Miksi kristillinen palvonta on ylivertainen
Kohokohtia Heprealaiskirjeestä
JEHOVA JUMALA esitti palvonnan ylivertaisia piirteitä lähettäessään Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, maan päälle. Näin tapahtui, koska Jeesus, kristillisyyden Perustaja, on enkeleitä ja profeetta Moosesta ylempi. Kristuksen pappeus on paljon parempi kuin leeviläisten pappeus muinaisessa Israelissa. Jeesuksen uhri on paljon Mooseksen lain alaisuudessa uhrattuja eläinuhreja parempi.
Nämä seikat tehdään selväksi Heprealaiskirjeessä. Ilmeisesti apostoli Paavali kirjoitti sen Roomasta noin vuonna 61 ja lähetti sen Juudeassa asuville heprealaisuskoville. Varhaisista ajoista lähtien kreikkalais- ja aasialaiskristityt pitivät Paavalia kirjoittajana, ja tätä tukevat sekä kirjoittajan laaja Raamatun heprealaisten kirjoitusten tuntemus että hänen käyttämänsä looginen kehittely, jotka molemmat ovat tyypillisiä apostolille. Hän on voinut jättää nimensä pois, koska juutalaiset olivat ennakkoluuloisia häntä kohtaan ja koska hänet tunnettiin ”kansojen apostolina”. (Roomalaisille 11:13) Tarkastelkaamme nyt lähemmin kristillisyyden ylivertaisia piirteitä, jotka käyvät ilmi Paavalin heprealaisille lähettämästä kirjeestä.
Kristus on enkeleitä ja Moosesta ylempi
Ensiksi esitetään Jumalan Pojan ylempi asema. (1:1–3:6) Enkelit kumartavat häntä, ja hänen kuninkaallisen valtansa perustana on Jumala. Meidän tulisi kiinnittää siksi tavallista enemmän huomiota siihen, mitä Poika puhui. Lisäksi meidän tulisi muistaa, että vaikka ihmisenä Jeesus oli enkeleitä alhaisempi, hänet korotettiin heidän yläpuolelleen ja hänelle annettiin valta tulevaan asuttuun maahan.
Jeesus Kristus on myös Moosesta ylempi. Miten niin? Mooses oli vain palvelija Jumalan israelilaishuoneessa. Jehova asetti kuitenkin Jeesuksen hallitsemaan koko tuota huonetta eli Jumalan kansan seurakuntaa.
Kristityt pääsevät Jumalan lepoon
Seuraavaksi apostoli kiinnittää huomion siihen, että on mahdollista päästä Jumalan lepoon. (3:7–4:13) Egyptin orjuudesta vapautetut israelilaiset eivät päässeet siihen, koska he olivat tottelemattomia ja heiltä puuttui uskoa. Mutta me voimme päästä tuohon lepoon, jos uskomme Jumalaan ja seuraamme tottelevaisesti Kristusta. Sitten sen sijaan, että ainoastaan viettäisimme viikoittaista sapattia, nautimme päivittäin siitä paremmasta siunauksesta, että olemme päässeet lepoon kaikista itsekkäistä teoista.
Jumalan lepoon pääseminen on yksi lupaus hänen Sanassaan, joka ”on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse jopa erottamaan sielun ja hengen”. Se tekee niin tunkeutumalla pintaa syvemmälle havaitsemaan vaikuttimet ja asenteet, tekemään jaon lihallisten halujen ja mielen asenteen välillä. (Vrt. Roomalaisille 7:25.) Jos ”sielumme” eli elämämme yksilönä yhdistyy jumalisen ”hengen” eli asenteen kanssa, voimme päästä Jumalan lepoon.
