PIETARIN KIRJEET

Kaksi Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten henkeytettyä kirjettä, jotka apostoli Pietari kirjoitti. Kummankin kirjeen alkusanoissa hän ilmaisee olevansa kirjoittaja (1Pi 1:1; 2Pi 1:1; vrt. 2Pi 3:1). Myös sisäiset todisteet osoittavat aivan selvästi Pietarin kirjoittaneen ne. Hän puhuu itsestään Jeesuksen Kristuksen muodonmuutoksen silminnäkijänä, mikä etu oli vain Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella (2Pi 1:16–18; Mt 17:1–9). Johanneksen 21:18, 19:stä käy myös ilmi, että vain Pietari olisi voinut sanoa: ”Telttamajani pois paneminen tapahtuu pian, niin kuin myös Herramme Jeesus Kristus minulle osoitti.” (2Pi 1:14.) Näiden kahden kirjeen erilainen tyyli selittynee siitä, että Pietari käytti Silvanusta (Silasta) kirjoittamaan ensimmäisen kirjeen, mutta ei nähtävästi käyttänyt häntä kirjoittaessaan toista kirjettään (1Pi 5:12). Molemmat olivat yleiskirjeitä, jotka oli suunnattu ilmeisesti juutalaisille ja ei-juutalaisille kristityille. Ensimmäinen kirje on osoitettu varsinkin Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bithyniassa – eli Vähän-Aasian alueella – asuville. (1Pi 1:1; 2:10; 2Pi 1:1; 3:1; vrt. Ap 2:5, 9, 10.)

Pietarin kirjeet ovat täysin yhtäpitäviä muiden raamatunkirjojen kanssa, sillä Pietari painottaa oikean käytöksen merkitystä ja siitä koituvia palkintoja ja myös lainaa muita raamatunkirjoja arvovaltaisena Jumalan sanana. Hän lainaa 1. Mooseksen kirjaa (18:12; 1Pi 3:6), 2. Mooseksen kirjaa (19:5, 6; 1Pi 2:9), 3. Mooseksen kirjaa (11:44; 1Pi 1:16), Psalmeja (34:12–16; 118:22; 1Pi 3:10–12; 2:7), Sananlaskuja (11:31 [LXX]; 26:11; 1Pi 4:18; 2Pi 2:22) ja Jesajaa (8:14; 28:16; 40:6–8; 53:5; 1Pi 2:8; 2:6; 1:24, 25; 2:24). Raamatun profetian osoitetaan olevan Jumalan hengen tuote (2Pi 1:20, 21; vrt. 2Ti 3:16). Jumalan uusia taivaita ja uutta maata koskeva lupaus toistetaan (2Pi 3:13; Jes 65:17; 66:22; Il 21:1). 2. Pietarin kirjeen (2:4–18; 3:3) ja Juudaan kirjeen (5–13, 17, 18) väliset yhtäläisyydet ovat aivan ilmeisesti merkkinä siitä, että opetuslapsi Juudas hyväksyi Pietarin toisen kirjeen henkeytetyksi. Huomionarvoista on myös se, että Pietari luokittelee apostoli Paavalin kirjeet ’muihin Raamatun kirjoituksiin’ kuuluviksi (2Pi 3:15, 16).

Kirjoitusaika. Kirjeiden sävyn perusteella näyttää siltä, että ne kirjoitettiin ennen kuin Neron vaino puhkesi vuonna 64. Markuksen sanotaan olleen Pietarin kanssa, mikä näyttäisi sijoittavan ensimmäisen kirjeen laatimisajan vuosiin 62–64 (1Pi 5:13). Sitä ennen, apostoli Paavalin ollessa ensimmäistä kertaa vankina Roomassa (n. v. 59–61), Markus oli Roomassa, ja kun Paavali oli toista kertaa vankina Roomassa (n. v. 65), hän pyysi Timoteusta ja Markusta tulemaan luokseen (Kol 4:10; 2Ti 4:11). Toisen kirjeensä Pietari kirjoitti todennäköisesti pian ensimmäisen jälkeen eli noin vuonna 64.

