Älkää lyökö laimin yhteisiä kokouksia

”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana”, sanotaan Raamatussa, ”vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.” (Heprealaisille 10:25, vuoden 1992 kirkkoraamattu.) Tosi palvojien tulee selvästikin kokoontua johonkin palvontapaikkaan, jotta he voisivat ’ottaa huomioon toinen toisensa kannustaakseen rakkauteen ja hyviin tekoihin’ (Heprealaisille 10:24).

KUN apostoli Paavali kirjoitti edellä mainitut sanat ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, Jerusalemissa sijaitseva vaikuttava temppeli toimi juutalaisten palvontapaikkana. Heillä oli myös synagogia. Jeesus oli opettanut ”synagogassa ja temppelissä, jonne kaikki juutalaiset – – [tulivat] koolle” (Johannes 18:20).

Millaiset kokouspaikat Paavalilla oli mielessään, kun hän kehotti kristittyjä kokoontumaan, jotta he voisivat rohkaista toisiaan? Oliko Jerusalemin temppeli esikuvana kristikunnan mahtaville uskonnollisille rakennuksille? Milloin kristityiksi tunnustautuvat alkoivat rakentaa niitä?

”Huone – – Jumalan nimelle”

Ensimmäiset Raamatun ohjeet, jotka koskevat Jumalan palvontaan pyhitettyä paikkaa, löytyvät 2. Mooseksen kirjasta. Jehova Jumala käski valittua kansaansa Israelia rakentamaan ”tabernaakkelin” eli ”kohtaamisteltan”. Siellä tuli säilyttää liiton arkkua ja eräitä pyhiä esineitä. Kun tabernaakkeli valmistui vuonna 1512 eaa., ”Jehovan kirkkaus täytti” sen. Tuo siirrettävä teltta oli yli neljänsadan vuoden ajan keskeinen piirre Jumalan järjestelyssä, jonka välityksellä häntä voitiin lähestyä. (2. Mooseksen kirja, luvut 25–27; 40:33–38.) Raamattu käyttää tabernaakkelista myös nimityksiä ”Jehovan temppeli” ja ”Jehovan huone” (1. Samuelin kirja 1:9, 24).

Kun Daavid oli myöhemmin kuninkaana Jerusalemissa, hän halusi hartaasti rakentaa Jehovan kunniaksi pysyvän huoneen. Mutta koska Daavid oli käynyt paljon sotia, Jehova sanoi hänelle: ”Sinä et tule rakentamaan nimelleni huonetta.” Sen sijaan Jehova valitsi Daavidin pojan Salomon rakentamaan temppelin. (1. Aikakirja 22:6–10.) Temppelin rakentaminen kesti seitsemän ja puoli vuotta, minkä jälkeen Salomo vihki sen käyttöön vuonna 1026 eaa. Jehova ilmaisi hyväksyvänsä temppelin sanomalla: ”Olen pyhittänyt tämän rakentamasi huoneen panemalla nimeni siihen ajan hämärään asti, ja silmäni ja sydämeni tulevat varmasti alati olemaan siinä.” (1. Kuninkaiden kirja 9:3.) Niin kauan kuin israelilaiset pysyisivät uskollisina, Jehova osoittaisi temppelille suosiota, mutta jos he luopuisivat siitä, mikä on oikein, Jehova poistaisi siltä suosionsa ja ’itse huone tulisi rauniokasoiksi’ (1. Kuninkaiden kirja 9:4–9; 2. Aikakirja 7:16, 19, 20).

Aikanaan israelilaiset hylkäsivät tosi palvonnan (2. Kuninkaiden kirja 21:1–5). ”Niin – – [Jehova] toi heitä vastaan kaldealaisten kuninkaan, joka – – ryhtyi polttamaan tosi Jumalan huonetta ja hajottamaan Jerusalemin muuria, ja kaikki sen asuintornit he polttivat tulella, samoin kaikki sen halutut esineet aiheuttaakseen turmion. Lisäksi hän vei miekalta säilyneet vankeina Babyloniin, ja heistä tuli hänen ja hänen poikiensa palvelijoita.” Raamatun mukaan tämä tapahtui vuonna 607 eaa. (2. Aikakirja 36:15–21; Jeremia 52:12–14.)