Parempi pappeus ja liitto
Seuraavaksi Paavali osoittaa Kristuksen pappeuden ja uuden liiton paremmuuden. (4:14–10:31) Synnitön Jeesus Kristus on myötätuntoinen syntisiä ihmisiä kohtaan, koska hänet on koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin meidätkin. Lisäksi Jumala on nimittänyt hänet ”papiksi ikuisesti Melkisedekin tavan mukaan”. Toisin kuin leeviläisillä ylimmäisillä papeilla, Jeesuksella on häviämätön elämä, eikä hän siksi tarvitse seuraajia pelastustyöhönsä. Hänen ei tarvitse uhrata eläinuhreja, sillä hän on uhrannut paljon paremman synnittömän ruumiinsa ja on mennyt taivaaseen verensä arvo mukanaan.
Uusi liitto, joka saatettiin voimaan Jeesuksen verellä, on parempi kuin lakiliitto. Uudessa liitossa olevilla on Jumalan lait sydämessään, ja he nauttivat syntien anteeksiannosta. (Jeremia 31:31–34) Kiitollisuus tätä kohtaan saa heidät julistamaan julkisesti toivoaan ja kokoontumaan uskovien tovereidensa kanssa. Toisin kuin heillä, tahallisilla synnintekijöillä ei ole enää uhria syntien edestä.
Usko on välttämätöntä!
Hyötyäksemme paremmasta uudesta liitosta tarvitsemme uskoa. (10:32–12:29) Tarvitaan myös kestävyyttä, jos haluamme saada sen, mitä Jehova on luvannut. Ympärillämme oleva esikristillisten todistajien ”suuri pilvi” rohkaisee meitä kestämään. Meidän tulisi kuitenkin erityisesti ajatella tarkoin Jeesuksen virheetöntä vaellusta kärsimysten alaisena. Mitä tahansa kärsimystä, jonka Jumala sallii tulla osaksemme, voidaan eräässä mielessä pitää kurituksena, joka voi tuottaa vanhurskauden rauhaisaa hedelmää. Jehovan lupausten luotettavuuden tulisi kasvattaa haluamme suorittaa hänelle pyhää palvelusta ”jumalanpelossa ja pelonomaisessa kunnioituksessa”.
Paavali esittää lopuksi kehotuksia. (13:1–25) Uskon tulisi saada meidät ilmaisemaan veljellistä rakkautta, olemaan vieraanvaraisia, muistamaan toisia kärsiviä uskovia, pitämään avioliitto kunniallisena ja ’tyytymään siihen, mitä meillä nyt on’. Meidän tulisi jäljitellä niiden uskoa, jotka ottavat johdon seurakunnassa, ja totella heitä. Lisäksi meidän täytyy karttaa luopumusta, kantaa Jeesuksen kantamaa soimausta, ’uhrata aina Jumalalle ylistysuhria’ ja jatkaa hyvän tekemistä. Myös tällainen käytös kuuluu tosi kristillisyyden ylivertaisiin piirteisiin.
[Tekstiruutu/Kuva s. 24]
Erilaisia kasteita: Israelin tabernaakkelissa harjoittaman palvonnan piirteet koskivat ”ainoastaan ruokia ja juomia ja erilaisia kasteita”. (Heprealaisille 9:9, 10) Nämä kasteet olivat Mooseksen lain vaatimia palvontamenoihin liittyviä pesemisiä. Epäpuhtaiksi tulleet astiat pestiin, ja palvontamenoihin liittyvään puhdistautumiseen sisältyivät vaatteiden peseminen ja kylpeminen. (3. Mooseksen kirja 11:32; 14:8, 9; 15:5) Papit peseytyivät, ja polttouhreihin kuuluva huuhdeltiin vedessä. (2. Mooseksen kirja 29:4; 30:17–21; 3. Mooseksen kirja 1:13; 2. Aikakirja 4:6) ”Erilaisiin kasteisiin” ei kuitenkaan liittynyt rituaalisia ”maljojen ja kannujen ja kupariastioiden kastamisia”, joita jotkut juutalaiset harjoittivat Messiaan saapumisen aikoihin. Heprealaisten 9:10 ei myöskään viittaa Johannes Kastajan suorittamaan upotuskasteeseen eikä niiden kasteeseen, jotka kristittyinä vertauskuvaavat vihkiytymisensä Jumalalle. – Matteus 28:19, 20; Markus 7:4; Luukas 3:3.