Kirjoitettiin Babylonista. Oman todistuksensa mukaan Pietari laati ensimmäisen kirjeensä ollessaan Babylonissa (1Pi 5:13). Mahdollisesti hän kirjoitti sieltä myös toisen kirjeensä. Käytettävissä olevat todisteet osoittavat selvästi, että ”Babylon” tarkoittaa Eufratin varrella ollutta kaupunkia eikä Roomaa, niin kuin jotkut ovat väittäneet. Koska Pietarille oli uskottu ’hyvä uutinen ympärileikatuille’, hänen saattoi odottaakin palvelevan jossain juutalaisuuden keskuksessa, esimerkiksi Babylonissa (Ga 2:7–9). Muinaisessa Babylonin kaupungissa ja sen ympäristössä asui paljon juutalaisia. Puhuessaan Babylonian Talmudin valmistamisesta Encyclopaedia Judaica (Jerusalem 1971, 15. osa, palsta 755) mainitsee yleisen ajanlaskun ajalta juutalaisuuden ”suuret oppilaitokset Babylonissa”. Koska Pietari kirjoitti ”tilapäisasukkaille, jotka ovat hajallaan [kirjaimellisessa] Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bithyniassa” (1Pi 1:1), voidaan johdonmukaisesti päätellä, että kirjeen kirjoituspaikka, ”Babylon”, oli senniminen kirjaimellinen paikka. Raamattu ei missään ilmaise Babylonin tarkoittavan Roomaa, eikä siinä kerrota Pietarin koskaan olleen Roomassa.

Ensimmäinen, joka väitti Pietarin kuolleen marttyyrina Roomassa, oli Korintin piispa Dionysios 100-luvun jälkipuoliskolla. Vaikka aikaisemmin kirjoittanut Klemens Roomalainen mainitseekin Paavalin ja Pietarin yhdessä, hän pitää Paavalille tunnusomaisena sitä, että tämä apostoli saarnasi sekä idässä että lännessä, mikä viittaa siihen, että Pietari ei koskaan ollut lännessä. Koska Rooman hallituksen (Neron aikana) kristittyihin kohdistama ilkeämielinen vaino ei kaikesta päätellen ollut vielä alkanut, Pietarilla ei olisi ollut mitään syytä toista nimeä käyttämällä salata sitä, että kyse oli Roomasta. Kun Paavali kirjoitti roomalaisille ja lähetti monille Roomassa oleville terveisiä nimeltä, hän ei mainitse Pietaria. Jos Pietari olisi ollut huomattava valvoja siellä, olisi ollut epätodennäköistä, että hänet olisi jätetty mainitsematta. Pietarin nimeä ei ole myöskään niiden joukossa, jotka lähettivät terveisiä Paavalin Roomasta kirjoittamien kirjeiden mukana, nimittäin Efesolaiskirjeen, Filippiläiskirjeen, Kolossalaiskirjeen, 2. Timoteuksen kirjeen, Filemonin kirjeen ja Heprealaiskirjeen mukana.

Ensimmäinen Pietarin kirje. Ne kristityt, joille apostoli Pietari osoitti ensimmäisen kirjeensä, kokivat ankaria koettelemuksia (1Pi 1:6). ”Kaiken loppu” – ilmeisesti Jeesuksen ennustama juutalaisen asiainjärjestelmän loppu – oli lisäksi tullut lähelle (vrt. Mr 13:1–4; 1Te 2:14–16; Hpr 9:26). Heidän oli sen vuoksi aika olla ”valppaat rukousten suhteen”. (1Pi 4:7; vrt. Mt 26:40–45.) He tarvitsivat myös rohkaisua kestääkseen uskollisesti, ja juuri tällaista rohkaisua apostoli antoi.

