Elämäni Jehovan hengen ohjaamassa järjestössä
Kertonut Albert D. Schroeder
KESÄKUUN ensimmäisenä sunnuntaina vuonna 1934 Alex Jones ja minä olimme saarnaamassa ovelta ovelle Jersey Cityssä New Jerseyssä. Yllättäen poliiseja ryntäsi kerrostaloon, jossa olimme, pidätti meidät, sysäsi meidät kovakouraisesti autoon ja vei meidät vankilaan!
Kolmen päivän kuluttua tuomari julisti meidät syyllisiksi kaupusteluun ilman lupakirjaa ja tuomitsi meidät kymmeneksi päiväksi vankeuteen. Meidät vietiin Hudsonin piirikunnan vankilaan, ja meidän piti riisuutua, peseytyä ja laittaa vanginpuvut yllemme. Sitten meidät marssitettiin selliin.
Siellä minulla oli hyvää aikaa miettiä. Olin vain 23-vuotias ja tyytyväinen elämääni kokoajanpalvelijana Brooklynin Beetelissä. Muistelkaamme yhdessä joitakin noista mietteistä.
Kiitollinen isoäidilleni
Minulla oli erityisen lämpimiä muistoja äidinäidistäni Elizabeth Dargerista. Hänen vanhempansa tulivat perheineen Michiganiin Saksasta jolloinkin ennen vuotta 1870. Hän opetti saksaa ja englantia valtion kouluissa ja asui kanssamme luterilaisten vanhempieni kodissa synnyinkaupungissani Saginaw’ssa Michiganissa. Ensimmäisen maailmansodan aikaan hän ja hänen sisarensa, jotka myös olivat opettajia, alkoivat olla Kansainvälisten raamatuntutkijoiden yhteydessä, jotka tunnetaan nykyisin Jehovan todistajina.
Vaikka vanhempani vaativatkin minua käymään luterilaisessa pyhäkoulussa, isoäitini sai puhua minulle sävähdyttävistä raamatullisista uskomuksistaan. Hän osasi lukea Raamattua latinaksi ja kreikaksi ja näin istutti minuun halun tutkia Raamattua sen alkukielillä. Hellyyttä tuntien muistelin isotätieni kanssa käytyjä vilkkaita raamatullisia keskusteluja, jotka keskittyivät siihen, kuinka Jumalan valtakuntahallitus pian ottaisi haltuunsa maapallon sopusoinnussa Danielin 2:44:n kanssa.
Vuonna 1923 isoäitini alkoi tutkia kanssani Vartiotorni-seuran kirjaa Jumalan harppu, ja hänen kanssaan kävin myös Saginaw’n seurakunnan kokouksissa. Nyt sellissä ollessani ajattelin noita kokouksia, Brooklynista New Yorkista saakka WBBR:n radioaseman lähettämien Vartiotornin radio-ohjelmien kuuntelemista ja muita kokemuksia, jotka olivat muotoilleet elämääni.
Muistin esimerkiksi kuulleeni radiosta vuonna 1927 tuomari Joseph F. Rutherfordin, Vartiotorni-seuran presidentin, puheen jonka hän piti raamatuntutkijain konventissa Torontossa Kanadassa. Vuonna 1928 olin läsnä ensimmäistä kertaa konventissa Detroitissa Michiganissa. Siellä kuulin veli Rutherfordin puhuvan. Tuossa konventissa huusin iloisena ”Hyvä” päätökseen, jonka nimi oli ”Julistus Saatanaa vastaan ja Jehovan puolesta”. Siellä julkaistiin uusi kirja Hallitus, joka osoitti Jumalan valtakunnan olevan teokraattinen hallitus, ei demokraattinen.
Muistoja kouluajoilta
Ajattelin myös kouluaikojani. Vanhempani eivät halunneet minusta tulevan kokoajanpalvelijaa, ja siksi heidän vaatimalla vaadittuaan suostuin lopulta yliopistokoulutukseen. Niinpä syyskuussa vuonna 1929 kirjoittauduin Michiganin yliopistoon Ann Arborissa opiskellakseni kieliä, taloustiedettä ja tekniikkaa.
