Luku 10

Kasvaminen totuuden täsmällisessä tuntemuksessa

JEHOVAN TODISTAJIEN tavoitteena ei ole ollut panna alulle uusia oppeja, uutta palvontatapaa, uutta uskontoa. Heidän lähihistoriastaan paljastuu sen sijaan tunnontarkka pyrkimys opettaa sitä, mitä saadaan selville Raamatusta, Jumalan henkeytetystä sanasta. He pitävät sitä kaikkien uskonkäsitystensä ja elämäntapansa perustana. Sen sijaan että he olisivat kehittäneet uskonkäsityksiä, jotka heijastavat nykymaailman sallivaisia suuntauksia, he ovat pyrkineet yhä tarkemmin mukautumaan raamatullisiin opetuksiin ja ensimmäisen vuosisadan kristillisyyteen.

Charles Taze Russell ja hänen toverinsa ryhtyivät 1870-luvun alussa vakavasti tutkimaan Raamattua. Heille selvisi, että kristikunta oli poikennut kauas varhaiskristillisyyden opetuksista ja tavoista. Veli Russell ei väittänyt huomanneensa tätä ensimmäisenä, ja hän tunnusti auliisti olevansa kiitollisuudenvelassa toisille siitä avusta, jota hän heiltä sai Raamatun tutkimisensa alkuvuosina. Hän puhui arvostavasti siitä hyvästä työstä, jota erilaiset uskonpuhdistusliikkeet olivat tehneet päästääkseen totuuden valon loistamaan kirkkaammin. Hän mainitsi nimeltä joitakin itseään vanhempia miehiä, esimerkiksi Jonas Wendellin, George Stetsonin, George Storrsin ja Nelson Barbourin, jotka monin tavoin auttoivat häntä ymmärtämään Jumalan sanaa.a

Lisäksi hän sanoi: ”Kuten me pidämme kiinni eri opeista, jotka näyttävät erittäin uusilta ja tuoreilta sekä erilaisilta, käytettiin niitä jo kauan sitten eräissä merkityksissä: kuten esimerkiksi valintaa, vapaata armoa, ennalleenasettamista, vanhurskauttamista, pyhitystä, kirkastumista, ylösnousemista.” Oli kuitenkin usein niin, että yksi uskonnollinen ryhmä poikkesi muista yhden Raamatun totuuden selvemmän ymmärryksensä perusteella ja jokin toinen ryhmä taas ymmärsi paremmin jonkin toisen totuuden. Niiden edistymisen pitemmälle esti usein se, että niitä kahlitsivat muinaisessa Babylonissa ja Egyptissä kukoistaneisiin tai kreikkalaisilta filosofeilta lainattuihin uskonkäsityksiin liittyvät opit ja uskontunnustukset.

Mutta mikä ryhmä saisi vähitellen Jumalan hengen avulla jälleen otteen koko siitä ”terveellisten sanojen mallista”, jota ensimmäisen vuosisadan kristityt olivat vaalineet? (2. Tim. 1:13.) Keiden suhteen osoittautuisi todeksi se, että heidän polkunsa oli ”kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka”? (Sananl. 4:18.) Ketkä todella tekisivät sen työn, johon Jeesus kehotti sanoessaan: ”Te tulette olemaan todistajiani – – maan ääriin asti”? Ketkä sekä tekisivät opetuslapsia että opettaisivat ”heitä noudattamaan kaikkea”, mitä Jeesus oli käskenyt noudattaa? (Apt. 1:8; Matt. 28:19, 20.) Oliko tosiaan käsillä aika, jolloin Herra tekisi selvän eron vehnään vertaamiensa tosi kristittyjen ja niiden tekokristittyjen välillä, joita hän vertasi rikkaruohoihin (nimenomaan sellaisiin rikkaruohoihin, jotka ennen valmistumistaan hyvin paljon muistuttavat vehnää)?b (Matt. 13:24–30, 36–43.) Kuka osoittautuisi ”uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi”, jolle Isäntä, Jeesus Kristus, ollessaan läsnä Valtakunnan vallassa uskoisi lisävastuuta tämän asiainjärjestelmän päättymisen ajaksi ennustetussa työssä? (Matt. 24:3, 45–47.)

Antoivat valonsa loistaa

Jeesus kehotti opetuslapsiaan jakelemaan toisille sitä Jumalan totuuden valoa, jota he olivat saaneet häneltä. ”Te olette maailman valo”, hän sanoi. ”Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä.” (Matt. 5:14–16; Apt. 13:47.) Charles Taze Russell ja hänen toverinsa tajusivat, että heidän velvollisuutensa oli antaa valonsa loistaa.

Uskoivatko he, että heillä oli kaikki vastaukset, totuuden täysi valo? Veli Russell vastasi tähän kysymykseen selvästi: ”Ei varmasti, eikä meillä tule olemaankaan ennen ’täyttä päivää’.” (Sananl. 4:18, Väl.) He sanoivat usein raamatullisia käsityksiään ”nykyiseksi totuudeksi” – ei siksi, että totuus itsessään muuttuisi, vaan siksi, että heidän sitä koskeva ymmärryksensä edistyi.

Nämä hartaat Raamatun tutkijat eivät kaihtaneet sitä ajatusta, että uskonnollisissakin asioissa on olemassa totuus. He ymmärsivät, että Jehova on ”totuuden Jumala” ja että Raamattu on hänen totuuden Sanansa. (Ps. 31:6, UM; Joos. 21:45; Joh. 17:17.) He tajusivat, että oli vielä paljon sellaista, mitä he eivät tienneet, mutta he eivät pidättyneet esittämästä vakaumuksellisesti sitä, mitä he olivat oppineet Raamatusta. Kun perinteiset uskonnolliset opit ja tavat olivat ristiriidassa sen kanssa, minkä he havaitsivat selvästi esitetyn Jumalan henkeytetyssä sanassa, niin he Jeesusta Kristusta jäljitellen paljastivat valheen, vaikka tämä johtikin siihen, että papisto pilkkasi ja vihasi heitä (Matt. 15:3–9).

Tavoittaakseen muita ja ravitakseen heitä hengellisesti C. T. Russell alkoi heinäkuussa 1879 julkaista lehteä Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence (Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut).

Raamattu – todella Jumalan sana

Charles Taze Russellin luottamus Raamattuun ei merkinnyt vain jonkin tuolloin suositun perinteisen näkemyksen hyväksymistä. Päinvastoin monet harrastivat siihen aikaan suosittua historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta. Sen kannattajat asettivat Raamatun luotettavuuden kyseenalaiseksi.

Russell oli nuoruudessaan liittynyt kongregationalistiseen kirkkoon ja oli sen aktiivijäsen, mutta perinteisten oppien järjettömyys teki hänestä epäilijän. Hän sai selville, ettei Raamatulla voitu tyydyttävästi puolustaa sitä, mitä hänelle oli opetettu. Siksi hän hylkäsi kirkon uskontunnustuksen opit ja, niiden mukana, Raamatun. Seuraavaksi hän tutki johtavia Idän uskontoja, mutta nekin osoittautuivat epätyydyttäviksi. Silloin hän alkoi miettiä, olivatko kristikunnan uskontunnustukset kenties esittäneet Raamatun väärin. Rohkaistuneena siitä, mitä hän kuuli eräänä iltana adventistien kokouksessa, hän alkoi järjestelmällisesti tutkia Raamattua. Se minkä hän näki paljastuvan eteensä, oli todella Jumalan henkeytettyä sanaa.

Raamatun sopusointu itsensä ja sen jumalalliseksi Tekijäksi ilmaistun Persoonan kanssa teki häneen syvän vaikutuksen. Auttaakseen toisia hyötymään tästä hän kirjoitti myöhemmin kirjan Jumalan aikakausisuunnitelma, jonka hän julkaisi englanniksi vuonna 1886. Hän sisällytti siihen luvun ”Raamattu jumalallisena ilmestyksenä tarkastettuna järjen valossa”. Sen loppupuolella hän totesi yksiselitteisesti: ”Niin vakuuttavat meille Raamatun todistuksen syvyys, voima, viisaus ja laajuus, etteivät sen suunnitelmat ja ilmestykset ole lähteneet ihmisestä, vaan kaikkivaltiaasta Jumalasta.”

Luottamus siihen, että koko Raamattu on Jumalan sana, on Jehovan nykyistenkin todistajien uskonkäsitysten kulmakivenä. Heillä on kautta maailman tutkimisen apuneuvoja, joiden avulla he voivat itse tarkastella todisteita sen henkeytyksestä. Tämän asian eri puolia käsitellään usein heidän lehdissään. Vuonna 1969 he julkaisivat kirjan Onko Raamattu todella Jumalan sana?. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kirja Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana? tarkasteli tuoreella tavalla Raamatun luotettavuutta, kiinnitti huomiota lisätodisteisiin ja tuli samaan johtopäätökseen: Raamattu on tosiaankin Jumalan henkeytetty sana. Yksi heidän kirjoistaan, joka painettiin alkuaan englanniksi vuonna 1963 ja ajantasaistettiin vuonna 1990, on nimeltään ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”. Lisää yksityiskohtia on vuonna 1988 julkaistussa Raamatun tietosanakirjassa Insight on the Scriptures.

Tutkittuaan itse ja seurakunnan yhteydessä tällaista aineistoa he ovat vakuuttuneet siitä, että vaikka noin 40:tä ihmistä käytettiin yli 1600 vuoden aikana kirjoittamaan muistiin Raamatun 66 kirjassa oleva aineisto, niin Jumala itse johti aktiivisesti sen kirjoittamista henkensä välityksellä. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä.” (2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:20, 21.) Tämä vakaumus vaikuttaa voimakkaasti Jehovan todistajien elämään. Muuan englantilainen sanomalehti kirjoitti tästä: ”Kaiken sen takana, mitä todistaja tekee, on raamatullinen syy. Yksi heidän perusopeistaan onkin Raamatun tunnustaminen – – todeksi.”

Tosi Jumalan tuntemuksen hankkiminen

Tutkiessaan Raamattua veli Russell ja hänen toverinsa havaitsivat hyvinkin pian, että Raamatussa esitetty Jumala ei ole kristikunnan jumala. Tämä oli tärkeää, koska Jeesuksen Kristuksen sanojen mukaan ihmisten ikuisen elämän odote riippuu siitä, tuntevatko he ainoan tosi Jumalan ja hänet, jonka hän lähetti, hänen pelastuksen Pääedustajansa (Joh. 17:3; Hepr. 2:10). C. T. Russell ja hänen kanssaan Raamatun tutkimiseen osallistunut ryhmä tajusivat, että Jumalan oikeudenmukaisuus on täydellisessä tasapainossa hänen viisautensa, rakkautensa ja voimansa kanssa ja että nämä ominaisuudet ilmenevät kaikista hänen töistään. Sen tiedon perusteella, joka heillä silloin oli Jumalan tarkoituksesta, he valmistivat aineistoa siitä, miksi pahuutta on sallittu, ja sisällyttivät sen yhteen varhaisimmista ja laajimmalle levitetyistä julkaisuistaan, 162-sivuiseen kirjaan Food for Thinking Christians (Ruokaa ajatteleville kristityille), joka julkaistiin ensin Zion’s Watch Tower -lehden erikoispainoksena syyskuussa 1881.

Jumalan sanan tutkiminen auttoi heitä tajuamaan, että Luojalla on erisnimi ja että ihmisten on hänen avullaan mahdollista oppia tuntemaan hänet ja nauttia läheisestä suhteesta häneen (1. Aik. 28:9; Jes. 55:6; Jaak. 4:8). Watch Tower sanoi loka–marraskuun numerossa 1881: ”JEHOVA on nimi, joka ei sovellu kehenkään muuhun kuin Korkeimpaan – Isäämme ja häneen, jota Jeesus sanoi Isäksi ja Jumalaksi.” (Ps. 83:19, UM; Joh. 20:17.)

Seuraavana vuonna annettiin kysymykseen: ”Väitättekö, että Raamatussa ei opeteta, että yhdessä Jumalassa on kolme persoonaa?” vastaus: ”Kyllä: siinä päinvastoin kerrotaan, että on yksi Jumala ja Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, josta on kaikki (eli joka loi kaiken). Me uskomme siis yhteen Jumalaan ja Isään ja myös yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen – – . Mutta nämä ovat kaksi olentoa eivätkä yksi. He ovat yksi vain siinä merkityksessä, että he ovat yksimielisiä. Me uskomme myös Jumalan henkeen – –. Mutta se ei ole sen enempää persoona kuin on paholaisten henki ja maailman henki ja antikristuksen henkikään.” (Zion’s Watch Tower, kesäkuu 1882; Joh. 17:20–22.)

Jumalan nimen arvostus kasvaa

Vähitellen nuo raamatuntutkijat tajusivat yhä selvemmin sen huomattavan aseman, jonka henkeytetty Raamattu antaa Jumalan erisnimelle. Tuon nimen olivat hämärtäneet Raamatun englanninkieliset käännökset: roomalaiskatolinen Douay-käännös ja protestanttinen Kuningas Jaakon käännös, samoin kuin useimmat myöhemmät käännökset, joita tehtiin monille kielille 1900-luvulla. Monet käännökset ja Raamatun hakuteokset kuitenkin vahvistivat sen, että nimi Jehova esiintyy alkukielen tekstissä tuhansia kertoja – todellisuudessa paljon useammin kuin mikään muu nimi ja useammin kuin esiintyvät yhteensä sellaiset arvonimet kuin Jumala ja Herra. Hänen nimelleen otettuna kansana he itse alkoivat enemmän arvostaa Jumalan nimeä (Apt. 15:14). Vuoden 1926 toukokuun Vartiotornissa he esittivät kysymyksen, jonka eteen heidän käsityksensä mukaan jokainen ihminen joutuisi: ”Kuka haluaa kunnioittaa Jehovaa?”

