LAMPUNJALKA

Yhden tai useamman öljylampun teline eli tukijalka. Vaikka Raamattu viittaa kodeissa tai muissa rakennuksissa käytettyihin lampunjalkoihin (2Ku 4:10; Da 5:5; Lu 8:16; 11:33), niin pääasiassa ne lampunjalat, joista se puhuu, liittyvät tosi palvontaan.

Tabernaakkelissa. Jehova ohjasi Moosesta näyssä valmistamaan tabernaakkelin käyttöön lampunjalan (hepr. menō·rahʹ; kreik. ly·khniʹa) ’puhtaasta kullasta takomatyönä’. Lamppuineen ja välineineen sen oli määrä painaa talentin verran. (2Mo 25:31, 39, 40; 37:17, 24; 4Mo 8:4; Hpr 9:2.) Se vastaisi noin 34 kg:aa ja olisi arvoltaan nykyrahassa 385350 dollaria.

Rakenne. Tämä ”pyhää”, tabernaakkelin etumaista osastoa, varten tarkoitettu valaisin (Hpr 9:2) käsitti varren, josta lähti kuusi haaraa. Nämä haarat kaartuivat ylöspäin varren vastakkaisilta puolilta. Varsi oli koristeltu neljällä veistetyllä mantelinkukan muotoisella kukkakuvulla siten, että nuput eli nupit ja kukat vuorottelivat. Ei tiedetä varmasti, mitä lajia itse kukat olivat; heprealainen sana voi merkitä mitä kukkaa tahansa. Kussakin haarassa oli kolme kukkakupua siten, että nuput ja kukat vuorottelivat. Tämä voi ilmaista, että varren nuput olivat siinä kohdassa, jossa haarat liittyivät varteen. Lamput, joissa poltettiin puhdasta, survomalla saatua oliiviöljyä, sijoitettiin varren yläpäähän ja haarojen päihin. Lisävarusteina oli lamppupihtejä, tuliastioita ja öljyastioita. (2Mo 25:31–38; 37:18–23; 3Mo 24:2; 4Mo 4:9.)

Lampunjalan varsinaista valmistamista valvoivat Besalel Juudan heimosta ja Oholiab Danin heimosta (2Mo 31:1–11; 35:30–35). He olivat epäilemättä hyviä ammattimiehiä, ja he olivat mahdollisesti oppineet ammattinsa ollessaan orjina Egyptissä. Mutta Jehova pani nyt henkensä heihin, niin että työ voitiin tehdä täydellisesti, täsmälleen sen mallin mukaan, joka Moosekselle paljastettiin ja josta hänelle puhuttiin (2Mo 25:9, 40; 39:43; 40:16).

Käyttö. Mooses ”sijoitti lampunjalan kohtaamistelttaan pöytää vastapäätä, tabernaakkelin eteläsivulle”. Ilmeisesti se oli teltan eteläsivun kanssa yhdensuuntainen (sisään tultaessa vasemmalla puolella), vastapäätä näkyleipäpöytää. Sen lamput valaisivat ”lampunjalan edustaa” ja näin koko pyhää, jossa oli myös kultainen suitsutusalttari. (2Mo 40:22–26; 4Mo 8:2, 3.)

Saatuaan tabernaakkelin pystytetyksi nisankuun 1. päivänä 1512 eaa. Mooses noudatti Jehovan ohjeita ja sytytti lamput (2Mo 40:1, 2, 4, 25). Myöhemmin Aaron sytytti ne (4Mo 8:3), ja sen jälkeen hän ja tulevat ylimmäiset papit panivat lampunjalan aina kuntoon ”illasta aamuun Jehovan edessä” (3Mo 24:3, 4). Kun Aaron ”aamu aamulta” laittoi lamput kuntoon ja sytytti ne ”kahden illan välillä”, hän myös poltti suitsuketta kultaisella alttarilla (2Mo 30:1, 7, 8).

Erämaavaelluksella lampunjalkaa ja muita tabernaakkelin välineitä kuljetti kehatilaisten suku Leevin heimosta. Pappien täytyi kuitenkin ensin peittää esineet, koska Jehovan varoituksen mukaan ne, jotka eivät olleet pappeja, ’eivät saaneet mennä sisään katsomaan pyhiä esineitä hetkiseksikään, etteivät kuole’. Lampunjalka lisävarusteineen peitettiin sinisellä liinalla ja pantiin hylkeennahkapeitteeseen, minkä jälkeen se asetettiin kantotangon varaan. (4Mo 4:4, 9, 10, 15, 19, 20.)