Vuokraemäntäni rouva Judson oli yhteydessä raamatuntutkijoiden Ann Arborin seurakuntaan. Palattuani opiskelemaan syksyllä vuonna 1930 hän kertoi minulle, että mukava nuori mies Alabamasta oli juuri muuttanut asumaan vastapäiseen huoneeseen ja vuokraemäntäni ajatteli, että tämä saattaisi olla kiinnostunut ”raamatullisesta sanomastamme”. Niin hän olikin! Pian William Addison Elrodista ja minusta tuli läheisiä ystäviä, kun hän omaksui Raamatun totuuksia; ja ystävyytemme on jatkunut aina tähän päivään saakka.
Bill Elrod ja minä kävimme maanmittauskurssia kesällä 1931, emmekä sen vuoksi voineet olla itse läsnä vuonna 1931 Columbuksessa Ohiossa pidetyssä konventissa. Sunnuntaina 26. heinäkuuta kuuntelimme kuitenkin esitelmän radiosta, ja olimme sen innostuneen, näkymättömän kuulijakunnan joukossa, joka hyväksyi ihastuttavan uuden nimen ”Jehovan todistajat”.
Tuohon aikaan sosialistisista, fasistisista ja kommunistisista hallitusmuodoista keskusteltiin paljon yliopistoalueella. Lokakuussa vuonna 1931 Winston Churchill puhui 3 000 opiskelijalle ja puolusti demokratiaa yhä parhaana hallitusmuotona. Myöhemmin joulukuussa 1931 lordi Bertrand Russell, maineikas englantilainen matemaatikko ja filosofi, puhui rauhanaatteesta. Sitten jonkin ajan kuluttua Berliinin Reichsbankin johtaja tri Hjalmar Schacht käsitteli talouselämän valvonnan kansallistamistarvetta, toisin sanoen hän puolsi kansallissosialismia eli natsismia. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli Hitlerin hallituksen talousministerinä.
Kuultuani näiden valtiomiesten vetoomukset olin vakuuttuneempi kuin koskaan, että vain Messiaan kuninkuus voi olla toivottava maailmanhallitus. Niinpä Bill Elrod ja minä suunnittelimme lopettavamme koulun 15. kesäkuuta 1932 ja aloittavamme sitten yhdessä kokoaikaisen saarnaamistyön, jota kutsutaan nykyisin tienraivaukseksi.
Aloitimme tienraivauspalveluksemme ennen kuin meidät oli kastettu, koska tuolloin ei ymmärretty selvästi, tarvitsisiko niitä, joilla oli maallinen toivo, kastaa lainkaan vai ei. Sen jälkeen kun minut oli kastettu Vandercookjärvessä Michiganissa 24. heinäkuuta 1932, kävi kuitenkin ilmeiseksi, että toivoni oli nyt taivaallinen, minkä ’hengen todistus’ vahvisti. – Roomalaisille 8:16.
Beetel-palvelusta Brooklynissa
Ollessamme tienraivaajina Howellissa Michiganissa syyskuun 9. päivänä Bill tuli juosten postista ja heilutti keltaista sähkettä. Avasimme sen ja luimme kutsun, jossa veli Rutherford pyysi meitä ilmoittautumaan Beetel-palvelukseen niin pian kuin mahdollista. Kolmessa vuorokaudessa olimme saaneet tienraivaukseemme liittyvät asiat kuntoon ja ajaneet sitten 1 100 kilometriä Brooklyniin T-mallisella Fordillamme. Vihdoin ylitimme Brooklynin sillan ja saavuimme Beeteliin 13. syyskuuta vuonna 1932. Tuohon aikaan Beetel-perheeseen kuului noin 200 jäsentä, joista useimmat olivat Kuninkaan voideltuja veljiä.
Työskenneltyäni ensin painossa muutaman viikon sain uuden työmääräyksen palvelusosastolle. Sydämellinen irlantilainen veli Thomas J. Sullivan oli siellä valvojana. Hän muistutti aina meitä nuorempia veljiä sanomalla: ”Kun syntyy ongelmia, varmistautukaa siitä, että tiedätte kaikki asiaan liittyvät tosiasiat, ennen kuin ehdotatte ratkaisua.” (Sananlaskut 18:13) Pilke silmäkulmassaan hänellä oli tapana lisätä: ”Mitä te hoppuilette? Antakaa Jehovalle tilaisuus. Katsokaa, mitä hänen henkensä tekee.”
