Maailmanlaajuinen raportti

Mene sinne missä ihmiset ovat

Apostoli Pietari ja jotkut hänen tovereistaan olivat harjaantuneita kalastajia. Toisinaan he kuitenkin uurastivat läpi yön saamatta saalista. Kahtena tällaisena kertana Jeesus sanoi heille, mihin verkot piti laskea. He noudattivat hänen ohjeitaan, ja molemmilla kerroilla he vetivät ylös poikkeuksellisen paljon kalaa. Jeesus käytti näitä tilanteita hyväkseen antaakseen opetuslapsille ohjeita palveluksesta. (Luuk. 5:​1–11; Joh. 21:​1–17.) ”Uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä hän antaa edelleenkin ohjeita siitä, miten palvelusta voidaan suorittaa tuotteliaimmalla tavalla (Matt. 24:​45–47).

Viime vuoden aikana kaikkia Jehovan todistajia kehotettiin ryhtymään käytännön toimiin, jotta he voisivat kertoa hyvää uutista yhä useammille ihmisille. Ensin korostettiin sitä, että on tärkeää panna valppaasti merkille tilaisuudet todistaa joka päivä. Sitten meitä neuvottiin, että jos ihmisiä on vähän kotona, olisi viisasta vakavasti harkita todistamista siellä, missä ihmisiä voidaan tavata.

Perussa veljiemme tunnuslause on ollut viime kuukausina: ”Mene sinne missä ihmiset ovat!” Me emme todista taloille vaan ihmisille. Kovin monet eivät ole kotona sunnuntai- tai arkiaamuina. Missä he ovat? Työpaikallaan, bussi- ja juna-asemilla, kaduilla, toreilla sekä istumassa puistossa. Veljemme menevät näihin paikkoihin tavatakseen heitä.

Talosta taloon todistaminen on Meksikossa edelleen tärkein tapa saarnata Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Koska viime vuonna veljemme yrittivät kuitenkin päästä kosketuksiin ihmisten kanssa kaikkialla, missä näitä saattoi olla, julistajia ja tienraivaajia on näkynyt bussipysäkeillä varhain aamulla, sairaaloiden odotushuoneissa, kaduilla, paikoitusalueilla ja yleisissä puistoissa. Todistajien voi nähdä saarnaavan kaikkialla ja kaikkina aikoina, päivällä ja yöllä. Eräs seurakunta on järjestänyt niin, että ryhmiä menee viidesti päivässä katutyöhön, toisin sanoen bussipysäkeille ja kaikkialle muualle, mihin ihmisiä kerääntyy päivän mittaan. He aloittavat kuudelta aamulla ja tapaavat ihmisiä, jotka eivät ole koskaan ennen keskustelleet Jehovan todistajien kanssa. Eräs mies, jota lähestyttiin hänen mennessään töihin aamulla, näki lisää julistajia kadulla tullessaan kotiin illalla; hän tuli siihen tulokseen, että ehkä hänen pitäisi pyytää jotakuta heistä tulemaan kotiinsa.

Aluksi joitakin julistajia pelotti lähestyä ihmisiä julkisilla paikoilla. Mutta ne, jotka tekivät niin, alkoivat saada hyviä tuloksia. Eräs Australiassa asuva sisar sanoi: ”Olen ujo, varautunut ihminen; minun on todellisuudessa erittäin vaikea alkaa puhua totuudesta, kun siihen avautuu tilaisuus. Minua rohkaistiin kokeilemaan muita todistustapoja; tiesin, että minun oli yritettävä. Puhuin Jehovalle huolistani rukouksessa ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Mutta olin yhä hermostunut enkä kyennyt todistamaan, ja tämä vaivasi omaatuntoani.” Viimein eräänä päivänä hän hymyili bussissa toiselle matkustajalle ja alkoi puhua tälle. Seuraavana päivänä sisar antoi tälle nuorelle naiselle traktaatin. Kun he tapasivat viikon kuluttua, julistaja kertoi olevansa menossa johtamaan raamatuntutkistelua. Hän yllättyi, kun tämä nuori nainen halusikin tulla mukaan. Naiselle aloitettiin pian tutkistelu Tieto-kirjasta.

Argentiinassa julistajat havaitsivat, että jotkut ihmiset, jotka eivät suhtautuneet todistajiin myönteisesti ovellaan, keskustelivat heidän kanssaan kadulla. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin esittää esimerkiksi seuraavanlainen yksinkertainen, ajankohtainen kysymys: ”Hyväksyttekö kuolemanrangaistuksen?” Erään kerran kadulla tavattiin nainen, joka oli aina halunnut keskustella todistajien kanssa, mutta jonka aviomies ei sallinut sitä. Nyt kun nainen oli poissa kotoa, hän tunsi olevansa vapaa puhumaan. Käytiin pitkä keskustelu, jonka jälkeen hän suostui tutkimaan Raamattua erään todistajan kotona.

Yhdysvalloissa kaksi julistajaa tarjosi lehtiä pysäköidyssä autossa istuvalle nuorelle naiselle. He kertovat: ”Kun hän ojensi kätensä ottaakseen lehdet, hän puhkesi itkuun. Näimme, että hän oli lukemassa Raamattua. Hän sanoi haluavansa miellyttää Jumalaa muttei tiennyt, miten hän voisi tehdä sen.” Nainen kertoi heille: ”Olen rukoillut Jumalaa, että hän lähettäisi jonkun, joka voisi auttaa.” Hänen kanssaan ei ollut vaikea aloittaa tutkistelua.

Uudesta-Seelannista eräs innokas todistajaryhmä kirjoitti ponnisteluistaan todistaa liikealueella: ”Olemme käyneet 650 liikeyrityksessä, ja enemmistö johtajista ja omistajista on kiireistään huolimatta suhtautunut käyntiimme myönteisesti. Yllättävän monella heistä on työpaikallaan Raamattu.”

Itävallassa jotkut veljet ovat ottaneet ehdotukset sydämenasiakseen ja ovat todistamassa puoli kuudelta aamulla. He menevät lähelle rajaa paikkaan, jossa rekka-autojen kuljettajat nukkuvat yön. Monet rekat tulevat Itä-Euroopasta, eivätkä jotkut kuljettajat ole koskaan kuulleet Jehovan todistajista. Veljillä on mukanaan kirjallisuutta 20 kielellä, ja kolme neljä julistajaa saattaa levittää 50–70 lehteä vain kahdessa tunnissa. Vaikka uusintakäyntien tekeminen on vaikeaa, joidenkin siementen toivotaan juurtuvan ja kasvavan (Saarn. 11:​1).

