Keitä olivat makkabilaiset?
MONIEN mielestä makkabilaisaika on kuin musta laatikko, joka kätkee sisäänsä ajanjakson Raamatun heprealaisten kirjoitusten viimeisten kirjojen valmistumisesta Jeesuksen Kristuksen saapumiseen. Aivan kuten lentoturmasta saadaan selville joitakin tietoja tutkimalla mustaa laatikkoa, voidaan jotain saada tietää myös tarkastelemalla lähemmin makkabilaisaikaa – ajanjaksoa, joka juutalaiselle kansalle merkitsi siirtymävaihetta ja muutoksia.
Keitä makkabilaiset olivat? Miten he vaikuttivat juutalaisuuteen ennen kuin ennustettu Messias saapui? (Daniel 9:25, 26.)
Hellenismin hyökyaalto
Aleksanteri Suuri valloitti alueita Kreikasta Intiaan asti (336–323 eaa.). Hänen laaja valtakuntansa vaikutti osaltaan hellenismin – Kreikan kielen ja kulttuurin – leviämiseen. Aleksanterin upseerit ja sotilaat avioituivat paikallisten naisten kanssa, mikä johti Kreikan ja muiden maiden kulttuurien sulautumiseen. Aleksanterin kuoleman jälkeen hänen sotapäällikkönsä jakoivat keskenään hänen valtakuntansa. 100-luvun alkupuolella eaa. Antiokhos III, Syyriaa hallitsevan kreikkalaisen seleukidien hallitsijasuvun edustaja, anasti haltuunsa Israelin kreikkalaisilta Ptolemaioksilta, jotka pitivät valtaa Egyptissä. Miten hellenistinen hallitusvalta vaikutti Israelin juutalaisiin?
Eräs historioitsija kirjoittaa: ”Koska juutalaiset eivät voineet välttää kanssakäymistä kreikkalaistuneiden naapureidensa kanssa ja vielä vähemmän ulkomailla asuvien veljiensä kanssa, Kreikan kulttuurin ja kreikkalaisen ajattelutavan omaksuminen oli väistämätöntä. – – Tuona hellenistisenä aikakautena ei tarvinnut kuin hengittää, niin sai jo sisäänsä Kreikan kulttuuria!” Juutalaiset ottivat itselleen kreikkalaisia nimiä. Vaihtelevassa määrin he omaksuivat kreikkalaisia tapoja ja pukeutumistyylejä. Salakavala sulautuminen kiihtyi.
Papit turmeltuvat
Alttiimpia hellenistisille vaikutteille juutalaisten keskuudessa olivat papit. Monille heistä hellenismin hyväksyminen merkitsi sitä, että he sallivat juutalaisuuden kehittyä aikojen kuluessa. Yksi tällainen juutalainen oli Jason (hepreaksi Joosua), ylimmäisen papin Onias III:n veli. Sillä välin kun Onias oli Antiokiassa, Jason tarjosi lahjusta kreikkalaisille vallanpitäjille. Hän yritti tällä tavalla houkutella heitä nimittämään itsensä Oniaksen paikalle ylimmäiseksi papiksi. Kreikkalainen seleukidihallitsija Antiokhos Epifanes (175–164 eaa.) hyväksyi tarjouksen ilomielin. Aiemmin kreikkalaiset vallanpitäjät eivät olleet puuttuneet siihen, kuka oli juutalaisten ylimmäisenä pappina, mutta Antiokhos tarvitsi rahaa sotaretkiään varten. Hän oli myös iloinen siitä, että he saisivat juutalaisen johtajan, joka edistäisi aktiivisemmin kreikkalaistamista. Jasonin pyynnöstä Antiokhos myönsi Jerusalemille kreikkalaisen kaupungin aseman (polis). Jason myös rakensi gymnasionin, voimistelulaitoksen, jossa juutalaisnuorukaiset ja jopa papit osallistuivat kilpailuihin.
Petollisuus synnytti lisää petollisuutta. Kolmen vuoden kuluttua Menelaos, joka mahdollisesti ei kuulunut pappissukuun, tarjosi suuremman lahjuksen, ja Jason pakeni. Menelaos otti suuren osan Antiokhokselle antamistaan lahjusrahoista temppelin rahastosta. Koska Onias III (joka oli maanpaossa Antiokiassa) vastusti tätä, Menelaos murhautti hänet.
Kun levisi huhu Antiokhoksen kuolemasta, Jason palasi Jerusalemiin tuhannen miehen kanssa aikomuksena päästä takaisin ylimmäiseksi papiksi Menelaoksen tilalle. Mutta Antiokhos ei ollutkaan kuollut. Kuultuaan Jasonin toimista sekä levottomuuksista niiden juutalaisten keskuudessa, jotka vastustivat Antiokhoksen kreikkalaistamispolitiikkaa, hän päätti kostaa.
