helpommin vaikeuksia, koska hän ei haudo niitä. Hyvä mieli estää ihmistä suurentelemasta toisten virheitä ja saa hänet yleensä suvaitsemaan paremmin heidän heikkouksiaan. Koska henkilön ajattelutapa ei ole asiattoman kielteinen, hän ei ole niin taipuvainen juoruamaan ja nurisemaan. Tämä voi edistää ihmisen terveyttäkin, koska se hillitsee sellaisia vahingollisia tunteita kuin vihaa, suuttumusta, mustasukkaisuutta, kostonhalua ja pahansuopaisuutta. Kirjassaan Cancer (Syöpä) tri J. E. Hett mainitsee, että rakkaus, hyvä mieli ja lempeys edistävät ihmisen hyvinvointia. Tämä on täysin sopusoinnussa Raamatun sananlaskun kanssa, joka sanoo: ”Terveydeksi on iloinen sydän.” (Sananl. 17:22) Lisäksi onnellinen, tyytyväinen ihminen voi auttaa toisiakin tulemaan hyvälle mielelle.

On viisasta ryhtyä ajattelemaan myönteisiä asioita. Raamattu kehottaa: ”Mikä ansaitsee vakavaa huomiota, mikä on vanhurskasta, mikä on siveellisesti puhdasta, mikä on rakastettavaa, mistä puhutaan hyvää, jos on jotakin hyvettä ja jos on jotakin ylistettävää, sitä kaikkea ajatelkaa jatkuvasti.” (Fil. 4:8) Kun tällaisista asioista tulee keskustelumme pääaiheita, kuulijat rakentuvat ja tulevat reippaalle mielelle.

Kannattaa totisesti ponnistella reippaan mielentilan kehittämiseksi ja säilyttämiseksi, koska se edistää ihmisen omaa hyvinvointia ja toisten hyvinvointia. Apostoli Paavalin vaarallisen myrskyn aikana merellä antama neuvo on hyvä ohje meitä varten näinä levottomina aikoina. Olkaa siis ”reippaalla mielellä”.

Kristikunnan ”pyhä paikka” autioitetaan pian

USKONNOLLISTEN rakennusten tuhoutuminen sodissa, maanjäristyksissä, myrskyissä tai muissa sellaisissa tulee suurena järkytyksenä monille uskonnollismielisille ihmisille. Ja se seikka, että vaikuttavia taideteoksia on tuhoutunut, saattaa murehduttaa sellaisiakin, jotka eivät ehkä pidä raunioituneita rakennuksia pyhinä. Kuinkahan suuri olisikaan näin ollen järkytys, jos kaikki kristikunnan pyhät mahtavat rakennukset tuhoutuisivat äkkiä! Niin hämmästyttävältä kuin se kuulostaneekin, Raamattu ilmoittaa tämän pian tapahtuvan.

Tällä tulevalla tapahtumalla oli historiallinen rinnakkaisuutensa ensimmäisellä vuosisadalla. Silloin hävitettiin perusteellisesti Jerusalem ja sen loistoisa temppeli. Aaronin suvun papit eivät voineet enää uhrata alttarilla. Ne luettelot olivat hävinneet, joiden perusteella joku saattoi todistaa polveutumisensa Aaronista ja vaatia laillista oikeutta palvella pappina. Vuosisatoja kestänyt juutalainen asiainjärjestelmä päättyi kerta kaikkiaan. Juutalaiset ovat olleet ensimmäisellä vuosisadalla tapahtuneen Jerusalemin hävityksen jälkeen kykenemättömiä suorittamaan palvontaansa Mooseksen laissa esitetyllä tavalla.

Jeesus Kristus, suurin profeetta, joka koskaan oli vaeltava maan päällä, ennusti tämän hätkähdyttävän asiain kehittymisen. Hän sanoi siitä, mikä oli kohtaava Jerusalemia: He eivät ”jätä sinuun kiveä kiven päälle”. (Luuk. 19:44) Toisella kertaa Jeesus huomautti temppelistä: ”Tähän ei missään tapauksessa jätetä kiveä kiven päälle maahan hajottamatta.” – Matt. 24:2.