Eräs Italiassa asuva sisar tuli siihen tulokseen, että jotkut niistä ihmisistä, jotka eivät ole kotona, ovat rannalla. Siellä hän tapasi nuoren senegalilaisen miehen. Hän jätti miehelle kirjan Ihmiskunta etsii Jumalaa ja kirjoitti siihen: ”Toivon, että löydät tosi Jumalan, Hänet joka opetti minut ja perheeni kunnioittamaan kaikenrotuisia, -⁠värisiä ja -⁠kielisiä ihmisiä.” Mies päätti, että kun hän palaisi Senegaliin, hän etsisi käsiinsä Jehovan todistajia. Hän oli todella yllättynyt saadessaan tietää, että Jehovan todistajat olivat hänen poissa ollessaan tutkineet hänen äitinsä kanssa! Pian koko perhe oli mukana tutkistelussa.

Perussa muuan kierrosvalvoja järjesti erään ryhmän todistamaan bussien ulkoilmaterminaalissa. Paikka oli täynnä ihmisiä. Busseja oli jonossa kaikkialla. Oli helppo lähestyä työvuorossa olevia poliiseja, niitä jotka myivät valmisruokaa matkustajille, ja ihmisiä yleensä. Eräs veli nousi täynnä matkustajia olevaan bussiin, ja saatuaan luvan kuljettajalta hän nosti kaksi lehteä ilmaan ja ilmoitti: ”Minulla on tuoreimmat Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet teille matkalukemiseksi.” Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka eräs mies bussin takaosassa rikkoi sanomalla: ”Minä otan kaksi.” Sitten muuan toinen matkustaja toimi samoin, ja pian monet muut alkoivat pyytää lehtiä. He antoivat myös pieniä lahjoituksia työn hyväksi. Veli kysyi, haluaisiko joku, että hänen luonaan tultaisiin käymään siellä, mihin hän oli menossa. Monet antoivat kuin antoivatkin mielihyvin nimensä ja osoitteensa. Eräs iäkäs nainen sanoi niin että kaikki saattoivat kuulla: ”Pitäkää huoli siitä, että joku tulee luokseni. Haluan ymmärtää Raamattuani paremmin.”

Yhdysvalloissa muuan julistaja huomasi, että koululaisia kerääntyi ruokatunnilla joillekin koulua lähellä oleville kaupungin kaduille. Ryhmä julistajia valmistautui hyvin ja lähestyi sitten heitä erinomaisin tuloksin.

Jotkut julistajat ovat opetelleet uuden kielen tavoittaakseen tiettyjä ihmisryhmiä. Lähellä Skotlannin pohjoisrannikkoa sijaitsevilla Shetlandinsaarilla kaksi tienraivaajaa opetteli venäjää kyetäkseen todistamaan venäläisille merimiehille, jotka kalastelevat puolen vuoden ajan joka vuosi noiden rantojen tuntumassa. Tienraivaajat menevät pikaveneellä suurten laivojen luo, joilla miehet työskentelevät.

Eräs Havaijissa asuva tienraivaajasisar tarjoutui todistamaan lentokentällä. Monet ottivat mielellään kirjallisuutta. Ollessaan ensimmäistä kertaa lentokentällä hän aloitti useita tutkisteluja. Hän puhui kahdelle nuorelle sotilaalle, jotka olivat juuri palanneet komennukseltaan Egyptistä. Toinen heistä sanoi, että hänen äitinsä on todistaja. Hän tuli valtakunnansaliin ja suostui raamatuntutkisteluun. Toinen sotilas esitti monia syvällisiä kysymyksiä, koska hän joutui työssään tekemisiin asioiden kanssa, jotka saivat hänet pohtimaan elämän tarkoitusta. Hänkin tuli valtakunnansaliin ja pyysi raamatuntutkistelua.

Erään Argentiinassa asuvan tienraivaajan mielestä puhelin on hyödyllinen apuväline todistustyössä. Hän soittaa joka päivä pariin numeroon tultuaan kotiin palveluksesta. Hän kertoo soittaneensa eräänä päivänä numeroon, jossa vastasi nuori tyttö. Sisar kysyi tytöltä, oliko tämän mielestä mahdollista luottaa kehenkään. Tytön vastaus oli yksioikoinen ”ei”. Sisar esitteli itsensä ja selitti, että hänen soittonsa tarkoitus oli saada tyttö vakuuttumaan siitä, että on ihmisiä, joihin voimme luottaa maailman olosuhteista huolimatta. Tyttö väitti kivenkovaan, ettei hän voinut luottaa kehenkään, ei edes perheeseensä, ja tämä koski myös hänen äitiään. Sisar alkoi käyttää Raamattua. Tyttö sanoi, että hän oli yrittänyt lukea Raamattua mutta ei ymmärtänyt sitä. Sisar sanoi, että Jumala ja Jeesus ovat kiinnostuneita ihmisistä ja niin olemme mekin. He sopivat tapaavansa valtakunnansalin oven edessä. Tyttö ei saapunut paikalle. Sisar soitti hänelle heti, ja tämä selitti, että hänen isänsä oli täytynyt viedä sairaalaan ja että hän oli yrittänyt soittaa sisarelle. Sovittiin uusi tapaaminen. Tällä kertaa hän tuli ja hämmästyi siitä, miten varsinkin nuoret toivottivat hänet tervetulleeksi. Nykyään hän tutkii kahdesti viikossa, etenee hyvää vauhtia Tieto-kirjassa ja käy kaikissa kokouksissa. Puhelinsoitto tuotti erinomaisia tuloksia!

Hyvän uutisen vieminen Islannin syrjäseuduilla asuville ihmisille on edelleen suuri haaste. Eräs itärannikolla asuva lähetystyöntekijäveli käyttää hyväkseen puhelinta. Hän matkustaa kerran kuukaudessa noin 300 kilometrin päässä olevan ryhmän luo ja johtaa siihen kuuluville tutkisteluja. Jokaisen vierailun aikana hän pitää lisäksi esitelmän ja johtaa Vartiotornin tutkistelun. Näiden kiinnostuneiden viikoittainen raamatuntutkistelu pidetään puhelimitse. Viisi ihmistä voi tutkia samanaikaisesti kolmessa eri kodissa, kun kaksi puhelinlinjaa yhdistetään ja käytetään puhelimia, joissa on kaiutin ja mikrofoni. Pitäessään tutkisteluja puhelimitse johtaja jakaa vastausvuorot ennen kuin hän lukee kysymykset. Raamatun tutkiminen tällä tavoin kannustaa heitä kaikkia. Joka viikko johdetaan ainakin kuutta tutkistelua.