Tavassa, jolla he korostivat Jumalan nimeä, ei ollut kysymys vain uskonnollisesta tiedosta. Kuten kirjassa Ennustus (julk. engl. 1929) selitettiin, kaikkien älyllisten luomusten edessä olevaan tärkeimpään kysymykseen sisältyy Jehova Jumalan nimi ja sana. Jehovan todistajat korostavat sitä, että Raamatun mukaan jokaisen täytyy tietää Jumalan nimi ja pitää sitä pyhänä (Matt. 6:9; Hes. 39:7). Se täytyy puhdistaa kaikesta häpeästä, jota sille ovat aiheuttaneet sekä ne, jotka ovat avoimesti uhmanneet Jehovaa, että ne, jotka ovat opeillaan ja teoillaan esittäneet hänet väärin (Hes. 38:23; Room. 2:24). Todistajat ymmärtävät Raamatun perusteella, että koko kaikkeuden ja sen asukkaiden hyvinvointi riippuu Jehovan nimen pyhittämisestä.

He käsittävät, että ennen kuin Jehova ryhtyy toimiin jumalattomien tuhoamiseksi, hänen todistajiensa velvollisuus ja etu on kertoa toisille totuus hänestä. Jehovan todistajat ovat tehneet näin kautta maailman. He ovat huolehtineet tästä vastuusta niin innokkaasti, että missä tahansa maailman maassa kaikki, jotka käyttävät avoimesti nimeä Jehova, tunnistetaan heti Jehovan todistajiksi.

Kolminaisuuden paljastaminen

Jehovan todistajina C. T. Russell ja hänen toverinsa tunsivat suurta vastuuta paljastaa sellaiset opetukset, jotka esittivät Jumalan väärin, ja auttaa totuutta rakastavia ymmärtämään, että ne eivät perustu Raamattuun. He eivät olleet ensimmäisiä, jotka tajusivat kolminaisuuden epäraamatulliseksi,c mutta he tajusivat, että voidakseen olla Jumalan uskollisia palvelijoita heidän velvollisuutensa oli kertoa totuus tästä asiasta. He paljastivat rohkeasti kaikkien totuutta rakastavien hyödyksi tämän kristikunnan keskeisen opin pakanalliset juuret.

Kesäkuun 1882 Vartiotornissa (engl.) mainittiin: ”Havaitessaan viisaaksi liittyä nousevan uskonnon [Rooman keisarien 300-luvulla hyväksymän luopiokristillisyyden muodon] riveihin monet pakanafilosofit ryhtyivät tasoittamaan tietä sille yrittämällä keksiä yhtäläisyyksiä kristillisyyden ja pakanuuden välillä ja siten sulattaa ne molemmat yhteen. He onnistuivat siinä liiankin hyvin. – – Koska vanhassa teologiassa oli useita pääjumalia, niiden joukossa monia puolijumalia molemmista sukupuolista, pakanakristityt – – ryhtyivät uudistamaan tuota luetteloa uutta teologiaa silmällä pitäen. Tähän aikaan keksittiin siksi oppi kolmesta Jumalasta – Isä-Jumalasta, Poika-Jumalasta ja Pyhä Henki -Jumalasta.”

Jotkut papit yrittivät antaa opetukselleen raamatullisen sävyn lainaamalla esimerkiksi 1. Johanneksen kirjeen 5:7:ää, mutta veli Russell esitti todisteita, joiden mukaan oppineet tiesivät hyvin osan tuosta jakeesta väärennökseksi, jonka joku kirjuri oli lisännyt tukeakseen ei-raamatullista opetusta. Toiset kolminaisuuden puolestapuhujat vetosivat Johanneksen 1:1:een, mutta Vartiotornissa eriteltiin tuota jaetta sekä sen sisällön että tekstiyhteyden perusteella sen osoittamiseksi, että se ei mitenkään tukenut kolminaisuuteen uskomista. Tämän mukaisesti Vartiotornin (engl.) heinäkuun numerossa 1883 sanottiin: ”Jos käytettäisiin enemmän Raamattua ja vähemmän virsikirjateologiaa, asia olisi selvempi kaikille. Kolminaisuusoppi on täysin Raamatun vastainen.”

Veli Russell paljasti suorasukaisesti niiden typeryyden, jotka väittivät uskovansa Raamattuun, mutta opettivat samalla jotakin kolminaisuuden kaltaista oppia, joka on ristiriidassa Raamatun kanssa. Niinpä hän kirjoitti: ”Millaisessa ristiriitojen ja hämmennyksen sekamelskassa ovatkaan ne, jotka sanovat Jeesuksen ja Isän olevan yksi Jumala! Tämä merkitsisi sitä, että Herramme Jeesus olisi toiminut ulkokultaisesti maan päällä ollessaan ja vain teeskennellyt rukoilevansa Jumalaa, kun Hän Itse olisi ollut sama Jumala. – – Isä taas on aina ollut kuolematon eikä siis voinut kuolla. Miten sitten Jeesus saattoi kuolla? Apostolit ovat kaikki vääriä todistajia julistaessaan, että Jeesus kuoli ja sai ylösnousemuksen, jos Hän ei kuollutkaan. Raamattu kuitenkin ilmoittaa, että Hän todella kuoli.”d

Jo hyvin varhaisessa nykyhistoriansa vaiheessa Jehovan todistajat siis hylkäsivät täysin kristikunnan kolminaisuusopin ja puolustivat Raamatun omaa järkevää ja sydäntä lämmittävää opetusta.e Julkaistessaan näitä totuuksia ja antaessaan ihmisille kaikkialla tilaisuuden kuulla ne he ovat tehneet työn, jonka vertaista kukaan yksilö tai mikään ihmisryhmä ei ole menneisyydessä eikä nykyaikoina pystynyt tekemään.

Mikä on kuolleiden tila?

C. T. Russellia askarrutti nuoresta pitäen kovasti se, millainen tulevaisuus odotti ihmisiä, jotka eivät ole hyväksyneet Jumalan pelastusjärjestelyä. Poikasena hän uskoi sen, mitä papit sanoivat helvetintulesta; hän ajatteli heidän saarnaavan Jumalan sanaa. Hänellä oli tapana mennä iltaisin ulos ja kirjoittaa näkyviin paikkoihin liidulla raamatunjakeita, jotta ohi kulkevat työmiehet saisivat varoituksen ja pelastuisivat ikuisen piinan kauhealta tuomiolta.

Myöhemmin, kun hän oli saanut selville, mitä Raamattu todellisuudessa opettaa, yksi hänen toverinsa kertoo hänen sanoneen: ”Jos Raamattu opettaa, että iankaikkinen vaiva on kaikkien muiden paitsi pyhien kohtalo, niin tulisi sitä saarnata – niin, jyristä katoilta viikoittain, päivittäin, tunneittain; jos taas se ei opeta siten, niin tulisi se tehdä tunnetuksi ja poistaa Jumalan pyhää nimeä häpäisevä tahra.”

Tutkiessaan Raamattua C. T. Russell ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa selvästi, että helvetti ei ole kuoleman jälkeen sieluille tarkoitettu piinan paikka. Tässä häntä mitä todennäköisimmin auttoi George Storrs, Bible Examiner (Raamatun tutkija) -lehden toimittaja, jonka veli Russell mainitsi lämpimän arvostavasti kirjoituksissaan ja joka itse oli kirjoittanut paljon aineistoa siitä, mitä hän oli saanut Raamatusta selville kuolleiden tilasta.

Mutta miten oli sielun laita? Kannattivatko raamatuntutkijat käsitystä, että se on ihmisen henkiosa, joka jää eloon ruumiin kuoltua? Eivät suinkaan. Vartiotornissa (engl.) sanottiin vuonna 1903: ”Meidän täytyy panna huolellisesti merkille, ettei se [Raamattu] opeta, että ihmisellä on sielu, vaan että ihminen on sielu eli olento. Ottakaamme esimerkki luonnosta – ilmasta jota hengitämme: se koostuu hapesta ja typestä, joista kumpikaan ei ole ilmakehää eli ilmaa. Mutta kun nuo kaksi yhdistyvät, kuten ne sopivassa kemiallisessa suhteessa yhdistyvät, tuloksena on ilmakehä. Aivan samoin on sielun laita. Jumala puhuu meille siltä näkökannalta, että olemme itse kukin sieluja. Hän ei kohdista sanojaan ruumiillemme eikä elämänhengityksellemme, vaan puhuttelee meitä älyllisinä olentoina eli sieluina. Lausuessaan rangaistuksen hänen lakinsa rikkomisesta hän ei puhutellut nimenomaan Aadamin ruumista, vaan ihmistä, sielua, älyllistä olentoa, sanoessaan: ’Sinä.’ ’Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.’ ’Se sielu, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman.’ (1. Moos. 2:17; Hes. 18:19.)” Tämä oli sopusoinnussa sen kanssa, mitä Vartiotornissa (engl.) oli sanottu jo huhtikuussa 1881.f

Miten sitten usko ihmissielujen synnynnäiseen kuolemattomuuteen kehittyi? Kuka oli sen alkuunpanija? Tutkittuaan huolellisesti sekä Raamattua että uskonnonhistoriaa veli Russell kirjoitti Vartiotornissa (engl.) 15.4.1894: ”On selvää, ettei se tullut Raamatusta – – Raamattu ilmoittaa nimenomaan, että ihminen on kuolevainen, että hän voi kuolla. – – Selaillessamme historian sivuja havaitsemme, että vaikka Jumalan henkeytetyt todistajat eivät opeta ihmisen kuolemattomuutta, tuo oppi kuuluu olennaisena osana kaikkiin pakanauskontoihin. – – Ei siksi ole totta, että Sokrates ja Platon opettivat ensimmäiseksi tuota oppia: sillä oli varhaisempi opettaja kuin kumpikaan heistä ja vieläpä kyvykkäämpi. – – Ensimmäinen muistiinmerkintä tästä väärästä opetuksesta löytyy vanhimmasta ihmisen tuntemasta historiasta – Raamatusta. Väärä opettaja oli Saatana.”g

”Paloletkun” kääntäminen kohti helvettiä

Koska veli Russell halusi hartaasti poistaa sen pahan tahran, jonka ikuisen piinan helvetintuliopetus oli Jumalan nimelle aiheuttanut, hän kirjoitti traktaatin, joka käsitteli aihetta ”Opettaako Raamattu, että iankaikkinen vaiva on synnin palkka?”. (The Old Theology ’Vanha jumaluusoppi’, 1889.) Siinä hän sanoi:

”Iankaikkisen vaivan teorialla oli pakanallinen alkuperä, vaikka se ei ollutkaan pakanoilla yhtä armoton oppi kuin se, mikä siitä myöhemmin tuli, kun se alkoi vähitellen yhdistyä nimikristillisyyteen, joka sekoittui pakanafilosofioihin toisella vuosisadalla. Vasta suuressa luopumuksessa pakanafilosofiaan liitettiin ne kauhistavat yksityiskohdat, joihin nykyään yleisesti uskotaan, niitä maalattiin kirkkojen seiniin, kuten tapahtui Euroopassa, ne kirjoitettiin uskontunnustuksiin ja virsiin ja Jumalan sanaa vääristeltiin siinä määrin, että tälle Jumalaa häpäisevälle rienaukselle saatiin näennäisesti Jumalan tuki. Nykyajan herkkäuskoisuus ei siksi ole perinyt sitä Herralta tai apostoleilta tai profeetoilta, vaan siltä sovittelun hengeltä, joka uhrasi totuuden ja järjen ja häpeällisesti vääristeli kristillisyyden opit epäpyhässä himossaan ja pyrkimyksessään saada valtaa ja rikkautta ja vetää puoleensa suuria joukkoja. Iankaikkinen vaiva synnin rangaistuksena oli tuntematon menneiden aikojen patriarkoille; se oli tuntematon juutalaisen ajan profeetoille; se oli tuntematon Herralle ja apostoleille; se on kuitenkin ollut nimikristillisyyden pääoppi suuresta luopumuksesta lähtien – ruoska, jolla maailman herkkäuskoisia, tietämättömiä ja taikauskoisia ihmisiä on piiskattu tyrannian orjalliseen tottelemiseen. Iankaikkista vaivaa julistettiin kaikille, jotka vastustivat tai halveksivat Rooman auktoriteettia, ja missä tällä [kirkolla] vain oli valtaa, se vitsasi ihmisiä jo heidän eläessään tuolla opetuksella.”

Veli Russell oli täysin selvillä siitä, että enemmistö järkevistä ihmisistä ei todellisuudessa uskonut helvetintulioppiin. Mutta kuten hän osoitti vuonna 1896 ilmestyneessä kirjasessa Mitä Raamattu sanoo helvetistä? (suom. 1911), ”kun he kuitenkin luulevat, että Raamattu opettaa sitä, niin seuraa siitä, että jokainen edistyminen todellisessa älykkäisyydessä ja veljellisessä rakkaudessa – – useimmissa tapauksissa vie heidät askeleen poispäin Jumalan sanasta, jota he väärin syyttävät tämän opin lähteeksi.”