Pietari muistutti toistuvasti kristittyjä tovereitaan niistä siunauksista, joita he saivat. Jumalan armon vuoksi heidät oli synnytetty uudelleen elävään toivoon, mikä tarjosi heille syyn iloon (1Pi 1:3–9). Heidät oli ostettu Kristuksen kallisarvoisella verellä (1Pi 1:18, 19). Kastejärjestelyn välityksellä he olivat saaneet hyvän omantunnon, ja he säilyttäisivätkin sen, jos he eläisivät sopusoinnussa sen kanssa, mitä heidän vesikasteensa vertauskuvasi (1Pi 3:21–4:6). Elävinä kivinä he rakentuivat Kristukselle Jeesukselle, jotta heistä tulisi hengellinen huone eli temppeli. He olivat ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansakunta, erikoisomaisuudeksi otettu kansa”. (1Pi 2:4–10.)

Kun otetaan huomioon, mitä Jumala ja hänen Poikansa olivat tehneet kristittyjen hyväksi, näillä oli Pietarin sanojen mukaan syy kestää kärsimyksiä ja säilyttää käytöksensä hyvänä. Heidän tuli odottaakin kokevansa kärsimyksiä, sillä ”kuolihan Kristuskin kerran kaikiksi ajoiksi syntien johdosta, vanhurskas epävanhurskaiden puolesta”. (1Pi 3:17, 18.) Osallisuus Kristuksen kärsimyksiin oli itsessään syy iloon, koska sen ansiosta he voisivat riemuita Kristuksen kirkkauden ilmestymisen aikaan. Se että joku joutui häväistyksi Kristuksen nimen vuoksi, oli todiste siitä, että hänellä oli Jumalan henki. (1Pi 4:12–14.) Itse koettelemusten tuloksena oli koeteltu usko, jota tarvittiin pelastuksen saamiseksi (1Pi 1:6–9). Uskollisen kestävyytensä ansiosta he lisäksi tuntisivat jatkuvasti Jumalan huolehtivan heistä. Hän tekisi heidät lujiksi ja vahvoiksi. (1Pi 5:6–10.)

Pietari kuitenkin korosti, ettei kristittyjen pitänyt koskaan kärsiä lainrikkojina (1Pi 4:15–19). Heidän käytöksensä tuli olla esimerkillistä, mikä vaientaisi heitä vastaan esitetyn tietämättömän puheen (1Pi 2:12, 15, 16). Tämä käsitti kristityn elämän kaikki puolet: hänen suhteensa hallitusvaltoihin, isäntiin, perheenjäseniin ja kristittyihin veljiin (1Pi 2:13–3:9). Se vaati käyttämään puhe-elimiä oikein ja säilyttämään hyvän omantunnon (1Pi 3:10–22) sekä pysymään erossa kansakuntien saastuttavista tavoista (1Pi 4:1–3). Seurakunnan sisäpuolella paimenina palvelevien vanhinten ei pitänyt hallita lampaita herroina, vaan heidän tuli tehdä työnsä halukkaasti ja alttiisti. Nuorempien miesten piti olla alamaisia vanhemmille miehille. (1Pi 5:1–5.) Kaikkien kristittyjen tuli olla vieraanvaraisia, pyrkiä rakentamaan toisiaan, osoittaa hellittämättömän harrasta rakkautta toisiaan kohtaan ja vyöttäytyä nöyrämielisyyteen (1Pi 4:7–11; 5:5).

Toinen Pietarin kirje. Pietarin toisen kirjeen tarkoituksena oli auttaa kristittyjä saattamaan kutsumisensa ja valitsemisensa varmaksi ja karttamaan sitä, että seurakunnan sisäpuolella olevat väärät opettajat ja jumalattomat miehet johtaisivat heidät harhaan (2Pi 1:10, 11; 3:14–18). Kristityillä tulisi olla uskoa, hyvettä, tietoa, itsehillintää, kestävyyttä, jumalista antaumusta, veljellistä kiintymystä ja rakkautta (2Pi 1:5–11), ja heitä kehotetaan kiinnittämään huomiota henkeytettyyn ”profeetalliseen sanaan” (2Pi 1:16–21). Sen osoittamiseksi, etteivät vanhurskauden tien hylkäävät pääse pakoon Jumalan vihastusta, mainitaan esimerkkejä siitä, miten Jehovan tuomiot pantiin täytäntöön jumalattomia vastaan menneisyydessä (2Pi 2:1–22). Sanovatpa pilkkaajat ”viimeisinä päivinä” mitä tahansa, Jehovan päivä, jumalattomien ihmisten teloituksen päivä, tulee aivan yhtä varmasti kuin se, mikä kohtasi Nooan ajan maailmaa. Myös Jumalan uusia taivaita ja uutta maata koskeva lupaus on varma, ja sen tulisi saada jokainen ponnistelemaan ahkerasti, jotta hänet voitaisiin todeta moitteettomaksi Jumalan kannalta katsottuna. (2Pi 3:1–18.)