Muistellessani vankilassa näitä menneitä kokemuksia iloitsin edusta kärsiä vanhurskauden tähden samoin kuin Jeesus Kristus ja apostolit olivat kärsineet. (Johannes 15:20; 1. Pietari 4:16) Kun katson ajassa taaksepäin, tajuan, että tällaiset kokemukset valmistivat minua tuleviin etuihin.
Sävähdyttävää uutta valoa
Varhain vuonna 1935, noin kuusi kuukautta sen jälkeen, kun minut oli vapautettu vankilasta ja olin palannut Beeteliin, muistan Beetelissä pöydän ääressä käydyn useita keskusteluja ”suuren joukon” tunnistamisesta. (Ilmestys 7:9, 13) Jotkut kannattivat ajatusta, että se olisi toisarvoinen taivaallinen luokka, kuten Vartiotorni-seuran ensimmäinen presidentti veli Russellkin oli opettanut. Toiset päättelivät kuitenkin, että ”suuri joukko” koostui niistä, joilla oli maallinen toivo. Veli Rutherford ei ottanut kantaa näihin keskusteluihin.
Me kaikki Beetel-perheen jäsenet olimme jännittyneitä, kun matkustimme erikoisjunalla Washingtonin konventtiin, joka pidettiin 30. toukokuuta – 3. kesäkuuta vuonna 1935. Konventin toisena päivänä veli Rutherford esitti sävähdyttävän tiedon, että ”suuri joukko” on todellakin maallinen luokka. Hän kysyi puheensa huippukohdassa: ”Haluaisivatko kaikki ne, joilla on toivo saada elää ikuisesti maan päällä, nousta seisomaan?” Noin puolet 20 000 hengen yleisöstä nousi ylös. Sitten veli Rutherford julisti: ”Katso! Suuri joukko!” Seurasi lyhyt hiljaisuus. Sitten me kaikki liityimme iloiseen huutoon, ja riemuitseminen oli äänekästä ja kesti kauan. Seuraavana päivänä kastettiin 840 henkeä, joista useimmat kuuluivat maalliseen luokkaan.
”Suuresta joukosta” vuonna 1935 saatua uutta valistusta seurasi joitakin uudelleenjärjestelyjä vuonna 1936, jotta valmistauduttaisiin tämän luokan jäsenten odotettavissa olevaan mukaan tuloon. Siihen mennessä oli ollut esimerkiksi vain yksi suuri englanninkielinen seurakunta koko New Yorkin kaupungin alueella, mutta nyt perustettiin uusia seurakuntia, ja meidät nuoremmat voidellut määrättiin valvojiksi. Nykyään New Yorkin kaupungissa on 336 seurakuntaa!
Uusi tehtävä
Torstai 11. marraskuuta 1937 osoittautui merkitykselliseksi päiväksi minulle. Minua oli pyydetty veli Rutherfordin toimistoon tuona päivänä kello 15.00. Saavuin ajoissa, ja olin levoton, koska ajattelin, että minut oli saatettu kutsua nuhteita saamaan. Mutta vaihdettuamme muutaman ystävällisen sanan veli Rutherford kysyi, haluaisinko tarttua erääseen uuteen tehtävään.
”Olen halukas palvelemaan missä tahansa tarvitaan”, vastasin.
Sitten veli Rutherford yllätti minut täydellisesti tiedustellessaan: ”Mitä mieltä olisit palvelemisesta haaratoimistonpalvelijana Lontoon Beetelissä?”
”Hyvänen aika, sehän on vaativa tehtävä!” sanoin.
”Lisäksi se merkitsee pelkkää menolippua; sitä, että suostut jäämään sinne yli Harmagedonin. Niinpä annan sinulle kolme päivää aikaa miettiä asiaa”, hän jatkoi.
”Veli Rutherford, en tarvitse kolmen päivän miettimisaikaa. Jos Jehovan tahto on, että menen, suostun tehtävään!”
”Ajattelinkin, että se olisi sinun vastauksesi”, hän totesi. ”Veli Knorrilla on jo lippusi Queen Mary -valtamerialukseen, joka lähtee Englantiin ensi keskiviikkona.”
