RUUMIS

Ihmisen tai eläimen koko elimistö. Hepreankielinen sana gewi·jahʹ tarkoittaa sekä elävää että kuollutta ruumista (1Mo 47:18; 1Sa 31:10; Ps 110:6). Heprealainen sana neve·lahʹ johtuu verbijuuresta na·velʹ (”lakastua”; Ps 1:3), ja se käännetään vastineilla ”ruumis” ja ”raato” (3Mo 5:2; 5Mo 14:8; Jes 26:19). Lihaa tarkoittava heprealainen sana ba·sarʹ voi edustaa koko ruumista (vrt. Ps 16:9; ks. LIHA). Tavanomainen ’ruumista’ tarkoittava kreikan kielen sana on sōʹma (Mt 5:29). Kreikkalainen sana ptōʹma, joka tulee kantaverbistä piʹptō (kaatua), tarkoittaa kaatunutta eli kuollutta ”ruumista” (Mt 14:12). Erilaiset aineelliset ruumiit koostuvat erilaisesta lihasta sekä elämänvoimasta (1Ko 15:39; Ja 2:26; 1Mo 7:22; ks. SIELU).

Henkiruumiit. Näkö- ja tuntoaistin avulla havaittavien aineellisten ruumiiden lisäksi on myös ihmissilmille näkymättömiä ja täysin ihmisen aistien ulottumattomissa olevia henkiruumiita (1Ko 15:44). Henkipersoonien (Jumala, Kristus, enkelit) ruumiit ovat loistoisia. ”Kukaan ei ole milloinkaan nähnyt Jumalaa.” (1Jo 4:12.) Ihminen ei voi nähdä Jumalaa ja elää (2Mo 33:20). Kun apostoli Paavali näki pelkästään pilkahduksen Jeesuksen Kristuksen ilmentymästä tämän ylösnousemuksen jälkeen, hän kaatui maahan ja kirkkaus sokaisi hänet, niin että vaadittiin ihme hänen näkönsä palauttamiseksi (Ap 9:3–5, 17, 18; 26:13, 14). Myös enkelit ovat paljon voimakkaampia kuin ihmiset (2Pi 2:11). He ovat loistoisia ja kirkkaita ja ovat näyttäytyneet sellaisina tehdessään itsensä ruumiillisesti ilmeisiksi (Mt 28:2–4; Lu 2:9). Näillä Jumalan henkipojilla on niin vahva näkökyky, että he voivat katsella ja kestää Kaikkivaltiaan Jumalan kirkkautta (Lu 1:19).

Koska me emme voi nähdä Jumalaa omilla silmillämme, hän käyttää joitakin antropomorfisia kielikuvia auttaakseen meitä ymmärtämään häntä koskevia asioita. Raamatussa sanotaan, että hänellä on silmät (Ps 34:15; Hpr 4:13), käsivarret (Job 40:9; Joh 12:38), jalat (Ps 18:9; Sak 14:4), sydän (1Mo 8:21; San 27:11), kädet (2Mo 3:20; Ro 10:21), sormet (2Mo 31:18; Lu 11:20), nenä, sieraimet (Hes 8:17; 2Mo 15:8) ja korvat (1Sa 8:21; Ps 10:17). Ei pidä kuitenkaan olettaa, että hänellä on kirjaimellisesti nämä elimet sellaisina kuin me ne tunnemme. Apostoli Johannes, jolla oli taivaallisen elämän toivo, sanoi toisille taivaallisen elämän perijöille: ”Rakkaat, nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta toistaiseksi ei ole tehty ilmeiseksi, mitä meistä tulee. Me tiedämme, että milloin hänet tehdäänkin ilmeiseksi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä tulemme näkemään hänet sellaisena kuin hän on.” (1Jo 3:2.) Se tulee olemaan Jeesuksen Kristuksen ”loistoisan ruumiin” mukainen ruumis (Fil 3:21), hänen, joka on ”näkymättömän Jumalan kuva”, ”hänen kirkkautensa heijastuma ja hänen olemuksensa tarkka kuva” (Kol 1:15; Hpr 1:3). He saavat sen tähden turmeltumattoman ja kuolemattoman ruumiin erotukseksi enkeleistä yleensä ja kuolevaisista ihmisistä (1Ko 15:53; 1Ti 1:17; 6:16; Mr 1:23, 24; Hpr 2:14).