Vetääkseen tällaisia ajattelevia ihmisiä takaisin Jumalan sanan puoleen hän mainitsi tässä kirjasessa jokaisen Kuningas Jaakon käännöksen jakeen, jossa sana helvetti esiintyy, jotta lukijat voisivat itse nähdä, mitä niissä sanotaan, ja sitten hän totesi: ”Jumalalle kiitos, emme löydä mitään sellaista iankaikkisen vaivan paikkaa, jota uskontunnustukset ja laulukirjat sekä monet koulut väärin opettavat. Kumminkin olemme löytäneet ’helvetin’ (’tuonelan’), nimittäin sheolin eli hadeksen, johon koko meidän sukukuntamme oli tuomittu Aadamin synnin perustuksella, ja josta kaikki ovat tulleet lunastetuiksi Herramme kuoleman kautta. Tämä ’helvetti’ on hauta – kuolemantila. Ja me löydämme toisen ’helvetin’ (gehennan, toisen kuoleman = lopullisen häviämisen, tyhjäksitekemisen), johon huomiomme on kiintynyt kaikkien niiden lopullisena rangaistuksena, jotka, tultuaan lunastetuiksi ja saatuaan täyden tiedon totuudesta ja täyden kyvyn noudattaa sitä, kuitenkin valitsevat kuoleman, asettautumalla Jumalaa ja vanhurskautta vastaan. Ja tähän sanoo sydämemme: Amen! ’Vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen Kuningas. Kukapa ei pelkäisi sinua, Herra, eikä ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska vanhurskaat tuomiosi (toimintatapasi) ovat tulleet ilmeisiksi.” (Ilm. 15:3, 4.)

Hänen opetuksensa ärsytti ja hämmensi kristikunnan papistoa. Vuonna 1903 hänet haastettiin julkiseen väittelyyn. C. T. Russell ja tri E. L. Eaton kävivät sarjan väittelyjä, joiden yhtenä aiheena oli kuolleiden tila. Eaton toimi Pennsylvanian länsiosan protestanttisten pappien epävirallisen allianssin edustajana.

Noiden väittelyjen aikana veli Russell piti lujasti kiinni siitä väittämästä, että ”kuolema on kuolema ja että omaisemme ovat luotamme poistuessaan todella kuolleita, että he eivät ole elossa enkelien luona eivätkä myöskään demonien kanssa epätoivon paikassa”. Tämän tueksi hän viittasi esimerkiksi Saarnaajan 9:5, 10:een; Roomalaiskirjeen 5:12:een; 6:23:een ja 1. Mooseksen kirjan 2:17:ään. Lisäksi hän sanoi: ”Nämä raamatunjakeet ovat täysin sopusoinnussa sen kanssa, millainen sinä ja minä ja maailman jokainen tervejärkinen ihminen myönnämme Jumalamme järkevän ja oikean luonteenlaadun olevan. Mitä taivaallisesta Isästämme sanotaan? Että hän on oikeudenmukainen, että hän on viisas, että hän on rakkaudellinen, että hän on voimakas. Kaikki kristityt tunnustavat nämä jumalallisen luonnon ominaisuudet. Jos on näin, niin voimmeko nähdä mitään sanan merkitystä, jossa voisimme käsittää Jumalan olevan oikeudenmukainen ja kuitenkin rankaisevan omin käsin tekemäänsä luomusta kautta koko ikuisuuden, olipa synti mikä tahansa? En puolustele syntiä; en itse elä synnissä enkä koskaan saarnaa synnin puolesta. – – Mutta sanonpa teille, että kaikki nämä ihmiset täällä ympärillä, jotka veljemme [tri Eatonin] mukaan pilaavat ilman Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen pyhän nimen pilkallaan, ovat ihmisiä, joille on opetettu tätä iankaikkisen vaivan oppia. Ja kaikille vankiloissa oleville murhaajille, varkaille ja pahantekijöille oli opetettu tätä oppia. – – Nämä ovat huonoja oppeja; ne ovat vahingoittaneet maailmaa näin pitkään; ne eivät lainkaan kuulu Herran opetukseen, ja rakas veljemme ei ole vielä saanut hangattua pimeän keskiajan savua silmistään.”

Erään läsnä olleen papin kerrotaan väittelyn jälkeen tulleen Russellin luo ja sanoneen: ”Iloitsen nähdessäni teidän kääntävän paloletkun helvettiä kohti ja sammuttavan tulen.”

Tehdäkseen kuolleiden tilaa koskevan totuuden vieläkin laajemmalti tunnetuksi veli Russell puhui monien yksipäiväisten konventtien sarjassa vuosina 1905–07. Hän piti niissä esitelmän ”Helvettiin ja takaisin! Ketkä ovat siellä? Paluun toivo monille”. Aihe oli kiehtova, ja se kiinnosti monia. Yhdysvalloissa ja Kanadassa täyttyivät niin suuret kuin pienetkin kokoussalit ihmisistä, jotka tulivat kuuntelemaan puhetta.

Yksi niistä, joita Raamatun lausunnot kuolleiden tilasta suuresti kiinnostivat, oli eräs Cincinnatin yliopiston opiskelija. Hänen tavoitteenaan oli valmistua presbyteerisen kirkon papiksi. Vuonna 1913 hän sai lihalliselta veljeltään kirjasen Where Are the Dead? (Missä ovat kuolleet?). Sen oli kirjoittanut John Edgar, raamatuntutkija, joka toimi myös lääkärinä Skotlannissa. Opiskelija, joka sai tuo kirjasen, oli Frederick Franz. Luettuaan sen huolellisesti hän sanoi päättäväisesti: ”Tämä on totuus.” Hän muutti epäröimättä elämänsä tavoitteet ja ryhtyi kokoajanpalvelukseen kolporteeraajaevankelistana. Vuonna 1920 hänestä tuli Vartiotorni-seuran päätoimiston henkilökunnan jäsen. Useita vuosia myöhemmin hänestä tuli Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen ja myöhemmin Vartiotorni-seuran presidentti.

Jeesuksen Kristuksen lunastusuhri

Vuonna 1872 veli Russell ja hänen toverinsa tarkastelivat Raamatun tutkistelunsa yhteydessä uudelleen ennallistamisaihetta Jeesuksen Kristuksen antamien lunnaiden kannalta (Apt. 3:21). Hän oli innoissaan havaitessaan Heprealaiskirjeen 2:9:stä, että Jumalan armosta Jeesus maistoi kuolemaa ”jokaisen ihmisen puolesta”. Se ei johdattanut häntä uskomaan yleiseen pelastukseen, sillä hän tiesi Raamatussa sanottavan myös, että ihmisen täytyy uskoa Jeesukseen Kristukseen voidakseen pelastua (Apt. 4:12; 16:31). Hän alkoi kuitenkin käsittää – vaikka ei kaikkea kerrallaan – minkä suurenmoisen tilaisuuden Jeesuksen Kristuksen lunastusuhri soi ihmiskunnalle. Se antoi ihmisille mahdollisuuden saada se, minkä Aadam oli menettänyt, ikuinen elämä täydellisenä ihmisenä. Veli Russell ei suhtautunut asiaan passiivisesti; hän tajusi lunastuksen syvällisen merkityksen ja puolsi sitä tarmokkaasti, silloinkin kun hänen läheiset toverinsa antoivat filosofisten näkemysten turmella ajattelunsa.

Vuoden 1878 puolivälissä veli Russell oli noin puolentoista vuoden ajan ollut Herald of the Morning (Aamun airut) -lehden apulaistoimittajana. Lehden päätoimittaja oli N. H. Barbour. Kun Barbour sitten heidän lehtensä vuoden 1878 elokuun numerossa vähätteli Raamatun lunastusopetusta, Russell nousi pontevasti puolustamaan tuota tärkeää Raamatun totuutta.

Otsikon ”Sovitus” alla Barbour oli valaissut käsitystään tästä opetuksesta seuraavalla esimerkillä: ”Kun James puree sisartaan, käsken poikaani tai yhtä palvelijoista ottamaan kiinni kärpäsen, lävistämään sen neulalla seinään, ja niin annan anteeksi Jamesille. Tämä valaisee sijaisuusoppia.” Vaikka Barbour väitti uskovansa lunastukseen, hän sanoi käsityksen, jonka mukaan Kristus kuolemallaan maksoi synnin rangaistuksen Aadamin jälkeläisten puolesta, olevan ”epäraamatullinen ja vastenmielinen kaikkien oikeuskäsitystemme kannalta”.h

Heti seuraavassa Herald of the Morning -lehdessä (syyskuussa 1878) veli Russell paheksui voimakkaasti sitä, mitä Barbour oli kirjoittanut. Russell eritteli sitä, mitä Raamatussa todellisuudessa sanotaan, ja sen yhdenmukaisuutta Jumalan ”täydellisen oikeudenmukaisuuden ja lopulta hänen suuren armonsa ja rakkautensa” kanssa, joka ilmenee lunastusjärjestelystä (1. Kor. 15:3; 2. Kor. 5:18, 19; 1. Piet. 2:24; 3:18; 1. Joh. 2:2). Tehtyään toistuvia yrityksiä Barbourin auttamiseksi ymmärtämään asioita raamatulliselta kannalta Russell lakkasi seuraavana keväänä tukemasta Herald-lehteä, ja kesäkuun numerosta 1879 lähtien hänen nimeään ei enää mainittu tuon julkaisun apulaistoimittajana. Hänen rohkealla ja sovittelemattomalla asenteellaan tähän Raamatun keskeiseen opetukseen oli kauaskantoisia vaikutuksia.

Läpi nykyhistoriansa Jehovan todistajat ovat johdonmukaisesti puolustaneet Raamatun opetusta lunnaista. Zion’s Watch Tower -lehden aivan ensimmäinen numero (heinäkuu 1879) korosti sitä, että ”ansio Jumalan edessä perustuu – – Kristuksen täydelliseen uhriin”. Vuonna 1919 oli Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran Cedar Pointiin Ohioon järjestämän konventin painetussa ohjelmassa huomattavalla paikalla sanat ”Tervetuloa, kaikki suureen lunastusuhriin uskovat!”. Vartiotornin toisella sivulla kiinnitetään edelleen huomio lunnaisiin, kun siinä sanotaan tämän lehden tarkoituksesta: ”Se vahvistaa uskoa jo hallitsevaan Jumalan asettamaan kuninkaaseen Jeesukseen Kristukseen, jonka vuodatettu veri avaa ihmiskunnalle tien ikuisen elämän saamiseen.”

Edistyvää, ei uskontunnustuksiin sidottua

Jumalan sanaa ei alettu ymmärtää selvästi aivan heti. Monissa tapauksissa raamatuntutkijat käsittivät totuuden rakenteesta yhden yksityiskohdan, mutta eivät vielä nähneet koko kuvaa. He olivat kuitenkin halukkaita oppimaan. Uskontunnustukset eivät sitoneet heitä; he olivat edistysmielisiä. He kertoivat oppimastaan toisille. He eivät ottaneet itselleen kunniaa siitä, mitä he opettivat; he pyrkivät olemaan ”Jehovan opettamia” (Joh. 6:45). He oppivat myös ymmärtämään sen, että Jehova mahdollistaa tarkoituksensa yksityiskohtien käsittämisen omana aikanaan ja omalla tavallaan (Dan. 12:9; vrt. Joh. 16:12, 13).

Uusien asioiden oppiminen vaatii näkemyksen korjaamista. Virheiden myöntäminen ja hyödyllisten muutosten tekeminen edellyttää nöyryyttä. Jehova on mieltynyt tähän ominaisuuteen ja sen hedelmiin, ja tällainen menettely vetoaa voimakkaasti totuuttarakastaviin. (Sef. 3:12 [”kurjan”, KR-38; ”nöyrän”, UM].) Mutta se saa osakseen niiden ihmisten pilkan, jotka ylpeilevät sillä, että heidän uskontunnustuksensa ovat pysyneet muuttumattomina useita vuosisatoja, vaikka ne ovatkin epätäydellisten ihmisten laatimia.

Herran paluun tapa

Veli Russell ja ne, jotka uutterasti tutkivat Raamattua hänen kanssaan, havaitsivat 1870-luvun puolivälissä, että kun Herra palaisi, hän olisi ihmissilmille näkymätön (Joh. 14:3, 19).

Veli Russell sanoi myöhemmin: ”Me tunsimme itsemme murheellisiksi adventistein eksytyksen tähden, he kun odottivat Kristusta lihassa ja opettivat, että maailma ja kaikki mitä siinä on lukuun ottamatta adventisteja tulisi poltettavaksi 1873 tai 1874. Ja heidän aikamääräyksensä, pettymyksensä ja kypsymättömät esityksensä yleensä hänen tulemisensa tarkoituksesta ja tavasta aiheuttivat enemmän tai vähemmän häväistystä meille ja kaikille, jotka ikävöivät hänen tulevaa valtakuntaansa ja julistivat sitä. Nämä niin yleisesti vallalla olevat virheelliset käsitykset Herramme takaisintulon tarkoituksesta ja tavasta johtivat minut toimittamaan kirjasen nimeltä ’Herramme takaisintulon tarkoitus ja tapa’.” Tämä kirjanen The Object and Manner of Our Lord’s Return (Herramme takaisintulon tarkoitus ja tapa) julkaistiin vuonna 1877. Veli Russell painatti ja levitytti sitä noin 50000 kappaletta.