Ajatukset alkoivat surista päässäni. ”Saat valmennusta muutamana seuraavana päivänä”, veli Rutherford sanoi lopuksi.
Kun tulin takaisin palvelusosastolle, joka sijaitsi painorakennuksessa, veli Knorr alkoi nauraa suunnattomalle hämmästykselleni. Hän tiesi, mitä oli juuri tapahtunut. Nathan Knorr oli painonvalvoja, ja hän oli käynyt aikaisemmin veli Rutherfordin kanssa Englannissa. Hän alkoi heti antaa minulle valmennusta haaratoimiston johtamisessa. Muutamaa päivää myöhemmin menin takaisin veli Rutherfordin luo lisävalmisteluja varten.
Veli Rutherfordin Miikan 6:8:aan perustuva neuvo kuului: ”Ole oikeudenmukainen, pysy lujana järjestöä koskevissa menettelytavoissa, pidä yllä Raamatun mittapuita, ole nopea tottelemaan äläkä vitkastele. Ole ystävällinen ollessasi tekemisissä veljien kanssa, osallistu säännöllisesti kenttäpalvelukseen ja vaella nöyrästi Jumalan edessä.” Hän sanoi innon Englannin kentällä laimentuneen, koska edelliset haaratoimistonvalvojat eivät olleet täysin tukeneet kenttäpalvelusta. Hän sanoi lopuksi painokkaasti: ”Rohkaise voimistamaan kenttäpalvelusta. Juuri nyt Englanti tarvitsee 1 000 tienraivaajaa niiden 200:n sijasta, jotka siellä tällä hetkellä on.”
Vastaanotto Englannissa
Queen Maryn laskettua maihin Southamptonissa matkustin ensin junalla Lontooseen, ja sitten ajoin taksilla Seuran haaratoimistoon, joka oli 26 vuoden ajan sijainnut Craven Terrace 34:ssä Lancaster Gatessa. Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran varapresidentti otti minut sydämellisesti vastaan. Toimitin hänelle veli Rutherfordin kirjeen, joka valtuutti hänet erottamaan haaratoimistonpalvelijan ja ilmoittamaan virallisesti Beetel-perheelle, että minä täyttäisin tämän paikan. Näin tehtiin päiväaterialla, ja 30 Beetel-perheen jäsentä otti minut vastaan lämpimästi.
Tutustuin aikanaan useisiin Euroopan haaratoimistojen palvelijoihin ja edustajiin. Nämä olivat voideltuja, jotka ottivat taipumattomasti johdon saarnaamistyössä huolimatta Hitlerin ajan esteistä. Heitä olivat esimerkiksi Martin Harbeck Sveitsistä, Charles Knecht Ranskasta, Fritz Hartstang Alankomaista, Johan Eneroth Ruotsista, William Dey Tanskasta ja rohkea Robert Winkler Seuran maanalaisesta järjestöstä Saksasta. Kaikin raamatullisin keinoin nämä pelottomat uskon miehet pitivät puoliaan ankarissa natsivainoissa.
Veli Rutherfordin vierailu
Vuonna 1938 ennen toisen maailmansodan puhkeamista englantilaiset olivat kehittäneet mannertenväliset radiopuhelinyhteydet. Insinöörijoukot suostuivat yhdistämään neljä mannerta erikoiskonventin ajaksi 9.–11. syyskuuta Lontoon ollessa keskuspaikkana. Lontoosta vuokrattiin konventtia varten suurin sopiva paikka, Royal Albert Hall. Veli Rutherfordin ryhmä, jossa oli mukana Nathan Knorr, saapui kolme viikkoa aikaisemmin auttamaan valmisteluissa.
Esitelmän mainostamiseksi järjestettiin mainoskulkueita. Ennen kuin ensimmäisen mainoskulkueen oli määrä lähteä, veli Rutherford halusi nähdä minut. Samalla kun keskustelimme konventtiin liittyvistä asioista, hän piirteli kynällään, kuten hänellä oli toisinaan tapana tehdä, kun hän puheli jonkun kanssa. Hän repäisi lehtiöstään sivun, johon hän oli kirjoittanut jotakin, ja ojensi sen minulle. ”Mitä ajattelet tästä?” hän kysyi.
