Millainen on maailman väestön tulevaisuus?

KEHNOT asunto-olot ja peseytymismahdollisuudet, ruoan ja puhtaan veden niukkuus, taudit ja aliravitsemus. Nämä ja monet muut ongelmat ovat arkipäivän todellisuutta suurelle osalle maailman väestöä. Kuten olemme nähneet, useimmat tällaisissa oloissa elävistä ihmisistä ovat kuitenkin jotenkin oppineet tulemaan toimeen ongelmiensa kanssa ja elämään omalla tavallaan.

Millaiselta sitten näyttää tulevaisuus? Tuleeko ihmisten elämä olemaan loputtomiin tällaisten karujen elinehtojen kanssa kamppailemista? Entä miten on tilannetta mutkistavan ekologisen kauhukuvan laita: se mitä ympäristöasiantuntijat ja muut ovat ennustaneet jatkuvan väestönkasvun lopulta aiheuttavan maapallolle? He sanovat, että saastuttaessamme ilmaa, vettä ja maaperää, josta olemme riippuvaisia, likaamme oman elinympäristömme. He kiinnittävät myös huomiota kasvihuoneilmiöön: hiilidioksidin, metaanin, CFC-yhdisteiden (jäähdytyslaitteissa ja vaahtomuovien valmistuksessa käytettävien aineiden) ja muiden kaasujen lisääntymiseen ilmakehässä, mikä tulee aiheuttamaan ilmakehän lämpenemistä ja suuria ilmastomuutoksia katastrofaalisin seurauksin. Tietääkö tämä lopulta perikatoa kulttuurille sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme? Tarkastelkaamme lähemmin muutamaa olennaista seikkaa.

Onko ihmisiä liikaa?

Kaikkein ensimmäiseksi meitä kiinnostaa, tuleeko maailman väestönkasvu jatkumaan epämääräiseen tulevaisuuteen? Onko mitään viitteitä siitä, miten pitkään kasvu tulee jatkumaan? Kiistatonta on tietenkin se, että maailman väkiluku kasvaa parhaillaan perhesuunnitteluohjelmista huolimatta. Väestönlisäys on nyt noin 90 miljoonaa henkeä (Meksikon verran vuodessa). Sen pysäyttämiseen ei nähtävästi ole lähiaikoina mitään mahdollisuuksia. Useimmat väestötieteilijät ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että väkiluku tulee jossain vaiheessa lopulta tasaantumaan. Heitä askarruttava kysymys on kuitenkin se, mille tasolle se tasaantuu ja milloin.

YK:n väestörahasto on laskenut maailman väestön voivan kasvaa 14 miljardiin ennen kuin väkiluku alkaa tasaantua. Toisenlaisten arvioitten mukaan väkiluku saattaa kasvaa 10–11 miljardiin. Kävi kuinka tahansa, ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä ovat: Tuleeko ihmisiä olemaan liikaa? Mahtuisiko tällainen nykyiseen verrattuna kaksin- tai kolminkertainen väkimäärä maapallolle?

Jos asiaa tarkastellaan puhtaasti numeroitten valossa, niin 14 miljardin väkiluvulla maailmassa olisi keskimäärin 104 henkeä jokaisella neliökilometrillä. Kuten olemme havainneet, Hongkongissa väentiheys on 5592 henkeä neliökilometriä kohden. Nykyään Hollannin väentiheys on 430 ja Japanin 327 henkeä, ja näissä maissa elintaso on keskimääräistä parempi. Vaikka maailman väkimäärä kasvaisikin ennusteiden mukaisesti, ongelmana ei selvästikään tule olemaan ihmisten määrä.

Tuleeko ravinto riittämään?

Mitä on sanottava ravinnonsaannista? Pystyykö maapallo tuottamaan riittävästi ravintoa 10–14 miljardille ihmiselle? Maailman nykyinen ravinnontuotanto ei ilmeisestikään ole riittävä näin suurelle väestömäärälle. Nälänhädät, aliravitsemus ja nälkiintyminen on tuttuja uutisaiheita. Merkitseekö tämä, että maailma ei tuota riittävästi ravintoa nykyisen väestön tarpeisiin, puhumattakaan siitä että ihmisiä olisi kaksin tai kolmin verroin nykyistä enemmän?