Hän kirjoitti tuossa kirjasessa: ”Uskomme Raamatun opettavan, että Hän pysyy tullessaan ja jonkin aikaa tulonsa jälkeen näkymättömänä; jälkeenpäin Hän ilmaisee eli osoittaa itsensä tuomioissa ja eri muodoin, niin että ’jokaisen silmän pitää Hänen näkemän’.” Tämän tueksi hän käsitteli sellaisia jakeita kuin Apostolien tekojen 1:11:tä (hän tulee ”samalla tavalla kuin olette nähneet hänen – – menevän”, toisin sanoen maailman huomaamatta sitä) ja Johanneksen 14:19:ää (”vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe”). Veli Russell viittasi myös siihen, että The Emphatic Diaglott -raamatunkäännös, joka oli ensi kerran vuonna 1864 julkaistu kokonaisuudessaan laitoksena, jossa oli englanniksi sanasanainen rivienvälinen käännös, osoitti kreikankielisen ilmauksen pa·rou·siʹa merkitsevän ’läsnäoloa’. Eritellessään tapaa, jolla tuota termiä käytetään Raamatussa, Russell selitti tässä kirjasessa: ”Toiseen tulemukseen viitattaessa yleensä käytetty kreikkalainen sana parousia, joka käännetään usein tulemukseksi, merkitsee poikkeuksetta henkilökohtaista läsnäoloa, sitä että joku on tullut, saapunut, eikä se koskaan merkitse matkalla olemista, mitä me tulemuksella ymmärrämme.”

Käsitellessään Kristuksen läsnäolon tarkoitusta Russell teki selväksi, että se ei olisi mitään sellaista, mikä toteutuisi yhdessä maailmaa järisyttävässä hetkessä. Hän kirjoitti: ”Toinen tulemus käsittää ensimmäisen tulemuksen tavoin ajanjakson eikä ole hetkellinen tapaus.” Hän kirjoitti, että siihen aikaan ”pienelle laumalle” annettaisiin sen palkinto Herran kanssa perijätovereina hänen Valtakunnassaan; toisille, kenties miljardeille, annettaisiin mahdollisuus täydelliseen elämään Eedenin kaltaiseen kauneuteen ennallistettavan maan päällä (Luuk. 12:32).

Tutkiessaan edelleen Raamattua Russell tajusi vain muutamassa vuodessa, että Kristus sekä palaisi näkymättömänä että pysyisi näkymättömänä silloinkin kun hän tekisi läsnäolonsa ilmeiseksi tuomitsemalla jumalattomat.

Vuonna 1876 Russell oli luettuaan ensin Herald of the Morning -lehden erään numeron saanut tietää, että oli toinenkin ryhmä, joka silloin uskoi, että Kristuksen paluu olisi näkymätön, ja joka yhdisti tuon paluun maan kaikille sukukunnille tuleviin siunauksiin. Tuon julkaisun toimittaja, Barbour-niminen mies, sai Russellin vakuuttumaan myös siitä, että Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut vuonna 1874.i Tähän kiinnitettiin myöhemmin huomiota alatekstillä ”Kristuksen läsnäolon airut”, joka ilmestyi Vartiotornin kannessa.

Sen tajuamisesta, että Kristuksen läsnäolo on näkymätön, tuli tärkeä perusta, jolle monien Raamatun ennustusten ymmärrys rakennettaisiin. Nuo varhaiset raamatuntutkijat tajusivat, että Herran läsnäolon pitäisi olla kaikkien tosi kristittyjen ensisijaisen kiinnostuksen kohde (Mark. 13:33–37). He olivat erittäin kiinnostuneita Herran paluusta ja katsoivat velvollisuudekseen tehdä sitä tunnetuksi, mutta eivät vielä tajunneet selvästi kaikkia yksityiskohtia. Jumalan henki auttoi heitä kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ymmärtämään todella huomattavia asioita. Yksi näistä totuuksista koski erittäin merkittävää ajankohtaa, joka oli ilmaistu Raamatun ennustuksissa.

Pakanain aikojen päättyminen

Raamatun tutkijat olivat kauan olleet hyvin kiinnostuneita Raamatun ajanlaskusta. Raamatunselittäjät olivat esittäneet monenlaisia näkemyksiä siitä, mitä Jeesus oli ennustanut ”pakanain ajoista” ja mitä profeetta Daniel oli kirjoittanut muistiin ”seitsemäksi ajaksi” kahlittua puunkantoa koskevasta Nebukadnessarin unesta (Luuk. 21:24, KR-38; Dan. 4:7–14).

Jo vuonna 1823 John A. Brown, jonka teos julkaistiin Lontoossa, laski Danielin 4. luvun ”seitsemän ajan” pituudeksi 2520 vuotta. Mutta hän ei ymmärtänyt selvästi, milloin tuo profeetallinen ajanjakso alkaisi tai milloin se päättyisi. Hän kuitenkin yhdisti nämä ”seitsemän aikaa” Luukkaan 21:24:n pakanain aikoihin. Vuonna 1844 englantilainen pappi E. B. Elliott kiinnitti huomion vuoteen 1914 Danielin ”seitsemän ajan” päättymisen mahdollisena ajankohtana, mutta hän esitti myös vaihtoehtoisen käsityksen, joka viittasi Ranskan vallankumouksen aikaan. Lontoolainen Robert Seeley käsitteli vuonna 1849 asian samalla tavoin. Viimeistään vuonna 1870 oli käytettävissä Joseph Seissin ja hänen tovereidensa toimittama ja Philadelphiassa Pennsylvaniassa painettu julkaisu, jonka laskelmat viittasivat vuoteen 1914 merkityksellisenä ajankohtana, tosin sen sisältämä todistelu perustui ajanlaskuun, jonka C. T. Russell myöhemmin hylkäsi.

Herald of the Morning -lehden elo-, syys- ja lokakuun numeroissa 1875 N. H. Barbour sitten auttoi saattamaan sopusointuun yksityiskohdat, joihin toiset olivat kiinnittäneet huomiota. Käyttäen englantilaisen papin Christopher Bowenin laatimaa ja E. B. Elliottin julkaisemaa ajanlaskua Barbour sanoi pakanain aikojen alkaneen silloin, kun kuningas Sidkialta Hesekielin 21:25, 26:ssa olevan ennustuksen mukaisesti riistettiin kuninkuus, ja hän sanoi vuoden 1914 merkitsevän pakanain aikojen päättymistä.

Alkuvuodesta 1876 C. T. Russell sai Herald of the Morning -lehden irtonumeron. Hän kirjoitti heti Barbourille ja vietti sitten kesän kuluessa hänen kanssaan aikaa Philadelphiassa keskustellen muun muassa profeetallisista ajanjaksoista. Pian sen jälkeen Russell myös perusteli asiaa Raamatulla kirjoituksessa, jonka otsikko oli ”Pakanain ajat – milloin ne päättyvät?”, ja ilmaisi todisteiden osoittavan, että nuo ”seitsemän aikaa päättyvät vuonna 1914”. Tämä kirjoitus painettiin vuoden 1876 lokakuun Bible Examiner -lehdessä.j Kirjassa Three Worlds, and the Harvest of This World (Kolme maailmaa ja tämän maailman elonkorjuu), jonka N. H. Barbour valmisti yhteistyössä C. T. Russellin kanssa vuonna 1877, viitattiin samaan johtopäätökseen. Sen jälkeen Vartiotornin (engl.) varhaiset numerot, esimerkiksi vuoden 1879 joulukuun ja vuoden 1880 heinäkuun numero, kohdistivat huomion siihen, että vuosi 1914 oli Raamatun ennustusten kannalta erityisen merkityksellinen vuosi. Vuonna 1889 koko Millennial Dawn -sarjan (Tuhatvuotissarastus-sarjan, joka nimitettiin myöhemmin Raamatun tutkielmiksi) toisen osan neljäs luku omistettiin ”pakanain aikojen” käsittelyyn. Mutta mitä pakanain aikojen päättyminen merkitsisi?

Raamatuntutkijat eivät olleet aivan varmoja siitä, mitä tapahtuisi. He olivat vakuuttuneita siitä, että niiden päättyminen ei johtaisi maan palamiseen poroksi eikä ihmiselämän tuhoutumiseen. He tiesivät, että se olisi pikemminkin merkittävä vaihe Jumalan hallitusvallan suhteen. Aluksi he luulivat, että tuohon aikaan mennessä Jumalan valtakunta olisi saanut täyden vallan koko kaikkeudessa. Kun niin ei käynytkään, heidän luottamuksensa niihin Raamatun ennustuksiin, jotka ilmaisivat tuon ajankohdan, ei horjunut. He päättelivät, että tuo ajankohta oli sen sijaan merkinnyt vain Valtakunnan hallinnon alkua.

He ajattelivat ensin myös niin, että anarkiaan (joka heidän käsityksensä mukaan liittyisi ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän” sotaan) huipentuvat maailmanlaajuiset levottomuudet edeltäisivät tuota aikaa (Ilm. 16:14). Mutta sitten, kymmenen vuotta ennen vuotta 1914, Vartiotornissa (engl.) esitettiin, että maailmanlaajuinen kuohunta, joka johtaisi ihmistekoisten laitosten tuhoutumiseen, alkaisikin heti pakanain aikojen päättymisen jälkeen. He odottivat, että vuosi 1914 olisi merkittävä käännekohta Jerusalemille, koska profetian mukaan Jerusalem olisi ”tallattavana”, kunnes pakanain ajat täyttyisivät. Kun he näkivät vuoden 1914 lähestyvän eivätkä he olleet kuitenkaan kuolleet ihmisinä eikä heitä ollut temmattu pilvissä Herraa vastaan – kuten he olivat aiemmin odottaneet – he toivoivat hartaasti, että heidän muuttumisensa kenties tapahtuisi pakanain aikojen päättyessä (1. Tess. 4:17).

Kun he vuosien vieriessä tutkivat Raamattua yhä uudelleen, heidän uskonsa ennustuksiin pysyi vahvana, eivätkä he pidättyneet ilmaisemasta sitä, mitä he odottivat tapahtuvan. He pyrkivät vaihtelevin tuloksin välttämään dogmaattisuutta niiden yksityiskohtien suhteen, joita ei suoraan sanottu Raamatussa.

Soiko ”herätyskello” liian aikaisin?

Maailmassa tosiaan puhkesi suuria levottomuuksia vuonna 1914, kun syttyi ensimmäinen maailmansota, jota monen vuoden ajan sanottiin vain suureksi sodaksi. Se ei kuitenkaan johtanut heti kaikkien ihmishallitusten kukistumiseen. Kun Palestiinaan liittyvät tapahtumat kehittyivät vuoden 1914 jälkeen, raamatuntutkijat ajattelivat näkevänsä todisteita Israelille tapahtuvista merkittävistä muutoksista. Mutta kuukaudet ja vuodet kuluivat, eivätkä raamatuntutkijat saaneet taivaallista palkintoaan, kuten he olivat odottaneet saavansa. Miten he suhtautuivat siihen?

Vartiotornissa (engl.) 1.2.1916 kiinnitettiin erityisesti huomiota vuoden 1914 lokakuun 1. päivään ja sitten sanottiin: ”Tämä oli viimeinen ajankohta, jonka Raamatun ajanlasku osoitti meille seurakunnan kokemusten yhteydessä. Kertoiko Herra meille, että meidät otettaisiin sinne [taivaaseen]? Ei. Mitä Hän sanoi? Hänen Sanansa ja ennustusten täyttymykset näyttivät osoittavan selvästi, että tämä aika merkitsi pakanain aikojen päättymistä. Me päättelimme tästä, että seurakunnan ’muutos’ tapahtuisi tuohon aikaan tai ennen sitä. Mutta Jumala ei sanonut meille, että niin kävisi. Hän salli meidän tehdä tuon päätelmän; ja me uskomme, että se on osoittautunut tarpeelliseksi koetukseksi Jumalan rakkaille pyhille kaikkialla.” Mutta osoittivatko nämä kehitysvaiheet, että heidän loistava toivonsa oli ollut turha? Ei. Tilanne merkitsi vain sitä, että kaikki ei toteutunut niin pian kuin he olivat odottaneet.

Joitakin vuosia ennen vuotta 1914 Russell oli kirjoittanut: ”Ajanlaskua (yleensä aikaennustuksia) ei ilmeisesti tarkoitettu antamaan Jumalan kansalle täsmällisiä aikaa koskevia tietoja koko matkalle halki vuosisatojen. Ilmeisesti sen tarkoitus on pikemminkin palvella herätyskellona, joka havahduttaa Herran kansan oikeaan aikaan ja täyttää sen tarmolla. – – Mutta olettakaamme esimerkiksi, että lokakuu 1914 menisi, eikä mitään vakavaa pakanakansojen vallan menetystä tapahtuisi. Mitä tämä todistaisi tai kumoaisi? Se ei kumoaisi mitään Jumalan aikakausisuunnitelman piirrettä. Golgatalla maksettu lunastushinta olisi yhä takeena siitä, että Jumalan suuri ohjelma ihmisen ennallistamiseksi lopulta toteutuu. Seurakuntaan kuuluvien ’korkea kutsu’ kärsiä Lunastajan kanssa ja tulla kirkastetuksi hänen kanssaan hänen jäseninään tai hänen Morsiamenaan olisi yhä sama. – – Ainoa seikka, johon ajanlasku vaikuttaisi, olisi näiden loistavien toiveiden toteutumisaika seurakunnalle ja maailmalle. – – Ja jos tuo ajankohta menee ohi, se todistaisi vain sen, että ajanlaskumme, ’herätyskellomme’, alkoi soida hiukan ennen aikaansa. Pitäisimmekö sitä suurena onnettomuutena, että herätyskellomme herättäisi meidät muutamaa hetkeä aiemmin jonkin täynnä iloa ja mielihyvää olevan suuren päivän aamuna? Varmasti emme!”

