VALVOJA

Valvojaa vastaava heprealainen sana pa·qidʹ johtuu verbistä pa·qadʹ, joka merkitsee ’kääntää huomio’ (1Mo 21:1), ’käydä tapaamassa’ (Tu 15:1), ’asettaa, nimittää’ (1Mo 39:5) tai ’valtuuttaa’ (Esr 1:2). Kreikkalainen valvojaa vastaava sana e·piʹsko·pos on puolestaan sukua verbille e·pi·sko·peʹō ’valvoa huolellisesti’ (Hpr 12:15) ja substantiiville e·pi·sko·pēʹ, jonka merkitys on ’tarkastus’ (Lu 19:44, Int; 1Pi 2:12) tai ’valvoja’ (1Ti 3:1; Ap 1:20). Kreikkalainen Septuaginta kääntää heprealaisen sanan pa·qidʹ neljästi sanalla e·piʹsko·pos (Tu 9:28; Ne 11:9, 14, 22). Valvoja oli siis sellainen, joka kiinnitti huomiota tiettyihin asioihin tai henkilöihin, kävi tapaamassa, tarkasti ja nimitti tehtäviin. Kreikkalaisen sanan perusajatus on suojeleva valvonta.

Valvojat Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa. Joosef neuvoi faraota nimittämään maahan valvojia, jotka runsauden vuosina keräisivät varastoja tulevaa nälänhätää varten (1Mo 41:34–36). Jokaisella leeviläisten sukuhaaralla oli johtomiestensä alaisuudessa oma erityinen vastuunsa tabernaakkelivelvollisuuksien valvonnasta (4Mo 3:24–26, 30, 31, 35–37). Eleasarista, Aaronin pojasta, tehtiin ”leeviläisten johtomiesten esimies”, ja hänen vastuullaan oli tabernaakkelirakennuksen ja sen välineiden yleisvalvonta (4Mo 3:32; 4:16). Ylimmäinen pappi saattoi myös nimittää valvojia joihinkin pyhäkön palvelustehtäviin (2Ku 11:18). 1. Aikakirjan lukujen 23–27 mukaan Daavidin hallituskaudella oli voimassa lukuisia erilaisia valvonta-asemia ja -järjestelyjä sekä papiston että kuninkaallisen hovin keskuudessa, ja ne koskivat taloudellisia ja sotilaallisia asioita.

Jesajan (60:17) profetiassa ”valvojat” rinnastetaan ”vouteihin”, koska valvojat saattavat määrätä tehtäviä toisille samoin kuin valvoa huostaansa uskottujen henkilöiden tai asioiden etuja. Tässä profetiassa Jehova kertoo ajasta, jolloin hän nimittäisi ”valvojiksesi rauhan ja voudeiksesi vanhurskauden”, mikä täyttyi ensiksi, kun Israel ennallistettiin pakkosiirtolaisuudesta kotimaahansa, mutta täydemmässä määrin se on toteutunut kristillisessä seurakunnassa.

Valvojat kristillisessä seurakunnassa. Kristityt ”valvojat” (e·piʹsko·poi) vastaavat niitä, jotka tunnustetaan ”vanhimmiksi” (pre·sbyʹte·roi) kristillisessä seurakunnassa. Nämä molemmat nimitykset tarkoittavat samaa tehtävää seurakunnassa, mikä ilmenee siitä tapauksesta, jossa Paavali kutsui Efesoksen ”seurakunnan vanhimmat” luokseen Miletokseen. Neuvoessaan heitä hän sanoi: ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan, jonka keskuuteen pyhä henki on nimittänyt teidät valvojiksi [eräs muoto sanasta e·piʹsko·poi], paimentamaan Jumalan seurakuntaa.” (Ap 20:17, 28.) Tämä ilmenee myös Paavalin Titukselle lähettämästä kirjeestä, jossa hän kehottaa nimittämään ”vanhimmat kaupunki kaupungilta” ja käyttää selvästi juuri heistä sanaa ”valvoja” (e·piʹsko·pos) (Tit 1:5, 7). Molemmat nimitykset tarkoittavat siis samaa tehtävää, jolloin pre·sbyʹte·ros viittaa tehtävään nimitetyn henkilön kypsyyteen, kun taas e·piʹsko·pos sisältää ajatuksen tuohon tehtävään liittyvistä velvollisuuksista (ks. VANHIN).

Valvojien määrä seurakunnissa ei ollut vakio. Valvojien luku riippui niiden määrästä, jotka täyttivät pätevyysvaatimukset ja jotka tunnustettiin ”vanhimmiksi” kussakin seurakunnassa. Efesoksen seurakunnassa oli selvästikin useita valvojia. Samoin Paavali kirjoittaessaan Filippin kristityille puhuu siellä olevista ”valvojista” (Fil 1:1) ja osoittaa, että he palvelivat joukkona valvoen yhdessä tuon seurakunnan asioita.

Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten tarkastelu ilmaisee, että eri valvojilla eli vanhimmilla oli kussakin seurakunnassa yhtäläinen valta. Seurakunnille lähettämissään kirjeissä Paavali ei poimi erilleen ketään yksilöä erityiseksi valvojaksi, eikä näitä kirjeitä ole osoitettu kenellekään yksilölle, joka olisi ollut sellainen. Filippiläiskirje oli osoitettu ”kaikille Kristuksen Jeesuksen yhteydessä oleville pyhille, jotka ovat Filippissä, sekä valvojille ja avustaville palvelijoille” (Fil 1:1). Manuel Guerra y Gomez huomautti tästä: ”Filippiläiskirjeen johdannossa oleva episkopos ei varmastikaan edellytä yksinvaltaa; pikemminkin se on termi, jolla nimitetään niitä selvästi monista koostuvan ihmisryhmän jäseniä, jotka olivat tämän makedonialaisen kaupungin kristillisen yhteisön ohjauksen ja hallinnon johdossa. Samanaikaisesti diakonos tämän sanan yleisen merkityksen mukaisesti tarkoittaa auttajia, episkopoksen apulaisia, jotka samalla olivat uskovien palveluksessa.” (Episcopos y Presbyteros, Burgos, Espanja, 1962, s. 320.)