Antiokhoksen kosto
Moshe Pearlman kirjoittaa kirjassaan The Maccabees: ”Vaikka tarkkoja muistiinmerkintöjä ei ole, Antiokhos näyttää päätelleen, että uskonnollisten vapauksien myöntäminen juutalaisille oli ollut poliittinen erehdys. Hänen käsityksensä mukaan Jerusalemissa puhjennut kapina ei johtunut puhtaasti uskonnollisista syistä, vaan Juudeassa vallitsevasta egyptiläismielisyydestä, ja nämä poliittiset tunteet olivat saaneet vaarallisen ilmenemismuodon juuri siksi, että kaikista hänen alamaisistaan vain juutalaiset olivat pyrkineet laajaan uskonnolliseen eristäytymiseen ja että se oli heille sallittu. – – Hän päätti, että se sai loppua.”
Israelilainen valtiomies ja oppinut Abba Eban tiivistää seuranneet vaiheet näin: ”Tapahtumat vyöryivät vuosina 168 ja 167 [eaa.] nopeasti: juutalaisia tapettiin joukoittain, temppeli ryöstettiin ja juutalaisuuden harjoittaminen kiellettiin. Ympärileikkauksesta rangaistiin kuolemalla, samoin kuin sapatin vietosta. Viimeinen loukkaus tapahtui joulukuussa 167, jolloin temppeliin pystytettiin Antiokhoksen määräyksestä alttari Zeukselle ja juutalaisia vaadittiin uhraamaan sianlihaa – juutalaisen lain mukaan tietenkin epäpuhdasta – kreikkalaisten jumalalle.” Tällä välin Menelaos ja muut kreikkalaistuneet juutalaiset jatkoivat tehtävissään ja hoitivat virkaansa temppelissä, joka oli nyt saastutettu.
Vaikka monet juutalaiset hyväksyivät hellenismin, niin eräs uusi, hasideiksi eli hurskaiksi itseään kutsuva ryhmä kannusti noudattamaan tiukemmin Mooseksen lakia. Kreikkalaistuneisiin pappeihin tympääntynyt väki alkoi kannattaa yhä enemmän hasideja. Alkoi marttyyrien aika, sillä kautta koko maan juutalaisten valittavana oli joko mukautuminen pakanallisiin tapoihin ja uhrimenoihin tai kuolema. Apokryfiset Makkabilaiskirjat kertovat lukemattomista miehistä, naisista ja lapsista, jotka mieluummin kuolivat kuin luopuivat uskostaan.
Makkabilaisten reaktio
Antiokhoksen äärimmäiset toimet saivat monet juutalaiset taistelemaan uskontonsa puolesta. Modeinissa, joka sijaitsee Jerusalemista luoteeseen lähellä nykyistä Lodin kaupunkia, kutsuttiin Mattatias-niminen pappi kylän keskustaan. Koska sikäläinen väki kunnioitti Mattatiasta, kuninkaan edustaja yritti taivuttaa hänet osallistumaan pakanallisiin uhrimenoihin. Siten hän pelastaisi oman henkensä ja olisi esimerkkinä muille. Kun Mattatias kieltäytyi, paikalle ilmaantui eräs toinen juutalainen, joka oli valmis myönnytyksiin. Vimmoissaan Mattatias tarttui aseeseen ja tappoi hänet. Tämän iäkkään miehen väkivaltainen teko tyrmistytti kreikkalaisia sotilaita niin, että he reagoivat vitkastellen. Muutamassa sekunnissa Mattatias oli surmannut myös kreikkalaisen upseerin. Mattatiaan viisi poikaa sekä kylän asukkaat löivät kreikkalaiset sotilaat ennen kuin nämä pystyivät puolustautumaan.
Mattatias huusi: ’Jokainen, joka kiivailee Lain puolesta, seuratkoon minua!’ Välttääkseen koston hän pakeni poikineen vuorille. Kun sana heidän teostaan levisi, juutalaisia (myös monia hasideja) alkoi liittyä heihin.
Mattatias nimitti poikansa Juudaan johtamaan sotatoimia. Ehkä juuri Juudaan sotilaallisten kykyjen vuoksi häntä sanottiin makkabiksi eli ’vasaraksi’. Mattatiasta ja hänen poikiaan sanottiin hasmoneiksi. Nimi tuli Hesmonin kaupungista tai heidän samannimisestä esi-isästään (Joosua 15:27). Koska Juudas Makkabista tuli kapinan aikana merkittävä hahmo, niin kaikkia hänen sukulaisiaan alettiin kutsua makkabilaisiksi.
