Nuoret kysyvät:

Olenko syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin?

”EN OLLUT koskaan tuntenut itseäni niin masentuneeksi. Minulla ei ollut enää lainkaan itsekunnioitusta, ja ajattelin, ettei Jumala antaisi minulle koskaan anteeksi.” (Marco.)a

”Olin hyvin masentunut. Syyllisyys painoi sydäntäni. Ajattelin, että olin syyllistynyt joihinkin anteeksiantamattomiin virheisiin.” (Alberto.)

”Ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee”, sanotaan Raamatussa (1. Kuningasten kirja 8:46). Joskus nuoresta voi kuitenkin tuntua siltä, että hän on mennyt pitemmälle kuin puhtaasti erehtynyt. Itsepintainen syyllisyydentunne voi masentaa häntä, kuten tapahtui Marcolle ja Albertolle. Hänestä voi tuntua siltä, että hän on tehnyt jotain niin häpeällistä ja niin pahaa, ettei Jumala voi koskaan antaa hänelle anteeksi.

Entä jos tämänkaltaiset tunteet vaivaavat sinua? Rohkaise mielesi. Tilanteesi ei suinkaan ole toivoton.

Miksi omatuntomme soimaa meitä

On täysin luonnollista olla pahoilla mielin sen vuoksi, että on tehnyt jonkin typerän virheen. Meillä kaikilla on synnynnäinen kyky, jota Raamatussa sanotaan ”omaksitunnoksi”. Se on sisäinen oikean ja väärän taju, sisäinen hälytin, joka hälyttää yleensä silloin, kun teemme jotakin pahaa. (Roomalaisille 2:14, 15.) Ajattelehan esimerkiksi kuningas Daavidia. Hän syyllistyi aviorikokseen toisen miehen vaimon kanssa. Myöhemmin hän lähetytti tämän aviomiehen, Uurian, varmaan kuolemaan. (2. Samuelin kirja 11:2–17.) Miten tämä vaikutti Daavidiin?

”Yötä päivää oli sinun [Jumalan] kätesi raskaana minun päälläni”, myönsi Daavid. Hän tunsi tosiaan Jumalan paheksunnan raskaana yllään. Lisäksi Daavid sanoi: ”Ei ole – – luissani rauhaa minun syntieni tähden. Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat. – – kuljen murheellisena kaiken päivää.” (Psalmit 32:4; 38:4–7.) Daavidin omatunto vaivasi häntä, kunnes hän ryhtyi määrätietoisiin toimiin ja katui virhettään.

Jos sinut ovat kasvattaneet kristityt vanhemmat ja harhaudut toimimaan Raamatun normeja vastaan, tunnet samalla tavalla tuskaa. Tällaisten tunnonvaivojen tunteminen on normaalia ja tervettä. Se voi saada ihmisen oikaisemaan menettelynsä tai etsimään apua ennen kuin väärinteosta tulee syvään juurtunut tapa. Toisaalta ihminen, joka jatkaa itsepintaisesti synnin tekemistä, vahingoittaa omaatuntoaan. Aikaa myöten siitä tulee palaneen ihon tavoin tunnoton. (1. Timoteukselle 4:2.) Varmana seurauksena on moraalin rappio (Galatalaisille 6:7, 8).

Jumalinen murhe

Ei ole siksi mikään ihme, että Raamatussa puhutaan ”synnistä, joka koituu kuolemaksi” (1. Johanneksen kirje 5:16; vrt. Matteus 12:31). Tällainen synti ei ole pelkkä lihan heikkous. Siihen syyllistytään harkitusti, itsepäisesti, uppiniskaisesti. Tällaista syntiä ei tee anteeksiantamattomaksi niinkään itse synti vaan synnintekijän sydämentila.

Todellisuudessa se, että tunnet tuskaa ja huolta väärän käytöksesi vuoksi, on kuitenkin merkki siitä, että sinä et ole syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin. Raamatussa sanotaan, että ”jumalinen murhe aikaansaa katumuksen pelastukseksi” (2. Korinttolaisille 7:10). Huomaa tosiaan, millainen kehotus esitetään Jaakobin 4:8–10:ssä: ”Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te epäröivät. Tehkää tilaa kurjuudelle ja surkaa ja itkekää. Muuttukoon teidän naurunne suruksi ja ilonne alakuloisuudeksi. Nöyrtykää Jehovan silmissä, niin hän korottaa teidät.”

