ihmisestä tulisi ”täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön” (2Ti 3:16, 17).

Kirjoittaja sekä kirjoitusaika ja -paikka. Heprealaiskirjettä on laajalti pidetty apostoli Paavalin kirjoittamana. Varhaiset kirjailijat hyväksyivät sen Paavalin kirjeeksi. Chester Beatty -papyrus nro 2 (P⁴⁶) (noin vuodelta 200) sisältää Heprealaiskirjeen yhdeksän Paavalin kirjeen joukossa, ja Heprealaiskirje luetellaan ”apostoli Paavalin neljäntoista kirjeen” joukossa ”Athanasioksen kaanonissa”, joka on peräisin 300-luvulta.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei mainitse itseään nimeltä. Vaikka kaikissa muissa Paavalin kirjeissä on hänen nimensä, tämä kirjoittajan mainitsematta jättäminen ei selvästikään sulje pois Paavalia. Kirjeen sisäiset todisteet viittaavat voimakkaasti siihen, että Paavali kirjoitti sen ja että kirjoituspaikkana oli Italia, luultavasti Rooma (Hpr 13:24). Juuri Roomassa Paavali oli vankina ensimmäistä kertaa, ilmeisesti vuosina 59–61. Timoteus oli Paavalin kanssa Roomassa, ja hänet mainitaan kirjeissä, jotka apostoli kirjoitti Roomasta tuon vankeuden aikana filippiläisille, kolossalaisille ja Filemonille (Fil 1:1; 2:19; Kol 1:1, 2; Flm 1). Tämä sopii siihen Heprealaiskirjeen 13:23:ssa olevaan mainintaan, että Timoteus on vapautettu vankilasta ja että kirjoittaja haluaa pian päästä käymään Jerusalemissa.

Kirje kirjoitettiin ennen kuin Jerusalem tuhottiin vuonna 70, sillä Jerusalemin temppeli oli yhä olemassa ja siellä suoritettiin palvontamenoja, mikä käy ilmi kirjeen todistelusta. Paavalin maininta Timoteuksen päästämisestä vapaaksi osoittaa kirjoittamisajaksi vuoden 61 – yhdeksän vuotta ennen Jerusalemin tuhoa – jolloin Paavalin itsensä uskotaan vapautuneen ensimmäisestä vankeudestaan (Hpr 13:23).

[Tekstiruutu s. 718]

HEPREALAISKIRJEEN KOHOKOHTIA

Voimakas tutkielma, joka vahvisti heprealaiskristittyjä ja jonka ansiosta he pystyivät auttamaan vilpittömiä maanmiehiään juutalaisen järjestelmän viimeisinä vuosina

Ilmeisesti apostoli Paavali kirjoitti tämän kirjeen vajaat kymmenen vuotta ennen kuin Jerusalem tuhottiin vuonna 70

Jumalan Pojan ylempi asema (1:1–3:6)

Hän on ainutlaatuinen Poika, perilliseksi asetettu, Isänsä olemuksen tarkka kuva, jonka välityksellä kaikkea tehtyä myös ylläpidetään

Poikaan verrattuna enkelit ovat vain palvelijoita. Isä käyttää yksin hänestä nimitystä ”minun poikani”, hän on Esikoinen, jota enkelitkin kumartavat; hänestä – eikä enkeleistä – voidaan sanoa, että hänen kuninkaallisen hallintonsa valtaistuimen perustana on Jumala, hänen pysyvyytensä ylittää hänen välityksellään tehtyjen taivaiden ja maan pysyvyyden ja hänen asemansa on Isän oikealla puolella

Jos enkelien kautta välitettyä Lakia ei voitu jättää huomioon ottamatta rangaistuksetta, täytyy siihen, mitä Jumala puhui enkeleitä korkeamman Pojan välityksellä, kiinnittää erityistä huomiota