Jeesus Kristus antoi seuraavan kehotuksen, jotta hänen opetuslapsensa olisivat pelastuneet tuosta kauheasta onnettomuudesta: ”Kun näette autioittavan iljetyksen, josta on puhuttu profeetta Danielin välityksellä, seisovan pyhässä paikassa (lukija käyttäköön havaintokykyään), silloin ruvetkoot Juudeassa olevat pakenemaan vuorille.” – Matt. 24:15, 16.

Jeesuksen sanojen perusteella voitiin ensiksi toimia vuonna 66. Tuona vuonna seisoivat Rooman sotajoukot Cestius Galluksen johdolla ”pyhässä paikassa”, ts. Jerusalemissa ja sen ympäristössä. (Vrt. Matt. 4:5; 27:53.) Rooman sotajoukot pääsivät itse kaupunkiin ja alkoivat jopa kaivaa pääsytietä temppelimuurin alta – mikä teko merkitsi hyökkäämistä sinne, mitä juutalaiset pitivät erittäin ”pyhänä”. Jerusalem ja sen temppeli oli todellisuudessa jo menettänyt pyhän asemansa Jumalan silmissä. Jeesus Kristushan oli sanonut aiemmin: ”Jerusalem, Jerusalem, profeettojen tappaja ja luoksesi lähetettyjen kivittäjä – kuinka usein tahdoinkaan koota lapsesi sillä tavalla kuin kana kokoaa poikueensa siipiensä alle, mutta te ette tahtoneet! Katso! Teidän huoneenne jätetään teille hylätyksi.” – Luuk. 13:34, 35.

Mutta Jerusalem oli silti vielä ”pyhä paikka” juutalaiselle kansalle. Rooman sotajoukkojen läsnäolo tässä ”pyhässä paikassa” oli sen tähden iljettävää. Eivätkä Rooman sotajoukot toimineet sitä paitsi minkäänlaisesta rakkaudesta tosi Jumalaa kohtaan tullessaan Jerusalemia vastaan. Rooman sotajoukkoja nimitettiinkin siitä syystä profeetallisesti aivan oikein ”iljetykseksi”.

TULEVA TÄYTTYMYS MEIDÄN AIKANAMME

Muinaista Jerusalemia koskeva ennustus ei rajoitu siihen aikaan, jolloin Rooman sotajoukot tulivat tuota kaupunkia vastaan ja sitten vetäytyivät pois tehden kristityiksi tulleille juutalaisille mahdolliseksi pakenemisen vuorille, ennen kuin ’iljettävä autioittaja’ palasi ja hävitti kaupungin vuonna 70. Muiden (Matteuksen 24. luvussa olevien) Jeesuksen sanojen tarkastelu paljastaa, että niillä oli sovellutuksensa tulevaisuudessakin, sillä hän sanoi tulevansa ”voimalla ja suurella kirkkaudella”. Tämä tuleminen oli vaikuttava sen, että ”kaikki maan sukukunnat” lyövät itseään katkerasti valittaen siitä aiheutuvia kohtalokkaita seurauksia, että he eivät ole alistuneet hänen kuninkaanvaltaansa. (Matt. 24:30) Tällaista ei tapahtunut Jerusalemin hävityksen yhteydessä vuonna 70.

Sen, mikä kohtasi muinaista Jerusalemia, on siis täytynyt olla profeetallinen kuvaus koko ihmisten asiainjärjestelmää tulevaisuudessa kohtaavasta paljon suuremmasta ahdistuksesta, joka panee ne, joihin se vaikuttaa onnettomuutta tuottavasti, puhkeamaan katkeraan valitukseen. Tuo tuleva ahdistus sopii täysimmässä merkityksessä Jeesuksen kuvaukseen: ”Silloin tulee olemaan suuri ahdistus, jollaista ei ole sattunut maailman alusta tähän asti, ei, eikä enää satu.” – Matt. 24:21.

Muinaisella Jerusalemilla täytyy näin ollen olla nykyinen vastineensa. Mikähän se olisi? Jerusalemin kaupungilla oli pyhä asema, koska se oli sellaisen kansan uskonnollinen keskus, joka väitti olevansa liittosuhteessa Jumalan kanssa. Nykyisen vastineen täytyy siis samoin väittää nauttivansa liittosuhteesta Korkeimman kanssa. Eivätkö kristikunnan uskontojärjestelmät väitä olevansa kristillisiä ja sen tähden osallisia Jumalan kanssa ”uuteen liittoon”? (Hepr. 9:15) Mutta eikö niiden toimintatapa ilmaise, että niiden väite on väärä, niin kuin uskottoman Jerusaleminkin väite oli?