Siinä luki: ”USKONTO ON ANSA JA JUONI.”
”Se näyttää tosi tuliselta”, vastasin.
”Tarkoitinkin sen voimakkaaksi”, hän sanoi. Sitten hän määräsi, että tehtäisiin mainoskilpiä, joissa olisi tämä teksti, juuri parahiksi keskiviikkoillaksi ensimmäistä mainoskulkuettamme varten. Seuraavana iltana Nathan Knorr ja minä johdimme tuhannen veljen kulkuetta noin 10 kilometrin marssilla Lontoon keskustan halki.
Veli Rutherford kutsui minut toimistoonsa seuraavana aamuna ja halusi minun selostavan tapahtumaa. ”Monet kutsuivat meitä kommunisteiksi ja ateisteiksi ja tekivät muita vihamielisiä huomautuksia”, sanoin. Hän mietti sitten muutaman minuutin ja lopulta repäisi irti lehden, jossa oli ehdotus iskulauseeksi: ”PALVELE JUMALAA JA KUNINGAS KRISTUSTA.” Hän ajatteli, että näiden sanojen sijoittaminen välissä oleviin mainoskilpiin saattaisi vaimentaa pilkkahuutoja, niin kuin kävikin. Tämä vuoden 1938 konventti sujui hyvin. Tärkeimmät ohjelmajaksot lauantaina ja sunnuntaina, myös pääpuhe ”Katso tosiasioita suoraan silmiin”, lähetettiin onnistuneesti 49:ään englanninkielisillä alueilla samanaikaisesti pidettyyn konventtiin ympäri maailman.
Konventin jälkeen pidettiin Euroopan maiden haaratoimistonpalvelijoille valmennuskurssi. Tuossa tilaisuudessa veli Rutherford nuhteli minua ankarasti yleisönpalvelijoiden valmennuksen puutteellisuudesta. Kuritus toi kyyneleet silmiini. Myöhemmin William Dey Tanskasta lohdutti minua kahden kesken ja sanoi, että veli Rutherford käytti minua opettaakseen heitä kaikkia epäsuorasti. Ja niin se olikin! Seuraavana päivänä veli Rutherford, joka hääräsi mielellään keittiössä, kutsui meidät kaikki erikoispäivälliselle, jonka hän oli valmistanut. Nautimme yhdessä miellyttävästä toveruudesta.
Toisen maailmansodan vuodet
Hitler hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939. Sunnuntaina 3. syyskuuta Englanti julisti Saksalle sodan. Englannissa tuhannet olivat kenttäpalveluksessa tuona aamuna ja levittivät sopivasti uutta kirjaa nimeltä Pelastus. Joka ovella ihmiset olivat poissa tolaltaan; jotkut naiset itkivät. Meiltä kaikilta loppui kirjallisuus, kun lohdutimme ihmisiä Raamatun sanomalla.
Seuraavassa kuussa saimme ennakkokappaleen Vartiotornin 1. marraskuuta 1939 kirjoituksesta, jonka otsikkona oli ”Puolueettomuus”. Juuri oikeaan aikaan se hahmotteli tosi kristittyjen raamatullisen kannan maailmanselkkauksiin. (Johannes 17:16) Pian satoja englantilaisia veljiämme ja sisariamme alettiin pidättää ja vangita.
Ilmasota Englannissa, niin kutsuttu taistelu Britanniasta, voimistui loppuvuodesta 1940 ja jatkui vuoteen 1941. Kestimme Lontoossa 57 yönä peräkkäin 14 tunnin mittaisia pommituksia. Ilma oli täynnä ujellusta. Tulipalot raivosivat kaikkialla. 29 pommia putosi alle puolen kilometrin päähän Beetelistä. Beetelin vieressä oleva suuri valtakunnansalimme syttyi tuleen palopommeista, mutta taitavat Beetelin veljet tukahduttivat tulen pian.