Tuo ”herätyskello” ei ollut kuitenkaan soinut liian aikaisin. Ne kokemukset, joihin tuo ”kello” oli herättänyt heidät, eivät vain olleet aivan sellaisia kuin he olivat odottaneet.

Joitakin vuosia myöhemmin, kun valo oli kirkastunut, he myönsivät: ”Monet rakkaat pyhät ajattelivat, että kaikki työ oli tehty. – – He riemuitsivat siitä selvästä todistuksesta, että maailma oli loppunut, että taivaan valtakunta oli lähestynyt, ja että heidän vapauttamispäivänsä tuli lähemmäksi. Mutta he olivat syrjäyttäneet jotain muuta, mikä piti tehtämän. Ne hyvät uutiset, jotka he olivat saaneet, oli kerrottava toisille, koska Jeesus oli käskenyt: ’Tämä valtakunnan evankeliumi tulee saarnattavaksi koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.’ (Matteus 24:14)” (Wartio-Torni 1.8.1925.)

Kun vuotta 1914 seuranneet tapahtumat alkoivat paljastua ja kun raamatuntutkijat vertasivat niitä siihen, mitä Herra oli ennustanut, he alkoivat vähitellen ymmärtää, että he elivät vanhan järjestelmän viimeisissä päivissä ja että he olivat eläneet niissä vuodesta 1914 lähtien. He alkoivat myös käsittää, että Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut vuonna 1914 ja että se ei tapahtunut niin, että hän olisi itse palannut (näkymättömänäkään) maan läheisyyteen, vaan siten, että hän hallitsevana Kuninkaana kohdisti huomionsa maahan. He ymmärsivät ja omaksuivat tärkeän velvollisuutensa julistaa ”tätä valtakunnan hyvää uutista” todistukseksi kaikille kansoille tänä ihmishistorian kriittisenä aikana. (Matt. 24:3–14.)

Mitä oikeastaan sisältyi siihen Valtakunnan sanomaan, jota heidän piti saarnata? Poikkesiko se mitenkään ensimmäisen vuosisadan kristittyjen sanomasta?

Jumalan valtakunta, ihmiskunnan ainoa toivo

Jumalan sanan huolellisen tutkimisen avulla veli Russellin yhteydessä olleet raamatuntutkijat ymmärsivät, että Jumalan valtakunta oli hallitus, jonka Jehova oli luvannut perustaa Poikansa välityksellä ihmiskunnan siunaukseksi. Jeesuksella Kristuksella olisi taivaassa hallitsijatovereinaan ”pieni lauma”, jonka Jumala oli valinnut ihmiskunnan keskuudesta. He ymmärsivät, että tätä hallitusta edustaisivat vanhan ajan uskolliset miehet, jotka toimisivat päämiehinä eli ruhtinaina kaikessa maassa. Heitä sanottiin ”vanhoiksi arvokkaiksi” tai ”vanhan ajan arvokkaiksi”. (Luuk. 12:32; Dan. 7:27; Ilm. 20:6; Ps. 45:17; Väl.)

Kristikunta oli kauan opettanut ”kuninkaiden jumalallista oikeutta”, ja näin tavallinen kansa oli voitu alistaa. Nämä raamatuntutkijat kuitenkin ymmärsivät Raamatusta, että Jumala ei ollut antanut mitään takeita ihmishallitusten tulevaisuudesta. Sopusoinnussa sen kanssa, mitä he oppivat, joulukuun 1881 Vartiotornissa (engl.) sanottiin: ”Tämän valtakunnan perustamiseen liittyy tietysti kaikkien maapallon valtakuntien kukistuminen, sillä ne kaikki – paraskin niistä – perustuvat epäoikeudenmukaisuuteen ja epäyhtenäisiin oikeuksiin ja monien sortamiseen ja muutamien harvojen suosimiseen – niin kuin luemme: ’Se murskaa ja hävittää kaikki nämä valtakunnat ja se pysyy ikuisesti.’” (Dan. 2:44.)

Siitä, millä tavalla nuo sortavat valtakunnat murskattaisiin, raamatuntutkijoilla oli vielä paljon oppimista. He eivät silloin ymmärtäneet selvästi, miten Jumalan valtakunnan siunaukset ulottuisivat koko ihmiskunnalle. He eivät kuitenkaan sekoittaneet Jumalan valtakuntaa mihinkään ihmisen sydämessä olevaan epämääräiseen tunteeseen eivätkä sellaisen uskonnollisen hierarkian valtaan, joka käytti maallista valtiota välikappaleenaan.

Jumalan uskollisia esikristillisiä palvelijoita ei vuoteen 1914 mennessä ollut herätetty maan päälle messiaanista Kuningasta edustaviksi ruhtinaiksi, kuten oli odotettu, eivätkä jäljellä olevat ”pieneen laumaan” kuuluvat olleet liittyneet tuona vuonna Kristukseen taivaallisessa Valtakunnassa. Siitä huolimatta Vartiotornissa (engl.) 15.2.1915 sanottiin luottavaisesti, että vuosi 1914 oli oikea aika ”Herramme ottaa käsiinsä suuri valtansa ja alkaa hallita” ja siten päättää tuhansia vuosia keskeytyksettä jatkunut pakanoiden herruus. Vuoden 1920 marraskuun Vartiotornissa tämä kanta vahvistettiin ja se yhdistettiin siihen hyvään uutiseen, joka Jeesuksen ennustuksen mukaan julistettaisiin kautta maailman ennen lopun tulemista (Matt. 24:14). Konventissa, jonka raamatuntutkijat pitivät Cedar Pointissa Ohiossa vuonna 1922, tämä ymmärrys esitettiin uudelleen yhteisessä päätöksessä, ja veli Rutherford kannusti konventissa olleita: ”Julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa!”

Tuohon aikaan raamatuntutkijoista kuitenkin tuntui, ettei Valtakuntaa perustettaisi taivaassa täydessä merkityksessä, ennen kuin viimeisetkin Kristuksen morsiamen jäsenet kirkastettaisiin. Todellinen virstanpylväs saavutettiin siksi vuonna 1925, kun heinäkuun Vartiotornissa oli kirjoitus ”Kansan synty”. Se sisälsi valaisevan tutkielman Ilmestyksen 12. luvusta. Kirjoituksessa esitettiin todisteita siitä, että messiaaninen Valtakunta oli syntynyt – perustettu – vuonna 1914, että Kristus oli silloin alkanut hallita taivaallisella valtaistuimellaan ja että sen jälkeen Saatana oli heitetty taivaasta alas maan läheisyyteen. Tämä oli se hyvä uutinen, joka piti julistaa, uutinen siitä, että Jumalan valtakunta oli jo toiminnassa. Tämä valistus kannusti näitä Valtakunnan julistajia suunnattomasti saarnaamaan maan ääriin saakka!

Kaikin sopivin keinoin Jehovan palvelijat todistivat, että vain Jumalan valtakunta voisi tuoda pysyvän vapautuksen ja ratkaista ihmiskuntaa vaivaavat syvään juurtuneet ongelmat. J. F. Rutherford käsitteli tätä sanomaa vuonna 1931 radiolähetyksessä, joka esitettiin siihen mennessä laajimman koskaan käytössä olleen kansainvälisen yhteysverkon välityksellä. Tuon lähetyksen aineisto julkaistiin myös monilla kielillä kirjasessa Valtakunta, maailman toivo, jota levitettiin miljoonia kappaleita muutamassa kuukaudessa. Sen lisäksi, että kirjasta levitettiin laajalti tavallisille ihmisille, ryhdyttiin erityisponnisteluihin sen saattamiseksi poliitikkojen, huomattavien liikemiesten ja pappien käsiin.

Kirjasessa sanottiin muun muassa: ”Maailman nykyiset epävanhurskaat hallitukset eivät voi tarjota mitään toivoa kansalle. Jumalan tuomio niistä sanoo, että niiden täytyy kukistua. Maailman toivo ja ainoa toivo on sen tähden Jumalan vanhurskas hallitus Kristuksen Jeesuksen ollessa sen näkymättömänä Hallitsijana.” He ymmärsivät, että tuo Valtakunta toisi tosi rauhan ja turvallisuuden ihmiskunnalle. Sen hallitusvallan alaisuudessa maasta tulisi todellinen paratiisi, eikä sairautta eikä kuolemaa enää olisi (Ilm. 21:4, 5).

Jumalan valtakunnan hyvä uutinen kuuluu edelleen Jehovan todistajien keskeisiin uskonkäsityksiin. Heidän päälehtensä, jota nykyään julkaistaan yli 110 kielellä, on vuoden 1939 maaliskuun 1. päivän numerostaan (suom. 15.6.1939) lähtien ollut nimeltään Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja.

Mutta ennen kuin Valtakunnan hallinto muuttaisi maan paratiisiksi, nykyisen pahan järjestelmän pitäisi väistyä. Miten se tapahtuisi?

Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sota

Vuonna 1914 alkanut maailmansota järkytti silloista järjestelmää perustuksiaan myöten. Jonkin aikaa näytti siltä, että tapahtumat kehittyisivät niin kuin raamatuntutkijat olivat odottaneet.

Elokuussa 1880 veli Russell oli kirjoittanut: ”Me ymmärrämme, että ennen kuin ihmissuku ennallistetaan tai edes alkaa saada siunauksia, maan nykyiset valtakunnat, jotka tällä hetkellä kahlehtivat ja sortavat ihmiskuntaa, syöstään kaikki vallasta ja että Jumalan valtakunta ottaa vallan ja että siunaus ja ennallistaminen tulevat uuden valtakunnan välityksellä.” Miten valtakunnat syöstäisiin vallasta? Russell uskoi niiden olosuhteiden perusteella, joiden hän saattoi nähdä kehittyvän maailmassa, että Jumala käyttäisi Harmagedonin sodan aikana ihmiskunnan keskenään riiteleviä ryhmiä vallitsevien instituutioiden kukistamiseen. Hän sanoi: ”Ihmisen valtakunnan hajottamistyö on alkamassa. Voima, joka kukistaa ne, on paraikaa vaikuttamassa. Ihmiset järjestävät jo voimiaan kommunistien, sosialistien, nihilistien ja muiden nimikkeiden alla.”

Vuonna 1897 julkaistussa kirjassa Day of Vengeance (Koston päivä, kutsuttiin myöhemmin nimellä Harmagedonin taistelu) selitettiin laajemmin sitä, miten raamatuntutkijat silloin ymmärsivät asian. Siinä sanottiin: ”Herra ottaa ylivertaisessa kaitselmuksessaan valvontaansa tämän tyytymättömien suuren armeijan – isänmaalliset, uudistajat, sosialistit, moralistit, anarkistit, tietämättömät ja epätoivoiset – ja käyttää jumalallisen viisautensa mukaisesti heidän toiveitaan, pelkojaan, mielettömyyksiään ja itsekkyyttään toteuttaakseen omat suurenmoiset tarkoituksensa kukistaa nykyiset laitokset ja valmistaakseen ihmiset vanhurskauden valtakunnalle.” He siis ymmärsivät, että Harmagedonin sota liittyisi väkivaltaiseen yhteiskunnalliseen vallankumoukseen.

Mutta olisiko Harmagedon vain ihmiskunnan keskenään riitelevien ryhmien välinen kamppailu, yhteiskunnallinen vallankumous, jota Jumala käyttäisi kukistamaan vallitsevat instituutiot? Vartiotornissa (engl.) 15.7.1925 kiinnitettiin edelleen huomiota tähän asiaan liittyviin raamatunkohtiin. Siinä mainittiin Sakarjan 14:1–3 ja sanottiin: ”Tämän perusteella ymmärtäisimme, että kaikki maan kansat koottaisiin Saatanan johdolla taisteluun Jerusalem-luokkaa, nimittäin niitä vastaan, jotka asennoituvat Herran puolelle – – Ilmestys 16:14, 16.”

Seuraavana vuonna ilmestyneessä kirjassa Vapautus (suom. 1927) kohdistettiin huomio tämän sodan todelliseen tarkoitukseen, kun siinä sanottiin: ”Nyt Jehova tulee antamaan sanansa mukaan näytteen voimastaan niin selvästi ja varmasti, että ihmiset voivat tulla vakuutetuiksi jumalattomasta menostaan ja ymmärtää, että Jehova on Jumala. Se on syynä siihen, että Jumala salli suuren vedenpaisumuksen, kukisti Baabelin tornin, tuhosi Syyrian kuninkaan Sanheribin sotajoukon ja hukutti egyptiläiset; ja se on syynä myöskin siihen, että hän sallii nyt toisen suuren hädän kohdata maailmaa. Edelliset onnettomuudet olivat vain varjoja siitä, mitä on nyt uhkaamassa. Nyt kokoonnutaan Jumalan Kaikkivaltiaan suureen päivään. Se on ’Herran suuri ja kauhea päivä’ (Jooel 2:31), jolloin Jumala tekee itselleen nimen. Tässä suuressa ja lopullisessa taistelussa jokaisen kansan, suvun ja kielen ihmiset oppivat, että Jehova on kaikkivoipa, kaikkitietävä ja tosi Jumala.” Maan päällä olevia Jehovan palvelijoita kuitenkin varoitettiin: ”Tässä suuressa taistelussa ei kukaan kristitty lyö. Syynä siihen, että he eivät tee niin, on, että Jehova on sanonut: ’Sillä taistelu ei ole teidän, vaan Jumalan.’” Tässä tarkasteltu sota ei varmasti ollut se sota, joka käytiin kansojen välillä vuodesta 1914 lähtien. Tämä sota oli vielä edessäpäin.