Lampunjalkaa ei mainita siinä yhteydessä, jolloin kuningas Daavidin kerrotaan tuoneen liiton arkun Siioninvuorelle. Ilmeisesti se pysyi tabernaakkelissa siellä missä tabernaakkeli kulloinkin sijaitsi.

Temppeleissä. Daavid antoi Salomolle temppelin rakennussuunnitelmat, jotka hän oli saanut henkeytyksestä. Nämä sisälsivät ohjeet kultaisista ja hopeisista lampunjaloista. (1Ai 28:11, 12, 15, 19.) Temppelin pyhässä oli kymmenen kultaista lampunjalkaa, ja niistä oli asetettu ”viisi oikealle ja viisi vasemmalle” eli itään päin katsottaessa viisi pyhän eteläsivulle ja viisi sen pohjoissivulle (1Ku 7:48, 49; 2Ai 4:20). Kaikki kymmenen oli tehty ”saman suunnitelman mukaan” (2Ai 4:7). Ne olivat kenties paljon suurempia kuin tabernaakkelissa ollut lampunjalka, sillä olivathan temppeli ja sen muutkin kalusteet, esim. ”valettu meri”, mitoiltaan suurempia (2Ai 3:3, 4; 1Ku 7:23–26). Hopeisia lampunjalkoja käytettiin epäilemättä esipihoissa tai muissa huoneissa kuin pyhässä ja kaikkeinpyhimmässä, sillä näiden kahden huoneen kalusteet olivat kultaa. Kultaisten lampunjalkojen lamput sytytettiin kuten tabernaakkelissakin aina ”ilta illalta” (2Ai 13:11).

Kun babylonialaiset tuhosivat temppelin 607 eaa., lampunjalat olivat Jehovan huoneesta vietyjen kulta- ja hopeaesineiden joukossa (Jer 52:19).

Serubbabelin uudelleen rakentama temppeli. Raamatussa ei esitetä mitään tietoja Serubbabelin uudelleen rakentamassa temppelissä olleista lampunjaloista. Josefus sanoo kuitenkin, että Antiokhos (Epifanes) ”ryösti temppelin ja vei pois – – kultaiset lampunjalat” (Jewish Antiquities, XII, 250 [v, 4]). Apokryfinen Makkabilaiskirja mainitsee, että lampunjalka vietiin pois, minkä vuoksi piti tehdä uusi (1. Makkabilaiskirja 1:21–23; 4:49, 50).

Herodeksen uudelleen rakentama temppeli. Herodeksen uudelleen rakentaman temppelin loisto antaisi perusteen olettaa, että tässä temppelissä on täytynyt olla myös lampunjalkoja, jotka ovat olleet yhtä kauniita ja kallisarvoisia kuin Salomon temppelissä olleetkin. Raamatussa ei kuitenkaan mainita niistä mitään. Todisteita tällaisesta lampunjalasta on Josefuksen maininnoissa ja Roomassa olevan Tituksen riemukaaren sisäpuolen matalassa reliefissä. Tässä riemukaaressa on kuvattuna eräitä esineitä, jotka roomalaiset veivät Jerusalemista hävitettyään sen vuonna 70. Josefus väittää olleensa tämän keisari Vespasianuksen ja hänen poikansa Tituksen triumfikulkueen silminnäkijä. Josefus kertoo, että tässä kulkueessa kannettiin ”lampunjalkaa, joka samoin oli tehty kullasta mutta joka rakenteeltaan oli erimallinen kuin ne, joita käytämme tavallisessa elämässä. Jalustaan oli kiinnitetty varsi, josta lähti ohuita kolmen kärjen muotoon sovitettuja haaroja, ja taottu lamppu oli kiinnitetty kunkin haaran päähän; näitä lamppuja oli seitsemän.” (The Jewish War, VII, 148, 149 [v, 5].)

Kukaan ei nykyään voi sanoa varmasti, näyttääkö Tituksen riemukaaressa kuvattu lampunjalka täsmälleen samanlaiselta kuin se, joka alun perin oli Jerusalemin temppelissä. Mielipide-erot koskevat pääasiassa sen jalustaa, joka koostui kahdesta samansuuntaisesta monikulmaisesta aluskappaleesta, joista pienempi oli suuremman päällä. Erään mielipiteen mukaan Tituksen riemukaaressa oleva roomalainen reliefi on tarkka mutta Herodes itse oli muuttanut lampunjalan mallia perinteisestä juutalaisesta muodosta, johon kuului kolmikulmainen tai kolmijalkainen jalusta, miellyttääkseen roomalaisia ”länsimaistamiskampanjassaan”. Toiset oppineet taas ovat sitä mieltä, että reliefi ei ole tarkka. Jalustassa on kotkia ja merihirviöitä esittäviä koristeita, mitä he pitävät toisen käskyn selvänä rikkomisena.