Kuten profeetta Jesaja oli ennustanut, Jumala herätti Persian kuninkaan Kyyroksen vapauttamaan juutalaiset Babylonian vallasta (Jesaja 45:1). He palasivat Jerusalemiin 70-vuotisen pakkosiirtolaisuuden jälkeen vuonna 537 eaa. rakentaakseen temppelin uudelleen (Esra 1:1–6; 2:1, 2; Jeremia 29:10). Rakentaminen viivästyi välillä, mutta lopulta temppeli saatiin valmiiksi vuonna 515 eaa., ja Jumalan puhdas palvonta ennallistettiin. Vaikka tämä temppeli ei ollut yhtä loistokas kuin Salomon temppeli, se säilyi lähes kuusisataa vuotta. Sekin pääsi kuitenkin ränsistymään, koska israelilaiset laiminlöivät Jehovan palvonnan. Jeesuksen Kristuksen ollessa maan päällä kuningas Herodes jälleenrakennutti temppeliä asteittain. Mitä tulisi tapahtumaan tälle temppelille?

”Tähän ei – – jätetä kiveä kiven päälle”

Jeesus sanoi opetuslapsilleen Jerusalemin temppelistä: ”Totisesti minä sanon teille: tähän ei missään tapauksessa jätetä kiveä kiven päälle maahan hajottamatta.” (Matteus 24:1, 2.) Hänen sanojensa mukaisesti tuo paikka, jota oli satojen vuosien ajan pidetty Jumalan palvonnan keskuksena, tuhoutui vuonna 70. Sen tuhosivat roomalaiset sotajoukot, jotka tulivat tukahduttamaan juutalaisten kapinaa.a Temppeliä ei koskaan rakennettu uudelleen. Nykyään tällä juutalaisten entisellä palvontapaikalla sijaitsee muslimien Kalliomoskeija, joka rakennettiin 600-luvulla.

Millaista palvontajärjestelyä Jeesuksen seuraajat noudattaisivat? Jatkaisivatko juutalaisen taustan omaavat varhaiskristityt Jumalan palvomista temppelissä, joka tuhottaisiin pian? Missä ei-juutalaiset kristityt palvoisivat Jumalaa? Korvaisivatko kristikunnan uskonnolliset rakennukset temppelin? Keskustelu, jonka Jeesus kävi erään samarialaisen naisen kanssa, valaisee asiaa.

Samarialaiset palvoivat Jumalaa satojen vuosien ajan suuressa Garisiminvuorella sijaitsevassa temppelissä. Samarialainen nainen sanoi Jeesukselle: ”Meidän esi-isämme palvoivat tällä vuorella, mutta te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa pitäisi palvoa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee hetki, jolloin ette palvo Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.” Jehovan palvonnassa ei enää tarvittaisi aineellista temppeliä, sillä Jeesus selitti: ”Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Johannes 4:20, 21, 24.) Apostoli Paavali sanoi myöhemmin ateenalaisille: ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaiken siinä olevan, hän joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.” (Apostolien teot 17:24.)

Kristikunnan uskonnollisilla rakennuksilla ja esikristillisen ajan temppelijärjestelyllä ei selvästikään ole mitään yhteyttä. Ensimmäisen vuosisadan kristityillä ei ollut syytä pystyttää sellaisia rakennuksia. Kuten oli ennustettu, apostolien kuoleman jälkeen oikeasta opetuksesta kuitenkin luovuttiin (Apostolien teot 20:29, 30). Kristityiksi tunnustautuvat alkoivat luopua siitä, mitä Jeesus oli opettanut, jo vuosia ennen kuin Rooman keisari Konstantinus niin sanotusti kääntyi kristinuskoon vuonna 313.

