Maailma vuoden 1914 jälkeen

8. osa: 1970–1986 Tulkoon toivosi yhä valoisammaksi tässä hajoavassa maailmassa!

OLETKO levoton, järkyttynyt, ehkä jopa peloissasi maailman olosuhteiden vuoksi? Jos olet, voit saada lohtua Henry Wadsworth Longfellow’n sanoista. Tämä mies, tunnetuimpia viime vuosisadan amerikkalaisista runoilijoista, kirjoitti: ”Mitä lähempänä on aamunsarastus, sitä synkempi on yö.”

Herätkää!-lehden julkaisijoiden mielestä nämä sanat soveltuvat vuoden 1914 jälkeiseen maailmaamme. Raamatun tutkimisensa perusteella he uskovat, että maailman yön synkkenevä pimeys on vain merkki kirkkaan uuden päivän lähestyvästä sarastuksesta. Vuoden 1970 jälkeiset tapahtumat vahvistavat heidän päätelmiään. Harkitsehan tarjolla olevaa todistusaineistoa.

Rauhan ottaminen pois maasta

Vuonna 1970 syttyi Filippiineillä sissisota , ja vuonna 1976 alkoivat vihollisuudet Etelä-Afrikan ja Angolan välillä. Pian sen jälkeen Vietnam ja Kamputsea aloittivat kolmannen sodan Indo-Kiinassa vajaan 35 vuoden aikana. Vuonna 1980 islamilaisvaltiot Iran ja Irak ryhtyivät käymään veljessotaa. Vuotta myöhemmin sissisota raivosi Nicaraguassa. Englanti ja Argentiina iskivät yhteen vuonna 1982 Falklandinsaarten vuoksi. Vuoden 1970 jälkeen on syttynyt kaiken kaikkiaan yli 50 sotaa.

Toisenlainen sodankäynti – terrorismi – sai uusia muotoja 1970-luvun aikana. Muistelehan joitakuita huomattavia henkilöitä, jotka saivat surmansa terrori-iskuissa tai salamurhaajan luodista: Espanjan pääministeri Luis Carrero Blanco vuonna 1973, Saudi-Arabian kuningas Feisal ja Bangladeshin presidentti Mujibur Rahman vuonna 1975, italialainen valtiomies Aldo Moro vuonna 1978, Etelä-Korean presidentti Park Chung Hee ja Englannin kuningattaren serkku, lordi Mountbatten, vuonna 1979, vuonna 1981 Egyptin presidentti Anwar Sadat ja vuonna 1984 Intian pääministeri Indira Gandhi. Noiden samojen vuosien aikana epäonnistuivat kahden Yhdysvaltain presidentin, Gerald Fordin ja Ronald Reaganin, sekä Englannin pääministeri Margaret Thatcherin ja paavi Johannes Paavali II:n murhayritykset.

Tai ajattele niitä ryhmiä, joista tuli terrorismin uhreja. Vuoden 1972 Münchenin olympiakisojen panttivankidraamassa kuoli 17 ihmistä, joista 11 oli israelilaisia urheilijoita. Yhdellätoista Wieniin Itävaltaan vuonna 1975 kokoontuneella OPEC-ministerillä oli parempi onni: vaikka heidät otettiin panttivangeiksi, he jäivät henkiin. Amerikkalaisiin kohdistunut painajainen alkoi vuonna 1979, kun 52 Yhdysvaltain kansalaista otettiin panttivangeiksi Iranissa yli vuoden ajaksi. Burmalaisessa mausoleumissa räjähtänyt pommi tappoi 19 ihmistä vuonna 1983; heihin kuului 16 vierailulla ollutta eteläkorealaista viranomaista. Vuonna 1985 intialaisen lentoyhtiön suihkukone putosi Atlantin valtamereen Irlannin rannikon edustalla, ja 329 ihmistä sai surmansa.

