Ihmisen valta vaa’alla punnittuna
Osa 9: Ihmisen valta saavuttaa huipennuksensa!
Ylikansalliset poliittiset järjestelmät: kansallisvaltioitten muodostamia tilapäisiksi tai pysyviksi tarkoitettuja imperiumeja, liittokuntia tai valtioliittoja, joiden tarkoituksena on edistää yhteisesti sovittuja, kansalliset rajat ja edut tai kansallisen määräysvallan ylittäviä päämääriä.
LOKAKUUN 5. päivänä vuonna 539 eaa. vallitsi Babylonin kaupungissa juhlatunnelma. Oli ilta ja tuhat valtakunnan korkea-arvoisinta virkamiestä oli noudattanut kuningas Belsassarin lähettämää juhlakutsua. Meedialaisten ja persialaisten piiritysjoukkojen aiheuttama uhka ei huolestuttanut Belsassaria eikä muita hallitusmiehiä. Olivathan muurit sellaisia, että niitä ei valloitettaisi. Ei ollut suoranaista aihetta pelkoon.
Sitten tapahtui jotakin. Kesken pitojen alkoivat irrallisen ihmiskäden sormet ilman varoitusta kirjoittaa palatsin seinälle pahaenteisiä sanoja, jotka olivat MENE, MENE, TEKEL, UFARSIN. Kuninkaan polvet alkoivat tutista, ja hänen kasvonsa kalpenivat. – Daniel 5:5, 6, 25.
Daniel, israelilainen ja sen Jumalan palvoja, johon Belsassar ja hänen hallitusmiehensä suhtautuivat ylenkatseellisesti, kutsuttiin paikalle selittämään, mitä teksti tarkoittaa. Daniel sanoo: ”Tämä on sen selitys: MENE merkitsee: Jumala on laskenut sinun valtakuntasi luvun ja on tehnyt siitä lopun. TEKEL: sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu. PERES: sinun valtakuntasi on pirstottu ja annettu meedialaisille ja persialaisille.” Profetia ei varmasti tiennyt hyvää. Se toteutui, niin että ”samana yönä tapettiin Belsassar, kaldealaisten kuningas”. – Daniel 5:26–28, 30.
Yhdessä yössä yksi ihmisen vallan muoto oli vaihtunut toiseksi! Voidaan kysyä, onko sillä mitä tapahtui Belsassarille, merkitystä meidän ajallemme, kun tiedetään, että Itä-Euroopassa on viime aikoina ollut samantapaisia mullistuksia. Voiko tämä enteillä jotakin pelottavaa ihmisen vallalle koko laajuudessaan? On kaikki syyt kiinnittää tähän asiaan vakavaa huomiota, sillä ”kokonaisia kulttuureja tuhoutuu”, sanoo Columbia-yliopiston professori Jacques Barzun. Hän lisää: ”Kreikan ja Rooman hämmästyttävä loppu ei ole mielikuvituksen tuotetta.”
Ihmiset ovat keksineet kaikenlaisia ajateltavissa olevia hallitusmuotoja. Millaisia ovat olleet tulokset tuhansien vuosien kokeilujen jälkeen? Onko ihmisen valta osoittautunut tyydyttäväksi? Onko sillä tarjota ratkaisuja ihmiskunnan lisääntyviin ongelmiin?
Lupauksia, lupauksia
Jonkinlaisen vastauksen antaa Bakul Rajni Patel, erään Intian Bombayssa toimivan huomattavan tutkimuslaitoksen johtaja. Syytettyään poliitikkoja ”rajattomasta ulkokultaisuudesta” hän sanoo: ”Intiassa ja muualla kolmannessa maailmassa on tavallista, että johtajat nousevat korokkeille puhumaan sytyttävästi ja kaunopuheisesti ’kehityksestä’ ja ’edistyksestä’. Mistä kehityksestä ja edistyksestä? Keitä me oikein petämme? Ei tarvitse muuta kuin katsahtaa kolmannesta maailmasta kertoviin kauheisiin lukuihin, joista ilmenee, että 40000 lasta kuolee joka päivä ehkäistävissä oleviin sairauksiin.” Edelleen hän sanoo, että ainakin 80 miljoonaa lasta on aliravittuja tai menee joka ilta nukkumaan nälkäisenä.
