MERI
Maapallon yhtenäiset vesialueet erotukseksi maa-alueista; suurehko vesimassa, suolainen tai makea, joka on tavallisesti valtamerta pienempi ja joko osittain tai kokonaan maan ympäröimä. Yli 70 prosenttia maapallon pinta-alasta on veden peitossa.
Jehova, Luoja ja Säätelijä. Raamattu tunnustaa monessa kohdassa Jehovan olevan merten Luoja; ne erotettiin kuivasta maankamarasta kolmantena luomispäivänä (1Mo 1:9, 10, 13; Ne 9:6; Ap 4:24; 14:15; Il 14:7). Se toteaa hänen pystyvän myös hallitsemaan ja säätelemään merta (Job 26:12; Ps 65:7; 89:9; Jer 31:35). Kun Jumalan Poika oli maan päällä, hänen Isänsä antoi hänelle vallan käskeä merta, ja se totteli häntä (Mt 8:23–27; Mr 4:36–41; Joh 6:17–20). Jumalan käskyvalta meriin näkyy siinä, että rannikot ja vuorovedet pitävät meren sille määrätyissä rajoissa, ikään kuin ovien taakse suljettuna (Job 38:8–11; Ps 33:7; San 8:29; Jer 5:22; ks. HIEKKA). Tämän mereen liittyvän ilmiön vuoksi sekä sen osan vuoksi, joka merellä on veden kiertokulussa maapallolla (Sr 1:7; Am 5:8), meri on yksi esimerkki Jehovan ihmeellisistä teoista (Ps 104:24, 25). Runollisesti sanottuna meretkin ylistävät Luojaansa (Ps 96:11; 98:7).
Meret Israelin alueella. Israelin alueen meristä tunnetuin oli ”Suurimeri” eli Välimeri, jota sanottiin myös ”läntiseksi mereksi” tai vain ”Mereksi” (Jos 1:4; 5Mo 11:24; 4Mo 34:5). Muita meriä olivat Punainenmeri eli Egyptinmeri (2Mo 10:19; Jes 11:15), Suolameri (Kuollutmeri), Arabanmeri eli ”itäinen meri” (5Mo 3:17; Hes 47:18) ja Galileanmeri, jota kutsuttiin myös Kinneretinmereksi tai Tiberiaanmereksi (Mt 4:18; 4Mo 34:11; Joh 6:1; ks. GALILEANMERI; PUNAINENMERI; SUOLAMERI; SUURIMERI). Kun Raamatussa käytetään ilmausta ”meri”, täytyy usein päätellä asiayhteydestä, mistä nimenomaisesta vesialueesta on kysymys (2Mo 14:2 [vrt. 13:18]; Mr 2:13 [vrt. jae 1]). Joskus tällä heprealaisella ilmauksella tarkoitetaan jokia (Jer 51:36 [puhutaan Eufratista]; Jes 19:5 [Niili]).
Syvyys. Kreikkalaista sanaa aʹbys·sos, joka Parkhurstin teoksen Greek and English Lexicon to the New Testament (Lontoo 1845, s. 2) mukaan merkitsee ’sangen tai äärettömän syvää’ ja joka usein käännetään sanalla ”syvyys”, käytetään joskus puhuttaessa merestä tai verrattaessa jotakin siihen, koska meri on valtavan, näennäisesti jopa pohjattoman syvä (Ro 10:6, 7; vrt. 5Mo 30:12, 13). Ilmestyskirjan kuvakielessä ”pedon, joka nousee syvyydestä” (Il 11:7), sanotaan Ilmestyksen 13:1:ssä nousevan ”merestä”. (Ks. SYVYYS.)
Merieläinten alkuperä. 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, että merieläimet ja lentävät luomukset olivat maapallon ensimmäiset eläimet. Siinä sanotaan: ”Ja Jumala sanoi edelleen: ’Viliskööt vedet eläviä sieluja parvittain, ja lentäköön maan yllä lentäviä luomuksia taivaiden laajuuden pinnalla.’ Ja Jumala ryhtyi luomaan suuria merihirviöitä ja kaikkia liikkuvia eläviä sieluja, joita vilisi vesissä lajiensa mukaan, ja kaikkia siivekkäitä lentäviä luomuksia lajiensa mukaan. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. Sen jälkeen Jumala siunasi ne sanoen: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää merialtaiden vedet, ja lisääntykööt lentävät luomukset maan päällä.’ Ja tuli ilta ja tuli aamu; viides päivä.” (1Mo 1:20–23.)
Sanoessaan ”viliskööt vedet” Jumala ei jättänyt elämän ilmaantumista sen varaan, että meret tuottaisivat itsestään jonkin alkumuodon, josta kaikki muut eläimet kehittyisivät, sillä kertomuksessa sanotaan myös, että ”Jumala ryhtyi luomaan – – [merieläimiä] lajiensa mukaan”. Lisäksi kerrottaessa ”kuudennesta päivästä” ja maaeläinten luomisesta Jumalan osoitetaan sanoneen: ”Tuottakoon maa eläviä sieluja lajiensa mukaan.” Jumala ei käskenyt merta tuottamaan eläviä olentoja maata varten eikä antanut näiden kehittyä merestä, vaan ”Jumala ryhtyi tekemään” kunkin lajin sopivaksi siihen elinympäristöön, johon se oli tarkoitettu. (1Mo 1:24, 25.)