Huolehtiessaan miehestään, joka oli pitkään sairaana, eräs Bahamasaarilla asuva sisar todisti kirjeitse. Hän käytti joka aamu jonkin verran aikaa kirjeiden kirjoittamiseen naisille, joiden nimet löytyivät puhelinluettelosta. Hän käytti Puhu perustellen -⁠kirjassa olevaa aineistoa ja tarjosi ilmaista Raamatun kotitutkistelua. Eräänä päivänä muuan nainen soitti sisarelle ja sanoi, että hän olisi hyvin kiitollinen raamatuntutkistelusta. Nainen sanoi, että saatuaan kirjeen hän oli kertonut työtoverilleen Jumalan ilmoittaneen hänelle, että hänen täytyy tutkia Raamattua. Äitinsä ja erään papin voimakkaasta vastustuksesta huolimatta tämä nainen edistyi hyvin. Hän alkoi käydä kokouksissa säännöllisesti, erosi kirkosta ja meni kasteelle.

Eräällä Japanin maaseudulla asuvalla 79-vuotiaalla sisarella on vakavia terveysongelmia. Kiitollisuudesta Jehovaa kohtaan hän on kuitenkin tienraivaaja. Hän kävelee terveyssyistä kaksi kolme tuntia päivässä käyttäen tukenaan kävelykeppiä tai vanhoja lastenvaunuja. Matkan varrella hän lähestyy ystävällisesti ihmisiä ja puhuu pelloilla oleville maanviljelijöille. Hän kirjoittaa huolellisesti muistiin kiinnostuneiden osoitteet. Tämän ansiosta hänen lehtikierroksessaan on yli 100 ihmistä, hän levittää 600 lehteä kuussa, raportoi noin 200 uusintakäyntiä ja johtaa kolmea raamatuntutkistelua.

Jotkut julistajat ovat voineet hengellisesti puhuen laskea verkkonsa vesiin, joissa ei juuri ole kalastettu aiemmin. Meksikossa, varsinkin Oaxacan osavaltion vuoristoseuduilla (sierroilla), on alueita, joille on vaikea päästä ja joilla siksi työskennellään harvoin. Näillä alueilla ei puhuta espanjaa vaan mixen tai mazatecon murretta. Viime vuosina jotkut Tehuacánissa Pueblan osavaltiossa asuvat veljet ovat alkaneet tehdä todistamismatkoja tämän alueen kaupunkeihin. Tätä nykyä alueella asuu ja tekee työtä 25 tienraivaajaa, jotka tulivat aikoinaan auttamaan, ja siellä on myös 15 paikallista vakituista tienraivaajaa. Tästä on selvästikin ollut hyviä tuloksia, sillä siellä on nykyään 13 seurakuntaa.

Muuan pariskunta, joka oli asunut 28 vuotta kotimaansa ulkopuolella, vetäytyi varhaiseläkkeelle ja palasi Filippiineille ryhtyäkseen tienraivaukseen. Matka heidän kotikaupungistaan Cavitesta Trece Martiresiin, jossa tarvitaan erityisesti apua, kestää tunnin yhteen suuntaan. Ovatko nämä ponnistelut vaivan arvoisia? Puolitoista vuotta sitten seurakunnassa oli vain 19 julistajaa. Pariskunta johtaa nyt 28:aa raamatuntutkistelua, ja koko seurakunta raportoi hiljattain 98 tutkistelua. Alue on todella hedelmällistä!

Monet veljemme ovat ensin työskennelleet omassa maassaan sellaisilla alueilla, joilla tarvitaan erityisesti apua, ja sitten muuttaneet muihin maihin. Esimerkiksi muutaman viime vuoden aikana noin 40 veljeä (naimattomia veljiä ja sisaria, nuoria aviopareja ja kokonaisia perheitä) on muuttanut Kanadasta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Saksasta, Espanjasta, Ruotsista ja Japanista Hondurasiin. Monet heistä ovat lähteneet Québecistä. He olivat aiemmin muuttaneet Québeciin auttamaan, mutta kun työ vakiintui tuossa Kanadan osassa, he alkoivat tähyillä uusia ”kalastusvesiä”. He saavat tällä uudella alueella erinomaisia tuloksia.

Afrikka

Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali kirjoitti: ”Mutta me emme saaneet maailman henkeä, vaan sen hengen, joka on Jumalasta, jotta tuntisimme sen, mitä Jumala on huomaavaisesti meille antanut.” (1. Kor. 2:​12.) Tämä henki on tosiaan ollut ilmeinen Jehovan todistajien keskuudessa Afrikassa, ja se on asettanut heidät erilleen heidän ympärillään olevasta itsekkäästä ja melskeisestä maailmasta.

Jehovan todistajien puolueettomuus ja rakkaus vetävät ihmisiä Jehovan sanan ja hänen järjestönsä puoleen. Eräs Zairessa asuva veli kirjoittaa tästä: ”Goman laitamilla sijaitsevassa Monigin kylässä hutut ja tutsit eivät enää käy kristikunnan kirkoissa, koska he haluavat välttää etniset yhteenotot ollessaan kirkossa! Ne jotka ovat jääneet jäljelle kahteen naapurikylään useimpien pakolaisten palattua Ruandaan, tietävät, että ainoa paikka, missä hutut ja tutsit kokoontuvat rauhassa, on Jehovan todistajien valtakunnansali. Monet heistä ovat tämän vuoksi pyytäneet raamatuntutkistelua.”

Angolassa alkaa olla suhteellisen rauhallista 30 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen. Jehovan todistajat käyttävät hyväkseen tätä tilannetta todistaakseen Jumalan valtakunnasta. Paikka paikoin vastakaiku on huomattavaa. Neljän vuoden tauon jälkeen kierrosvalvoja saattoi viimein vierailla eräässä seurakunnassa, joka sijaitsee pohjoisessa Uígen provinssissa. Järjestettiin esitelmä, ja seurakunnan 75 julistajaa olivat innoissaan, kun läsnä oli 794 henkeä! Maan eteläosassa perustettiin lähetyskodit Benguelaan ja Namibeen. Tuossa maassa on paljon tehtävää, sillä muistonvietossa oli läsnä 108394 henkeä ja julistajia on 28969.

Addis Abebassa Etiopiassa eräs tienraivaajasisar oli menossa kotiinsa kenttäpalveluksen jälkeen. Muuan nainen piteli lasta sylissään erään talon sisäänkäynnin luona. Yhtäkkiä tämä nelivuotias rimpuili itsensä vapaaksi ja ryntäsi käsi ojossa sisarta kohti tervehtimään tätä. Perhe ei tuntenut sisartamme, mutta hän tarttui tilaisuuteen, lähestyi äitiä ja kysyi, voisivatko he keskustella sisällä. Kun tienraivaaja alkoi todistaa Valtakunnan toivosta, nainen rupesi itkemään. Kun häneltä kysyttiin syytä tähän, hän paljasti, että hän oli aikonut päättää elämänsä ottamalla myrkkyä. Hän oli juuri rukoillut Jumalaa ja kysynyt, miksi hänet oli hylätty, kun lapsi veti sisaremme huomion puoleensa. Nainen ryhtyi kertomaan monista ongelmistaan. Sisaremme lohdutti häntä, ja tämä johti heti raamatuntutkisteluun. Hän edistyy hyvin totuudessa perheensä vastustuksesta huolimatta.

