19. Mitä Ilmestyksen kertomuksen mukaan tapahtuu, kun kaksi todistajaa lopettavat todistamisensa?

¹⁹ Niin ankara oli tämä kristikuntaan kohdistunut vitsaus, että kun kaksi todistajaa olivat profetoineet 42 kuukautta säkkipuvussa, kristikunta käytti maailmallista vaikutusvaltaansa saadakseen heidät ’tapetuiksi’. Johannes kirjoittaa: ”Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, peto, joka nousee syvyydestä, sotii heitä vastaan ja voittaa heidät ja tappaa heidät. Ja heidän ruumiinsa tulevat olemaan sen suuren kaupungin valtakadulla, jota hengellisessä merkityksessä kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi, jossa myös heidän Herransa pantiin paaluun. Ja kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansakunnista olevat katsovat heidän ruumiitaan kolme ja puoli päivää, eivätkä he salli panna heidän ruumiitaan muistohautaan. Ja maan päällä asuvat iloitsevat heistä ja pitävät hauskaa, ja lähettävät lahjoja toisilleen, koska nämä kaksi profeettaa piinasivat maan päällä asuvia.” – Ilmestys 11:7–10.

[Tekstiruutu s. 168]

Ilmestyksen 11:10:ssä mainittu iloitseminen

Vuonna 1933 julkaistussa kirjassaan Preachers Present Arms Ray H. Abrams kertoo siitä, miten katkerasti papisto vastusti Vartiotorni-seuran kirjaa Täyttynyt salaisuus. Hän tarkastelee papiston yrityksiä päästä eroon raamatuntutkijoista ja heidän ”turmiollisista uskomuksistaan”. Seurauksena oli oikeusjuttu, joka johti J. F. Rutherfordin ja seitsemän hänen toverinsa tuomitsemiseen pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tri Abrams lisää: ”Koko asian tarkastelu johtaa siihen lopputulokseen, että kirkot ja papisto olivat alun perin niiden toimien takana, joiden tarkoitus oli tehdä loppu russellilaisista. Papit aloittivat helmikuussa 1918 Kanadassa järjestelmällisen rynnistyksen heitä ja heidän julkaisujaan, varsinkin kirjaa Täyttynyt salaisuus, vastaan. Winnipegissä ilmestyvän Tribune-lehden mukaan – – ’papiston esitysten’ uskottiin olleen varsinaisena syynä heidän kirjansa kieltämiseen.”

Tri Abrams jatkaa: ”Kun uutinen 20 vuoden tuomioista tavoitti uskonnollisen lehdistön edustajat, niin käytännöllisesti katsoen kaikki nämä julkaisut, suuret ja pienet, iloitsivat tapahtuman johdosta. En ole löytänyt yhtään ainoaa myötätuntoista sanaa yhdestäkään oikeaoppisesta uskonnollisesta lehdestä. ’Ei voi olla epäilystäkään siitä’, päätteli Upton Sinclair, että ’vaino – – johtui osaksi siitä tosiasiasta, että he olivat joutuneet ”oikeaoppisten” uskonnollisten ryhmien vihoihin.’ Sen tekemisessä, missä kirkkojen yhteisponnistukset olivat epäonnistuneet, hallitus näytti nyt onnistuneen niiden puolesta.” Lainattuaan useiden uskonnollisten julkaisujen halventavia huomautuksia kirjoittaja mainitsi, että muutoksenhakutuomioistuin kumosi päätöksen, ja huomautti sitten: ”Kirkkojen vastaus tähän päätökseen oli vaitiolo.”