Tämä on vaikea kysymys, koska vastaus on riippuvainen siitä, mitä ”riittävällä” tarkoitetaan? Samaan aikaan kun maailman köyhimmissä maissa satojen miljoonien ihmisten ruokavalio ei täytä edes ravinto-opillisia vähimmäisvaatimuksia, kärsivät ihmiset vauraissa, teollistuneissa maissa liian vahvan ravinnon seurauksista: halvauksista, eräistä syöpälajeista, sydäntaudeista ja niin edelleen. Miten tämä vaikuttaa ravintotilanteeseen? Yhden pihvikilon tuottamiseen on laskettu tarvittavan viisi viljakiloa. Lihaa syövä neljännes maailman väestöstä kuluttaa näin ollen lähes puolet maailman viljantuotannosta.

Eräässä kirjassa todetaan maailmassa tuotettavan ravinnon kokonaismäärästä näin: ”Jos kaikki maailmassa nykyään tuotettava ravinto jaettaisiin tasan kaikille maailman asukkaille, niin että siitä mahdollisimman vähän menisi hukkaan, kaikilla olisi riittävästi. Kenties nipin napin riittävästi, mutta riittävästi kuitenkin.” (Bread for the World) Näin sanottiin vuonna 1975, yli 15 vuotta sitten. Millainen on tilanne nyt? Maailman luonnonvaroja tutkivan World Resources Instituten mukaan ”kahdessa vuosikymmenessä on elintarvikkeitten kokonaistuotanto kasvanut maailmassa enemmän kuin elintarvikkeitten kysyntä. Niinpä tärkeimpien elintarvikkeitten maailmanmarkkinahinnat ovat reaalisesti laskeneet.” Toisten tutkimusten mukaan ovat esimerkiksi soijapapujen ja riisin, maissin ja muiden viljojen hinnat laskeneet vähintään puoleen entisestä tuona samana aikana.

Ravinto-ongelmat eivät siis viime kädessä johdu niinkään elintarviketuotannon suuruudesta kuin kulutuksen määrästä ja kulutustottumuksista. Uusin geeninsiirtotekniikka on löytänyt keinoja sellaisten riisi-, vehnä- ja muiden viljalajikkeitten kehittämiseen, joilla viljantuotanto voidaan saada kaksinkertaistumaan nykyisestä. Suuri osa tämän alan asiantuntemuksesta on silti keskittynyt muun muassa tupakan ja tomaattien sekä muiden sellaisten viljelykasvien jalostamiseen, joilla köyhät eivät pääse täyttämään vatsojaan vaan jotka viedään vientitulojen saamiseksi ulkomaille tyydyttämään rikkaitten ruokahalua.

Miten on ympäristön laita?

Ne, jotka kiinnittävät vakavaa huomiota aiheeseemme, alkavat yhä paremmin tajuta, että väestönkasvu on vain yksi niistä vaaroista, jotka luovat varjojaan ihmiskunnan hyvinvoinnin ylle. Esimerkiksi Paul ja Anne Ehrlich tarjoavat kirjassaan ”Väestöräjähdys” (The Population Explosion) ihmisen toimien ympäristövaikutusten kuvaajaksi yksinkertaista yhtälöä: Vaikutus = väestömäärä × vaurauden taso × käytettävissä olevan tekniikan vaikutus ympäristöön.

Tällaista mittaria apuna käyttäen he sanovat, että Yhdysvaltojen kaltaiset valtiot eivät ole liikakansoitettuja sen takia, että niissä on liikaa ihmisiä, vaan sen takia, että niiden vaurauden taso perustuu luonnonvarojen kovaan kulutukseen ja tekniikkaan, joka ankarasti rasittaa ja turmelee ympäristöä.

Toiset tutkimukset näyttävät vahvistavan tämän. Taloustieteilijä Daniel Hamermesh on sanonut The New York Times -sanomalehdessä, että ’kasvihuoneilmiötä aiheuttavat päästöt ovat läheisemmin yhteydessä taloudellisen toimeliaisuuden tasoon kuin saastuttajien lukumäärään. Keskivertoamerikkalainen kehittää 19 kertaa niin paljon hiilidioksidia kuin keskivertointialainen. On täysin mahdollista, että esimerkiksi taloudellisesti kukoistava, pienen väestönkasvun Brasilia polttaisi nopeammin trooppisia metsiään kuin köyhtynyt, nopean väestönkasvun Brasilia.’