Lukija voi tässä kohtaa olla eri mieltä ja sanoa: ’Antakaa nyt poliitikoille kunnia edes siitä, että he ovat yrittäneet. Jonkinlainen hallitusmuoto on välttämätön, mikäli nykyisen maailman vakavat ongelmat aiotaan saada ratkaistuksi.’ Pitää paikkansa, mutta kysymys kuuluu: Tuleeko tämän hallituksen olla ihmisten vai Jumalan aikaansaannos?
Tätä kysymystä ei pidä jättää omaan arvoonsa ja ajatella, kuten monet nykyään ajattelevat, että Jumala ei halua puuttua ihmisten asioihin. Ilmeisesti myös paavi Johannes Paavali II on sitä mieltä, että Jumala on jättänyt ihmiset omiin oloihinsa hallitsemaan itse itseään parhaan taitonsa mukaan, sillä vieraillessaan kymmenisen vuotta sitten Keniassa hän sanoi: ”Tärkeä haaste kristitylle on poliittisen elämän haaste.” Hän jatkoi: ”Kansalaisilla on valtiossa oikeus ja velvollisuus osallistua poliittiseen elämään. – – Olisi erehdys ajatella, ettei yksityisen kristityn pitäisi olla mukana näillä elämänaloilla.”
Ihmiset ovat hyväksyneet tällaisen selityksen, ja he ovat jo kauan – usein uskonnon myötävaikutuksella – etsineet täydellistä hallitusta. Jokaiseen uuteen hallitusmuotoon on liitetty mahtavia lupauksia. Parhaimmiltakin kuulostaneet lupaukset ovat muuttuneet vastenmielisiksi, kun niitä ei ole pidetty. (Tästä enemmän sivulla 23 otsikon ”Lupaukset ja todellisuus” alla.) On selvää, että ihmiset eivät ole saaneet aikaan ihanteellista hallitusta.
Yhdistäminen
Oliko ydinfyysikko Harold Ureylla ratkaisu? Hän väitti, että ”maailman ongelmiin ei ole muuta rakenteellista ratkaisua kuin lopulta maailmanhallitus, joka pystyy vakiinnuttamaan lain koko maapallolle”. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä vakuuttuneita siitä, että tämä onnistuisi. Valtioidenvälisten järjestöjen jäsenmaat eivät ole menneisyydessä kyenneet keskenään oikein minkäänlaiseen tehokkaaseen yhteistoimintaan. Otamme yhden huomattavan esimerkin.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, 16. tammikuuta vuonna 1920, perustettiin Kansainliitto-niminen ylikansallinen järjestö, johon heti tuli jäseniksi 42 valtiota. Se ei ollut rakenteeltaan maailmanhallitus, vaan sen haluttiin toimivan eräänlaisena maailmanparlamenttina, jonka tarkoituksena oli edistää maailman ykseyttä lähinnä sillä tavoin, että se selvittelisi suvereenien kansallisvaltioitten riitoja rauhanomaisesti. Vuonna 1934 jäsenvaltioita oli 58.
Kansainliitto oli kuitenkin hataralla pohjalla. ”Ensimmäisen maailmansodan päättyessä odotukset olivat olleet korkealla, mutta pian oli tuleva pettymys”, selittää teos nimeltä The Columbia History of the World. ”Kansainliittoon kiinnitetyt toiveet osoittautuivat pettäviksi.”