Kristikunta on tehnyt itsensä maailman ystäväksi. Se on halukkaasti osallistunut maailman sotiin ja sen turmeltuneeseen politiikkaan. Jumala pitää sitä sen tähden saastaisena. Raamattu sanoo: ”Avionrikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.” (Jaak. 4:4) Kristikunta on näin ollen osa maailmanlaajuisesta uskonnollisesta järjestelmästä, josta puhutaan Raamatussa ”porttona”, ”Suurena Babylonina”. (Ilm. 17:1–5) Mutta mikä on kristikunnan ”pyhä paikka”?

KRISTIKUNNAN ”PYHÄ PAIKKA”

Se on kuvaannollinen paikka, joka edustaa kaikkea, mihin kristikunnan uskonnoilla on määräysvalta ja mitä ne pitävät pyhänä – niiden koko toimintakenttää ja niiden vaatimia uskonnollisia oikeuksia. Kristikunnan papit ovat pitäneet itseään Jumalan erikoisedustajina kansan edessä ja katsovat sen tähden ansaitsevansa kohtelun etuoikeutettuna luokkana, joka on vapaa niistä velvollisuuksista ja vastuista, joiden alaisia muut väestöön kuuluvat saattavat olla. Vastoin Jeesuksen varoitusta, ettei pidä omaksua sellaisia arvonimiä kuin ”rabbi”, ”johtaja” ja ”isä”, he katsovat oikeudekseen tulla puhutelluiksi sellaisilla arvonimillä kuin ”isä”, ”kunnianarvoisa”, ”kirkkoherra” jne. (Matt. 23:8–10) Kristikunnan uskontojärjestelmät ovat pystyttäneet loistavia rakennuksia kautta maailman. Ne ovat myös keränneet suuria rikkauksia muissa muodoissa. Nämä valtavat omaisuudet ovat useissa maissa niiden väitetyn pyhän aseman takia vapaita verotusarvioinneista ja veroista, jotka määrätään yleensä liikeyrityksille.

Mutta kristikunnan ”pyhää paikkaa” vastaan hyökätään pian ja se tuhotaan. Se ei ole Jumalan silmissä pyhempi kuin Jerusalem ja sen temppelikään olivat ennen niiden vuonna 70 tapahtunutta hävitystä. Kristikunnan uskonnoilta riistetään niiden toimintakenttä, ja ne menettävät kaiken määräysvaltansa. Niiden vaatimia uskonnollisia oikeuksia kohtaan ei osoiteta mitään arvonantoa. Kuka tai mikä on oleva se ’iljettävä autioittaja’, joka asettuu pian kristikunnan ”pyhään paikkaan” ja tuhoaa sen?

ILJETTÄVÄ AUTIOITTAJA

Raamattu viittaa järjestöön, joka ilmentää koko nykyisen poliittisen järjestelmän vikoja ja heikkouksia. Tästä järjestöstä puhutaan ”pedon kuvana” ja sitä itseään sanotaan ”helakanpunaiseksi pedoksi”. (Ilm. 13:15; 17:3) ”Peto”, jonka ”kuva” ”helakanpunainen peto” on, kuvaillaan Raamatussa ”leopardin kaltaiseksi”, jonka jalat ovat ”kuin karhun” ja suu ”kuin leijonan suu”. (Ilm. 13:2) Kun vertaamme tätä kuvausta siihen, mitä sanotaan Danielin 7:3–7, 17–23:ssa, niin voimme nähdä, että ”peto” on petojen yhdistelmä, esimerkiksi sellaisten kuin Danielin kirjassa mainitaan. Nuo pedot ilmaistaan nimenomaan kuninkaiksi eli valtakunniksi.

”Merestä” nousevan ”pedon” täytyy sen tähden edustaa maan ’kuninkaista’ eli maan päällä hallitsevista valloista koostuvaa maailmanlaajuista poliittista järjestelmää. Sillä sanotaan olevan ”kymmenen sarvea ja seitsemän päätä ja sarvissaan kymmenen otsaripaa, mutta sen päissä oli Jumalaa pilkkaavia nimiä”. (Ilm. 13:1) Se on siis Saatanan hyvin vanha poliittinen järjestö, joka on aina pilkannut tosi Jumalaa.