Väärinteko voi tosin olla hyvin vakava. Esimerkiksi nuori Julie ja hänen poikaystävänsä alkoivat halailla ja hyväillä toisiaan. ”Aluksi tunsin voimakasta syyllisyyttä”, Julie tunnustaa, ”mutta vähitellen totuin siihen. Se ei enää vaivannut omaatuntoani niin paljon.” Aikaa myöten epäpuhtaat teot laajenivat ja johtivat lopulta sukupuoliyhteyteen. ”Olin epätoivoinen”, sanoo Julie. ”Omatuntoni oli lopulta niin heikko, että se tapahtui useita kertoja.”

Onko tällainen tilanne toivoton? Ei välttämättä. Mitä voidaan sanoa Manassesta, joka oli yksi Juudan kuninkaista? Hän syyllistyi erittäin vakaviin synteihin, muun muassa spiritismiin ja lasten uhraamiseen. Silti Jumala antoi hänelle anteeksi hänen aidon katumuksensa perusteella. (2. Aikakirja 33:10–13.) Entä kuningas Daavid? Kun hän oli katunut pahoja tekojaan, hän totesi Jehovan Jumalaksi, joka on ”hyvä ja anteeksiantavainen” (Psalmit 86:5).

Nykyajan kristityille vakuutetaan: ”Jos tunnustamme syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas antaakseen meille syntimme anteeksi ja puhdistaakseen meidät kaikesta epävanhurskaudesta.” (1. Johanneksen kirje 1:9.) Kenelle tällainen tunnustus tulee tehdä? Ensiksikin Jehova Jumalalle. ”Vuodattakaa hänen eteensä sydämenne.” (Psalmit 32:5; 62:9.) Voit huomata saavasi apua Daavidin katumusta ilmaisevan tunnustuksen lukemisesta psalmista 51.

Lisäksi Raamattu kehottaa kristittyjä, jotka ovat langenneet vakavaan syntiin, puhumaan seurakunnan vanhinten kanssa (Jaakob 5:14, 15). Heidän vakavat neuvonsa ja rukouksensa voivat auttaa sinua ennallistamaan suhteesi Jumalaan ja saamaan jälleen puhtaan omantunnon. He pystyvät näkemään heikkouden ja pahuuden välisen eron. Lisäksi heidän tulee huolehtia siitä, että saat tarvitsemasi avun voidaksesi välttää tekemästä samaa virhettä uudelleen. Julie, joka otti tämän rohkean askeleen, suosittelee: ”Yritin ’ojentaa itseäni’ ja ajattelin jopa onnistuneeni siinä jossain määrin. Mutta kun oli kulunut vuosi, tajusin, miten väärässä olin ollut. Vakavia ongelmia ei voi selvittää ilman vanhinten apua.”

Syyllistyminen vähäpätöisempiin synteihin

Joskus nuori kuitenkin ”ottaa jonkin harha-askeleen, ennen kuin hän on tietoinen siitä” (Galatalaisille 6:1). Tai hän sallii voimakkaan lihallisen halun saada hänestä yliotteen. Tällaisessa tilanteessa olevaa nuorta voi vaivata voimakas syyllisyydentunne – ehkä voimakkaampi kuin väärinteko todellisuudessa ansaitsisi. Seurauksena on tarpeeton ahdistus. Tällainen raskas syyllisyys voi johtua terveestä mutta yliherkästä omastatunnosta (Roomalaisille 14:1, 2). On hyvä muistaa, että kun teemme syntiä, ”meillä on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus, vanhurskas” (1. Johanneksen kirje 2:1, 2).

Mietitäänpä uudestaan kirjoituksen alussa lainatun nuoren Marcon tapausta. Tämä nuori kristitty oli varma siitä, että hän oli syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin. Hänellä oli tapana sanoa itselleen: ”Tunnen Raamatun periaatteet hyvin mutta en silti pysty lopettamaan synnin tekemistä.” Mikä oli hänen syntinsä? Masturbointi. ”Miten Jumala voi antaa anteeksi, ellen pysty luopumaan tästä tavasta?” Marco pohti. Alberto, joka samoin harjoitti itsetyydytystä aika ajoin, sanoi: ”Tunsin syyllisyyttä syvällä sisimmässäni, koska en pystynyt pääsemään eroon tuosta synnistä.”