Toisen maailmansodan alkaessa 1. syyskuuta vuonna 1939 Kansainliitto lamaantui täysin. Vaikka se muodollisesti lakkautettiin vasta 18. huhtikuuta 1946, se kuoli niin sanoaksemme jo ”teini-ikäisenä”, ehtimättä edes 20-vuotiaaksi. Ennen kuin se virallisesti haudattiin, sen tilalle oli jo tullut toinen ylikansallinen järjestö: Yhdistyneet kansakunnat. Se perustettiin 24. lokakuuta 1945, ja siihen tuli perustajajäseniksi 51 valtiota. Miten kävisi tämän uuden yhdistämisyrityksen?
Toinen yritys
Joidenkuiden mielestä Kansainliitto epäonnistui, koska se oli suunniteltu huonosti. Toisten mielestä syytä ei ollut niinkään Kansainliitossa kuin yksityisissä valtioissa sen takia, että ne eivät olleet halunneet antaa sille sen tarvitsemaa tukea. Molemmissa näkemyksissä on epäilemättä jonkin verran perää. Joka tapauksessa Yhdistyneiden kansakuntien perustajat koettivat ottaa opikseen Kansainliiton tehottomuudesta ja poistaa joitakin siinä ilmenneistä heikkouksista.
R. Baldwinin mukaan Yhdistyneet kansakunnat ”on siinä mielessä parempi kuin Kansainliitto, että se on kyennyt luomaan rauhaisan, yhteistyökykyisen ja lakeja ja ihmisoikeuksia kunnioittavan maailmanjärjestyksen”. Varmasti onkin niin, että joillakin sen erityisjärjestöillä, kuten esimerkiksi Maailman terveysjärjestöllä WHO:lla, YK:n lastenavun rahastolla UNICEF:illa ja Elintarvike- ja maatalousjärjestöllä FAO:lla on ollut kiitettäviä päämääriä ja että ne ovat jossain määrin onnistuneet saavuttamaankin niitä. Baldwin näyttäisi olevan oikeassa senkin perusteella, että Yhdistyneet kansakunnat on toiminut jo 45 vuotta, yli kaksi kertaa sen mitä Kansainliitto.
Eräs tärkeä YK:n saavutus oli siirtomaavallan purkautumisen jouduttaminen, ainakin sillä tavoin, että ”se sujui hieman rauhallisemmin kuin mikä muutoin olisi ollut mahdollista”, toteaa toimittaja Richard Ivor. Hän väittää myös, että maailmanjärjestön ”ansiosta kylmässä sodassa ei käytetty sanan säilää järeämpiä aseita”. Edelleen hän antaa sille kiitosta siitä, että se on ollut luomassa ”mallia maailmanlaajuiselle tarkoituksenmukaiselle yhteistoiminnalle”.
Jotkut tietysti sanovat, että ydinsodan uhka on vaikuttanut Yhdistyneitä kansakuntia tehokkaammin siihen, ettei kylmä sota ole päässyt muuttumaan ilmisodaksi. Sen sijaan että tämä järjestö olisi kyennyt pitämään nimeensä liittyvän lupauksen kansakuntien yhdistämisestä, se on todellisuudessa toiminut usein vain välittäjänä, joka koettaa estää riitaantuneita valtioita tarttumasta toisiaan kurkkuun. Eikä se ole aina onnistunut edes tässä erotuomarin tehtävässään. Kuten Baldwin selittää, Kansainliiton tavoin ”Yhdistyneet kansakunnat ei kykene tekemään enempää kuin mihin syylliseksi katsottu jäsenvaltio jalomielisesti antaa luvan”.
YK:n jäseniltään saaman tuen varauksellisuus on joskus näkynyt siinä, että ne ovat olleet haluttomia rahoittamaan järjestön toimintaa. Esimerkiksi Yhdysvallat jätti suorittamatta maksusitoumuksiaan FAO:lle erään päätöslauselman takia, jonka se katsoi loukkaavan Israelin etuja ja tukevan palestiinalaisia. Myöhemmin tämä YK:n tärkein rahoittaja suostui maksamaan niin paljon, että se säilytti äänioikeutensa, mutta silti sillä on yhä runsaat kaksi kolmannesta maksuistaan rästissä.