Stella, yliopisto-opiskelija Nigeriassa, etsi totuutta. Oltuaan muutaman vuoden helluntailainen hän ajatteli löytäneensä oikean uskonnon. Hän päätti kirjoittaa kirjan, joka osoittaisi kaikkien muiden uskontojen olevan väärässä. Mutta kun hän teki luetteloa ympärillään olevista huomattavista uskonnoista, hän tajusi, ettei hänellä ollut paljoakaan tietoa Jehovan todistajista. ”Käyn heidän kokouksissaan kolmen kuukauden ajan ja otan heistä selvää”, hän totesi itsekseen. Seuraavana viikonloppuna hän meni kierroskonventtiin. Kun ohjelma päättyi, hänellä alkoi olla epäilyksiä omasta uskonnostaan. Seuraavalla viikolla hän oli paikallisessa valtakunnansalissa. Hän luki myös kaikki todistajien julkaisut, jotka hän sai käsiinsä. Oltuaan kolmannen kerran kokouksessa hän lähestyi erästä seurakunnan vanhinta ja sanoi: ”Veli, kasta minut. Olen nyt yksi teistä.” Veli selitti, että oli asioita, joita hänen täytyisi tietää ennen kuin hänet voitaisiin kastaa. Sitten veli antoi hänelle erään kirjan tutkittavaksi. Stella luki sen kahdessa päivässä ja meni sitten uudelleen vanhimman luo ja sanoi: ”Veli, olen lukenut sen kirjan. Kasta minut.” Vanhin järjesti erään sisaren tutkimaan Stellan kanssa, ja muutaman kuukauden kuluttua hän pääsi kuin pääsikin kasteelle.

Veljemme ymmärtävät Malissa, että kristilliset kokoukset kuuluvat niihin huomaavaisiin järjestelyihin, jotka Jumala on tehnyt palvelijoittensa hyväksi. He haluavat myös vastakiinnostuneiden ymmärtävän tämän, joten he pyrkivät tekemään uusien olon mukavaksi. Eräs uusi kirjoitti: ”Kun kävin ensi kertaa valtakunnansalissa, iloiset kasvot ja minua kohtaan osoitettu rakkaus tekivät minuun syvän vaikutuksen. Olin muutaman minuutin myöhässä, joten menin istumaan yksin. Heti eräs nuori pariskunta antoi minulle Raamatun ja Vartiotorni-lehden. Kokouksen jälkeen lähes kaikki läsnäolijat valtakunnansalissa tulivat luokseni, kättelivät minua ja saivat oloni tuntumaan mukavalta. Lähdin salista mukanani kolme kirjaa: Raamatun Uuden maailman käännös, Suurin ihminen joka koskaan on elänyt ja Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. Aloin lukea niitä tuona samana iltana ja opin, että Jumalan nimi on Jehova.”

Sierra Leonessa Stephenin koulutoverit kiusasivat häntä koulussa, koska hän ei keskustellut heidän kanssaan sukupuolisesta moraalittomuudesta eikä harjoittanut haureutta. Hänen tietämättään jotkut koulutoverit olivat kirjoittaneet hänen nimissään rakkauskirjeen eräälle koulun tytölle. Tyttö tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Sain kirjeesi ja olen samaa mieltä, mutta sinä et ole osoittanut olevasi kiinnostunut minusta.” Veli säikähti ja vastasi, ettei hän ollut kirjoittanut tytölle. Heti seuraavana päivänä hän toi kouluun kirjan Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia. Hän kokosi tytön ja luokkatoverinsa yhteen ja keskusteli heidän kanssaan aiheesta ”Seksi ja moraali”. Myöhemmin hänen luokkatoverinsa yrittivät samaa uudestaan. Nuori veljemme perusteli heille jälleen kristillistä käytöstä Nuoret kysyvät -⁠kirjan avulla. Vähitellen useimmat näistä ”kiusanhengistä”, kuten hän heitä kutsuu, lähtivät koulusta. Muutamat jäljelle jääneet kunnioittavat häntä suuresti hänen rohkean moraalisen nuhteettomuutensa vuoksi.

Swazimaan julistajat ovat havainneet, että Tieto-kirjaa on helppo levittää. Eräs tienraivaaja kirjoitti naisesta, jonka kanssa hän on käsitellyt yhdeksän lukua vain kymmenen tutkistelukerran aikana. Hän sanoi tästä oppilaasta: ”Hän ei ole jättänyt väliin yhtään seurakunnankokousta ensimmäisen tutkistelukerran jälkeen. Työpaikat ovat kiven alla Swazimaassa, joten kun työtä tarjotaan, se otetaan vastaan, vaikka palkka olisi pieni. Oppilaani naapuri pyysi häntä lähtemään kanssaan paikalliseen kasinoon, jossa etsittiin työhönottohaastattelujen avulla pelipöydän hoitajia. Oppilaani kieltäytyi ja sanoi, ettei hän halunnut jättää väliin raamatuntutkisteluaan, joka oli määrä pitää myöhemmin illalla. Tällöin naapuri lupasi maksaa hänelle taksin, jotta hän pääsisi takaisin ajoissa. Oppilaani pysyi edelleen kannassaan. Kun hän kertoi tästä minulle, kysyin häneltä, miksi hän ajatteli, etteivät kristityt voi olla työssä kasinossa. Hän sanoi minulle, että sen perusteella, mitä hän oli oppinut Raamattua tutkiessaan, Jehova ei hyväksy uhkapelien pelaamista. Hän lisäsi: ’Kun kerran rakastan Jehovaa ja haluan tehdä hänen tahtonsa, niin miten voisin työskennellä kasinossa?’” Tienraivaaja tiedusteli: ”He maksavat hyvää palkkaa, ja voisit sen avulla ostaa tavaroita, joita tarvitset. Eikö Jehova ymmärtäisi?” Oppilas viittasi Tieto-kirjaan ja sanoi tienraivaajalle ymmärtäneensä Matteuksen 6:33:sta, että Jehova huolehtii hänestä aina ja auttaa häntä selviytymään ongelmistaan, jos hän panee Jehovan etusijalle elämässään.

Aasia ja Tyynenmeren saaret

Intian haaratoimisto valvoo suunnatonta kenttää – noin kuudesosaa maailman väestöstä. Heinäkuussa se raportoi 23. perättäisen julistajahuippunsa. Käännöstoimiston tehostetun työn ansiosta kirjallisuutta on tarjolla yhä useammille kieliryhmille, joista joihinkin kuuluu miljoonia ihmisiä. Tieto-kirja painettiin viime vuonna yhdelletoista Intian kielelle. Kirjanen Mitä Jumala vaatii meiltä? on julkaistu 20 kielellä.