Masturbaatio on epäpuhdas tapa (2. Korinttolaisille 7:1). Raamatussa ei kuitenkaan luokitella sitä samanlaiseksi vakavaksi synniksi kuin haureus. Itse asiassa sitä ei mainita Raamatussa lainkaan. Siksi hairahtuminen masturbointiin ei varmaankaan olisi anteeksiantamatonta. Sen pitäminen anteeksiantamattomana syntinä voisi todellisuudessa olla vaarallista; nuori voisi ajatella, ettei ole mitään mieltä yrittää voittaa ongelmaa. Mutta Raamatun periaatteet osoittavat, että kristityn tulee taistella ankarasti tätä tapaa vastaan.b (Kolossalaisille 3:5.) Jehova tietää, että ”me kaikki kompastumme monta kertaa” (Jaakob 3:2). Jos nuori sortuu samaan uudelleen, hänen ei tarvitse ajatella olevansa tuomittu.

Sama pitää paikkansa muistakin virheistä ja hairahduksista. Jehova ei vaadi meitä rankaisemaan itseämme ylenmääräisillä tunnonvaivoilla. Sen sijaan hän on mielissään siitä, että ryhdymme selvittämään ongelmaa. (2. Korinttolaisille 7:11; 1. Johanneksen kirje 3:19, 20.)

Avun ja lohdutuksen lähteitä

Todennäköisesti tarvitset kuitenkin henkilökohtaista apua sen tekemisessä. Jumalaapelkäävät vanhemmat voivat usein tehdä paljon auttaakseen ja tukeakseen lapsiaan. Lisäksi kristillinen seurakunta antaa toisenlaista tukea. Marco muistelee: ”Sain apua erityisesti erään vanhimman kanssa käymästäni keskustelusta. Minulla oli oltava rohkeutta avautua kertomaan hänelle hyvin intiimejä asioita itsestäni. Hän herätti kuitenkin luottamusta, joten pyysin häneltä neuvoa.” Albertokin kysyi neuvoa eräältä vanhimmalta. ”En voi unohtaa hänen rohkaisevia neuvojaan”, sanoo Alberto. ”Hän kertoi minulle, että kun hän oli nuori, hänelläkin oli ollut sama ongelma. En olisi ikinä uskonut sitä. Hänen rehellisyytensä sai minut kuuntelemaan häntä hyvin arvostavin mielin.” Saatuaan tällaista apua Marco ja Alberto voittivat ongelmansa. Molemmat palvelevat tätä nykyä vastuuasemissa omissa seurakunnissaan.

Harras rukous on yksi apukeino. Voit Daavidin tavoin rukoilla ”puhdasta sydäntä” ja ”uutta, vahvaa henkeä” (Psalmit 51:12). Saat lohdutusta myös lukemalla Jumalan sanaa. Sinua voi esimerkiksi rohkaista sen tietäminen, että apostoli Paavalikin joutui käymään sisäistä taistelua. Hän myönsi: ”Kun tahdon tehdä sitä mikä on oikein, niin minussa on sitä mikä on pahaa.” (Roomalaisille 7:21.) Paavali onnistui hillitsemään väärät taipumuksensa. Sinäkin voit onnistua siinä. Saatat havaita psalmien lukemisen olevan erityisen lohduttavaa, varsinkin niiden, joissa käsitellään Jumalan anteeksiantoa, esimerkiksi psalmien 25, 86 ja 103.

Tapahtuipa sitten mitä tahansa, vältä vetäytymästä kuoreesi äläkä salli pessimismin hallita itseäsi (Sananlaskut 18:1). Käytä täysin hyväksesi Jehovan armoa. Muista, että hänellä ”on paljon anteeksiantamusta” Jeesuksen lunastusuhrin perusteella (Jesaja 55:7; Matteus 20:28). Älä vähättele virheitäsi mutta älä myöskään tee sellaista päätelmää, ettei Jumala voi antaa sinulle anteeksi. Vahvista uskoasi ja päätöstäsi palvella häntä (Filippiläisille 4:13). Aikanaan saavutat mielenrauhan ja koet syvää sisäistä iloa sen tiedon vuoksi, että sinulle on annettu anteeksi (vrt. Psalmit 32:1).

[Alaviitteet]

[Kuva s. 19]

Kun puhut tilanteesta jonkun pätevän kristityn kanssa, voit saada asioihin uuden näkökulman