Temppeliä vaaditaan takaisin
Ensimmäisenä kapinavuonna Mattatias poikineen onnistui muodostamaan pienen armeijan. Useammin kuin kerran kreikkalaiset joukot hyökkäsivät hasiditaistelijoiden ryhmiä vastaan sapattina. Vaikka hasidit olisivat pystyneet puolustautumaan, he eivät rikkoneet sapattia. Se johti valtavaan verenvuodatukseen. Mattatias, jota tässä vaiheessa pidettiin uskonnollisena auktoriteettina, saattoi voimaan päätöksen, joka salli juutalaisten puolustaa itseään sapattina. Tämä päätös paitsi puhalsi uutta eloa kapinaan myös antoi juutalaisten uskonnollisille johtajille mallin: he saisivat muokata juutalaista lakia olosuhteisiin sopivaksi. Tämä suuntaus käy ilmi eräästä Talmudin myöhemmästä lausunnosta: ”Antakaa heidän häpäistä yksi sapatti, jotta he voisivat pyhittää monta sapattia.” (Yoma 85b.)
Iäkkään isänsä kuoleman jälkeen Juudas Makkabista tuli kapinan kiistaton johtaja. Tajuttuaan, ettei hän kykenisi lyömään vihollista avoimessa taistelussa, hän kehitti muita menetelmiä, jotka muistuttivat nykyaikaista sissisotaa. Hän löi Antiokhoksen joukot alueilla, joilla ne eivät voineet turvautua tavanomaisiin puolustusmenetelmiinsä. Siten Juudas onnistui taistelussa toisensa jälkeen voittamaan vihollisjoukot, vaikka nämä olivat kooltaan ylivoimaisia.
Seleukidien valtakunnan sisäiset kiistat ja Rooman vallan kasvu johtivat siihen, etteivät seleukidien kreikkalaiset hallitsijat olleet enää niin huolissaan juutalaisvastaisten säädösten pitämisestä voimassa. Näin Juudaalle aukesi tilaisuus ulottaa hyökkäyksensä aivan Jerusalemin porteille asti. Joulukuussa 165 eaa. (tai mahdollisesti 164 eaa.) hän valtasi joukkoineen temppelin, puhdisti sen välineet ja vihki sen uudelleen – päivälleen kolme vuotta sen häpäisystä. Juutalaiset viettävät tämän muistoksi vuosittain hanukkaa eli vihkimisjuhlaa.
Politiikka ohittaa hurskauden
Kapinan päämäärät oli saavutettu. Juutalaisuuden harjoittamista koskeneet kiellot oli poistettu. Temppelissä voitiin jälleen palvoa ja esittää uhreja. Tilanteeseen tyytyväisinä hasidit lähtivät Juudas Makkabin armeijasta ja palasivat kotiinsa. Mutta Juudaalla oli muuta mielessään. Hänellähän oli hyvin valmennettu armeija, joten miksei hän sen avulla perustaisi riippumatonta juutalaisvaltiota? Uskonnolliset syyt, joiden vuoksi kapina oli syttynyt, väistyivät nyt poliittisten tavoitteiden tieltä. Taistelu jatkui.
Juudas Makkabi pyrki saamaan tukea seleukidien hallinnon vastaiseen taisteluun tekemällä sopimuksen Rooman kanssa. Hän kaatui taistelussa vuonna 160 eaa., mutta hänen veljensä jatkoivat sotaa. Juudaan veli Joonatan (Jonatan) järjesti asiat niin, että seleukidien vallanpitäjät sopivat hänen nimittämisestään ylimmäiseksi papiksi ja hallitsijaksi Juudeaan, vaikkakin hän olisi heidän herruutensa alainen. Kun syyrialaiset olivat juonen avulla onnistuneet pettämään, vangitsemaan ja tappamaan Joonatanin, astui hänen tilalleen Simon, Makkabin veljeksistä viimeinen. Simonin hallinnon aikana poistettiin seleukidien vallan viimeisetkin rippeet (vuonna 141 eaa.). Simon uusi sopimuksen Rooman kanssa, ja juutalaiset johtomiehet hyväksyivät hänet hallitsijaksi ja ylimmäiseksi papiksi. Siten perustettiin riippumaton hasmonien dynastia, jonka edustajat olivat makkabilaisia.
Makkabilaiset ennallistivat temppelipalvonnan ennen Messiaan saapumista (vrt. Johannes 1:41, 42; 2:13–17). Mutta aivan kuten luottamus papistoon oli murentunut kreikkalaistuneiden pappien toiminnan vuoksi, se heikentyisi entisestään hasmonien alaisuudessa. Daavidin uskolliseen sukuhaaraan kuuluvan kuninkaan sijasta valtaa pitivät poliittismieliset papit, mikä ei tuonut juutalaisille todellisia siunauksia (2. Samuelin kirja 7:16; Psalmit 89:3, 4, 35, 36).
[Kuva s. 21]
Juudas Makkabin isä Mattatias huusi: ’Jokainen, joka kiivailee Lain puolesta, seuratkoon minua!’
[Lähdemerkintä]
Mattatias vetoaa juutalaisiin pakolaisiin/The Doré Bible Illustrations/Dover Publications