Viime vuonna oli ensimmäistä kertaa saatavissa monivärisiä kirjasia assamiksi, khasiksi, konkaniksi (devanagari), manipuriksi ja tiibetiksi. Erikoishuomiota kiinnitettiin kahdeksaan suureen kieliryhmään, joita varten meillä ei juurikaan ole kirjallisuutta, jotta voitaisiin tavoittaa 250 miljoonaa ihmistä maan itä- ja koillisosissa. Veljet työskentelevät innokkaasti sen profeetallisen lupauksen mukaisesti, että ihmisiä ’kaikista kansakunnista ja heimoista ja kielistä’ seisoo hyväksyttyinä Jehovan valtaistuimen edessä, kun vanha järjestelmä päättyy (Ilm. 7:​9, 10).

Seuran videonauhat auttavat ihmisiä tajuamaan, kuinka mittavaa Jehovan todistajien toiminta on. Eräs Australiassa asuva pariskunta päätti käyttää hyväkseen näitä nauhoja ja laati luettelon ihmisistä, joille he voisivat näyttää eri videoita. Niihin jotka katsoivat mielellään yhden tai useamman nauhan, kuului heidän perhelääkärinsä, heidän kirjanpitäjänsä, heidän postinkantajansa, kristikunnan lähetyssaarnaaja, jonka he olivat tavanneet junan ravintolavaunussa, ja paikallinen pappi. Pariskunta näytti lyhyessä ajassa Järjestö-videon 70:lle, Raamattu-videon 35:lle ja Violetit kolmiot 19 henkilölle. Kahdeksan niistä, jotka näkivät videonauhat, tutkii nyt Tieto-kirjaa, ja neljä heistä on tätä nykyä julistajia.

Salomonsaarilla joihinkin sukuihin kuuluvien kiinnostuneiden on vaikea omaksua Raamatun totuus, koska heillä on paineita noudattaa sukuperinteitä. Niinpä lukuisat sukulaiset aiheuttivat pian vaikeuksia eräälle naiselle, joka alkoi tutkia Raamattua. Tässä maassa on tapana, että sukulaisia voi tulla vierailulle jonkin perheen luokse päiväkausiksi. Usein heitä tulee talon täydeltä, ja he odottavat saavansa myös syödä kyseisen perheen luona. Nainen kuitenkin jatkoi tutkimista kirjasen Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! avulla. Hän yllättyi, kun eräänä päivänä hänen aviomiehensä, valtion virkamies, otti vastaan tutkistelun. Pian mies tajusi, miten tärkeää on tutkia Raamattua perheenä, ja kylään tulleita sukulaisia autettiin ymmärtämään, ettei tätä tutkistelua saanut häiritä. Sukulaiset saivat myös tietää, ettei hänen kodissaan saanut enää pureskella betelpähkinää, tupakoida eikä juoda runsaasti olutta. Pian vieraiden jatkuva virta hiljeni. Aviomies on tunnettu henkilö, ja ihmiset olivat hämmästyneitä niistä muutoksista, joita hänessä tapahtui. Kastettuna julistajana uusi veljemme käyttää useita tunteja totuudesta puhumiseen ihmisille, jotka haluavat tietää, ”mistä tässä uskonnossa on kyse”. Hänen vaimonsa ja lapsensa edistyvät myös hyvin.

Kun todistajat alkoivat puhua Tahitissa Rémylle ja nuorelle naiselle, jonka kanssa hän eli, hän kuului potkunyrkkeilykerhoon. Hän oli voittanut lukuisia otteluita, minkä vuoksi hänet oli valittu ottelemaan Tahitin ulkopuolella. Hän piti itseään voittamattomana. Hän pelasi uhkapelejä kasinoissa ja riiteli kotona naisystävänsä kanssa. Hänen ajattelutapansa oli itsekeskeinen. Voisiko totuus todella auttaa tällaista ihmistä? Perheensä vastustuksesta huolimatta hän otti vastaan tutkistelun. Raamatun totuus alkoi vähitellen muovata hänen ajattelutapaansa. Hän jätti työn, joka oli ristiriidassa Raamatun periaatteiden kanssa, lopetti potkunyrkkeilyn ja luopui uhkapelien pelaamisesta. Riiteleminen kotona väheni. Hän meni asianmukaisesti naimisiin, ja hänen näkemyksensä elämästä on muuttunut täysin. Nykyään hän arvostaa hengellisiä asioita, jotka hän on saanut itselleen ja perheelleen hankkimalla Jehovan, tosi Jumalan, tuntemusta.

Thongpliu on Thaimaassa asuva sisar, joka ei ole saanut paljoakaan maallista koulutusta. Mutta koska hän on vakituinen tienraivaaja, Jehovan palvelus on huomattavalla sijalla hänen elämässään. Kävellessään eräänä sunnuntai-iltapäivänä kohti valtakunnansalia hän näki, että erään suuren talon etuovi oli auki. Hän ei ollut koskaan tavannut tästä talosta ketään kotoa. Thongpliu keräsi rohkeutta, meni portille ja kutsui talonväkeä. Talon emäntä otti mielellään kaksi lehteä. Uusintakäynnillä nainen kysyi Thongpliulta, kuinka paljon tämä oli saanut maallista koulutusta. Kun Thongpliu vastasi, että hän oli käynyt koulua vain neljä luokkaa, nainen kysyi ihmeissään: ”Miten te voitte tietää niin paljon asioita, joita minä en tiedä? Minä olen valmistunut yliopistosta.” Lisäksi hän paljasti, että hän oli ajanut monesti ilmastoidussa autossaan Thongpliun ohi, kun tämä oli kävellyt paahtavassa auringonpaisteessa. Sitten hän lisäsi: ”En ole tiennyt, mihin oikein olette ollut menossa, mutta olette aina näyttänyt onnelliselta ja tyytyväiseltä. Minäkin voin näyttää matkan päästä onnelliselta, mutta kun minua katsoo lähempää, huomaa, etten ole onnellinen. Teidät tekee varmaankin onnelliseksi se, että tunnette Raamatun. Voisitteko tuoda minulle Raamatun ja tutkia sitä kanssani?”

Eurooppa

Ollessaan ovelta-ovelle-työssä Latviassa kaksi julistajaa tapasi Svetlanan, joka kuunteli, kun he lukivat Johanneksen 17:​3:n. He näyttivät, miten Raamattua tutkitaan Tieto-kirjan avulla. Tutkistelun jälkeen he kysyivät häneltä, milloin hän haluaisi jatkaa tutkimista. ”Huomenna”, hän vastasi kohteliaasti. Aina kun häneltä kysyttiin tutkistelun jälkeen seuraavasta tapaamisesta, hän vastasi: ”Huomenna.” Joka kerralla he käsittelivät yhden luvun Tieto-kirjasta.