Worldwatch-instituutin palveluksessa oleva Alan Durning kiinnittää huomiota pohjimmiltaan samaan asiaan, kun hän toteaa: ”Vauraimmat miljardi ihmistä maailmassa ovat luoneet itselleen niin voitonhaluisen ja tuhlailevan kulttuurin, että planeettamme on vaarassa. Tämän elintasopyramidin huipun – autoilijoitten, pihvinsyöjien, limonaatinjuojien ja kertakäyttötavaroiden kuluttajien – elintavat ovat niin vakava ekologinen uhka, että kenties vain väestönkasvua voidaan pitää sen veroisena.” Hän toteaa myös, että tämä ihmiskunnan ”vaurain viidesosa” tuottaa lähes 90 prosenttia maailman CFC-yhdisteistä ja yli puolet muista ympäristölle vaarallisista kasvihuonekaasuista.

Todellinen ongelma

Edellä esitetystä on käynyt selvästi ilmi, että on väärin panna kaikkia ihmiskunnan nykyisiä vaikeuksia vain väestönkasvun syyksi. Ei ole perimmältään kysymys siitä, että meiltä on loppumassa elintila, että maapallo ei kykene tuottamaan kaikille riittävästi ravinto-opillisesti hyvää ruokaa tai että luonnonvarat tullaan käyttämään loppuun jolloinkin aivan lähitulevaisuudessa. Nämä ovat vain oireita. Todellinen ongelma on se, että yhä useammat ihmiset tavoittelevat entistä korkeampaa aineellisen kulutuksen tasoa ottamatta huomioon toimiensa seurauksia. Tämä kyltymätön halu saada aina vain lisää on niin tuhoisaa ympäristöllemme, että maapallon kestokyvyn rajat tulevat pian vastaan. Perusongelmana ei toisin sanoen ole niinkään ihmisten lukumäärä kuin se, millaisia ovat heidän halunsa ja mieltymyksensä.

Alan Durning ilmaisee asian näin: ”Häiriöille herkässä biosfäärissä ihmiskunnan lopullinen kohtalo voi olla kiinni siitä, kykenemmekö voimistamaan itsehillintäkykyämme ja perustamaan sen yleiselle etiikalle, jolle on tunnusomaista kulutuksen rajoittaminen ja elämän rikastuttaminen aineettomilla asioilla.” Osuvasti sanottu, mutta joudumme silti kysymään: Onko todennäköistä, että ihmiset alkavat kaikkialla oma-aloitteisesti kehittää itsehillintää, rajoittaa kulutustaan ja rikastuttaa elämäänsä aineettomilla asioilla? Tuskinpa. Nykyisen niin yleisen, itsekkään ja hedonistisen elämäntyylin perusteella on todennäköisempää, että tulee käymään päinvastoin. Useimmilla ihmisillä tuntuu elämää ohjaavana mottona olevan: ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.” – 1. Korinttolaisille 15:32.

Vaikka tosiasiat saisivat riittävän määrän ihmisiä havahtumaan ja he alkaisivat muuttaa elintapojaan, olisimme silti hyvin pian sellaisessa tilanteessa, että kehitystä on mahdoton kääntää enää toiseen suuntaan. Miten olemme nähneet käyvän niille monille ympäristöaktivistien ryhmille ja vaihtoehtoisille elämäntavoille, joita on ilmaantunut vuosien varrella? Jotkin niistä ovat ehkä onnistuneet pääsemään otsikoihin, mutta ovatko ne kyenneet vaikuttamaan kouriintuntuvasti yhteiskunnan suuren enemmistön tapoihin? Tuskinpa. Missä ongelma piilee? Siinä, että koko järjestelmä – kaupallinen, poliittinen ja kulttuurijärjestelmä – on valjastettu edistämään kertakäyttökulutusta ja sellaisten tavaroitten tuotantoa, joista tieten tahtoen tehdään lyhytikäisiä tai jotka nopeasti muuttuvat vanhanaikaisiksi. Tällaista taustaa vasten ei voida ajatellakaan, että tilanne muuttuisi ilman perusteellisia uudistuksia. Se taas edellyttäisi valtaisaa uudelleenkouluttamista.

Onko tulevaisuus valoisa?