Kristuksen liharuumis. Asettaessaan Herran illallisen Jeesus tarjosi happamatonta leipää 11 uskolliselle apostolilleen ja sanoi: ”Tämä tarkoittaa minun ruumistani, joka annetaan teidän puolestanne.” (Lu 22:19.) Apostoli Pietari sanoi myöhemmin: ”Hän [Jeesus] itse kantoi meidän syntimme omassa ruumiissaan paaluun.” (1Pi 2:24; Hpr 10:10.) (Ks. HERRAN ILLALLINEN.)

Jotta Jeesus olisi ollut ”viimeinen Aadam” (1Ko 15:45) ja ”vastaavat lunnaat kaikkien [koko ihmiskunnan] puolesta”, hänen liharuumiinsa täytyi olla todellinen ihmisruumis eikä mikään ruumiillistuma (1Ti 2:5, 6; Mt 20:28). Sen täytyi olla täydellinen, sillä se piti uhrata ostohinnan esittämiseksi Jehova Jumalalle (1Pi 1:18, 19; Hpr 9:14). Kukaan epätäydellinen ihminen ei voinut maksaa tarvittavaa hintaa (Ps 49:7–9). Tästä syystä Jeesus sanoi Isälleen, kun hän tarjoutui kastettavaksi aloittaakseen uhritiensä: ”Sinä valmistit minulle ruumiin.” (Hpr 10:5.)

Jeesuksen Kristuksen aineellisen ruumiin ei sallittu maatua tomuksi niin kuin tapahtui Kristusta esikuvanneiden miesten, Mooseksen ja Daavidin, ruumiille (5Mo 34:5, 6; Ap 13:35, 36; 2:27, 31). Kun Jeesuksen opetuslapset menivät haudalle varhain viikon ensimmäisenä päivänä, hänen ruumiinsa oli kadonnut ja haudassa olivat jäljellä vain käärinliinat, joihin hänen ruumiinsa oli kiedottu. Hänen ruumiinsa oli epäilemättä hajonnut jollakin muulla tavalla kuin mätänemisprosessin kautta. (Joh 20:2–9; Lu 24:3–6.)

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus näyttäytyi erilaisissa ruumiissa. Maria luuli häntä puutarhuriksi (Joh 20:14, 15). Kun hän näyttäytyi uudelleen, hän meni huoneeseen, jonka ovet olivat lukossa, ja hänellä oli ruumiissaan haavojen jäljet (Joh 20:24–29). Jeesuksen tehdessä itsensä ilmeiseksi häntä ei useinkaan tunnistettu hänen ulkomuotonsa vaan hänen sanojensa ja tekojensa perusteella (Lu 24:15, 16, 30, 31, 36–45; Mt 28:16–18). Kerran hänen ohjauksessaan tapahtunut ihme avasi hänen opetuslastensa silmät, niin että he tunsivat hänet (Joh 21:4–7, 12). Hengeksi herätetty Jeesus (1Pi 3:18) saattoi ottaa itselleen kuhunkin tilanteeseen sopivan ruumiin, niin kuin enkelit tekivät muinoin näyttäytyessään sanansaattajina (1Mo 18:2; 19:1, 12; Jos 5:13, 14; Tu 13:3, 6; Hpr 13:2). Ennen vedenpaisumusta enkelit, jotka ”eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa”, ruumiillistuivat ja ottivat itselleen ihmisvaimoja. Nämä Jumalan enkelipojat eivät olleet todellisuudessa ihmisiä, vaan heillä oli ainoastaan aineellistettu ruumis, mikä käy ilmi siitä, että nämä enkelit eivät tuhoutuneet vedenpaisumuksessa vaan muuttuivat aineettomiksi ja palasivat henkimaailmaan. (Ju 6; 1Mo 6:4; 1Pi 3:19, 20; 2Pi 2:4.)

Vertauskuvallista käyttöä. Jeesuksen Kristuksen sanotaan olevan sen ”seurakunnan” Pää, ”joka on hänen ruumiinsa” (Ef 1:22, 23; Kol 1:18). Tässä ihmisistä koostuvassa kristillisessä ruumiissa ei ole mitään rodullisia, kansallisia tai muita jakaumia, vaan siihen kuuluu juutalaisia ja kaikkien kansakuntien edustajia (Ga 3:28; Ef 2:16; 4:4). Kaikki on kastettu pyhällä hengellä Kristukseen ja hänen kuolemaansa. Heidät on sen tähden kaikki kastettu yhdeksi ruumiiksi. (1Ko 12:13.) Näin koko ruumis seuraa päätä, kuolee samalla tavalla kuin hän kuoli ja saa samanlaisen ylösnousemuksen kuin hän sai (Ro 6:3–5). (Ks. KASTE, I: Kaste Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa.)