[Tekstiruutu s. 552]

ENSIMMÄISEN PIETARIN KIRJEEN KOHOKOHTIA

Kirje, jossa kristittyjä kannustetaan olemaan valppaita ja kestämään uskollisesti koettelemuksista huolimatta

Apostoli Pietari käytti Silvanusta sihteerinä kirjoittaessaan sen Babylonista noin vuosina 62–64

Kristittyjen tulee toimia suurenmoisen toivonsa arvoisella tavalla

”Niille jotka on valittu”, on annettu elävä toivo, turmeltumaton perintö taivaassa (1:1–5)

He uskovat Jeesukseen Kristukseen sielunsa pelastukseksi; tästä entisaikojen profeetat ja jopa enkelitkin olivat erittäin kiinnostuneita (1:8–12)

Heidän tulee siksi terästää mielensä toimintaan; heidän tulee karttaa entisiä halujaan, olla pyhiä ja käyttäytyä jumalista pelkoa ja veljellistä rakkautta ilmaisten (1:13–25)

Heidän täytyy kehittää kaipaus ’sanan maitoon’, jotta he kasvaisivat pelastukseen (2:1–3)

He ovat hengellinen huone, pyhä papisto, Kristuksen perustukselle rakennettuja; heidän täytyy sen vuoksi uhrata Jumalalle otollisia hengellisiä uhreja (2:4–8)

Erikoisomaisuudeksi otettuna kansana he julistavat laajalti Jumalansa oivallisuuksia ja käyttäytyvät tavalla, joka tuottaa hänelle kunniaa (2:9–12)

Suhteen muihin ihmisiin tulee perustua jumalisiin periaatteisiin

Olkaa alistuvaisia ihmishallitsijoille; rakastakaa veljiä; pelätkää Jumalaa (2:13–17)

Palvelijoiden on oltava isännilleen alamaisia silloinkin kun nämä eivät ole järkeviä; Jeesus antoi hyvän esimerkin pahan kestämisestä kärsivällisesti (2:18–25)

Vaimojen tulee olla alamaisia aviomiehelleen; jos aviomies ei ole uskova, hänet saatetaan voittaa vaimon hyvällä käytöksellä (3:1–6)

Aviomiesten tulee osoittaa kunniaa vaimolleen ”niin kuin heikommalle astialle” (3:7)

Kaikkien kristittyjen tulee olla myötäeläviä toisia kohtaan, ei maksaa pahaa pahalla, vaan pyrkiä rauhaan (3:8–12)

Kaiken loppu on tullut lähelle, joten kristittyjen tulee olla tervemielisiä ja valppaita rukousten suhteen, rakastaa toisiaan hellittämättömän hartaasti ja käyttää lahjojaan kunnian tuottamiseksi Jumalalle (4:7–11)

Vanhinten tulee olla alttiita paimentamaan Jumalan laumaa; nuorten miesten täytyy pysyä alamaisina vanhemmille miehille; kaikkien tulee ilmaista nöyrämielisyyttä (5:1–5)

Kärsimysten uskollinen kestäminen johtaa siunauksiin

Kristityt voivat iloita murehduttavissa koettelemuksissakin, koska heidän uskonsa laatu tulee ilmeiseksi (1:6, 7)