Tilannetta voidaan verrata sellaisen perheen asemaan, jolle joku hyväntekijä on antanut asuttavaksi kalustetun ja täysin varustetun talon. Jotta he tuntisivat olonsa viihtyisäksi, heillä on lupa käyttää kaikkia kodin varustukseen kuuluvia, mukavuutta lisääviä laitteita. Mitä tapahtuisi, jos perhe alkaisi tärvellä huonekaluja, repiä lattioita, rikkoa ikkunoita, tukkia viemäriputkia, ylikuormittaa sähköverkkoa – lyhyesti sanottuna uhkaisi tuhota talon täysin? Katselisiko vuokraisäntä tällaista toimettomana sivusta? Todennäköisesti ei. Hän epäilemättä ryhtyisi toimiin hävitystä aiheuttavien vuokralaisten häätämiseksi ja sen jälkeen korjaisi talonsa entiselleen. Kukaan ei sanoisi, etteikö tällainen olisi oikeutettua.

Miten sitten on ihmissuvun laita? Emmekö mekin ole kuin vuokralaisia hyvin kalustetussa ja loisteliaasti varustetussa talossa, jonka Luoja, Jehova Jumala, on antanut meille asuttavaksi? Olemme, sillä psalminkirjoittaja sanoi: ”Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat.” (Psalmi 24:1; 50:12) Jumala ei ole antanut meille ainoastaan kaikkia välttämättömyyksiä, jotka tekevät elämän mahdolliseksi – valoa, ilmaa, vettä ja ravintoa – vaan hän on ollut antamisessaan kaikin puolin hyvin antelias, jotta eläminen voi olla nautittavaa. Mutta miten ihmiset ovat käyttäytyneet vuokralaisina? Eivät valitettavasti kovin hyvin. Me kirjaimellisesti tuhoamme kaunista taloa, jossa asumme. Mitä tulee omistaja, Jehova Jumala, sen johdosta tekemään?

Hän tekee tämän: ”Saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan”! (Ilmestys 11:18) Millä keinoin hän tekee sen? Raamattu vastaa: ”Niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” – Daniel 2:44.

Mitä voimme odottaa tapahtuvan Jumalan ikuisesti kestävän valtakunnan hallitessa? Profeetta Jesajan sanat antavat siitä meille jonkinlaisen ennakkovälähdyksen:

”He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niin kuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.” – Jesaja 65:21–23.

Ihmiskuntaa odottaa siis valoisa tulevaisuus! Jumalan aikaansaamassa uudessa maailmassa eivät asunto-, ravinto-, vesi- ja terveysongelmat eivätkä huonon asiainhoidon aiheuttamat ongelmat tule enää olemaan ihmisten kiusana. Vihdoinkin kykenee tottelevainen ihmiskunta Jumalan ohjauksessa täyttämään maan ja vallitsemaan sitä, ilman liikakansoituksen vaaraa. – 1. Mooseksen kirja 1:28.

[Tekstiruutu s. 13]

Miksi ruoka on usein kallista?

Mistä johtuu, että ruoka on yleensä aina vain kalliimpaa, vaikka ravinnon reaalihinnat ovatkin laskeneet? Yksi syy on yhteiskunnan kaupungistuminen. Maailman alati paisuvien suurkaupunkien ihmismassoille täytyy tuoda ruoka kaukaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ”tavallinen suupala saattaa kulkea pellolta ruokalautaselle yli 2000 kilometrin matkan”, kertoo eräs Worldwatch-instituutin tekemä tutkimus. Kuluttaja joutuu maksamaan paitsi ruoasta myös sen jalostamisesta, pakkaamisesta ja kuljettamisesta, jotka eivät näy erikseen eriteltyinä ruoan hinnassa.

[Kaavio s. 10]

(Ks. painettu julkaisu)

Maapallon ilmakehä vangitsee auringon lämmön. Syntyvä infrapunasäteilyn sisältämä lämpö ei kuitenkaan kasvihuonekaasujen vuoksi pääse helposti karkaamaan ilmakehästä avaruuteen, joten seurauksena on maapallon pintalämpötilojen kohoaminen.

Kasvihuonekaasuja

Avaruuteen karkaava säteily

Loukkuun jäävä infrapunasäteily

[Kuvat s. 12]

Yhden pihvikilon tuottamiseen tarvitaan viisi viljakiloa. Lihaa syövä neljännes maailman väestöstä kuluttaa näin ollen lähes puolet maailman viljantuotannosta