”Kaupunki, jolla on todelliset perustukset”

JOKAISELLA kaupungilla on perustukset. Jos eräästä kaupungista kuitenkin sanotaan, että sillä on todelliset perustukset, niin sen täytyy olla erittäin kestävää tekoa. Tällainen luonnehdinta tuskin pätee sellaisiin muinaisiin pääkaupunkeihin kuin Babylon, Petra, Assur ja Teotihuacán. Nämä kaupungit, jotka aikoinaan sykkivät elämää ja olivat täynnä ihmisten ääniä, ovat nykyään kuolleita ja hiljaisuuteen verhoutuneita. Samoin on käynyt valtakunnille, joita ne aikoinaan edustivat.

Nykyisillä pääkaupungeilla on yleensä myös jokseenkin vahva usko perustustensa lujuuteen. Aina ei ole niin, että pääkaupunki olisi maansa suurin kaupunki, mutta se, että jokin kaupunki toimii maansa pääkaupunkina nostaa tämän kaupungin asemaan, joka ei ole riippuvainen sen koosta. Tarkastelkaamme nyt neljää esimerkkiä.

Melko ristiriitainen

Vuonna 1790 Yhdysvaltain kongressi päätti, että pysyvä hallituskaupunki ei saa sijaita minkään olemassa olevan osavaltion rajojen sisällä. Niinpä tätä tarkoitusta varten perustettiin erillisalue, jolle pantiin nimeksi District of Columbia. Washingtonin kaupunkia, joka sijaitsee Yhdysvaltojen itärannikolla District of Columbiassa, ei pidä sekoittaa Washingtonin osavaltioon, joka puolestaan on maan luoteisosassa Tyynenmeren rannikolla, tuhansien kilometrien päässä pääkaupungista.

Alkuperäiseen suunnitelmaan, jonka ranskalainen Pierre L’Enfant sai valmiiksi vuonna 1791, sisältyi taidokas puistojen ja aukioitten järjestelmä, jonka puitteissa kongressitalo Capitol ja muut liittovaltion rakennukset pääsisivät parhaiten oikeuksiinsa. Presidentin virka-asunnon suunnitteli lopulta irlantilainen arkkitehti James Hoban. Vaaleanharmaasta hiekkakivestä rakennettuna se erottui niin selvästi lähistön punatiilirakennuksista, että sitä alettiin pian kutsua Valkoiseksi taloksi, joka nimi sitten virallistettiin vuonna 1902.

Kaikilla mittapuilla mitattuna Washington on hyvin erikoinen kaupunki. Tämän satojen poliitikkojen osa-aikakodin koristuksena on liittovaltion rakennusten lisäksi yli 300 muistomerkkiä ja patsasta. Erään tietolähteen mukaan kaupungissa asuu vähintään 55000 juristia ja 10000 toimittajaa.

On sanottu, että Washingtonissa ”kuvastuu se, mikä Yhdysvalloissa on pahinta ja mikä parasta”. Pahinta edustavat ne ongelmat, jotka ovat yhteisiä kaikille amerikkalaisille kaupungeille: työttömyys, saastuminen, rikollisuus, ala-arvoiset asunto-olot ja rotujännitys, vain muutamia mainitaksemme. Washington on, kuten eräs nimekäs hakuteos asian ilmaisee, ”melko ristiriitainen metropoli: samalla kun se on kuuluisa rumuudestaan ja rikollisuudestaan, se on kuuluisa myös vivahteikkaasta ja todella poikkeuksellisesta kauneudestaan”.

Kolmas Rooma?

Vielä aivan äskettäin Washingtonilla ja Moskovalla ei ollut juuri muuta yhteistä kuin Valkoinen talo – valkoisen julkisivunsa vuoksi Venäjän tasavallan parlamenttitalokin on saanut tämän lempinimen – ja erinomainen maanalainen rautatie, metro.

Moskovan metro on nopea, huokea ja niin kaunis, että yhtä kaunista metroa saa hakea. Vuoden 1993 elokuussa metromatka maksoi matkan pituudesta riippumatta Suomen rahassa 5–6 penniä. Jotkin asemat on rakennettu marmorista, ja niissä on patsaita ja vaikuttavia kuvia, samoin värikkäitä kattofreskoja. Harvinaisen nopeat liukuportaat vievät matkustajat maan pinnalta junien luo ja taas takaisin.

Moskova on Venäjän vanhimpia kaupunkeja, sillä perimätiedon mukaan se on perustettu jo vuonna 1147. 1400-luvulla siitä tuli vasta perustetun yhtenäisen Venäjän valtion pääkaupunki, jonka aseman se kuitenkin menetti Pietarille vuonna 1712. Kaksi vuosisataa myöhemmin, vuonna 1918, bolsevikkivallankumouksen jälkeen, Moskovasta tehtiin jälleen Venäjän ja samalla nuoren Neuvostoliiton pääkaupunki.

Kreml, Moskovan sydän, joka vuosikymmeniä oli kommunistivallan symbolina, rajoittuu itäsivultaan Punaiseentoriin.