Heidän ei tule kärsiä väärintekemisen vuoksi; jos he kärsivät vanhurskauden vuoksi, heidän tulee kirkastaa Jumalaa eikä hävetä; on tuomion aika (3:13–17; 4:15–19)

Kristus kärsi ja kuoli lihassa johdattaakseen meidät Jumalan luo; siksi me emme enää elä lihallisten halujen mukaan, vaikka lihalliset ihmiset kohtelisivatkin meitä huonosti erilaisuutemme vuoksi (3:18–4:6)

Jos kristitty kestää koettelemuksia uskollisesti, hän tulee kokemaan suurta iloa Jeesuksen ilmestyessä ja hän voi olla varma siitä, että hänellä on jo nyt Jumalan henki (4:12–14)

Nöyrtyköön kukin Jumalan käden alle ja heittäköön huolensa hänelle; asennoitukoon Saatanaa vastaan ja luottakoon siihen, että Jumala itse tekee palvelijansa vahvoiksi (5:6–10)

[Tekstiruutu s. 553]

TOISEN PIETARIN KIRJEEN KOHOKOHTIA

Kirje, jossa kristittyjä rohkaistaan ponnistelemaan ja pitämään kiinni profeetallisesta sanasta; se sisältää voimakkaita varoituksia luopumusta vastaan

Kirjoitettiin kenties Babylonista noin vuonna 64

Kristittyjen täytyy ponnistella ja luottaa profeetalliseen sanaan

Jumala on auliisti antanut kaiken elämää ja jumalista antaumusta koskevan; vastaukseksi kristittyjen täytyy ponnistella kehittääkseen uskoa, hyvettä, tietoa, itsehillintää, kestävyyttä, jumalista antaumusta, veljellistä kiintymystä ja rakkautta, ominaisuuksia jotka tekevät heidät aktiivisiksi ja hedelmällisiksi (1:1–15)

Kristittyjen on kiinnitettävä huomiota Jumalan henkeyttämään profeetalliseen sanaan; kun Pietari näki Jeesuksen muodon muuttuvan ja kuuli Jumalan puhuvan vuorella, profeetallinen sana tuli varmemmaksi (1:16–21)

Varokaa vääriä opettajia ja muita turmeltuneita; Jehovan päivä tulee

Väärät opettajat soluttautuvat seurakuntaan ja tuovat tuhoisia lahkoja (2:1–3)

Jehova tuomitsee nämä luopiot varmasti, samoin kuin hän tuomitsi tottelemattomat enkelit, Nooan ajan jumalattoman maailman ja Sodoman ja Gomorran kaupungit (2:4–10)

Tällaiset väärät opettajat halveksivat valtaa, tahraavat kristittyjen hyvän nimen kohtuuttomuudella ja moraalittomuudella, houkuttelevat heikkoja ja lupaavat vapautta, vaikka ovatkin itse turmeluksen orjia (2:10–19)

He ovat pahemmassa tilassa nyt kuin silloin kun he eivät tunteneet Jeesusta Kristusta (2:20–22)

Varokaa viimeisinä päivinä tulevia pilkkaajia, jotka pilkkaavat sanomaa Jeesuksen luvatusta läsnäolosta; he unohtavat, että Jumala, jonka tarkoituksena on tuhota tämä asiainjärjestelmä, on jo tuhonnut vedenpaisumusta edeltäneen maailman (3:1–7)

Älkää sekoittako Jumalan kärsivällisyyttä hitauteen: hän on kärsivällinen, koska hän haluaa ihmisten katuvan; siitä huolimatta tämä asiainjärjestelmä tullaan tuhoamaan Jehovan päivänä ja vanhurskaat uudet taivaat ja vanhurskas uusi maa tulevat korvaamaan sen (3:8–13)

Kristittyjen on tehtävä kaikkensa ollakseen ”tahrattomia ja moitteettomia ja rauhassa”; silloin väärät opettajat eivät eksytä heitä, vaan he kasvavat Kristuksen ansaitsemattomassa hyvyydessä ja tuntemuksessa (3:14–18)