Varindra Tarzie Vittachi, entinen UNICEF:in apulaisjohtaja, kirjoitti vuonna 1988, ettei hän halua ”liittyä siihen yleiseen hirttojoukkoon”, jonka muodostavat ne, jotka hylkäävät Yhdistyneet kansakunnat. Tämä itseään ”lojaalina arvostelijana” pitävä asiantuntija kuitenkin myöntää, että YK:lla on paljon vastustajia, jotka katsovat, että ”Yhdistyneet kansakunnat on ’valo, joka sammui’, että se ei ole itse noudattanut yleviä ihanteitaan, että se on epäonnistunut rauhanturvaamistehtävissään ja että sen kehitysjärjestöt eivät muutamaa erinomaista poikkeusta lukuunottamatta puolusta enää paikkaansa”.
Yhdistyneiden kansakuntien pahimman heikkouden paljastaa Richard Ivor, kun hän kirjoittaa: ”Pystyipä YK sitten mihin tahansa muuhun, niin väärää käyttäytymistä se ei pysty poistamaan. Se voi aikaansaada sen, että valtioitten on paljon aiempaa vaikeampaa syyllistyä rikoksiin toisiaan vastaan, ja sen ansiosta rikkojat joutuvat aiempaa helpommin tilille tekemisistään. Se ei kuitenkaan vielä ole onnistunut muuttamaan toisenlaisiksi niiden sydäntä ja mieltä, jotka johtavat valtioita, eikä niiden sydäntä ja mieltä, joista valtiot koostuvat.” – Kursivointi lisätty.
Yhdistyneet kansakunnat on siis samalla tavoin vajavainen kuin ovat kaikki ihmisen vallan muodot. Mikään niistä ei ole kyennyt juurruttamaan ihmisiin rakkautta sitä kohtaan mikä on oikein, vihaa sitä kohtaan mikä on väärin ja kunnioitusta valtaa kohtaan, mitkä kaikki ovat edellytyksiä sille, että asiat sujuvat hyvin. Jos ihmiset halukkaasti antaisivat oikeamielisten periaatteitten ohjata itseään, voidaan vain kuvitella, miten monet maailman ongelmista pienenisivät. Esimerkiksi eräässä Australiassa tehdyssä saastumisesta kertovassa raportissa sanotaan, että ongelman olemassaolo ”ei johdu tietämättömyydestä, vaan asenteista”. Sen jälkeen kun kirjoituksessa on mainittu yhdeksi perussyyksi ahneus, siinä todetaan, että ”hallitus on politiikallaan pahentanut ongelmaa”.
Epätäydelliset ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty perustamaan täydellisiä hallituksia. On niin kuin kirjailija Thomas Carlyle totesi jo vuonna 1843: ”Ajan oloon jokaisesta hallituksesta muodostuu sen kansan tarkka symboli, jota se hallitsee, ja se on yhtä viisas ja tyhmä kuin on kansa.” Kuka voi väittää tällaista logiikkaa vastaan?
”Kuitenkin kukistutte!”
Tällä vuosisadalla ihmisen valta on saavuttanut huipennuksensa. Ihmishallitukset ovat punoneet Jumalan valtaa vastaan kaikkien aikojen röyhkeimmän ja uhmakkaimman salaliiton. (Vrt. Jesaja 8:11–13.) Yhdistyneiden kansakuntien perustaminen on ollut niiden toinen salaliitto, sillä ensimmäisen salaliiton ne tekivät perustaessaan Kansainliiton. Ilmestyskirjan 13:14, 15:ssä näitä aikaansaannoksia kutsutaan ”pedon kuvaksi”. Nimitys on sopiva siksi, että kyseessä on koko maallisen ihmistekoisen poliittisen asiainjärjestelmän kuva. Pedon tavoin tämän poliittisen järjestelmän ainekset ovat kohdelleet maapallon asukkaita kuin saaliseläimiä ja aiheuttaneet sanoin kuvaamattomia kärsimyksiä.
