HUULI

Koska ”huuli” (hepr. sa·fahʹ; kreik. kheiʹlos) kuuluu suuhun ja liittyy paljolti sanojen muodostamiseen, sitä käytetään kuvaannollisesti puheesta tai puhutusta kielestä (San 14:3; 1Ko 14:21) ja joskus se esiintyy kirjaimellisen ”kielen” (Ps 34:13; San 12:19) ja ”suun” (Ps 66:14; San 18:7) rinnakkaisilmauksena. Ennen Babelin kieltensekoitusta ”koko maassa oli edelleen yksi kieli [kirjm. ”huuli”] ja yksi sanasto” (1Mo 11:1, 6–9; samanlainen sanankäyttö on Ps 81:5:ssä ja Jes 19:18:ssa). Jumala lupasi profeetta Sefanjan kautta muuttaa kansoille ”puhtaan kielen [huulen]”; silloin ne puhuisivat yksimielisesti ylistäen Jehovaa ja niitä vanhurskaita tarkoituksia, jotka hän toteuttaa Kristuksen Jeesuksen välityksellä (Sef 3:9; vrt. San 12:19).

Huulet eivät osoita luotettavasti, mitä on ihmisen sydämessä, sillä niiltä voidaan päästää ulkokultaista puhetta (Mt 15:8). Huulet eivät kuitenkaan voi kätkeä todellista sydämentilaa Jumalalta (Hpr 4:13), ja lopulta ne paljastavat, mitä sydämessä on (San 26:23–26; Mt 12:34).

Mooses ei halunnut, että hänet lähetettäisiin puhumaan faraon eteen, koska hän oli ’huuliltaan ympärileikkaamaton’, ts. hänen huulillaan oli ikään kuin esinahka, niin että ne olivat liian pitkät ja paksut puhumaan vaivattomasti. Hänellä on saattanut olla jonkinlainen puhevika. (2Mo 6:12, 30.) Kun Jehova kutsui Jesajan, tämä halusi palvella mutta valitti, että hän oli kuin vaiennettu, koska hän, huuliltaan epäpuhdas mies, oli nähnyt näyssä Jehovan eikä sopinut viemään Jumalan puhdasta sanomaa. Sitten Jehova puhdistutti Jesajan huulet. (Jes 6:5–7; vrt. Joh 15:3; Jes 52:11; 2Ko 6:17.)

Israelia kannustettiin Hoosean profetiassa uhraamaan Jehovalle huultensa ”nuoria sonneja”, jotka edustivat vilpittömiä ylistysuhreja (Ho 14:2). Apostoli Paavali viittaa tähän profetiaan, kun hän kehottaa uskonveljiään uhraamaan Jumalalle ”ylistysuhria, toisin sanoen niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään” (Hpr 13:15).

”Lipevät huulet” tarkoittavat petollista puhetta (Ps 12:2, 3). Sellaiset huulet, samoin kuin tylyt ja valehtelevat huulet, voivat saada aikaan vahinkoa – haavoittaa syvästi kuin miekka tai myrkyttää kuin käärme (Ps 59:7; 140:3; Ro 3:13). Ihminen, ”joka avaa huulensa ammolleen”, puhuu ajattelemattomasti tai epäviisaasti (San 13:3). Se voi viedä hänet turmioon, sillä Jumala pitää kaikkia tilivelvollisina sanoistaan (5Mo 23:23; 4Mo 30:6–8; San 12:13; vrt. Job 2:10; Mt 12:36, 37).