Konstantinus vaikutti osaltaan siihen, että ”kristillisyys” sulautui pakanalliseen roomalaiseen uskontoon. The Encyclopædia Britannicassa sanotaan: ”Konstantinus itse antoi käskyn rakentaa Roomaan kolme valtavan kokoista kristillistä basilikaa: San Pietron [ns. vanhan Pietarinkirkon], San Paolo fuori le Muran ja San Giovanni in Lateranon. Hän – – loi ristinmuotoisen pohjapiirroksen, joka pysyi länsieurooppalaisten kirkkojen vakiomallina läpi keskiajan.” Uudelleenrakennettua Pietarinkirkkoa pidetään yhä roomalaiskatolisen kirkon pääkirkkona.

”Kirkko omaksui joitakin esikristillisen ajan [pakanallisessa] Roomassa vallinneita yleisiä uskonnollisia tapoja ja muotomenoja”, kirjoittaa historioitsija Will Durant. Niihin sisältyi ”basilikan arkkitehtuuri”. 900-luvulta 1400-luvulle rakennettiin suunnaton määrä kirkkoja ja katedraaleja, joiden arkkitehtuuriin kiinnitettiin erityisen paljon huomiota. Monet kristikunnan mahtavat rakennukset, joita pidetään nykyään rakennustaiteen monumentteina, ovat peräisin juuri tuolta ajalta.

Tuntevatko ihmiset aina saavansa hengellistä virvoitusta ja rohkaisua kirkossa palvomisesta? ”Minulle kirkko alkoi edustaa kaikkea, mikä uskonnossa on pitkäveteistä ja ikävystyttävää”, sanoo brasilialainen Francisco. ”Messu oli merkityksetön, yksitoikkoinen seremonia, joka ei millään tavoin täyttänyt todellisia tarpeitani. Sen loppuminen oli helpotus.” Tosi uskovia käsketään kuitenkin kokoontumaan yhteen. Millaista kokousjärjestelyä heidän tulisi noudattaa?

”Heidän talossaan oleva seurakunta”

Malli kristittyjen yhteen kokoontumista varten on otettu ensimmäisen vuosisadan uskovien kokouksista. Raamattu osoittaa, että he kokoontuivat yleensä yksityiskodeissa. Apostoli Paavali kirjoitti muun muassa: ”Sanokaa terveisiä Priscalle ja Aquilalle, työtovereilleni Kristuksessa Jeesuksessa, ja terveisiä heidän talossaan olevalle seurakunnalle.” (Roomalaisille 16:3, 5; Kolossalaisille 4:15; Filemonille 2.) Tosi kristityt eivät tarvitse Jumalan palvomiseen loisteliaita uskonnollisia rakennuksia.

Millaisia varhaiskristillisten seurakuntien kokoukset olivat? Opetuslapsi Jaakob käyttää kristillisestä kokouksesta erästä taivutusmuotoa kreikan sanasta sy·na·gō·gēʹ, joka merkitsee ’yhteen tuomista’ (Jaakobin kirje 2:2). Sen synonyyminä käytetään Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa sanaa ek·klē·siʹa, joka viittaa yhteistä tarkoitusta varten kokoontuneeseen ihmisjoukkoon. Ajan mittaan ”synagoga” alkoi kuitenkin merkitä paikkaa tai rakennusta, jossa kokous pidettiin. Ensimmäiset juutalaiskristityt tiesivät hyvin, mitä synagogassa tapahtui.b

