Lukijoiden kysymyksiä

Kun otetaan huomioon Jehovan halukkuus antaa syntejä anteeksi lunastusuhrin perusteella, niin miksi kristityn on tarpeellista tunnustaa syntinsä seurakunnan vanhimmille?

Kuten voidaan nähdä Daavidin ja Batseban tapauksesta, Jehova antoi anteeksi Daavidin synnin, niin vakava kuin se olikin, koska Daavid osoitti aitoa katumusta. Kun profeetta Natan lähestyi Daavidia, tämä tunnusti avoimesti: ”Olen tehnyt syntiä Jehovaa vastaan.” (2. Samuelin kirja 12:13.)

Sen lisäksi, että Jehova hyväksyy synnintekijän vilpittömän tunnustuksen ja antaa hänelle anteeksi, hän tekee myös rakkaudellisia järjestelyjä auttaakseen harhaan joutunutta toipumaan hengellisesti. Daavidille apu tuli profeetta Natanin välityksellä. Nykyään kristillisessä seurakunnassa on hengellisesti kypsiä vanhempia miehiä eli vanhimpia. Opetuslapsi Jaakob selittää: ”Onko joku keskuudessanne [hengellisesti] sairas? Hän kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään sivellen häneen öljyä Jehovan nimessä. Ja uskon rukous tekee huonovointisen terveeksi, ja Jehova nostaa hänet ylös. Ja jos hän on tehnyt syntejä, niin hänelle annetaan anteeksi.” (Jaakobin kirje 5:14, 15.)

Kokeneet vanhimmat voivat helpottaa suuresti sitä tuskaa, jota katuva synnintekijä sydämessään tuntee. He pyrkivät jäljittelemään Jehovaa siinä, miten he suhtautuvat häneen. He eivät missään tapauksessa halua olla ankaria – eivät edes silloin, kun voi olla tarpeen antaa voimakasta kuria. He ottavat pikemminkin myötätuntoisesti huomioon hairahtuneen senhetkiset tarpeet ja yrittävät kärsivällisesti oikaista hänen ajatteluaan Jumalan sanan avulla. (Galatalaisille 6:1.) Ja vaikkei hairahtunut tunnustaisikaan syntiään vapaaehtoisesti, niin se, että vanhimmat lähestyvät häntä, voi saada hänet katumaan. Näin kävi myös Daavidille, kun Natan lähestyi häntä. Vanhimmilta saamansa tuen turvin hairahtunut voi siis välttää sen vaaran, että hän toistaisi saman synnin, ja hän voi välttyä myös niiltä vakavilta seurauksilta, jotka koituisivat siitä, että hänestä tulisi paatunut synnin harjoittaja (Heprealaisille 10:26–31).

Ei varmastikaan ole helppo tunnustaa toisille tekoja, joita häpeää, ja etsiä anteeksiantoa. Se vaatii sisäistä voimaa. Mietihän kuitenkin hetki toista vaihtoehtoa. Muuan mies, joka ei paljastanut vakavaa syntiään seurakunnan vanhimmille, sanoi: ”Tunsin sydämessäni itsepintaista tuskaa. Ponnistelin entistä enemmän saarnaamistyössä, mutta paha olo ei hellittänyt.” Hän ajatteli, että synnin tunnustaminen Jumalalle rukouksessa riittäisi, mutta näin ei selvästikään ollut, sillä hänen tunteensa olivat samanlaiset kuin kuningas Daavidin (Psalmit 51:8, 11). Miten paljon parempi onkaan ottaa vastaan se rakkaudellinen apu, jota Jehova tarjoaa vanhinten välityksellä!