Sota-aikana oli monenlaisia rajoituksia, esimerkiksi elintarvikkeet olivat kortilla ja matkustamista rajoitettiin. Mutta me jatkoimme ja jopa lisäsimmekin talosta-taloon-saarnaamistamme. Englannissa oli 4 375 julistajaa vuonna 1937, mutta vuoteen 1942 mennessä julistajamäärä oli noussut 12 436:een. Kun saavuin Englantiin vuonna 1937 tienraivaajia oli 201, vuonna 1942 heitä oli 1 488! Jehova on todellakin runsaasti siunannut näiden varhaisten saarnaajien kylvötyötä. Nyt viitisenkymmentä vuotta myöhemmin Englannissa on yli 109 000 Valtakunnan julistajaa, heidän joukossaan yli 6 000 vakituista tienraivaajaa.
Jehovan hengen avulla 3.–7. syyskuuta 1941 saimme aikaan sellaista, mitä hallitusviranomaiset sanoivat ”mahdottomaksi”. Pidimme Englannin Jehovan todistajien siihen saakka suurimman konventin. Aivan sodan keskellä kokoontui Leicesterissä yli 12 000 henkeä De Montfort Hallissa ja sitä ympäröivillä puistoalueilla. Tätä samaa salia käytettiin, kun Seuran vuosikokous pidettiin Leicesterissä vuonna 1983. Meitä oli siellä yli 3 000 muistelemassa vuoden 1941 sota-ajan konventin kokemuksia.
Lontoon haaratoimistosta tuli pakolaiskeskus sodan aikana. Puhelin pärisi siellä taukoamatta. Järjestettiin avustusrahasto, jotta veljet, joiden kodit oli pommitettu hajalle, saattoivat saada heti apua. Lontooseen tuli veljiä pakolaisina myös Puolasta, Saksasta, Norjasta, Ranskasta, Belgiasta, Hollannista ja muualta, ja heitä autettiin siellä. Monet heistä ryhtyivät tienraivauspalvelukseen Englannissa.
Ei-toivottu henkilö
Heti kun Yhdysvallat tuli mukaan sotaan 8. joulukuuta 1941, menetin Englannin armeijan kutsunnoissa erivapauteni Yhdysvaltain kansalaisena. Kristillisen puolueettomuuteni vuoksi en voinut noudattaa Englannin hallituksen asettamia erilaisia määräyksiä sotapalveluksesta. Lopulta 6. toukokuuta 1942 Englannin hallitus ilmoitti minulle, että olin ei-toivottu henkilö, ja siksi minun käskettiin palata Yhdysvaltoihin. Lontoolaisessa Daily Herald -lehdessä oli 1. elokuuta minun kuvani etusivulla ja kirjoitus ”Häntä on käsketty ’menemään kotiinsa’”.
Maanantaiaamuna 24. elokuuta vuonna 1942 kaksi Scotland Yardin etsivää pidätti minut karkotusta varten. Minut vietiin junalla Glasgow’hun Skotlantiin, missä minua pidettiin yli yön keskiaikaisessa Barlinnin vankilassa. Seuraavana päivänä vartijat veivät minut englantilaiseen risteilijään nimeltä S.S. Hilary, ja olin edelleen pidätettynä. Atlantin-ylitys kesti 52 laivan saattueeltamme 13 päivää ja etenimme luovien välttääksemme saksalaiset sukellusveneet. Säästyimme niiden torpedoilta, ja pääsimme turvallisesti Halifaxiin Kanadaan! Sitten minut vapautettiin. Seuraavana päivänä matkustin junalla ja saavuin perille New Yorkiin 10. syyskuuta.
Merkittävä ennustus rauhankaudesta
Iloitsin suuresti palatessani monien sydämellisten veljien luo Brooklynin Beeteliin. Olin tullut juuri sopivasti osallistuakseni Clevelandissa Ohiossa 18.–20. syyskuuta 1942 pidettävään historialliseen konventtiin. Siellä Seuran uusi presidentti N. H. Knorr puhui aiheesta ”Rauha – voiko se kestää?” Ilmestyskirjan 17:8:aan saatiin uutta valoa. Paljastettiin, että liittoutuneet voittaisivat ja uusi kansainvälinen ”turvallisuuden peto” nousisi. Juuri näin kävikin, kun sodan päätyttyä vuonna 1945 perustettiin Yhdistyneet kansakunnat!