Valvojan eli vanhimman pätevyysvaatimukset. Jotta joku voidaan nimittää valvojaksi, hänen on täytettävä seuraavat edellytykset: ”Valvojan tulee sen tähden olla nuhteeton, yhden vaimon mies, kohtuullinen tavoissaan, tervemielinen, järjestystä noudattava, vieraanvarainen, pätevä opettamaan, ei juoppo rähisijä, ei toisia lyövä, vaan järkevä, ei riidanhaluinen, ei rahaa rakastava, mies, joka johtaa hyvin omaa huonekuntaansa ja jonka lapset ovat alamaisia kaikella vakavuudella – –; ei äsken kääntynyt, – – hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolisilta.” (1Ti 3:1–7.)

Kun Paavali kirjeessään Titukselle käsitteli vanhinten nimityksiä, hän sanoi samoin, että ollakseen pätevä vanhimmaksi miehen tuli olla ”vapaa syytöksestä, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstailusta syytettyjä eivätkä niskoittelevia. Sillä valvojan täytyy olla Jumalan taloudenhoitajana vapaa syytöksestä, ei omapäinen, ei altis vihastumaan, ei juoppo rähisijä, ei toisia lyövä, ei epärehellistä voittoa ahnehtiva, vaan vieraanvarainen, hyvyyttä rakastava, tervemielinen, vanhurskas, uskollinen, itsensä hillitsevä, opetustaidoltaan lujasti luotettavassa sanassa pysyvä, jotta hän kykenisi sekä kehottamaan terveellisellä opetuksella että ojentamaan niitä, jotka väittävät vastaan.” (Tit 1:5–9.) Erot jälkimmäisessä pätevyysvaatimusten luettelossa edelliseen verrattuna johtuvat ilmeisesti niiden seurakuntien erityistarpeista, jotka olivat Kreetassa, missä Titus palveli (Tit 1:10–14).

Ylin valvoja. 1. Pietarin kirjeen 2:25:ssä Pietari lainaa nähtävästi Jesajan 53:6:ta, kun hän puhuu niistä, jotka olivat ”kuin lampaat eksyksissä”, ja sanoo sitten: ”Mutta nyt te olette palanneet sielunne paimenen ja valvojan luo.” Tämän täytyy tarkoittaa Jehova Jumalaa, sillä ne, joille Pietari kirjoitti, eivät olleet eksyneet Kristuksen Jeesuksen luota vaan pikemminkin hän oli johtanut heidät takaisin Jehova Jumalan luo, joka on kansansa Suuri Paimen (Ps 23:1; 80:1; Jer 23:3; Hes 34:12). Jehova on myös valvoja, joka tekee tarkastuksen (Ps 17:3). Tämä tarkastus (kreik. e·pi·sko·pēʹ) voi liittyä hänen epäsuotuisan tuomionsa ilmaukseen kuten ensimmäisellä vuosisadalla Jerusalemin tapauksessa, se kun ei erottanut sitä aikaa, jona sitä ”tarkastettiin [kreik. e·pi·sko·pēsʹ]” (Lu 19:44). Tai se voi tuoda suotuisia seurauksia ja hyötyä, kuten niiden kohdalla, jotka kirkastavat Jumalaa ”hänen tarkastuspäivänään [kreik. e·pi·sko·pēsʹ ’tarkastuksen’]” (1Pi 2:12).

”Sellainen, joka puuttuu toisten asioihin.” Apostoli Pietari varoitti tulemasta ”sellaiseksi, joka puuttuu toisten asioihin” (1Pi 4:15). Tämä ilmaus on käännös kreikkalaisesta sanasta al·lo·tri·e·piʹsko·pos, joka kirjaimellisesti merkitsee ’sen valvojaa, mikä on toisen’. Francisco Zorell esittää tästä sanasta seuraavan määritelmän: ”Se joka ottaa tehtäväkseen pitää silmällä ja oikaista toisten ihmisten asioita, se joka harkitsematta tunkeutuu toisten ihmisten asioihin.” (Lexicon Graecum Novi Testamenti, Pariisi 1961, palsta 70.)

[Tekstiruutu s. 1251]

Valvojat eli vanhimmat

Avustavat palvelijat

1Ti 3:1–7

Tit 1:5–9

1Ti 3:8–10, 12, 13

nuhteettomia

vapaita syytöksestä

yhden vaimon miehiä

eivät juoppoja rähisijöitä

eivät paljon viiniä nauttivia

eivät rahaa rakastavia

eivät epärehellistä voittoa ahnehtivia

johtavat hyvin huonekuntaansa, lapset alamaisia

lapset uskovia, eivät irstailusta syytettyjä eivätkä niskoittelevia

johtavat hyvin lapsia ja huonekuntaansa

eivät äsken kääntyneitä

—

soveliaisuutta koeteltu

tervemielisiä

—

vieraanvaraisia

—

päteviä opettamaan

opetustaidoltaan sanassa pysyviä, kykeneviä kehottamaan ja ojentamaan

—

eivät toisia lyöviä

—

järkeviä

eivät omapäisiä

—

eivät riidanhaluisia

eivät alttiita vihastumaan

—