Oli muitakin kysymyksiä, jotka piti ratkaista Raamatun perusteella. Yksi niistä koski sen Jerusalemin tunnistamista, jota oli määrä tallata pakanain aikojen päättymiseen asti, kuten sanottiin Luukkaan 21:24:ssä; ja tähän liittyi sen Israelin tunnistaminen, johon viitattiin monissa ennallistusennustuksissa.

Ennallistaisiko Jumala juutalaiset Palestiinaan?

Raamatuntutkijat olivat hyvin perillä monista ennallistusennustuksista, joita Jumalan profeetat olivat esittäneet muinaiselle Israelille (Jer. 30:18; 31:8–10; Aam. 9:14, 15; Room. 11:25, 26). Aina vuoteen 1932 asti he ymmärsivät niiden soveltuvan nimenomaan luonnollisiin juutalaisiin. Niin ollen he uskoivat, että Jumala osoittaisi jälleen Israelille suopeuttaan ja vähitellen ennallistaisi juutalaiset Palestiinaan, avaisi heidän silmänsä näkemään totuuden, joka koski Jeesusta Lunastajana ja messiaanisena Kuninkaana, ja käyttäisi heitä välikappaleena siunauksien ulottamiseksi kaikille kansakunnille. Tämän ymmärryksen mukaisesti veli Russell puhui suurille juutalaisyleisöille New Yorkissa samoin kuin Euroopassakin aiheesta ”Sionismi profetiassa”, ja veli Rutherford kirjoitti vuonna 1925 kirjan Comfort for the Jews (osa julkaistu suomeksi kirjoitussarjana ”Lohdutusta juutalaisille” Kultainen Aika -lehdessä vuosina 1928–30).

Vähitellen kuitenkin selvisi, että juutalaisiin liittyneet Palestiinan tapahtumat eivät täyttäneet Jehovan suurenmoisia ennallistusennustuksia. Autioitus kohtasi ensimmäisen vuosisadan Jerusalemia, koska juutalaiset olivat hylänneet Jumalan Pojan, Messiaan, joka oli lähetetty Jehovan nimessä (Dan. 9:25–27; Matt. 23:38, 39). Kävi yhä ilmeisemmäksi, että he eivät olleet kansana muuttaneet asennettaan. He eivät katuneet esi-isiensä väärää menettelyä. Se, että jotkut palasivat Palestiinaan, ei johtunut rakkaudesta Jumalaa kohtaan eikä halusta nähdä hänen nimelleen koituvan ylistystä hänen Sanansa täyttymisen välityksellä. Tätä selitettiin selvästi Puolustus-kirjan toisessa osassa, jonka Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseura julkaisi englanniksi vuonna 1932.k Se, että heidän omaksumansa kanta oli oikea, vahvistui vuonna 1949, kun Israelin valtiosta, joka oli vähän aiemmin muodostettu kansakunnaksi ja juutalaisten kotimaaksi, tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen, mikä osoitti sen luottavan maailman poliittisiin kansoihin eikä Jehovaan.

Se, mitä noiden ennallistusennustusten täyttymykseksi oli tapahtunut, viittasi toiseen suuntaan. Jehovan palvelijat alkoivat tajuta, että nimenomaan hengellinen Israel, ”Jumalan Israel”, joka koostui hengellä voidelluista kristityistä, oli Jumalan tarkoituksen täyttymykseksi rauhassa Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen välityksellä (Gal. 6:16). Nyt heidän silmänsä avautuivat näkemään ennallistuslupausten suurenmoisen hengellisen täyttymyksen siinä, miten Jumala kohtelee näitä tosi kristittyjä. Aikanaan he myös alkoivat tajuta, että Jerusalem, joka korotettiin pakanain aikojen päättyessä, ei ollut vain maallinen kaupunki tai edes maan päällä oleva kansa, jota tuo kaupunki edusti, vaan pikemminkin ”taivaallinen Jerusalem”, johon Jehova asetti Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, hallitsemaan vuonna 1914 (Hepr. 12:22).

Näiden asioiden selvittyä Jehovan todistajat saattoivat paremmin täyttää tehtävänsä saarnata Valtakunnan hyvää uutista ”koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille” osoittamatta puolueellisuutta mitään ryhmää kohtaan (Matt. 24:14).

Kenen ansiota ovat kaikki nämä Vartiotornin julkaisuissa ilmestyneet Raamatun selitykset?

Minkä välityksellä Jehovan palvelijoita on opetettu

Jeesus Kristus ennusti, että hän lähettäisi taivaaseenpaluunsa jälkeen opetuslapsilleen pyhän hengen. Se toimisi auttajana ja opastaisi heidät ”koko totuuteen”. (Joh. 14:26; 16:7, 13.) Jeesus sanoi myös, että hänellä olisi tosi kristittyjen Herrana eli Isäntänä ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, ”uskollinen taloudenhoitaja”, joka antaisi hengellistä ”ruokaa oikeaan aikaan” palvelusväelle, uskon huonekunnassa työskenteleville (Matt. 24:45–47; Luuk. 12:42). Kuka on tämä uskollinen ja ymmärtäväinen orja?

Aivan ensimmäisessä Vartiotornissa (engl.) viitattiin Matteuksen 24:45–47:ään ja sanottiin, että tuon lehden julkaisijoiden tarkoitus oli pysyä valveilla Kristuksen läsnäoloon liittyvien tapahtumien suhteen ja antaa hengellistä ”ruokaa ajallansa” uskon huonekunnalle. Lehden toimittaja ei kuitenkaan itse väittänyt olevansa uskollinen ja ymmärtäväinen orja eli ”uskollinen ja viisas palvelija” (Kuningas Jaakon käännöksen mukaan).

Niinpä C. T. Russell sanoi tuossa lehdessä vuoden 1881 loka–marraskuun numerossa: ”Me uskomme, että tämän Kristuksen ruumiin jokainen jäsen toimii siunatussa työssä joko suoranaisesti tai välillisesti tarjoten ruokaa ajallansa uskon huonekunnalle. ’Kuka siis on se uskollinen ja viisas palvelija, jonka hänen Herransa on pannut hallitsemaan huonekuntaansa’, antamaan heille ruokaa ajallansa? Eikö se ole niiden vihkiytyneiden palvelijoiden ’pieni lauma’, jotka täyttävät uskollisesti vihkiytymislupauksensa – Kristuksen ruumis – ja eikö koko ruumis – jokainen sen jäsen ja se kokonaisuutena – anna ruokaa ajallansa uskon huonekunnalle – uskovien suurelle joukolle? Siunattu on tämä palvelija (Kristuksen koko ruumis), jonka hänen Herransa tultuaan (kreik. elthōn) löytää siten tekemästä. ’Totisesti minä sanon teille, että hän panee hänet hallitsemaan kaikkea omaisuuttaan.’”

Toistakymmentä vuotta myöhemmin veli Russellin vaimo kuitenkin esitti julkisesti ajatuksen, että Russell itse oli uskollinen ja viisas palvelija.l Hänen esittämänsä käsitys uskollisen palvelijan henkilöllisyydestä vallitsi raamatuntutkijoiden keskuudessa noin 30 vuoden ajan. Veli Russell ei torjunut heidän käsitystään, mutta vältti itse soveltamasta tuota jaetta siten ja tähdensi vastustavansa sitä ajatusta, että Jumalan sanan opettaminen olisi annettu pappisluokan tehtäväksi, jota vastoin maallikkoluokalla ei olisi ollut sellaista tehtävää. Veli Russellin vuonna 1881 esittämä käsitys, jonka mukaan uskollinen ja viisas palvelija olisi todellisuudessa kaikista Kristuksen hengellävoidellun ruumiin maan päällä olevista jäsenistä koostuva palvelijajoukko, vahvistettiin Vartiotornissa 15.6.1927. (Vrt. Jes. 43:10.)

Miten veli Russell suhtautui omaan asemaansa? Väittikö hän saavansa joitain erityisilmoituksia Jumalalta? Russell vastasi Vartiotornissa (engl.) 15.7.1906 sivulla 229 (vrt. suom. 1.11.1916, s. 163) nöyrästi: ”Ei, rakkaat ystävät, en väitä olevani millään tavalla etevämpi tai omaavani yliluonnollista kykyä, arvoa tai todistusvoimaa, en liioin pyri korottamaan itseäni veljieni, uskonhuonekunnan edessä, paitsi siinä merkityksessä, missä Mestari kehoitti, sanoen: ’Joka tahtoo teidän keskuudessanne olla ensimmäinen olkoon teidän käskyläisenne’. (Matteus 20:27.) – – Ei, niitä totuuksia, joita esitän Jumalan puhetorvena, ei ole paljastettu näyissä eikä unissa, tai kuultavan Jumalan äänen kautta, eikä liioin kaikkia yhdellä kertaa, vaan vähitellen – –. Nykyisen totuuden selvä kehittyminen ei myöskään ole tulos inhimillisestä nerokkuudesta tai terävästä käsityskyvystä, vaan se johtuu yksinkertaisesti siitä tosiasiasta, että Jumalan oikea aika on tullut; sen tähden, jos minä en puhuisi ja jos ei toista puhetorvea löytyisi, niin kivet huutaisivat.”

Vartiotornin lukijoita kehotettiin samoin kuin kaikkia Jehovan todistajia nykyäänkin kehotetaan pitämään Jehovaa suurena Opettajanaan (Jes. 30:20). Tätä korostettiin painokkaasti Vartiotornin 1.1.1932 kirjoituksessa ”Jumalan opettamat”, jossa sanottiin: ”Vartiotorni tunnustaa totuuden kuuluvan Jehovalle eikä kenellekään luomukselle. Vartiotorni ei ole kenenkään ihmisen tai ihmisryhmän väline, eikä sitä julkaista ihmisten päähänpistojen mukaan. – – Jehova Jumala on lastensa suuri Opettaja. Näiden totuuksien julkaiseminen tapahtuu todella epätäydellisten ihmisten avulla, ja sen tähden ne eivät olekaan ehdottoman täydelliset muodoltaan, mutta ne esitetään sellaisessa muodossa, joka heijastaa sen Jumalan totuuden, minkä hän opettaa lapsilleen.”

Kun ensimmäisellä vuosisadalla heräsi oppia tai menettelytapaa koskevia kysymyksiä, ne esitettiin keskushallintoelimelle, joka koostui hengellisesti vanhemmista miehistä. Ratkaisuja tehtiin, kun oli ensin harkittu sekä henkeytetyn Raamatun lausuntoja että osoituksia siitä, mikä menettely oli sopusoinnussa noiden raamatunkohtien kanssa ja menestyksellinen pyhän hengen toiminnan ansiosta. Ratkaisut välitettiin seurakunnille kirjallisina. (Apt. 15:1–16:5.) Samaa käytäntöä noudatetaan Jehovan todistajien keskuudessa nykyään.

Hengellistä opetusta annetaan lehtikirjoitusten, kirjojen, konventtiohjelmien ja seurakunnissa pidettäviä puheita varten laadittujen jäsennysten välityksellä, jotka kaikki valmistetaan uskollisen ja ymmärtäväisen orjan hallintoelimen johdolla. Niiden sisältö osoittaa selvästi Jeesuksen ennustuksen pitävän paikkansa nykyään: hänellä todella on uskollinen ja ymmärtäväinen orjaluokka, joka opettaa tunnollisesti kaiken, mitä hän on käskenyt; tämä välikappale on ”valveilla”, valpas niiden tapahtumien suhteen, jotka täyttävät Raamatun ennustuksia, ja erityisesti Kristuksen läsnäolon suhteen; se auttaa Jumalaa pelkääviä ihmisiä ymmärtämään, mitä se, että noudattaa sitä mitä Jeesus käski noudattaa, ja osoittaa siten todella olevansa hänen opetuslapsensa, merkitsee. (Matt. 24:42; 28:20; Joh. 8:31, 32.)

Vuosien mittaan on edistyvästi luovuttu tavoista, jotka voisivat kiinnittää asiatonta huomiota joihinkin ihmisiin hengellisen ravinnon valmistamisen yhteydessä. C. T. Russellin kuolemaan saakka hänen nimensä mainittiin lähes jokaisessa Vartiotornissa sen toimittajana. Muiden aineistoa valmistaneiden nimet tai nimikirjaimet esiintyivät usein heidän laatimiensa kirjoitusten lopussa. Sitten vuoden 1916 joulukuun 1. päivän numerosta (suom. 1.3.1917) lähtien Vartiotornissa mainittiin yhden toimittajan nimen asemesta ”tekijäkomiteaan” kuuluvien nimet. Vuoden 1931 lokakuun 15. päivän numerosta (suom. 15.11.1931) lähtien tämäkin luettelo poistettiin, ja sen paikalle pantiin Jesajan 54. luvun jae 13: ”Ja kaikki sinun lapsesi ovat Jehovan opettamia, ja suuri on sinun lastesi rauha.” (American Standard Version.) Vuodesta 1942 lähtien on ollut yleissääntönä, että Vartiotorni-seuran julkaisema kirjallisuus ei kiinnitä huomiota kehenkään sitä kirjoittaneeseen yksilöön.a Hallintoelimen valvonnassa ovat vihkiytyneet kristityt Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa ja merensaarilla osallistuneet tämän aineiston valmistamiseen Jehovan todistajien seurakuntien käyttöön kautta maailman. Mutta kaikki kunnia annetaan Jehova Jumalalle.