Edellä ollut luettelo ei ole täydellinen. Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa ja Libanonissa terrorismi on melkeinpä osa jokapäiväistä elämää. Eräs arvostettu tietosanakirja mainitsi, että ”lentokonekaappausten käytöstä poliittisen terrorismin aseena tuli kansainvälinen ongelma 1970-luvulla, ja tuon aseen käyttö jatkui 1980-luvun alkupuolella”. Vaikka terrorismi ei siis olisikaan vielä koskettanut sinua itseäsi, niin mahdollisuus, että se koskettaa – vain kansalaisuutesi vuoksi tai sen vuoksi, että olet väärässä paikassa väärään aikaan – on jatkuvasti suurempi.

Kuka voi nämä tosiasiat huomioon ottaen kieltää sen, että ’rauha on otettu pois maasta’, kuten Ilmestyskirjan 6:4 ennusti tapahtuvan? Tämä ei kuitenkaan millään tavoin kumoa Raamatussa aiemmin esitettyä lupausta: ”Hän lopettaa sodat maan ääriin saakka.” (Psalmi 46:10) Onko kehitys kulkenut tähän suuntaan vuoden 1970 jälkeen?

Pyritään rauhaan mutta tartutaan samalla miekkaan

Vuonna 1970 Yhdysvaltain presidentti Nixon ilmoitti hänen hallituksensa aikovan muuttaa ”vastakkainolon aikakauden” ”neuvottelujen aikakaudeksi”. Rauhanomainen rinnakkaiselo sai antaa tietä liennytykselle, jännityksen lieventämiselle. Supervallat päättivät aloittaa strategisten aseiden rajoittamisneuvottelut (Salt), jotka johtivat vuosina 1972 ja 1979 osittaiseen menestykseen. Jaettua Berliiniä varjostanut uhkaava ilmapiiri laantui, kun kahden Saksan väliset suhteet parantuivat. Vuonna 1973 alkoi Euroopan turva- ja yhteistyökokous (Etyk) Helsingissä. Siihen osallistui 35 maata. Taas saatiin uutta toivoa.

Edistys ei kuitenkaan rajoittunut vain Eurooppaan. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen Yhdysvallat ja Kiinan kansantasavalta ottivat jälleen yhteyttä toisiinsa ja alkoivat normaalistaa suhteitaan. Niiden neuvotteluja kutsuttiin ”pöytätennisdiplomatiaksi”. Samaan aikaan herkästi räjähtävässä Lähi-idässä ”sukkuladiplomatia” tuntui tepsivän. Lopulta maaliskuussa 1979 Camp Davidin neuvottelujen jälkeen allekirjoitettiin Israelin ja Egyptin rauhansopimus.

Nämä kehitysvaiheet muiden lisäksi osoittavat selvästi, että maailma on vuodesta 1970 lähtien pyrkinyt rauhaan. Se, että YK vuonna 1982 julisti vuoden 1986 kansainväliseksi rauhanvuodeksi, vahvisti tämän. Hän, joka Raamatun mukaan ”lopettaa sodat”, ei tietenkään ole kukaan ihminen, vaan Jumala. Raamatun profetia kertoo kuitenkin ennalta, että ennen kuin Jumala tekee sen, ihmiset sanovat: ”Rauha ja turvallisuus!” – 1. Tessalonikalaisille 5:3.

Mutta pyrkiessään rauhaan toisella kädellä maailma tarttui ikään kuin suureen miekkaan toisella kädellä. (Vrt. Ilmestys 6:4.) Vainoharhaisuutta muistuttava asevarustelu on jatkunut ennennäkemätöntä vauhtia. Tutkija Mary Kaldor Sussexin yliopistosta kertoo, että ”vuosien 1971 ja 1980 välisenä aikana kansainvälinen asekauppa kaksinkertaistui reaaliarvoltaan”. Syynä tähän eivät olleet yksin supervallat, sillä aseiden myynti kehitysmaihin kasvoi vielä enemmän”, hän sanoo.