Kymmenen päivän kuluttua hän katsoi suoraan sitä, joka johti tutkistelua, ja sanoi: ”Haluan olla jumalaapelkäävä ihminen. Mitä minun pitäisi tehdä?” Hän otti vastaan neuvot ja antoi heti seurakunnankokouksille tärkeän sijan omassa ja lastensa elämässä. Ollessaan kolmannen kerran kokouksessa hän alkoi vastata. Tieto-kirja tutkittiin läpi neljässä viikossa ja yhdessä päivässä. Tutkiessaan lukua 12 hän heitti menemään spiritistisen kirjallisuuden. Kun tultiin lukuun 14, hän lopetti pettämisen ja alkoi maksaa matkansa, kun hän liikkui junalla. Hän sanoi: ”Jokaisen tutkistelun jälkeen tunsin itseni yhä puhtaammaksi.” Kun luku 15 saatiin tutkittua, hän alkoi pitää perhetutkistelua, vaikka se olikin aluksi hieman vaikeaa. Luku 18 sai Svetlanan vakuuttumaan siitä, että oli välttämätöntä käydä kenttäpalveluksessa ja mennä kasteelle.

Svetlana oli viettänyt aika hurjaa elämää ennen kuin hän oppi totuuden. Erään häntä suuresti järkyttäneen kokemuksen jälkeen hän oli päättänyt muuttaa elämäntapojaan, mutta elämä tuntui tyhjältä. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua, kun hän ryhtyi hankkimaan Jehovan tuntemusta. Nyt hän sanoo: ”Olen hyvin onnellinen. – – Rakastan Jehovaa ja veljiä, ja toivon, että lapseni ja minä voimme elää paratiisissa.” Kun vain neljä viikkoa oli kulunut, hänestä tuli kastamaton julistaja, ja hän meni kasteelle Riian venäjänkielisessä konventissa.

Britanniassa asuvan 12-vuotiaan Ryanin piti valmistaa puhe, joka hänen oli määrä pitää luokalleen koulussa aiheesta ”Henkilö jota ihailen eniten”. Mikä erinomainen tilaisuus antaa todistusta! Ryan päätti puhua Jeesuksesta Kristuksesta. Hän valmistautui hyvin ja piti kymmenen minuutin esityksen, jossa hän lainasi Raamattua ajatustensa tueksi. Lopuksi hän tarjosi aiheesta kiinnostuneille kirjaa Suurin ihminen joka koskaan on elänyt. Ne kaksi kirjaa, jotka hänellä oli mukanaan, otettiin innostuneesti vastaan ja häneltä tilattiin viisi lisää. Seuraavana päivänä hän otti kouluun kuusi kirjaa ja levitti ne ja häneltä pyydettiin kuusi lisää. Sitä seuraavana päivänä hän otti mukaansa seitsemän kirjaa ja levitti ne ja häneltä pyydettiin vielä kaksi lisää.

Joillekin oppilaille annettiin Färsaarilla koulutehtävä, joka vaati heitä keräämään tietoa Jehovan todistajista. Aineisto, joka oli saatavilla koulussa, oli puutteellista ja harhaanjohtavaa. Kun eräs nuori todistajatyttö ehdotti, että hän voisi tuoda aineistoa heidän käyttöönsä, hänen tarjoukseensa suostuttiin mielihyvin. Lisäksi hän antoi opettajalle videonauhan Jehovan todistajat – järjestö tämän nimen takana. Opettaja näytti sen koko luokalle, ja myöhemmin viikolla se näytettiin toisille luokille.

Kun eräs Kreikassa asuva nuori poliisimies alkoi tutkia totuutta, hänen sukulaisensa ryhtyivät vastustamaan häntä voimakkaasti. Nuoren miehen appi vei miehen vaimon pappien, teologien ja sitten piispan luo, joka kehotti vaimoa ottamaan eron miehestään ja lupasi hankkia hänelle uuden miehen. Ollessaan jälleen miehensä luona hän havaitsi, että tutkiminen paransi hänen miehensä käytöstä, ja pani merkille, miten ne todistajat käyttäytyivät, joiden kanssa mies seurusteli. Hän tutki yhdessä miehensä kanssa, mutta hänen vanhempansa päättivät huolehtia siitä, että nuorenparin tytär kastettaisiin ortodoksiseen kirkkoon. Vaimon isä uhkasi piestä vävynsä ja meni kahden muun sukulaisen kanssa rettelöimään valtakunnansalille. Myrsky kuitenkin laantui, kun nuori mies ja hänen vaimonsa asennoituivat lujasti totuuden puolelle. Sekä hän että hänen vaimonsa menivät kasteelle. Nyt apelle ja hänen vaimolleen johdetaan raamatuntutkistelua. Myös nuoren miehen lanko, joka rettelöi valtakunnansalilla, ja tämän vaimo on kastettu.

Jotta yhdeksänvuotias Blagomira olisi voinut viime vuonna uusia passinsa ja matkustaa Bulgariasta Romaniassa pidettävään piirikonventtiin äitinsä ja isoäitinsä kanssa, hänen täytyi saada allekirjoitus isältään, joka oli jättänyt perheen ennen kuin heistä oli tullut Jehovan todistajia. Isä kieltäytyi päättäväisesti tukemasta pienen tyttärensä toivomusta. Blagomira soitti hänelle toistuvasti ja pyysi hänen suostumustaan, mutta turhaan. Konventtiviikon maanantaina Blagomiran isosisko tuli yllättäen käymään perheen luona ja kertoi isoäidille, että isä suostuisi allekirjoittamaan passianomuksen. Hän lähti selittämättä asiaa sen tarkemmin. Kukaan ei tiennyt, milloin ja missä isä suostuisi allekirjoittamaan. Kun Blagomira ja hänen äitinsä tulivat kenttäpalveluksesta kotiin ja kuulivat uutisen, he rukoilivat yhdessä: ”Jos se on sinun tahtosi, Jehova, että me olemme yhdessä tässä konventissa, niin autathan meitä. Odotamme passitoimiston luona huomisaamuna.” Ollakseen varmasti ensimmäisinä paikalla he ottivat mukaansa kaksi tuolia ja lähtivät kotoa puoli viideltä aamulla. Jonkin ajan kuluttua Blagomira käveli isänsä asunnolle, joka ei ollut kovin kaukana. Hän suuteli isäänsä ja pyysi: ”Tuletko, isi? Äiti ja minä olemme odottaneet tänä aamuna toimiston edessä kymmentä yli viidestä lähtien.” Isä pani heti vaatteet ylleen ja lähti tyttärensä mukaan allekirjoittaakseen anomuksen. Hämmästyttävää kyllä, passi oli valmiina jo seuraavana päivänä, juuri parahiksi sitä seuraavana aamuna alkavaa matkaa varten! Blagomiran äiti auttoi tytärtään ymmärtämään, että tämä osoitti selvästi Jehovan olevan olemassa ja rakastavan Blagomiraa. Hän sanoi, että tämän pitäisi entisestään lujittaa Blagomiran päätöstä palvella Jehovaa ikuisesti. Konventin jälkeen Blagomira antoi isälleen lahjaksi uuden kirjan Perheonnen salaisuus.