Valo loistaa yhä kirkkaammin

Kuten Jehovan todistajien nykyhistoriasta ilmenee, he ovat kokeneet sen, mitä kuvaillaan Sananlaskujen 4:18:ssa: ”Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.” Valon loistaminen on ollut edistyvää aivan samoin kuin varhaisaamun valon kajastusta seuraa auringonnousu ja lopulta täysi päivä. Koska he ovat katselleet asioita siinä valossa, joka kulloinkin on ollut käytettävissä, heillä on toisinaan ollut vaillinaisia, jopa virheellisiä käsityksiä. Yrittivätpä he miten kovasti tahansa, he eivät yksinkertaisesti pystyneet ymmärtämään eräitä ennustuksia, ennen kuin ne alkoivat täyttyä. Sitä mukaa kuin Jehova on henkensä välityksellä luonut enemmän valoa Sanaansa, hänen palvelijansa ovat halunneet nöyrästi tehdä tarpeellisia korjauksia.

Tällainen ymmärryksen lisääntyminen ei rajoittunut heidän lähihistoriansa alkuvaiheisiin. Se ulottuu aina nykyaikaan saakka. Esimerkiksi vuonna 1962 korjattiin Roomalaiskirjeen 13:1–7:n ”esivaltoja” koskevaa ymmärrystä.

Raamatuntutkijat olivat useiden vuosien ajan opettaneet, että ”korkeammat vallat” (KJ) olivat Jehova Jumala ja Jeesus Kristus. Miksi? Vartiotornissa 1.8. ja 15.8.1929 mainittiin useita maallisia lakeja ja osoitettiin, että se, mikä oli sallittua yhdessä maassa, oli kiellettyä toisessa. Huomio kiinnitettiin myös maallisiin lakeihin, jotka vaativat ihmisiä tekemään sellaista, minkä Jumala kielsi, tai kielsivät tekemästä sellaista, mitä Jumala käski palvelijoitaan tekemään. Koska raamatuntutkijat halusivat hartaasti osoittaa kunnioitusta Jumalan ylimmälle vallalle, heistä näytti siltä, että ”korkeampien valtojen” täytyy tarkoittaa Jehova Jumalaa ja Jeesusta Kristusta. He tottelivat silti maallisia lakeja, mutta painottivat sitä, että ennen kaikkea piti totella Jumalaa. Se oli tärkeä läksy, ja se vahvisti heitä seuraavina vuosina, jolloin maailma kuohui. He eivät kuitenkaan ymmärtäneet selvästi sitä, mitä Roomalaiskirjeen 13:1–7:ssä sanottiin.

Vuosia myöhemmin tätä raamatunkohtaa sekä sen tekstiyhteyttä ja merkitystä eriteltiin huolellisesti uudelleen koko muun Raamatun valossa. Se johti siihen, että ”esivaltojen” eli ”ylivaltojen” tunnustettiin vuonna 1962 merkitsevän maallisia hallitsijoita, mutta Uuden maailman käännöksen avulla suhteellisen alamaisuuden periaate ymmärrettiin selvästi.b Tämä ei vaatinut Jehovan todistajia tekemään mitään suurta muutosta asenteessaan maailman hallituksia kohtaan, mutta se oikaisi heidän ymmärryksensä yhden Raamatun tärkeän osan suhteen. Samalla todistajilla oli yksilöinä tilaisuus huolellisesti miettiä, elivätkö he todella niiden velvollisuuksiensa mukaisesti, joita heillä oli sekä Jumalaa että maallisia vallanpitäjiä kohtaan. Tämä selvä ymmärrys ”esivalloista” on ollut Jehovan todistajille suojaksi erityisesti niissä maissa, joissa kansallismielisyyden aallot ja äänekkäät vaatimukset suuremman vapauden saamiseksi ovat johtaneet väkivallan purkauksiin ja uusien hallitusten muodostamiseen.

Seuraavana vuonna (suom. 1964) esitettiin laajempi sovellus ”Suuresta Babylonista”c (Ilm. 17:5). Maallisen ja uskonnonhistorian tarkastelu johti siihen päätelmään, että muinaisen Babylonin vaikutus oli levinnyt kristikunnan lisäksi maailman joka osaan. Suuren Babylonin nähtiin siten olevan koko väärän uskonnon maailmanmahti. Tajuttuaan tämän Jehovan todistajat ovat voineet auttaa paljon useampia erilaisista oloista tulevia ihmisiä noudattamaan Raamatun kehotusta: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani.” (Ilm. 18:4.)

Koko Ilmestyskirjassa ennustettujen tapahtumien avautuminen on tosiaan antanut runsaasti hengellistä valaistusta. Vuonna 1917 julkaistiin kirjassa Täyttynyt salaisuus tutkielma Ilmestyskirjasta. Mutta se ”Herran päivä”, johon Ilmestyksen 1:10:ssä viitattiin, oli silloin vasta alkamassa; monet ennustetuista tapahtumista eivät olleet vielä sattuneet, eikä niitä ymmärretty selvästi. Seuraavien vuosien tapahtumat loivat kuitenkin enemmän valoa tuon Raamatun osan merkitykseen ja niillä oli syvällinen vaikutus siihen hyvin valaisevaan Ilmestyskirjan tutkielmaan, joka julkaistiin vuonna 1930 Valo-nimisen kirjan kahdessa osassa. Vielä ajantasaisempaa aineistoa ilmestyi 1960-luvulla kirjoissa ”Suuri Babylon on kukistunut!” Jumalan valtakunta hallitsee! ja ”Silloin on täyttynyt Jumalan salaisuus”. Parikymmentä vuotta myöhemmin tuota Raamatun osaa tutkittiin jälleen syvällisesti. Ilmestyskirjan kuvakieltä eriteltiin huolellisesti Raamatun muista osista löytyvien samanlaisten ilmausten valossa (1. Kor. 2:10–13). Ennustukset täyttäneitä 1900-luvun tapahtumia tarkasteltiin uudelleen. Tulokset julkaistiin vuonna 1988 sykähdyttävässä kirjassa Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä!.

Jehovan todistajien nykyhistorian alkuvuosina laskettiin perustukset. Paljon arvokasta hengellistä ruokaa jaeltiin. Viime vuosina on valmistettu entistä monipuolisempaa raamatuntutkisteluaineistoa tyydyttämään sekä kypsien kristittyjen että monenlaisista oloista tulleiden uusien oppilaitten tarpeet. Raamatun jatkuva tutkiminen ja Jumalan ennustusten täyttyminen ovat monesti mahdollistaneet sen, että Raamatun opetuksia voidaan ilmaista selvemmin. Koska Jehovan todistajien Jumalan sanan tutkimus edistyy jatkuvasti, heillä on runsaasti hengellistä ruokaa, kuten Raamatun ennustuksen mukaan Jumalan palvelijoilla tulisikin olla (Jes. 65:13, 14). Kun he korjaavat näkemystään, heidän tarkoituksensa ei suinkaan ole tavoitella maailman hyväksyntää siten, että he omaksuisivat sen rappeutuvia moraaliarvoja. Jehovan todistajien historia päinvastoin osoittaa, että muutoksia tehdään sitä varten, että he pitäisivät entistäkin tiukemmin kiinni Raamatusta ja olisivat enemmän ensimmäisen vuosisadan uskollisten kristittyjen kaltaisia ja siten otollisempia Jumalalle.

Heidän kokemuksensa on näin ollen sopusoinnussa apostoli Paavalin rukouksen kanssa. Hän kirjoitti kristityille tovereilleen: ”Emme mekään – – ole lakanneet rukoilemasta teidän puolestanne ja pyytämästä, että täyttyisitte hänen tahtonsa täsmällisellä tuntemuksella kaikessa viisaudessa ja hengellisessä käsityskyvyssä vaeltaaksenne Jehovan arvon mukaisesti, jotta voisitte täysin miellyttää häntä kantaessanne jatkuvasti hedelmää kaikessa hyvässä työssä ja kasvaessanne Jumalan täsmällisessä tuntemuksessa.” (Kol. 1:9, 10.)

Tämä Jumalan täsmällisen tuntemuksen kasvu vaikutti myös heidän nimeensä – Jehovan todistajat.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 120]

C. T. Russell tunnusti auliisti sen avun, jota hän sai toisilta Raamatun tutkimisensa alkuvuosina

[Huomioteksti s. 122]

He ovat itse tarkastelleet todisteita, joiden mukaan Raamattu on todella Jumalan sana

[Huomioteksti s. 123]

Raamatuntutkijat tajusivat, että Jumalan oikeudenmukaisuus on täydellisessä tasapainossa hänen viisautensa, rakkautensa ja voimansa kanssa

[Huomioteksti s. 127]

Russell ymmärsi selvästi, että helvetti ei ole kuolemanjälkeisen piinan paikka

[Huomioteksti s. 129]

Useimmat järkevät ihmiset eivät uskoneet helvetintulioppiin

[Huomioteksti s. 132]

Russellin lujalla asenteella lunnaiden puolesta oli kauaskantoisia vaikutuksia

[Huomioteksti s. 134]

He saattoivat nähdä, että vuosi 1914 oli selvästi ilmaistu Raamatun ennustuksissa

[Huomioteksti s. 136]

Kaikki ei toteutunut niin pian kuin he odottivat

[Huomioteksti s. 139]

Julistettavana oli hyvä uutinen: Jumalan valtakunta on jo toiminnassa!

[Huomioteksti s. 140]

Olisiko Harmagedon vain yhteiskunnallinen vallankumous?

[Huomioteksti s. 141]

Vuonna 1932 todellinen ”Jumalan Israel” lopulta tunnistettiin

[Huomioteksti s. 143]

”Uskollinen ja ymmärtäväinen orja” – joku ihminen vai luokka?

[Huomioteksti s. 146]

On luovuttu tavoista, jotka voisivat kiinnittää asiatonta huomiota joihinkin ihmisiin

[Huomioteksti s. 148]

Muutoksia on tehty, jotta voitaisiin entistäkin tiukemmin pitää kiinni Jumalan sanasta

[Tekstiruutu s. 124]

Jumalan nimen tekeminen tunnetuksi

◆ Vuodesta 1931 lähtien on niistä, jotka palvovat ja palvelevat Jehovaa ainoana tosi Jumalana, käytetty nimeä Jehovan todistajat.

◆ Jumalan erisnimi Jehova on esiintynyt vuoden 1931 lokakuun 15. päivästä (suom. 15.11.) lähtien jokaisen ”Vartiotorni”-lehden numeron etukannessa.

◆ Niihin aikoihin kun Jumalan erisnimi jätettiin pois useimmista nykyaikaisista raamatunkäännöksistä, Jehovan todistajat alkoivat vuonna 1950 julkaista ”Uuden maailman käännöstä”, joka palautti Jumalan nimen sille kuuluvaan asemaan.

◆ Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseura on itse Raamatun lisäksi julkaissut paljon muutakin kirjallisuutta kiinnittääkseen erityishuomiota Jumalan nimeen, esimerkiksi kirjat ”Jehova” (1934), ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi” (1961) ja ”’Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova’ – miten?” (1971) sekä kirjasen ”Jumalan nimi joka pysyy ikuisesti” (1984).

[Tekstiruutu s. 126]

Olemmeko ristiriidassa itse Kristuksen kanssa?

Paljastettuaan kolminaisuusopin epäraamatullisuuden ja järjettömyyden C. T. Russell ilmaisi vanhurskasta närkästystä kysyessään: ”Olemmeko siis ristiriidassa apostolien ja profeettojen ja itse Jeesuksen kanssa ja jätämmekö huomioon ottamatta päättelykyvyn ja terveen järjen pitääksemme kiinni opista, jonka turmeltunut luopiokirkko on ojentanut meille pimeästä, taikauskoisesta menneisyydestä? Emme! ’Lakiin ja todistukseen! Elleivät he tämän Sanan mukaan puhu, se johtuu siitä, että heissä ei ole valoa.’” (”The Watch Tower” 15.8.1915.)

[Tekstiruutu s. 133]

Edistyvä totuus

Vuonna 1882 C. T. Russell kirjoitti: ”Raamattu on ainoa mittapuumme, ja sen opetukset ainoa uskontunnustuksemme, ja tajutessamme Raamatun totuuksien paljastumisen olevan luonteeltaan edistyvää olemme valmiita ja valmistautuneita kartuttamaan tai muuttamaan uskontunnustustamme (uskoamme – uskonkäsitystämme) sitä mukaa kuin saamme lisää valoa Mittapuustamme.” (”Watch Tower”, huhtikuu 1882, s. 7.)

[Tekstiruutu s. 144, 145]

Jehovan todistajien uskonkäsityksiä

◆ Raamattu on Jumalan henkeytetty sana (2. Tim. 3:16, 17).