Punaisentorin etelälaidalla kohoaa Pyhän Basiliuksen kirkko. Sen rakennutti 1500-luvun puolivälissä tsaari Iivana IV, joka paremmin tunnetaan Iivana Julman nimellä. Kirkko on konstruktioltaan ja kirkkaitten väriensä ansiosta ainutlaatuinen. Perimätiedon mukaan sen rakentanut arkkitehti sokaistiin, jotta hän ei enää koskaan pystyisi luomaan mitään vastaavanlaista.

Politiikka ja uskonto olivat vuosisatoja keskenään hyvää pataa Kremlin muurien sisäpuolella, mistä ovat äänettömänä todisteena ne kirkot, jotka sinne rakennettiin varsinkin sen jälkeen, kun Moskovasta oli vuonna 1326 tullut Venäjän ortodoksien kirkollinen keskus. Moskova tuli myöhemmin tunnetuksi ”Kolmantena Roomana”, ja ”venäläiset olivat vakuuttuneita siitä, että he olivat hyvin erikoisessa asemassa: Jumalan suosiossa uskonnollisen totuuden lopullisina säilyttäjinä”. Punaiselletorille rakennettu mausoleumi, missä Lenin on levännyt balsamoituna, ja muitten kommunististen ateistien hautapaikat Kremlin muurissa pudottavat kuitenkin pohjan tältä väitteeltä.

Toivon pääkaupunki?

Ajatus Brasilian pääkaupungin siirtämisestä sisämaahan on peräisin jo vuodelta 1789, ja asia jopa kirjattiin vuoden 1891 perustuslakiin. Kuitenkin vasta vuonna 1956 valittiin uudelle pääkaupungille sijaintipaikka. Neljä vuotta myöhemmin pääsi Brasilian liittovaltion hallitus aloittelemaan muuttoaan Rio de Janeirosta tuhannen kilometrin päähän uuteen kotiinsa, jonka nimeksi pantiin Brasília.

Se, että kokonainen kaupunki saatiin rakennetuksi tässä suhteellisen lyhyessä ajassa, oli jotenkin ainutlaatuista. Monet brasilialaiset olivat ylpeitä tästä kaupungistaan, ja he pitivät sitä kansakuntansa tulevan suuruuden vertauskuvana. He ylistivät sitä maailman uudenaikaisimmaksi pääkaupungiksi ja kutsuivat sitä ”toivon pääkaupungiksi”. Brasília on arkkitehtonisesti moderni ja vaikuttava, ja sen systemaattinen rakentaminen on tehnyt siitä oivallisen esimerkin laajamittaisesta kaupunkisuunnittelusta.

The New Encyclopædia Britannican mukaan ”Brasílian rakentamisen tarkoituksena oli kiinnittää huomio sisämaahan ja jouduttaa alueen asuttamista ja sen käyttämättömien luonnonvarojen hyödyntämistä”. Nämä tavoitteet on myös jossain määrin saavutettu. Washingtonin tavoin, jonka metropolialue on nykyään 40 kertaa suurempi kuin District of Columbia, Brasíliakin on kasvanut. Se mitoitettiin 600000:ta asukasta varten, mutta tänä päivänä siellä ja sitä ympäröivissä satelliittikaupungeissa asuu yli 1,6 miljoonaa ihmistä. Joissakin osissa kaupunkia elämä on kaukana ihanteellisesta.

Kaupungin myönteisetkin puolet ovat joissakin suhteissa osoittautuneet haittapuoliksi. ”Brasíliaa voi luonnehtia jonkinlaiseksi veistoksin koristellun puiston ja kuuhun rakennetun siirtokunnan risteytymäksi”, aikakauslehti National Geographic kirjoittaa. Kirjassa Das Bild unserer Welt todetaan: ”Brasíliaan, uuteen pääkaupunkiin, ei ole tähän päivään mennessä onnistuttu luomaan urbaania ilmapiiriä. Sen vuoksi okkultismi, salaisia rituaaleja harrastavat ryhmät ja lahkot ovat kukoistaneet tässä koeputkikaupungissa paremmin kuin tuskin missään muualla – ihmisten reaktiona tyhjyyteen ja yksinäisyyteen.”

”Toivon pääkaupungilla” on selvästikin omat heikkoutensa. Sen jokseenkin kolkkoon ja kalseaan ilmapiiriin sekä avariin aukioihin – jotka useimmiten tekevät suurkaupungeissa miellyttävän vaikutuksen – kiintyy huomio erityisesti silloin, kun kaupunki on tyhjentynyt poliitikoista ja valkokaulustyöläisistä viikonvaihteitten ja lomien ajaksi.