Viimeisten 15 vuoden kuluessa puolustus on tullut niin tärkeäksi, että eräänä vuonna 77 maata myönsi yli 10 prosenttia kokonaisbudjetistaan puolustus- ja sotilasmenoihin. Todellisuudessa 20 maata, joista puolet sijaitsi epävakaisessa Lähi-idässä, käytti yli neljänneksen budjetistaan puolustukseen. Ja näin tapahtuu maailmassa, jossa on väitetty rauhan vallinneen vuodesta 1945 lähtien!

Ei ole siksi ihme, että muuan sotilasviranomainen sanoi äskettäin meidän elävän ”väkivaltaisen rauhan aikakautta”. Sen vuoksi Yhdistyneet kansakunnat, jossa oli 159 jäsenvaltiota vuoden 1985 lopussa – vuonna 1970 jäsenvaltioita oli 127 – on ollut niin lujilla yrittäessään ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Sille jo sitä perustettaessa asetetut suuret odotukset ovat jääneet täyttymättä. Journalisti Richard Ivor sanoo yhden syyn sen epäonnistumiseen olevan siinä, että ”se ei ole vielä onnistunut muuttamaan valtioiden johtohenkilöiden eikä itse kansojen mieltä ja sydäntä”. Englannin entinen YK-suurlähettiläs Hugh Caradon ilmaisi asian vielä ytimekkäämmin: ”Yhdistyneissä kansakunnissa ei pohjimmiltaan ole mitään vikaa – paitsi sen jäsenvaltiot.”

Halusimmepa sitä tai emme, nykyään yhden maan taloudelliset, uskonnolliset tai poliittiset tapahtumat voivat panna alulle maailmanlaajuisen tapahtumasarjan.

Talousongelmia

Muistatko esimerkiksi, kun OPEC alkoi 1970-luvun alussa nostaa öljyn tynnyrihintaa 4 dollarista vuoden 1981 huippuarvoon 35 dollaria tynnyriltä? Mikä oli seurauksena? Tämä ”öljyase”, kerrotaan New Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa, ”kiihdytti inflaatiota kehittyneissä teollisuusmaissa ja aikaansai vakavia maksutasevaikeuksia joillekin Euroopan maille; monien kehitysmaiden taloudelle se aiheutti suurta tuhoa”.

Taloustieteilijä R. N. Gardner varoittaa, että ”nykyinen kansainvälinen talousjärjestelmä ei ole rakenteeltaan riittävän hyvä ja ettei mikään Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioista voi odottaa pääsevänsä turvallisesti seuraavalle vuosisadalle muuttamatta tätä järjestelmää perusteellisesti”. Sellaiset valtiot kuin Meksiko, Brasilia ja Nigeria ovat jo aivan vararikon partaalla. Maailman talousjärjestelmän epävakaisuudella tulee olemaan vakavia seurauksia lähitulevaisuudessa.

Uskonto ja politiikka

1970-luvulla uskontojen piiristä ilmaantui uusia kasvoja politiikan näyttämölle. Yhdysvalloissa esiin tuli Jerry Falwell ja hänen Moraalinen enemmistö -liikkeensä, Iranissa taas teokratiaa julistava ajatollah. Euroopassa katoliset ja protestanttiset papit liittivät kätensä yhteen rauhanmarsseissa ja ydinvoiman vastaisissa marsseissa. Etelä-Afrikassa ilmaantui näyttämölle apartheid-politiikkaa vastustava, Nobelin palkinnon saanut anglikaanisen kirkon piispa Desmond Tutu. Mutta kukaan ei ole kääntänyt ihmisten päätä puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n tavoin, josta muuan Vatikaanin virkailija on tiettävästi sanonut: ”Vaikka hän vain lukee messun, silläkin tuntuu olevan poliittisia seuraamuksia.”