Apostoli Paavali käyttää ihmisruumiin toimintoja valaisemaan kristillisen seurakunnan toimintaa ja vertaa kulloinkin maan päällä eläviä jäseniä ruumiiseen, jonka näkymätön Pää on Kristus (Ro 12:4, 5; 1Ko 12). Hän korostaa kullakin jäsenellä olevan paikan tärkeyttä, keskinäistä riippuvuutta, rakkautta ja huolenpitoa ja työn suorittamista loppuun. Jumala on asettanut jokaisen omalle paikalleen ruumiissa, ja pyhän hengen erilaisten toimintojen kautta ruumis tekee sen, mikä on tarpeellista. Pää, Jeesus Kristus, antaa yhdysjäsenenä ruumiin jäsenille kaiken heidän tarvitsemansa sen ”nivelten ja nivelsiteitten” välityksellä eli niiden keinojen ja järjestelyjen kautta, jotka ovat käytettävissä hengellisen ravinnon jakamiseksi ja tiedonvälityksen ja sopusointuisen yhteistoiminnan turvaamiseksi, niin että ”ruumis” on hengellisesti hyvin ravittu ja jokainen osa on perillä siitä, mitä tehdään (Kol 2:19; Ef 4:16).

Ruumiin oikea käyttö. Kristityn tulisi arvostaa Jumalan hänelle antamaa ruumista ja rakastaa itseään siinä määrin, että hän pitää hyvää huolta ruumiistaan voidakseen antaa sen Jumalalle otolliseen, pyhään palvelukseen (Ro 12:1). Tämä vaatii järjen käyttöä ja ruumiista huolehtimista ruoan ja muiden välttämättömyyksien avulla sekä fyysistä puhtautta, mutta toisenlainen huolenpito on vielä tärkeämpää. Siihen sisältyy hengellisyys, Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa etsiminen sekä korkea moraali (Mt 6:25, 31–33; Kol 2:20–23; 3:5). Apostoli neuvoo: ”Ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä vähään, mutta jumalisesta antaumuksesta on hyötyä kaikkeen, koska se sisältää nykyisen ja tulevan elämän lupauksen.” (1Ti 4:8.)

Kristillisen seurakunnan, Kristuksen ruumiin, voideltu jäsen, joka harjoittaa haureutta, ottaa pois Kristuksen jäsenen ja tekee siitä porton jäsenen. Sellainen haureutta harjoittava kristitty levittää moraalista saastutusta ja tekee lisäksi ”syntiä omaa [liha]ruumistaan vastaan”. Hän antautuu vaaraan tulla poistetuksi Kristuksen ruumiista, temppelijärjestelystä, ja altistaa itsensä inhottaville taudeille. (1Ko 6:13, 15–20; San 7:1–27.) Seurakunta voi ’luovuttaa sellaisen Saatanalle lihan tuhoksi’ (1Ko 5:5).

Kristuksen ruumiin jäsenen, samoin kuin muiden vihkiytyneiden, jotka ovat näiden hengestäsiinneiden ruumiinjäsenten yhteydessä, täytyy karttaa sekä kirjaimellista että hengellistä haureutta. Raamatussa sanotaan ihmistä, joka on maailman ystävä, ’avionrikkojaksi’ (Ja 4:4). Jeesus sanoi opetuslapsistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Joh 17:16.) Sen vuoksi Jeesus valvoo tarkasti, että ne, jotka ovat hänen ruumiinsa jäseniä, ovat moraalisesti ja hengellisesti puhtaita (Ef 5:26, 27). Heistä sanotaan, että heidän ruumiinsa on ”pesty puhtaalla vedellä” (Hpr 10:22). Apostoli Paavali sanookin puhuessaan aviomiehistä: ”Tällä tavoin miesten pitää rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Se, joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään, sillä ei kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. ’Tästä syystä mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Tämä pyhä salaisuus on suuri. Minä puhun nyt Kristuksesta ja seurakunnasta.” (Ef 5:28–32.)

Ks. myös yksittäisten ruumiinjäsenten mukaan nimettyjä artikkeleita.