Kansainliitto tuhoutui vuonna 1939. Sama kohtalo odottaa Yhdistyneitä kansakuntia seuraavan Raamatun profetian täyttymykseksi: ”Sonnustautukaa, kuitenkin kukistutte; sonnustautukaa, kuitenkin kukistutte. Pitäkää neuvoa: se raukeaa.” – Jesaja 8:9, 10.
Milloin ”pedon kuva” ja ihmisjohtoinen järjestelmä, jota se edustaa, tulevat lopulta tuhoutumaan? Milloin Jehova tekee lopun ihmisen vallasta, joka uhmaa hänen suvereenisuuttaan? Raamatussa ei ole ilmoitettu päivämäärää, mutta Raamatun profetiat ja maailman tapahtumat osoittavat, että se tulee tapahtumaan ’hyvin pian’. – Luukas 21:25–32.
Kirjoitus on seinällä kaikkien niiden nähtävissä, jotka vain haluavat katsoa sitä. Yhtä varmasti kuin Belsassarin valtakunta punnittiin vaa’alla ja todettiin vajavaisiksi, yhtä varmasti on myös ihmisen valta kokonaisuudessaan tutkittu ja havaittu köykäiseksi. Se suvaitsee poliittista mädännäisyyttä, aiheuttaa sotia, edistää farisealaisuutta ja kaikenlaista itsekkyyttä ja suhtautuu välinpitämättömästi kunnollisen suojan, ruoan, koulutuksen ja terveydenhuollon järjestämiseen kannattajilleen.
Kun ihmisen valta häviää, se tulee tapahtumaan kuin yhdessä yössä. Tänään täällä, huomenna poissa – tilalla vihdoinkin täydellinen hallitus, Jumalan valtakunta!
[Tekstiruutu s. 23]
Lupaukset ja todellisuus
Anarkiat lupaavat rajattoman, täydellisen vapauden. Todellisuudessa ilman hallitusta ei ole olemassa sääntöjä eikä periaatteita, joiden puitteissa yksilöt voivat harjoittaa yhteistoimintaa yhteiseksi hyödyksi. Rajaton vapaus johtaa sekasortoon.
Monarkiat lupaavat vakaita oloja ja kansallista eheyttä yhden hallitsijan alaisuudessa. Todellisuudessa ihmishallitsijat, joilla on vain rajallisesti tietoa, joiden haittana ovat inhimillinen epätäydellisyys ja inhimilliset heikkoudet ja jotka kenties toimivat vääristä vaikuttimista, ovat itsekin kuolevaisia. Siksi jäävät myös edut – olojen vakavuus ja kansallinen eheys – vain lyhytaikaisiksi.
Aristokratiat lupaavat panna hallitusperäsimeen kyvykkäimmät ihmiset. Todellisuudessa nämä ovat hallitsijoina siitä syystä, että he ovat rikkaita, tietynlaista syntyperää tai heillä on valtaa, eikä välttämättä sen ansiosta, että heillä on viisautta, tarkkanäköisyyttä tai rakkautta tai että he ovat kiinnostuneita toisten hyvinvoinnista. Monarkialla ja aristokratialla on se ero, että edellisessä hallitsijana on yksi puutteellinen ihminen ja jälkimmäisessä hallitsijoita on monta.
Demokratiat lupaavat, että kaikki ihmiset voivat tehdä päätöksiä kaikkien hyödyksi. Todellisuudessa kansalaisilta puuttuu sekä tietoa että puhtaat vaikuttimet, mistä seuraa, että tehdyt päätökset eivät aina edistä yhteistä hyvää. Platon sanoi demokratiasta, että se on ”miellyttävä, hallitusvallasta vapaa ja monivivahteinen valtiojärjestys, joka jakelee jonkinmoista yhdenvertaisuutta tasan yhdenvertaisille ja erivertaisille”.