Ollessaan katutyössä Puolassa eräs erikoistienraivaajasisar tapasi nuoren naisen, joka pyysi häntä käymään kotonaan ja jopa näytti hänelle, miten sinne päästään. Mutta kun todistaja tuli sovittuna aikana, kukaan ei avannut ovea, vaikka hän kuuli, että sisällä oli joku. Lähtiessään tuosta korttelista sisaremme todisti eräälle iäkkäälle miehelle, joka osoitti kiinnostusta. Seuraavalla käynnillä hänelle ja hänen vaimolleen aloitettiin mahtava tutkistelu. Sisar päätti kuitenkin mennä uudestaan tuon nuoren naisen luo. Katsoessaan muistiinpanojaan hän tajusi, että hän oli edellisellä kerralla mennyt väärään kortteliin. Hän kiirehti oikeaan osoitteeseen, ja nainen oli iloinen nähdessään hänet. Kun sisar alkoi pyydellä anteeksi, nainen sanoi: ”Kerroin aviomiehelleni, että olin pyytänyt Jehovan todistajia käymään. Hän odotti teitä heittääkseen teidät ulos. Olin hyvin peloissani ja rukoilin huoneessani, ettette tulisi, mutta olen hyvin iloinen siitä, että tulitte tänään.” Sisarella on nyt kaksi erinomaista raamatuntutkistelua, ja hän on vakuuttunut siitä, että enkelit vaikuttivat tapahtumien kulkuun.

Amerikka

Erään Kanadassa asuvan veljen oli vaikea kertoa työpaikalla olevansa Jehovan todistaja ja todistaa vapaamuotoisesti. Hän otti kuitenkin tämän asian esiin rukouksessa, keräsi rohkeutta ja pani toimeksi. Aluksi hänen työtoverinsa torjui hänen yrityksensä, mutta ylösnousemustoivon mainitseminen johti raamatuntutkisteluun. Tuona iltana veli rukoili: ”Jehova, lupaan, etten koskaan jätä käyttämättä tilaisuutta puhua lähimmäisilleni. Aion aina pitää heitä tulevina veljinäni ja sisarinani.” Hän on toiminut rukouksensa mukaisesti. Hänen seuraavassa työpaikassaan työntekijät antoivat hänelle lempinimen Mooses, koska hän todisti innokkaasti ruokatunneilla ja kahvitauoilla. Hän käyttää hyväkseen Seuran videonauhaa Jehovan todistajat – järjestö tämän nimen takana. Viime vuoden alkuun mennessä videon oli hänen työpaikallaan nähnyt 394 ihmistä lukuun ottamatta heidän perheitään ja ystäviään, ja hänen odotuslistallaan on monia muita, jotka myös haluavat nähdä sen. Niiden 14 vuoden aikana, jotka veljemme on työskennellyt tässä tehtaassa, hän on voinut auttaa 34:ää ihmistä kasteelle.

Chilessä ryhdyttiin viime kesänä erityisiin ponnisteluihin, jotta olisi voitu käydä syrjäisillä alueilla. Monet perheet käyttivät lomansa tähän tarkoitukseen. He tapasivat ihmisiä, jotka janosivat totuutta. Noin 30000 ihmistä elää lukuisilla pienillä saarilla maan eteläosissa. Veljet ottivat käyttöön lentokoneen päästäkseen heidän luokseen. He laskeutuivat, kun se oli mahdollista, ja antoivat todistusta. Kun he eivät voineet laskeutua, he lensivät kylien yli ja pudottivat niihin paketteja, joissa oli kaksi lehteä, jotta ihmiset voisivat sielläkin saada tietää, mitä Jehovan on tarkoitus tehdä Valtakuntansa välityksellä.

Dominikaanisessa tasavallassa Raamatun tutkijat innostuvat usein oppimastaan niin paljon, että he alkavat johtaa toisille tutkisteluja ennen kuin heidät on edes hyväksytty kastamattomiksi julistajiksi. Kun eräs mies oli käynyt muutamia kuukausia kokouksissa eräässä suurehkossa kaupungissa, hän muutti takaisin vuoristokaupunkiinsa ja alkoi kertoa oppimistaan asioista muille. Kun kaksi tienraivaajaa saapui tälle ”käymättömälle” alueelle, ovenavaaja toisensa jälkeen sanoi heille kuulleensa Radhamésilta niistä asioista, joista tienraivaajat puhuivat. Lopulta veljet tapasivat Radhamésin. Ennen kuin hänelle ja hänen perheelleen aloitettiin raamatuntutkistelu, hän vei tienraivaajat joidenkin sellaisten luo, joiden kanssa hän oli tutkinut. Sekä hän että hänen vaimonsa ovat nyt käyneet kasteella.

Yacuibassa Boliviassa muuan paikallinen evankelinen ryhmä järjesti niin, että eräs televisioasema näytti filmin, jonka ilmeisesti luopiot olivat tuottaneet. Tuon ohjelman huonojen vaikutusten vuoksi vanhimmat päättivät mennä käymään kahdella televisioasemalla ja tarjoutua maksamaan niille siitä, että ne näyttäisivät yleisölle videonauhat Jehovan todistajat – järjestö tämän nimen takana ja Raamattu – tosiasioiden ja ennustusten kirja. Nähtyään Seuran videot erään radioaseman omistaja närkästyi luopioiden ohjelmassa annetuista vääristä tiedoista ja tarjoutui esittämään ilmaisia radiomainoksia Jehovan todistajien tulevasta piirikonventista. Läsnäolijamäärä oli epätavallisen suuri, ja monet rehelliset ihmiset alkoivat esittää vilpittömiä kysymyksiä, kun todistajat kävivät heidän luonaan palveluksessa.