Se ei sisällä vain historiaa tai ihmisten mielipiteitä, vaan Jumalan sanan, joka on kirjoitettu meidän hyödyksemme (2. Piet. 1:21; Room. 15:4; 1. Kor. 10:11).

◆ Jehova on ainoa tosi Jumala (Ps. 83:19, UM; 5. Moos. 4:39).

Jehova on kaiken Luoja, ja siksi yksin hän ansaitsee tulla palvotuksi (Ilm. 4:11; Luuk. 4:8).

Jehova on Kaikkeuden Suvereeni, jolle kuuluu täydellinen tottelevaisuutemme (Apt. 4:24; Dan. 4:14; Apt. 5:29).

◆ Jeesus Kristus on Jumalan ainosyntyinen Poika, ainoa jonka Jumala itse on suoranaisesti luonut (1. Joh. 4:9; Kol. 1:13–16).

Jeesus oli ensimmäinen Jumalan luomistöistä; ennen sikiämistään ja syntymistään ihmiseksi Jeesus siis asui taivaassa (Ilm. 3:14; Joh. 8:23, 58).

Jeesus palvoo Isäänsä, ainoaa tosi Jumalaa; Jeesus ei ole koskaan väittänyt olevansa yhdenvertainen Jumalan kanssa (Joh. 17:3; 20:17; 14:28).

Jeesus antoi täydellisen ihmiselämänsä lunnaiksi ihmiskunnan puolesta. Hänen uhrinsa mahdollistaa kaikille siihen todella uskoville ikuisen elämän. (Mark. 10:45; Joh. 3:16, 36.)

Jeesus herätettiin kuolleista kuolemattomana henkipersoonana (1. Piet. 3:18; Room. 6:9).

Jeesus on palannut (kohdistanut Kuninkaana huomionsa maahan) ja on nyt läsnä loistoisana henkiolentona (Matt. 24:3, 23–27; 25:31–33; Joh. 14:19).

◆ Saatana on tämän maailman näkymätön hallitsija (Joh. 12:31; 1. Joh. 5:19).

Hän oli alkuaan Jumalan täydellinen poika, mutta antoi omahyväisten tunteiden kehittyä sydämessään, halusi vain Jehovalle kuuluvaa palvontaa ja houkutteli Aadamin ja Eevan ennemmin tottelemaan häntä kuin kuuntelemaan Jumalaa. Siten hän teki itsestään Saatanan, joka merkitsee ’Vastustajaa’. (Joh. 8:44; 1. Moos. 3:1–5; vrt. 5. Moos. 32:4, 5; Jaak. 1:14, 15; Luuk. 4:5–7.)

Saatana ”eksyttää koko asuttua maata”; hän ja hänen demoninsa ovat vastuussa siitä, että ahdistus on lisääntynyt maan päällä tänä lopun aikana (Ilm. 12:7–9, 12).

Jumalan määräaikana Saatana ja hänen demoninsa tuhotaan iäksi (Ilm. 20:10; 21:8).

◆ Kristuksen hallinnassa oleva Jumalan valtakunta astuu kaikkien ihmishallitusten sijaan, ja siitä tulee koko ihmiskunnan ainoa hallitus (Dan. 7:13, 14).

Nykyinen jumalaton asiainjärjestelmä tuhotaan tyystin (Dan. 2:44; Ilm. 16:14, 16; Jes. 34:2).

Jumalan valtakunta hallitsee vanhurskaasti ja tuo alamaisilleen todellisen rauhan (Jes. 9:5, 6; 11:1–5; 32:17; Ps. 85:11–13).

Jumalattomat hävitetään iäksi, ja Jehovan palvojat nauttivat pysyvästä turvallisuudesta (Sananl. 2:21, 22; Ps. 37:9–11; Matt. 25:41–46; 2. Tess. 1:6–9; Miika 4:3–5).

◆ Me olemme vuodesta 1914d lähtien eläneet tämän jumalattoman maailman ”lopun ajassa” (Matt. 24:3–14; 2. Tim. 3:1–5; Dan. 12:4).

Tänä ajanjaksona annetaan todistus kaikille kansakunnille; sen jälkeen tulee loppu, ei maapallolle, vaan jumalattomien ihmisten pahalle järjestelmälle (Matt. 24:3, 14; 2. Piet. 3:7; Saarn. 1:4).

◆ On vain yksi tie elämään; Jumala ei hyväksy kaikkia uskontoja eikä kaikkia uskonnollisia tapoja (Matt. 7:13, 14; Joh. 4:23, 24; Ef. 4:4, 5).

Tosi palvonta ei korosta muotomenoja eikä ulkonaista loistoa, vaan aitoa rakkautta Jumalaa kohtaan, jota ilmaistaan tottelemalla hänen käskyjään ja rakastamalla lähimmäistään (Matt. 15:8, 9; 1. Joh. 5:3; 3:10–18; 4:21; Joh. 13:34, 35).

Mihin tahansa kansakuntaan, rotuun ja kieliryhmään kuuluvat ihmiset voivat palvella Jehovaa ja saada hänen hyväksyntänsä (Apt. 10:34, 35; Ilm. 7:9–17).

Rukous tulee osoittaa vain Jehovalle Jeesuksen välityksellä; kuvia ei tule käyttää hartauden harjoittamisen kohteina eikä palvontavälineinä (Matt. 6:9; Joh. 14:6, 13, 14; 1. Joh. 5:21; 2. Kor. 5:7; 6:16; Jes. 42:8).

Spiritistisiä tapoja täytyy karttaa (Gal. 5:19–21; 5. Moos. 18:10–12; Ilm. 21:8).

Tosi kristittyjen keskuudessa ei ole jakoa pappeihin ja maallikoihin (Matt. 20:25–27; 23:8–12).

Tosi kristillisyyteen ei kuulu viikkosapatin pitäminen eikä muihin Mooseksen lain vaatimuksiin mukautuminen pelastuksen saamiseksi; niistä kiinni pitävä hylkäisi Kristuksen, joka täytti Lain (Gal. 5:4; Room. 10:4; Kol. 2:13–17).

Tosi palvontaa harjoittavat eivät osallistu ekumeenisiin liikkeisiin (2. Kor. 6:14–17; Ilm. 18:4).

Kaikki, jotka ovat todella Jeesuksen opetuslapsia, kastetaan kokonaan veteen upottamalla (Matt. 28:19, 20; Mark. 1:9, 10; Apt. 8:36–38).

Kaikki, jotka noudattavat Jeesuksen esimerkkiä ja tottelevat hänen käskyjään, todistavat toisille Jumalan valtakunnasta (Luuk. 4:43; 8:1; Matt. 10:7; 24:14).

◆ Kuolema on Aadamilta perityn synnin seuraus (Room. 5:12; 6:23).

Kuolemassa kuolee itse sielu (Hes. 18:4).

Kuolleet ovat täysin tiedottomia (Ps. 146:4; Saarn. 9:5, 10).

Helvetti (Šeol, Haades) on ihmiskunnan yhteinen hauta (Job 14:13, Dy; Ilm. 20:13, 14, KR-1776).

Tulijärvi, johon parantumattomasti syntiset syöstään, merkitsee Raamatun omien sanojen mukaan ”toista kuolemaa”, ikuista kuolemaa (Ilm. 21:8).

Ylösnousemus antaa toivoa kuolleille ja niille, joilta on kuollut omaisia (1. Kor. 15:20–22; Joh. 5:28, 29; vrt. Joh. 11:25, 26, 38–44; Mark. 5:35–42).

Aadamin synnistä johtuvaa kuolemaa ei enää ole (1. Kor. 15:26; Jes. 25:8; Ilm. 21:4).

◆ Vain ”pieni lauma”, 144000, menee taivaaseen (Luuk. 12:32; Ilm. 14:1, 3).

Juuri nämä ovat syntyneet uudelleen Jumalan henkipojiksi (Joh. 3:3; 1. Piet. 1:3, 4).

Jumala valitsee heidät kaikista kansoista ja kansakunnista hallitsemaan kuninkaina Kristuksen kanssa Valtakunnassa (Ilm. 5:9, 10; 20:6).

◆ Muut, joilla on Jumalan hyväksyntä, elävät ikuisesti maan päällä (Ps. 37:29; Matt. 5:5; 2. Piet. 3:13).

Maata ei koskaan tuhota eikä autioiteta (Ps. 104:5; Jes. 45:18).

Jumalan alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti koko maasta tulee paratiisi (1. Moos. 1:27, 28; 2:8, 9; Luuk. 23:42, 43).

Jokainen saa nauttia miellyttävästä kodista ja runsaasta ravinnosta (Jes. 65:21–23; Ps. 72:16).

Sairaus, kaikenlainen vammaisuus ja itse kuolemakin kuuluvat menneisyyteen (Ilm. 21:3, 4; Jes. 35:5, 6).

◆ Maallisiin viranomaisiin tulee suhtautua asianmukaisen kunnioittavasti (Room. 13:1–7; Tiit. 3:1, 2).

Tosi kristityt eivät kapinoi hallitusvaltaa vastaan (Sananl. 24:21, 22; Room. 13:1).

He noudattavat kaikkia lakeja, jotka eivät ole ristiriidassa Jumalan lain kanssa, mutta tottelevat ensisijaisesti Jumalaa (Apt. 5:29).

He jäljittelevät Jeesusta pysymällä puolueettomina maailman politiikkaan nähden (Matt. 22:15–21; Joh. 6:15).

◆ Kristittyjen täytyy mukautua verta ja sukupuolista moraalittomuutta koskeviin Raamatun normeihin (Apt. 15:28, 29).

Veren ottaminen ruumiiseen suun tai suonen kautta rikkoo Jumalan lakia (1. Moos. 9:3–6; Apt. 15:19, 20).

Kristittyjen täytyy olla moraalisesti puhtaita; haureudella, aviorikoksella ja homoseksuaalisuudella ei saa olla mitään sijaa heidän elämässään, ei myöskään juoppoudella eikä huumeiden käytöllä (1. Kor. 6:9–11; 2. Kor. 7:1).

◆ Rehellisyys sekä uskollinen avio- ja perhevelvollisuuksista huolehtiminen ovat tärkeitä kristityille (1. Tim. 5:8; Kol. 3:18–21; Hepr. 13:4).

Epärehellisyys puheessa tai liikeasioissa tai ulkokultaisuus eivät sovi kristityille (Sananl. 6:16–19; Ef. 4:25; Matt. 6:5; Ps. 26:4).

◆ Jehovan otollinen palvonta edellyttää sitä, että rakastamme häntä yli kaiken (Luuk. 10:27; 5. Moos. 5:9).

Jehovan tahdon tekeminen ja siten kunnian tuottaminen hänen nimelleen on tärkein asia tosi kristityn elämässä (Joh. 4:34; Kol. 3:23; 1. Piet. 2:12).

Vaikka kristityt tekevät hyvää kaikille sikäli kuin voivat, he tunnustavat erikoisvastuunsa toisia Jumalan palvelijoita kohtaan; siksi he sairauden ja onnettomuuden sattuessa kohdistavat apunsa erityisesti heille (Gal. 6:10; 1. Joh. 3:16–18).

Rakkaus Jumalaan vaatii tosi kristittyjä paitsi tottelemaan hänen käskyään rakastaa lähimmäistään, myös olemaan rakastamatta maailman moraalitonta ja materialistista elämäntapaa. Tosi kristityt eivät ole osa maailmasta eivätkä siksi mene mukaan toimintoihin, jotka ilmaisisivat, että sen henki vaikuttaa heissä. (Room. 13:8, 9; 1. Joh. 2:15–17; Joh. 15:19; Jaak. 4:4.)

[Alaviite]

[Kuva s. 121]

C. T. Russell alkoi julkaista lehteä ”Zion’s Watch Tower” vuonna 1879 ollessaan 27-vuotias

[Kuvat s. 125]

Muun muassa Sir Isaac Newton ja Henry Grew olivat aiemmin hylänneet kolminaisuuden epäraamatullisena

[Kuvat s. 128]

Julkisessa väittelyssä Russell osoitti, että kuolleet ovat todella kuolleita, eivät elossa enkelien luona eivätkä demonien kanssa epätoivon paikassa

Alleghenyssä Pennsylvaniassa sijaitseva Carnegie Hall, jossa väittely käytiin

[Kuva s. 130]

Russell matkusti niin suuriin kuin pieniinkin kaupunkeihin kertomaan totuutta helvetistä

[Kuva s. 131]

Kun yliopistossa opiskeleva Frederick Franz sai tietää totuuden kuolleiden tilasta, hän muutti kokonaan elämänsä tavoitteet

[Kuva s. 135]

Raamatuntutkijat tekivät esimerkiksi tämän vuoden 1914 aikana levitetyn traktaatin avulla laajalti tunnetuksi sen, että pakanain ajat päättyisivät vuonna 1914

[Kuvat s. 137]

J. F. Rutherford hyödynsi vuonna 1931 laajinta siihen asti käytössä ollutta radioverkkoa osoittaakseen, että vain Jumalan valtakunta voi saada aikaan pysyvän vapautuksen ihmiskunnalle

Puheen ”Valtakunta, maailman toivo” radioi 163 asemaa samanaikaisesti ja myöhemmin sen esitti vielä 340 asemaa

[Kuvat s. 142]

A. H. Macmillan lähetettiin vuonna 1925 laivalla Palestiinaan, koska oltiin erityisen kiinnostuneita juutalaisten asemasta Raamatun ennustuksissa