Autokratiat lupaavat, että asiat tulevat hoidetuiksi ja ilman turhia viivytyksiä. Todellisuudessa tilanne on toimittaja Otto Friedrichiä lainataksemme sellainen, että ”astuttuaan valtapolitiikan viidakkoon nekin ihmiset, joiden tarkoitusperät voivat olla mitä parhaimmat, huomaavat, että heidän on pakko antaa sellaisia toimintamääräyksiä, joita he normaalioloissa olisivat taipuvaisia pitämään moraalittomina”. Niinpä ”hyvätkin” autokraatit muuttuvat voimakeinoja käyttäviksi hallitsijoiksi ja ovat halukkaita uhraamaan kansalaistensa tarpeet oman kunnianhimonsa tai tarkoituksenmukaisuuden alttarille.
Fasistiset hallitukset lupaavat edistää yhteistä hyvää ohjailemalla talouselämää. Todellisuudessa ne eivät ole onnistuneet siinä mitenkään erikoisen hyvin ja hintana on ollut henkilökohtaisten vapauksien menettäminen. Ihannoidessaan sotaa ja nationalismia ne luovat hirmuhallituksia, jollaisia olivat Mussolinin hallitus Italiassa ja Hitlerin hallitus Saksassa.
Kommunistiset hallitukset lupaavat luoda utopistisen, luokattoman yhteiskunnan, jossa kaikki kansalaiset ovat lain edessä yhdenvertaisia. Todellisuudessa yhteiskuntaluokat ja epäoikeudenmukaisuus eivät häviä minnekään ja turmeltuneet poliitikot nylkevät tavallista kansaa. Seurauksena on ollut, että kommunismista on sanouduttu irti vähän joka puolella ja kansallisuusliikkeet ja separatistiset liikkeet uhkaavat repiä hajalle sen linnakkeet.
[Tekstiruutu s. 23]
Tietoja Yhdistyneistä kansakunnista
▪ YK:ssa on tällä hetkellä 160 jäsenvaltiota. Ainoita siihen kuulumattomia maita ovat molemmat Koreat ja Sveitsi. Sveitsissä järjestettiin maaliskuussa 1986 kansanäänestys maan liittymisestä YK:hon. Äänestäneistä kolme neljäsosaa vastusti liittymistä.
▪ YK:n eli pääjärjestön alaisuudessa toimii 55 erilaista organisaatiota: erityisjärjestöjä ja muita itsenäisiä elimiä, ihmisoikeuskomissioita ja rauhanturvaamistehtävissä olevia joukko-osastoja.
▪ Vaikka maailman väekkäimmässä valtiossa, Kiinassa, on noin 22000 kertaa niin paljon asukkaita kuin maailman vähäväkisimmässä valtiossa, joka on Saint Kitts ja Nevis, niin jokaisella jäsenvaltiolla on yleiskokouksessa yksi ääni.
▪ Vuonna 1986, jonka Yhdistyneet kansakunnat oli nimennyt ”kansainväliseksi rauhanvuodeksi”, maailmassa oli käynnissä 37 sotaa eli enemmän sotia kuin milloinkaan muulloin toisen maailmansodan jälkeen.
▪ YK:n jäsenvaltioista on 37 prosenttia niin pieniä, että niissä on vähemmän kansalaisia kuin Jehovan todistajien yhdistyneessä maailmanlaajuisessa ”kansakunnassa”. 59 prosenttia jäsenvaltioista on sellaisia, että niillä on vähemmän kansalaisia kuin oli tänä vuonna läsnä Kristuksen kuoleman muistojuhlassa.
[Kuvat s. 24]
Epätäydelliset ihmiset eivät ole kyenneet muodostamaan täydellistä hallitusta
Kansainliitto
Yhdistyneet kansakunnat