Vartiotornin raamattukoulu Gilead
Vartiotorni-seuran vuosikokouksen jälkeen 1. lokakuuta 1942 presidentti veli Knorr kutsui Maxwell G. Friendin, Eduardo F. Kellerin ja minut toimistoonsa. Hän kertoi meille, että sinä aamuna oli päätetty perustaa lähetystyöntekijöiden raamattukoulu Valtakunnantilalle South Lansingiin New Yorkiin. Hän sanoi, että minusta tulisi koulun sihteeri ja minun oli määrä toimia puheenjohtajana komiteassa, joka huolehti koulun järjestelyistä. Suunnittelimme veli F. W. Franzin kanssa erinomaisen raamatullisen oppikurssin. Tästä alkoi pitkä, onnellinen ajanjakso yhteistyössä hänen kanssaan raamatullisen koulutuksen edistämiseksi.
Maanantaiaamuna 1. helmikuuta vuonna 1943 Valtakunnantilalla lähellä South Lansingiä New Yorkissa veli Knorr vihki virallisesti koulun, joka tunnetaan nykyään Vartiotornin raamattukoulu Gileadina. Vihkiäisohjelman jälkeen koulu alkoi neljässä luokkahuoneessa, joissa jokaisessa oli 25 oppilasta. Korkeatasoinen koulutus kesti viisi kuukautta, ja Raamattu oli tärkein oppikirja.
Mukavien kuukausien, sitten mukavien vuosien ajan onnellinen tilaisuuteni oli syventyä yhä perusteellisempaan Raamatun tutkimiseen. Olin kiitollinen Jehovalle tästä edusta opettaa ja kasvattaa vihkiytyneiden, Jehovaa ja hänen työtään rakastavien oppilaiden sydäntä toisten antaumuksellisten opettajien kanssa! Vuoteen 1960 mennessä 3 700 oppilasta oli tullut 70 maasta elävöittämään kurssejamme.
Avioituminen
Osallistuessani ”Voittoisan Valtakunnan” konventteihin Euroopassa vuonna 1955 uudistin tuttavuuteni viehättävän Charlotte Bowinin kanssa, joka oli ollut yksi oppilaistani ensimmäisellä Gilead-kurssilla vuonna 1943. Hän palveli 12 vuoden ajan uskollisesti lähetystyöntekijänä espanjankielisillä alueilla, muun muassa Meksikossa ja El Salvadorissa. Toverinsa Julia Clogstonin kanssa hän oli nyt läsnä näissä Euroopan konventeissa. Ohimennen sanoen Charlotten vanhemmat olivat olleet Brooklynin Beetel-perheen jäseniä veli Russellin päivinä, kun he molemmat olivat vielä naimattomia. Kun he menivät naimisiin, Martin Bowin oli kierrostyössä, kunnes Charlotte syntyi vuonna 1920.
Tammikuussa 1956 Charlotte astui Beetel-palvelukseen, ja hänet siirrettiin Valtakunnan maatilalle. Menimme naimisiin elokuussa vuonna 1956. Kun Charlotte tuli raskaaksi, olimme masentuneita ja luulimme, että kokoajanpalveluksemme päättyisi siihen. Veli Franz rohkaisi meitä kuitenkin sanomalla: ”Ette te ole tehneet syntiä saattaessanne kohdun hedelmälliseksi. Rohkaiskaa mielenne! Saattaa olla, että Jehova järjestää jotakin niin, että voitte jatkaa kokoajanpalvelusta.”
Niin kävikin. Minä saatoin jatkaa Gilead-koulun opettajana. Aluksi asuimme pienessä vuokrahuoneistossa, ja sitten vuonna 1962 muutimme vastavalmistuneeseen taloon, joka sijaitsi noin puolentoista kilometrin päässä koulusta. Poikamme Judah Ben syntyi helmikuussa 1958 ja vietti nuoruusvuotensa South Lansingissa New Yorkissa.
Kasvattaessamme Judah Beniä saimme kokea monia iloja, kun yritimme aina soveltaa Raamatun periaatteita. (Efesolaisille 6:1–4) Häntä rohkaistiin toimimaan Miikan 6:8:n mukaan, samoin kuin minäkin pyrin soveltamaan käytäntöön tuota raamatunkohtaa omassa elämässäni. Judahista tuli myöhemmin Beetel-perheen jäsen kolmannessa polvessa, ja hän palveli Beetelissä 12 vuotta. Kesäkuussa vuonna 1986 hän meni naimisiin herttaisen tienraivaajasisaren Amber Bakerin kanssa. He ovat nyt tienraivaajina Michiganissa.