Käyttö kielikuvana. Luvatun maan oli määrä ulottua ”Punaisestamerestä filistealaisten mereen [Välimeri] ja erämaasta Virtaan [Eufrat] asti”, joten se, että tulevan messiaanisen Kuninkaan valta-alueen kuvattiin ulottuvan ”merestä mereen ja Virrasta maan ääriin”, viittasi ilmeisestikin koko maapalloon (2Mo 23:31; Sak 9:9, 10; vrt. Da 2:34, 35, 44, 45). Matteus ja Johannes osoittavat tämän soveltaessaan Sakarjan profetiaa, jossa Sakarja lainaa psalmia 72:8 (Mt 21:4–9; Joh 12:12–16).
Vyöryvät armeijat. Jeremia kuvaili Babylonia vastaan hyökkäävien äänen olevan ”kuin pauhaava meri” (Jer 50:42). Ennustaessaan, että ”meri” nousisi Babylonin ylitse, hän siis ilmeisesti tarkoitti meedialaisten ja persialaisten valloitusjoukkojen tulvaa (Jer 51:42; vrt. Da 9:26).
Jumalasta vieraantuneet ihmismassat. Jesaja vertasi maapallon jumalattomia ihmisiä, Jumalasta vieraantuneita ihmismassoja, ”mereen, joka myllertää, kun se ei voi tyyntyä, jonka vedet myllertävät alati merilevää ja mutaa” (Jes 57:20). Ilmestyksen 17:1, 15:ssä sanotaan ”vesien”, joiden päällä Suuri Babylon ”istuu”, tarkoittavan ”kansoja ja ihmisjoukkoja ja kansakuntia ja kieliä”. Jesaja ennusti vielä Jumalan ”naiselle” Siionille: ”Koska luoksesi ohjautuu meren varallisuus, niin, kansakuntien rikkaudet tulevat luoksesi.” (Jes 59:20; 60:1, 5.) Tämä tarkoittaa nähtävästi sitä, että maan ihmispaljouden keskeltä monet kääntyvät Jumalan vertauskuvallisen ”naisen” puoleen.
Daniel kuvaili neljää ”merestä” nousevaa ”petoa” ja paljasti niiden kuvaavan poliittisia kuninkaita tai valtakuntia (Da 7:2, 3, 17, 23). Samoin Johannes puhui ’pedosta, joka nousi merestä’, ts. siitä suuresta ihmiskunnan osasta, joka on vieraantunut Jumalasta, ja hänen vertauskuvallinen mainintansa diadeemeista ja valtaistuimesta liittää jälleen tähän ”merestä” nousevaan petoon ajatuksen poliittisesta järjestöstä (Il 13:1, 2). Hän näki myös näyn ajasta, jolloin olisi ”uusi taivas ja uusi maa” ja jolloin ”merta”, Jumalasta vieraantuneiden ihmisten levottomia massoja, ei enää olisi (Il 21:1).
Ihmiset joilta puuttuu uskoa. Opetuslapsi Jaakob vertaa ihmistä, jolla ei ole uskoa ja joka epäilee rukoillessaan Jumalaa, ”meren aaltoon – –, jota tuuli ajaa ja jota puhallellaan sinne tänne”. Hän ei tunnista eikä arvosta Jumalan verrattomia anteliaisuuden ja rakkaudellisen huomaavaisuuden ominaisuuksia. ”Älköön se ihminen luulko saavansa mitään Jehovalta; hän on päättämätön mies, epävakaa kaikilla teillään”, selittää Jaakob. (Ja 1:5–8.)
Moraalittomat ihmiset. Jaakobin veli Juudas varoittaa kristittyjä tovereitaan siitä suuresta vaarasta, että seurakuntaan pujahtaisi jumalattomia ihmisiä, joiden tarkoitus olisi tuoda mukanaan moraalista saastutusta. Hän sanoo heitä ”rajuiksi meren aalloiksi, jotka vaahtoavat pintaan omia häpeänaiheitaan”. (Ju 4–13.) Juudaalla on voinut olla mielessään ilmaus, jota Jesaja käytti aiemmin (57:20), ja hän on voinut kuvailla sellaisten ihmisten kiihkeää, holtitonta piittaamattomuutta Jumalan lakeja kohtaan ja heidän ryntäämistään vasten Jumalan asettamia moraalirajoja, kun he viettävät turmeltunutta, rietasta elämäänsä. Cookin Commentary huomauttaa Juudaan 13. jakeesta: ”He viskaavat julkisesti nähtäville kohtuuttomuutensa loan ja saastan – – Näin nämä ihmiset vaahtoavat omia häpeällisiä tekojaan ja viskaavat ne kaikkien nähtäville, ja näin noiden [kristityiksi] tunnustautuvien pahat teot pannaan Kirkon syyksi.” Muuan toinen kommentaattori sanoo: ”Se, mitä he kertovat, on yhtä olematonta ja arvotonta kuin meren aaltojen vaahto, ja loppujen lopuksi vain heidän oma häpeänsä tulee julistetuksi.” (Barnes’ Notes on the New Testament, 1974.) (Vrt. siihen, miten Pietari kuvaili tällaisia ihmisiä 2Pi 2:10–22:ssa.)