Juutalaiset kokoontuivat Jerusalemin temppeliin viettämään vuosittaisia juhliaan, mutta synagogat olivat paikallisia opetuskeskuksia, joissa opittiin tuntemaan Jehovaa ja Lakia. Näyttää siltä, että synagogissa on muun muassa rukoiltu, luettu ja selitetty Raamatun kirjoituksia sekä pidetty puheita. Kun Paavali ja ne, jotka olivat hänen kanssaan, menivät synagogaan Antiokiassa, ”synagogan esimiehet lähettivät sanomaan heille: ’Miehet, veljet, jos teillä on kansalle jokin rohkaisun sana, niin sanokaa se.’” (Apostolien teot 13:15.) Kokoontuessaan yksityiskoteihin ensimmäiset juutalaiskristityt noudattivat epäilemättä samaa mallia ja huolehtivat siitä, että heidän kokouksissaan annettiin raamatullista opetusta ja hengellistä rohkaisua.

Seurakuntia keskinäiseksi rohkaisuksi

Jehovan todistajat kokoontuvat varhaiskristittyjen tavoin yksinkertaisiin palvontapaikkoihin saamaan opetusta Raamatusta ja nauttimaan tervehenkisestä seurasta. Monien vuosien ajan he kokoontuivat ainoastaan yksityiskodeissa, ja joissakin paikoissa näin tehdään yhä. Nykyään seurakuntia on kuitenkin yli 90000, ja niiden pääasiallisia kokouspaikkoja sanotaan valtakunnansaleiksi. Nämä rakennukset eivät ole komeilevia eivätkä kirkkomaisia. Ne ovat käytännöllisiä ja vaatimattomia rakennuksia, joihin 100–200 hengen seurakunnat mahtuvat kokoontumaan viikoittaisiin kokouksiinsa kuuntelemaan Jumalan sanaa ja oppimaan siitä.

Useimmat Jehovan todistajien seurakunnat kokoontuvat kolme kertaa viikossa. Yksi kokous on esitelmä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Sen jälkeen tutkitaan jotakin Raamatun aihetta tai profetiaa Vartiotorni-lehden aineiston avulla. Eräs kokous on koulu, jonka tarkoituksena on antaa valmennusta Raamatun sanoman esittämisessä. Sen jälkeen tulee kokous, joka on omistettu erityisesti kristillistä sananpalvelusta koskeville käytännöllisille ehdotuksille. Kerran viikossa todistajat kokoontuvat tutkimaan Raamattua pienissä ryhmissä myös yksityiskoteihin. Kaikki nämä kokoukset ovat julkisia tilaisuuksia, eikä niissä koskaan kerätä kolehtia.

Aiemmin mainittu Francisco huomasi, että valtakunnansalissa pidettävät kokoukset ovat erittäin hyödyllisiä. Hän sanoo: ”Ensimmäinen kokouspaikka, jossa kävin, oli mukava rakennus keskustassa, ja minulle jäi kokouksesta myönteinen kuva. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja saatoin aistia rakkauden heidän keskuudessaan. Maltoin tuskin odottaa seuraavaa kertaa. En itse asiassa ole ollut poissa kokouksista sen jälkeen. Nämä kristilliset kokoukset ovat kiinnostavia, ja ne tyydyttävät hengellisen tarpeeni. Vaikka olisin jostain syystä alla päin, lähden valtakunnansalille varmana siitä, että palaan kotiin rohkaistuneena.”

Raamatullinen opetus, rakentava seura ja mahdollisuus ylistää Jumalaa odottavat myös sinua Jehovan todistajien kristillisissä kokouksissa. Olet sydämellisesti tervetullut lähimpään valtakunnansaliin. Tulet olemaan iloinen siitä, että kävit.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 4, 5]

Tabernaakkeli ja myöhemmin temppelit olivat sopivia Jehovan palvonnan keskuksia

[Kuva s. 6]

Roomassa sijaitseva Pietarinkirkko

[Kuva s. 7]

Varhaiskristityt kokoontuivat yksityiskodeissa

[Kuvat s. 8, 9]

Jehovan todistajat pitävät kristillisiä kokouksia yksityiskodeissa ja valtakunnansaleissa