”Pedon” tunnistaminen tarjoaa avaimen sen selville saamiseen, mikä on sen ”kuva”. Mikä järjestö on nykyään maailmanlaajuisen poliittisen järjestelmän ”kuva” eli heijastuma? Eikö se ole Yhdistyneitten Kansakuntien järjestö? Eikö tämä järjestö kuvasta maailman poliittisen järjestelmän vikoja ja epätäydellisyyksiä?

Raamattu puhuu portosta, ”Suuresta Babylonista”, joka ratsastaa ”helakanpunaisen pedon” eli ”pedon” poliittisen ”kuvan”, ts. nykyisten Yhdistyneitten Kansakuntien, selässä. Kun Yhdistyneitten Kansakuntien järjestö syntyi, niin ”Suuri Babylon”, jonka hallitseva osa kristikunnan uskonnot ovat, antoi kannatuksensa sille pitäen sitä ihmisen ainoana rauhan ja turvallisuuden toivona. Kristikunta odotti tämän järjestön estävän riitaisuudet, jotka voisivat koitua sen tuhoksi. Yhdistyneitten Kansakuntien järjestö on tällä tavalla osoittautunut kristikunnan alla olevan ratsun kaltaiseksi. Kristikunta on ollut riippuvainen siitä niin kuin ratsastaja hevosestaan.

Mutta ”Suuri Babylon” saa kokea katkeran pettymyksen. Se joutuu vihan kohteeksi. Ilmestyskirjan 17:16 sanoo siitä, mitä ”helakanpunainen peto” tekee sille: ”Ne kymmenen sarvea, jotka näit, ja peto, nämä tulevat vihaamaan porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet kokonaan tulella.”

Ilmestyksen 17:12:n mukaan ne ”kymmenen sarvea” tarkoittavat ”kymmentä kuningasta”. Koska kymmenen on täydellisyyden luku Raamatun kuvakielessä (kymmeneen varpaaseen ja kymmeneen sormeen verrattavissa), niin täysi lukumäärä maallisia hallitsijoita, ei vähemmistö, kääntyy kristikunnan uskontoja ja ”Suuren Babylonin” muuta osaa vastaan. Mutta eivät vain nuo vertauskuvalliset ”kymmenen kuningasta” ryhdy tällaiseen hyökkäävään toimintaan, vaan ”helakanpunaisen pedon” (Yhdistyneitten Kansakuntien) edustama koko järjestö tekee samoin.

Toimiessaan kristikunnan uskontoja vastaan ’autioittaja’ ei toimi minkäänlaisesta rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Mutta Jumala ohjailee sen palvelemaan tarkoitustaan niiden uskontojen hävittämisessä, jotka ovat vain nimeltä ”kristillisiä”. Autioittajan vaikuttimet ovat tyystin itsekkäät. Se tuntee äärimmäistä halveksintaa kristikunnan kirkkojärjestelmiä kohtaan. Mutta koska nämä uskontojärjestöt väittävät edustavansa tosi Jumalaa, niin autioittaja toimii myös vihasta Häntä kohtaan, jota ne ovat palvelevinaan. Tämä ilkeä, petomainen asenne Jumalaa kohtaan ja se, että se ’pilkkaa’ hänen nimeään, tekee autioittajasta ”iljetyksen” Jehovan kannalta katsoen.

TOIMI NYT

Se seikka, että ”Suuri Babylon” ja ”iljetys” voidaan tunnistaa, osoittaa, ettei ole aikaa hukattavaksi, jotta pääsisi pois kristikunnan uskontojärjestöistä. Tämä ei ole pako millekään toiselle maantieteelliselle seudulle niin kuin ensimmäisellä vuosisadalla. ”Suuri Babylon” ei rajoitu yhteen maantieteelliseen kohtaan, vaan se on maailmanlaajuinen uskonnollinen mahti. Siksi pako kristikunnan uskontojärjestelmistä merkitsee kaikkien yhteyksien katkaisemista niihin ja Herran Jeesuksen Kristuksen tosi opetuslapseksi tunnistautumista.