Ecuadorissa erään suuren lasitehtaan johtokunta halusi järjestää työntekijöilleen kurssin perhe- ja moraaliarvoista. Henkilöstöjohtaja kääntyi joidenkin pappien puoleen mutta tuloksetta. Kuultuaan tästä eräs Jehovan todistaja meni käymään johtajan luona ja näytti hänelle luettelon aiheista, joita on käsitelty lehdissämme. Ne tekivät häneen vaikutuksen. Hän valitsi kolme aihetta ja järjesti kaksituntisen ohjelman koko henkilökunnalle, jonka hän jakoi seitsemään 30 hengen ryhmään. Kolme pätevää veljeä johti näitä kokouksia. Yleisöä pyydettiin esittämään ajatuksia ja kysymyksiä. Kun käsiteltiin rehellisyyttä, eräs vartija sanoi, että hänen mielestään olisi sopivaa varastaa joissakin olosuhteissa. Muuan toinen oli samaa mieltä ja sanoi: ”Jos äitini on sairaana eikä minulla ole rahaa, minun täytyy varastaa. Vai pitäisikö minun vain antaa hänen kuolla?” Vastaukseksi veli kertoi heille nuoresta isästä, jolla oli rästissä kolmen kuukauden vuokrat. Hän sekaantui erään varasliigan toimintaan ja sai surmansa erään ryöstöyrityksen yhteydessä. Häneltä jäi leski ja kolme lasta. ”Rehellisillä ihmisillä on toisaalta yleensä hyviä ystäviä, jotka tulevat heidän avukseen hätätilanteessa”, veljemme selitti. Kunkin kokouksen lopussa monet tulivat kiittämään. Toiset jättivät nimensä ja osoitteensa ja pyysivät veljiä käymään heidän luonaan. Tehtaan johto antoi ilmaisen Perhe-elämä-kirjan jokaiselle, joka halusi sen. 66 jätti nimensä. Niinpä eteisaulaan pantiin näytteille ensin kirja Suurin ihminen joka koskaan on elänyt ja sitten Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia. Kun tätä kokemusta kirjoitettiin kirjoja tilattiin edelleen. Käytännöllinen aineisto teki suuren vaikutuksen johtokuntaan, ja se halusi järjestää uuden kurssin puolen vuoden kuluessa.

Paraguayssa muuan tienraivaaja levitti Tieto-kirjan eräälle naiselle, joka osoitti kiinnostusta mutta vaihtoi puheenaihetta, kun hänelle tarjottiin raamatuntutkistelua. Aikanaan hän sanoi tienraivaajalle, että se, mitä hänelle näytettiin Raamatusta, ei vastannut hänen uskonkäsityksiään, eikä hän siksi halunnut todistajan enää tulevan luokseen. Mutta kun tienraivaaja tuli kuukausia myöhemmin näyttämään naiselle Herätkää!-lehden erikoisnumeroa, vaikutti siltä, että tämä oli odottanut kärsivällisesti sisaren tulevan uudestaan. Nainen selitti, että hän oli lukenut Tieto-kirjan, että se oli suurenmoinen ja että hän oli tutkinut Raamattua kolmen naapurinsa kanssa sen pohjalta, mitä hän oli oppinut kirjan 16. luvusta. Kun sisaremme palasi aviomiehensä kanssa, nainen oli odottamassa. Mutta sen sijaan, että tutkistelu olisi pidetty hänen kotonaan, hän vei heidät naapurinsa kotiin; tämä naapuri oli ollut läsnä aiemmilla käynneillä. Hänen kanssaan he menivät toisen naapurin luo, ja viidestään he menivät kolmanteen kotiin, jossa asuva nainen oli niin ikään odottamassa raamatuntutkistelua. He kaikki edistyvät hyvin.

Ollessaan todistamassa talosta taloon eräs tienraivaaja meni Uruguayssa ovelle, jonka avasi nuori tyttö. Tytön vanhemmat eivät olleet kotona, joten sisar todisti tytölle, ja tämä osoitti aitoa kiinnostusta. Lopuksi todistaja tarjosi tytölle säännöllistä raamatuntutkistelua mutta kehotti häntä kysymään ensin vanhemmiltaan lupaa siihen. Miten vanhemmat suhtautuisivat? Julistaja koki suuren yllätyksen. Äidillä ei nimittäin ollut mitään sitä vastaan, että hänen pikku tyttärensä kanssa tutkittaisiin Raamattua, mutta hän kysyi, voisivatko muutkin perheenjäsenet olla mukana siinä. Totta kai he voisivat! Niinpä raamatuntutkistelua johdetaan nyt säännöllisesti neljälle tämän perheen jäsenelle – kaikki tämä alkoi siitä, että todistusta annettiin pienelle tytölle.

On arvioitu, että Yhdysvaltojen mantereella asuu yli kaksi miljoonaa kuuroa, jotka kommunikoivat amerikkalaisella viittomakielellä. Kun palvelusta suoritetaan viittomakielisellä alueella, kohdataan monia haasteita. Jotkut tienraivaajat matkustavat jopa 300 kilometriä päivässä tavoittaakseen kahdeksan yhdeksän ihmistä, joista monet eivät ehkä ole kotona. Vaaditaan oma-aloitteisuutta, jotta kuurot tavoitettaisiin alueelta. Joissakin kaupungeissa, jotka järjestävät tapahtumia kuuroille, viittomakieltä taitavat julistajat ovat hankkineet luvan pöydän tai kojun pystyttämiseen, jotta he voisivat panna puoleensavetävästi esille kuuroille tarkoitettuja julkaisujamme. He tuovat paikalle myös televisioita ja videonauhureita näyttääkseen viittomakielisiä videoitamme. Näin avautuu erinomaisia tilaisuuksia tavata entistä useampia kuuroja, levittää heille kirjallisuutta ja järjestää kotikäyntejä. Eräässä tällaisessa tapahtumassa veljet saivat 40:n sellaisen ihmisen nimen ja osoitteen, joita he eivät olleet aiemmin tavanneet.

Viime vuoden suurimpia tapahtumia Guyanassa oli se, että samana päivänä vihittiin avioliittoon 79 paria, jotka käyvät Baramitan seurakunnan kokouksissa. Eräs haaratoimistokomitean jäsen piti vihkipuheen, joka käännettiin karibin kielelle, ja pyysi sitten kutakin paria toistamaan ääneen avioliittolupaukset karibiksi. Miksi nuo 79 paria päättivät mennä naimisiin? Koska Raamatun totuus oli muuttanut heidän näkemystään elämästä. Jehovan ja monien todistajien edessä he lupasivat elää vain yhden puolison kanssa ja noudattaa Raamatun normia kunniallisesta avioliitosta. Kolme päivää myöhemmin 41 ihmistä, pääasiassa vastanaineiden joukosta, astui esiin opettajiensa kanssa ja ilmaisi halunsa tulla kastamattomiksi julistajiksi.

Tämän alueen karibit ovat päättäneet oppia Jehovasta ja hänen järjestöstään mahdollisimman paljon mahdollisimman pian. Viikosta toiseen he kävelevät kaksi kolme tuntia tai kauemmin päästäkseen kokouksiin. Tuskin kukaan heistä koskaan myöhästyy, vaikka he tulevat pitkin viidakkopolkuja, joiden varsilla on jokia, tiikereitä, myrkkykäärmeitä ja sen sellaisia. Niitä jotka haluavat oppia totuuden Jumalasta, on niin paljon, että todistajat johtavat raamatuntutkisteluja 40–70 oppilaan ryhmille.