Ylhäällä vuoristossa

Maailman kymmenestä korkeimmasta vuoresta on kahdeksan kokonaan tai osittain Nepalin rajojen sisäpuolella. Ei siksi ole yllätys, että sen pääkaupunki sijaitsee noin 1300 metriä merenpinnan yläpuolella. Suurkaupunkeihin verrattuna Katmandun asukasluku on vaatimaton: 235000. Nepalilaisista asuu vain runsas prosentti pääkaupungissa.a

Pääkaupunki sijaitsee Katmandunlaaksossa, joka joskus kauan sitten on ollut järvi. Laakson arvoa ei voida mitata sen koolla, joka on vain noin 450 neliökilometriä. Sijaitessaan tärkeimpien liikennereittien varrella, jotka yhdistivät Intian Kiinaan ja Tiibetiin, se oli vuosisatoja mahtava kaupan keskus. Koska vuoristoisissa maissa on aina hyvin vähän viljelysmaata, on pelättävissä, että laakson kaupungit voivat kasvaa liian suuriksi ja viedä Nepalilta arvokkaan peltomaan. Tällainen pelko ei ole aiheetonta. Katmandun asukasluku on vuoden 1960 jälkeen enemmän kuin kaksinkertaistunut. On arvioitu, että kaupunkiasutus on vuoteen 2020 mennessä saattanut vallata jo noin 60 prosenttia laakson pinta-alasta.

Katmandu, Nepalin ainut suurehko kaupunki, on pitkään näytellyt pääosaa maansa yhteiskunnallisissa, taloudellisissa ja poliittisissa asioissa – kuten myös uskonnollisissa asioissa. Kirjassa The Encyclopedia of Religion todetaan, miten Katmandunlaakso ”on nähnyt hienostuneitten ajattelumallien ja voimakkaasti uskonnollisväritteisten taidesuuntien seuraavan toisiaan. – – Missään muualla Himalajan alueella eivät buddhalaisuus ja hindulaisuus ole yhtä tiukasti toisiinsa kietoutuneita.” Kiintoisaa on se, että Siddhārtha Gautama, joka myöhemmin sai nimen ”Valaistunut” eli Buddha, oli syntynyt todennäköisesti Nepalissa Lumbini-nimisessä paikassa, joka sijaitsee noin 250 kilometriä Katmandusta lounaaseen.

Tämä on luonnollisestikin jo noin 2500 vuotta vanha asia. 1960-luvulla Nepaliin ja Katmanduun alkoi jälleen saapua ”valaistuksen” etsijöitä, mutta tällä kertaa he olivat hippisukupolven edustajia.

Kaupunki jolla on todelliset perustukset

Ihmiset ovat vuosisatojen kuluessa rakentaneet kaupunkeja ja hallinneet niistä käsin ihmisveljiään. Historia on kuitenkin opettanut sen murheellisen läksyn, ”ettei – – ole – – miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa”. (Jeremia 10:23; Saarnaaja 8:9.)

Ei ole epäilystäkään siitä, että kaupungit ovat vakavissa vaikeuksissa. Ne käyvät samanlaista olemassaolotaistelua kuin ne poliittiset järjestelmät, joita ne edustavat. Ihmisen vallan huterat perustukset ovat murenemassa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa sille kaupungille, ”jolla on todelliset perustukset, jonka rakentaja ja tekijä on Jumala” (Heprealaisille 11:10).

Raamatussa tätä kaupunkia sanotaan taivaalliseksi Jerusalemiksi (Heprealaisille 12:22), mikä on hyvin sopivaa, koska Jerusalem oli muinaisen Israelin, Jumalan esikuvallisen kansan, maallinen pääkaupunki. Taivaallisella Jerusalemilla, Jumalan universaalin järjestön pääkaupungilla, on kuitenkin todellinen perustus, sillä sen rakentaja on itse ikuinen Jumala. Psalmin 46:6 profetiassa sanotaan: ”Jumala on sen keskellä, ei se horju.”

Ihmisen valta horjuu kohti tuhoaan. Havaitessaan tämän miljoonat ihmiset ”kaikista kansakunnista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä” alistuvat nykyään halukkaasti ja viisaasti Jumalan valtaan. (Psalmit 47:9; Ilmestys 7:9, 10.)

Ei pidä unohtaa, että Uusi Jerusalem on korkeammalla kuin vuoristossa sijaitseva Katmandu: itse taivaassa. ”Elämän veden virta”, joka ”kirkkaana kuin kristalli” juoksee Uuden Jerusalemin läpi, on puhtaampi ja vaikutuskykyisempi kuin Potomac-joki Washingtonissa tai Kremlin vieritse virtaava Moskva-joki (Ilmestys 22:1, 2). Uusi Jerusalem ei missään tapauksessa tuota tyhjyyden eikä yksinäisyyden tunteita, sillä se on Jumalan välikappale, jota käyttämällä hän ”tyydyttää kaikkien elollisten halun” (Psalmit 145:16, UM).

Miten suurenmoista onkaan tietää, että huolimatta nykyisen maailman vakavista ongelmista, joiden kanssa kaupungit tänä päivänä kamppailevat, tilanne ei ole täysin toivoton. Siitä kiitos kaupungille, ”jolla on todelliset perustukset”! (Kirjoitussarja maailman kaupungeista päättyy tähän.)

[Alaviitteet]

[Kuva s. 24]

Valkoinen talo Washingtonissa

[Kuva s. 25]

Pyhän Basiliuksen kirkko Punaisellatorilla Moskovassa

[Kuva s. 26]

Hindulainen temppeli Katmandussa Nepalissa