Jotkut päättelevät, että alkuperäinen temppelin lampunjalka seisoi kolmella jalalla, ja he perustelevat tätä osaksi niillä 200–500-luvuilta peräisin olevilla lukuisilla lampunjalan kuvilla, joita on löytynyt Euroopan ja Lähi-idän eri puolilta ja joissa jalusta on kolmijalkainen; muutamissa jalat esittävät eläimen jalkoja. Vanhin kuva lampunjalasta esiintyy 40–37 eaa. hallinneen Antigonos II:n kolikoissa. Vaikka rahat eivät olekaan säilyneet kovin hyvin, yksi niistä näyttää osoittavan, että jalustaan kuului levy jalkoineen. Vuonna 1969 löytyi Jerusalemin vanhassa kaupungissa tehdyissä kaivauksissa eräästä talosta rappaukseen kaiverrettu temppelin lampunjalan kuva. Kaaviomaisessa piirroksessa näkyy seitsemän haaraa ja kolmikulmainen jalusta, joissa kaikissa on kahden samansuuntaisen viivan erottamia nuppikoristeita. Jasonin haudasta, joka löydettiin Jerusalemista 1956 ja ajoitettiin ensimmäisen vuosisadan alkuun eaa., arkeologit löysivät rappaukseen kaiverrettuja seitsenhaaraisen lampunjalan kuvia. Lampunjalan alaosa näyttää olevan kiinni jonkinlaisessa kotelossa tai telineessä.

Näiden arkeologisten löytöjen perusteella jotkut eivät siis pidä Tituksen riemukaaressa olevaa lampunjalan jalustan kuvaa luotettavana, ja he esittävät mm., että reliefi edustaa jonkun roomalaisen taiteilijan käsitystä, johon ovat vaikuttaneet hänelle muista lähteistä tutut juutalaiset mallit.

Kuvaannollista käyttöä. Profeetta Sakarja näki näyssä epätavallisen kultaisen lampunjalan. Siinä oli seitsemän lamppua, kuten tabernaakkelia varten valmistetussa lampunjalassakin, mutta näissä lampuissa oli seitsemän putkea, mikä tutkijoiden mielestä tarkoittaa sitä, että jokaista lamppua kohden oli yksi putki. Lisäksi lampunjalan yläpäässä oli malja. Nähtävästi lamput saivat jatkuvasti öljyä niihin johtavien putkien kautta. Öljy tuli ilmeisesti niistä kahdesta oliivipuusta, joiden profeetta näki olevan lampunjalan vierellä. (Sak 4:2, 3, 12.)

Jehova Jumala antoi kirkastetun Jeesuksen Kristuksen välityksellä apostoli Johannekselle näyn, jossa tämä näki ”seitsemän kultaista lampunjalkaa ja lampunjalkojen keskellä jonkun ihmisen pojan kaltaisen”. Jeesus Kristus, joksi kuvaus hänet paljastaa, selitti Johannekselle, että lampunjalat tarkoittavat seitsemää seurakuntaa. (Il 1:1, 12, 13, 20.) Nämä näyn lampunjalat olivat luultavasti sen lampunjalan kaltaisia, joka valaisi tabernaakkelia, niin että papit saattoivat suorittaa siellä velvollisuuksiaan. Niiden käyttö seurakuntien edustamiseen on sopusoinnussa Jumalan vihkiytyneille palvelijoille osoitettujen Jeesuksen sanojen kanssa: ”Te olette maailman valo.” (Mt 5:14.) Jeesus ”kävelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä”, ja valvoo siten kaikkea heidän toimintaansa valonkantajina (Il 2:1).

Neuvoessaan Efesoksen seurakuntaa Kristus varoitti, että elleivät he katuisi, hän siirtäisi lampunjalan pois paikaltaan. Tämä merkitsisi epäilemättä sitä, ettei heitä enää käytettäisi loistamaan totuuden valoa sillä alueella, vaan että heidän valonsa sammuisi. (Il 2:1–5; vrt. Mt 6:22, 23.)

Viimeinen kohta, jossa lampunjalat mainitaan Raamatussa, muistuttaa jossain määrin Sakarjan näkyä. ”Kahden oliivipuun ja – – kahden lampunjalan” sanottiin kuvaavan niitä ”kahta todistajaa”, joiden oli määrä profetoida säkkikankaaseen puettuina (Il 11:3, 4).