1970-luvun alussa muuan lehtimies ennusti, että ”politiikan ja uskonnon välinen yhteys saattaa saada uuden merkityksen [Yhdysvaltain] muuttuvassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä”. Tämä on osoittautunut paikkansapitäväksi, mutta suuntaus ei ole rajoittunut vain yhteen maahan. ”Sanat ’uskonto’ ja ’politiikka’ nivoutuivat yhteen vuoden 1984 uutisissa, joita tuli eri puolilta maailmaa”, sanotaan kirjassa 1985 Britannica Book of the Year. Mutta näiden kahden välinen kitka on lisääntymässä, sillä kirjassa myönnetään: ”Hallituksen ja uskonnon edustajien väliset yhteenotot olivat maailmanlaajuinen ilmiö.” Tämä uskonnon ja politiikan välinen hengellisesti moraaliton suhde päättyy pian tuhoon. – Ilmestys, 18. luku.

Toivoa lisääntyvistä ongelmista huolimatta

Useisiin lehtiin kirjoittava kolumnisti Georgie Anne Geyer kirjoittaa: ”Maailmaa on 1970- ja 1980-luvulla – – hiljaa mutta vääjäämättä raastanut hidasliikkeinen hajaannus.” Tuleeko mieleesi muita syitä tälle hajaannukselle jo edellä mainittujen lisäksi? Saastuminen? Huumeiden käyttö? Virkamiesten rikkomukset? Pakolaisongelma? Nälänhätä? Äskettäin löydetyt sairaudet, kuten legioonalaistauti, tanponitauti, ja pelottavin kaikista, aids?

Jehovan todistajat voivat nähdä kaikissa näissä tapahtumissa todisteen siitä, että maailman yö on käymässä yhä synkemmäksi, aivan kuten Raamattu ennustikin. Ne yli 3000000 todistajaa ympäri maailman – vuonna 1970 heitä oli 1483430 – ovat silti täynnä optimismia, sillä joku paljon Longfellow’ta suurempi lohduttaa meitä sillä toivolla, että ”mitä lähempänä on aamunsarastus, sitä synkempi on yö”. Puhuttuaan ennustettujen viimeisten päivien huononevista olosuhteista itse Jumalan Poika sanoo: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä.” – Luukas 21:28.

Kukaan meistä ei voi muuttaa menneisyyttä eikä tehdä tyhjäksi sitä kurjuutta ja kärsimystä, jota ihmiset ovat saaneet kokea VUODEN 1914 JÄLKEISESSÄ MAAILMASSA. Mutta me voimme toimia jumalallisen viisauden opastamina ja valmistautua onnelliseen tulevaisuuteen. Ensimmäinen askel on tunnustaa maailman huononevien olosuhteiden olevan kumoamaton todiste siitä, että Saatanan hallinnon synkkä yö on lähestymässä loppuaan ja että Jumalan perustetun Valtakunnan täysi päivä sarastaa pian.

”Ei ole pahalla tulevaisuutta”, varoitti viisas kuningas Salomo. Ja kuitenkin hän sanoi, että niillä, jotka löytävät viisauden, ”on – – tulevaisuus”. (Sananlaskut 24:14, 20) On myös kiinnostavaa panna merkille Yhdysvaltain entisen presidentin Lyndon B. Johnsonin seuraavat sanat: ”Eilistä me emme voi saada takaisin, mutta huomisen me voimme joko voittaa tai menettää.” ”Huomisen” – loputtoman tulevaisuuden paratiisimaassa Jumalan valtakunnan alaisuudessa – me jokainen ”voimme joko voittaa tai menettää”. Kumman sinä valitset?

[Tekstiruutu s. 13]

Muita uutisia

1978 – Ensimmäinen koeputkilapsi syntyy Englannissa

1980 – Yhdysvalloissa sijaitseva St. Helens -tulivuori purkautuu

1981 – Yhdysvaltain avaruussukkula Columbian ensimmäinen lento

1983 – Tietokone valitaan Time-aikakauslehden ”Vuoden ihmiseksi”

[Kuvat s. 15]

Saakoon maailman nopea hajaannus sinut nostamaan pääsi ja iloitsemaan odotteesta elää parempaa elämää uudessa maailmassa