Kenenkään ei pitäisi viivytellä pakoaan siihen asti, että ”iljetys” alkaa todella tunkeutua kristikunnan ”pyhään paikkaan”. Koska ei tarvitse paeta toiselle maantieteelliselle seudulle, niin kenenkään ei pidä odottaa sellaista historiallista kehitystä, joka vastaisi sitä, että Rooman sotajoukot luopuivat Jerusalemin piirityksestä vuonna 66. Rooman sotajoukkojen ilmaantuminen ja niiden pois vetäytyminen ilmaisi epäilyksettä ”iljetyksen” ja auttoi kristityiksi tulleita juutalaisia toimimaan Jeesuksen pakenemiskehotuksen mukaan.

Kun joku on nykyään tunnistanut kristikunnan uskontojärjestelmät osaksi ”Suuresta Babylonista” ja kun hän käsittää, että ”iljetys” on seisomaisillaan sen ”pyhässä paikassa”, niin hänen tulisi toimia Ilmestyksen 18:4:ssä olevan käskyn mukaan: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani, ellette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä ja ellette tahdo saada osaa hänen vitsauksistaan.”

Oletko sinä tehnyt näin? Jollet, niin älä viivyttele! Kristikunnan pyhä paikka – sen toimintakenttä ja sen vaatimat uskonnolliset oikeudet – autioitetaan pian.

[Kuva s. 5]

Rooman sotajoukkojen vuonna 70 suorittama Jerusalemin ja sen temppelin hävitys oli profeetallinen kuvaus kristikuntaa pian kohtaavasta suuremmasta ahdistuksesta

Arvonimen ”Jumala” kääntäminen

RAAMATUN kirjat kirjoitettiin aikana, jolloin suurin osa maapallon asukkaista ei tuntenut tosi Jumalaa. Sen sijaan he palvoivat monia jumalia ja jumalattaria. Apostoli Paavali kuvaili tilanteen hyvin muinaisessa Korintossa olleille kristityille: ”Vaikka onkin niitä, joita sanotaan ’jumaliksi’, joko taivaassa tai maan päällä, niin kuin on monia ’jumalia’ ja monia ’herroja’, niin todellisuudessa on meillä yksi Jumala, Isä.” – 1. Kor. 8:5, 6.

Paavalin alkujaan käyttämässä kreikan kielessä ”Jumalaa” tarkoittava sana on Theós, joka sana soveltui mihin tahansa muinaisten kreikkalaisten ja muiden kansojen palvomiin lukuisiin jumaliin. Kuitenkaan ei apostoli Paavalilla eikä muilla Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajilla eikä Septuagintan, ensimmäisen Heprealaisista kirjoituksista kreikaksi tehdyn käännöksen, juutalaisilla kääntäjillä ollut mitään sitä vastaan, että tätä sanaa käytettiin tarkoitettaessa tosi Jumalaa.

Mutta kun ensimmäisen vuosisadan kristityt puhuivat niille, jotka eivät tunteneet Luojaa, he käyttivät sanaa Theós sillä tavalla, ettei kukaan voinut samastaa tosi Jumalaa mihinkään monista vääristä jumalista. Puhuessaan ateenalaisille apostoli Paavali esimerkiksi sanoi: ”Kun kuljeskelin ja huolellisesti tarkastelin teidän uskonnollisen kunnioituksenne kohteita, niin löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ’Tuntemattomalle Jumalalle.’ Mille te siis tuntemattanne osoitatte jumalista antaumusta, sitä minä teille julistan. Jumala, joka teki maailman ja kaiken siinä olevan, Hän joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä, eikä häntä palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin, koska hän itse antaa kaikille elämän ja hengityksen ja kaiken.” – Apt. 17:23–25.

Tämä selitys tosi Jumalasta ei tehnyt kuulijoille vaikeaksi erottaa Luojaa ja monia Ateenassa palvottuja vääriä jumalia toisistaan. Se, että arvonimeä theós käytettiin myös vääristä jumalista, ei millään tavoin sumentanut Luojan persoonallisuutta.

Nykyajan kääntäjien pitäisi järkevästi ajatellen noudattaa samaa tapaa, jolla ensimmäisen vuosisadan kristityt käyttivät