Vaikka Jeesus Kristus oli ihmisenä enkeleitä alhaisempi, hänet korotettiin myöhemmin heidän yläpuolelleen ja hänelle annettiin valta tulevaan asuttuun maahan nähden

Mooses oli palvelija Jumalan huoneessa, mutta Jeesus Kristus hallitsee koko huonetta

Jumalan lepoon pääseminen yhä mahdollista (3:7–4:13)

Tottelemattomuuden ja epäuskon vuoksi ne israelilaiset, jotka lähtivät Egyptistä, eivät päässeet Jumalan lepoon

Kristityt voivat päästä Jumalan lepoon, jos he eivät ole Israelin tavoin tottelemattomia ja jos he ponnistelevat pysyäkseen uskollisina

Elävä sana, joka lupaa pääsyn Jumalan lepoon, on terävämpi kuin miekka, ja se tekee eron (sen välityksellä, miten ihminen suhtautuu siihen) kahden asian välillä: sen miltä ihminen ehkä näyttää, hänen sielunsa, ja sen mitä hän todellisuudessa on, hänen henkensä

Kristuksen pappeuden ja uuden liiton paremmuus (4:14–10:31)

Koska ylimmäisenä pappina toimiva Jeesus Kristus on koeteltu kaikissa suhteissa mutta hän on silti pysynyt synnittömänä, hän voi suhtautua myötätuntoisesti syntisiin ihmisiin ja kohdella heitä sääliväisesti

Hän on Jumalan nimittämä pappi Melkisedekin tavan mukaan, hänen jonka pappeus oli suurempi kuin leeviläinen pappeus

Toisin kuin Aaronin sukuun kuuluneilla leeviläisillä papeilla, Jeesuksella Kristuksella on häviämätön elämä, eikä hän näin ollen tarvitse seuraajia jatkamaan pelastustyötään; hän on synnitön, eikä hänen siksi tarvitse esittää teurasuhreja itsensä puolesta; hän uhrasi oman ruumiinsa eikä eläimiä, eikä hän mennyt maalliseen pyhäkköön vaan itse taivaaseen mukanaan vuodatetun verensä arvo, ja näin hän saattoi uuden liiton voimaan

Uusi liitto, jonka Välittäjä on Jeesus, on parempi kuin lakiliitto siten, että siihen kuuluvilla on Jumalan lait sydämessään ja he saavat todellisen syntien anteeksiannon

Näistä koituvan hyödyn ymmärtäminen saa kristityt julistamaan toivoaan julkisesti ja kokoontumaan säännöllisesti

Usko välttämätöntä Jumalan miellyttämiseksi (10:32–12:29)

Jehova ei mielly niihin, jotka uskottomasti vetäytyvät pois hänestä, sen sijaan että olisivat kestäviä saadakseen sen, mitä hän on luvannut

Nuhteettomana pysyvien (joista Abel oli ensimmäinen) esimerkillinen usko rohkaisee kristittyjä kestämään kilpajuoksussa, samalla kun he ajattelevat tarkoin Jeesusta Kristusta ja hänen moitteetonta vaellustaan kärsimysten alaisena

Niitä kärsimyksiä, joiden Jumala sallii kohdata uskollisia kristittyjä, voidaan pitää häneltä tulevana kurina, jonka tarkoitus on tuottaa vanhurskauden rauhaisaa hedelmää

Kehotuksia uskolliseen elämänvaellukseen (13:1–25)

Ilmaiskaa veljellistä rakkautta, olkaa vieraanvaraisia, muistakaa uskovia, jotka ovat kärsimyksissä, pitäkää avioliitto kunniassa, tyytykää siihen, mitä teillä nyt on, ja luottakaa Jehovan apuun

Jäljitelkää niiden uskoa, jotka ottavat johdon, älkääkä langetko vääriin opetuksiin

Kantakaa halukkaasti häväistystä Kristuksen tavoin; uhratkaa aina Jumalalle ylistysuhria hänen kauttaan

Olkaa tottelevaisia niille, jotka ottavat johdon