Koulu vanhimpia varten
Vuonna 1958 Yankee Stadiumin konventissa veli Knorr ilmoitti uuden, vanhimmille tarkoitetun koulun, Valtakunnan palveluskoulun, avaamisesta. Ensimmäinen 25 oppilaan luokka aloitti neljän viikon kurssinsa 9. maaliskuuta vuonna 1959 Valtakunnan maatilalla, missä Gilead-koulukin toimi. Kun Gilead-koulu siirrettiin Brooklyniin syyskuussa vuonna 1960, Valtakunnan palveluskoulu jäi Valtakunnantilalle, missä saatoimme kouluttaa sataa vanhinta kuukausittain. Huomasin, että isänä olemisesta oli etua opettaessani uuteen kouluun osallistuvia perheenisiä.
Tämä koulu siirrettiin Brooklynin Beeteliin vuonna 1967. Myöhemmin vuonna 1968 se sijoitettiin Pittsburghiin, missä tuhannet erinomaiset vanhimmat saivat valmennusta vuoteen 1974 saakka. Tuosta vuodesta eteenpäin koulua on pidetty eri valtakunnansaleilla ympäri maata. Vaimoni ja poikani olivat mukanani, kun matkustin eri paikkakunnille. He palvelivat tienraivaajina sillä aikaa, kun minä opetin koulussa.
Lisäetuja Kuninkaan palveluksessa
Marraskuussa 1974 opetin juuri Valtakunnan palveluskoulussa kotikaupungissani Saginaw’ssa Michiganissa, kun sain ikimuistoisen kirjeen hallintoelimeltä. Siinä minut kutsuttiin tuon elimen jäseneksi ja pyydettiin myös vaimoani ja poikaani Brooklynin Beetel-perheeseen. Niinpä muutimme Beeteliin 18. joulukuuta vuonna 1974, ja aloin hoitaa uutta palvelusetuani.
Hallintoelin on tiiviissä yhteistyössä johtaessaan Jehovan todistajien maailmanlaajuista toimintaa, julkaistessaan edistyvää valistusta sisältävää hengellistä ravintoa ja tehdessään oikeudellisia päätöksiä. Hallintoelin kokoontuu joka keskiviikko, ja kokous aloitetaan rukouksella, jossa pyydetään Jehovan hengen ohjausta. Siitä, että jokainen käsiteltävä asia ja jokainen päätös, joka tehdään, on sopusoinnussa Jumalan sanan Raamatun kanssa, yritetään todella huolehtia.
Hallintoelimen jäsenenä minut on lähetetty vierailemaan vyöhykevalvojana eri haaratoimistoihin. On ollut todella sydäntä lämmittävää saada itse suoranaisesti kokea Jehovan kansan ykseys niin monissa maissa. Minusta on ollut myös hyvin ilahduttavaa tavata jälleen monia Gileadin käyneitä lähetystyöntekijöitä, jotka ovat yhä uskollisesti ulkomaisessa määräyskohteessaan. Joka maassa Jehovan kansa on selvästikin paras ja onnellisin kansa!
Jehova ruokkii hengellisesti koko kansaansa samanaikaisesti Vartiotornin ja muiden raamatullisten julkaisujen välityksellä. Tämä kaikki osoittaa, että Kristus Jeesus on ollut hallitseva Kuninkaamme vuodesta 1914 lähtien ja että hän vie meidät menestyksellisesti aivan pian edessä olevan ”suuren ahdistuksen” läpi. Niinpä, kaikki te nuoret, luokaa viisaasti ura pyhässä palveluksessa koko ajallanne nyt! Teitäkin odottavat sykähdyttävät edut. (Miika 7:7) Iloitsen Jehovan hellästä huolenpidosta, jota olen saanut osakseni menneinä vuosikymmeninä. Häneltä tulleet siunaukset ovat todella tehneet minusta rikkaan. (Sananlaskut 10:22) Joka päivä olen kiitollinen Jehovalle niistä eduista, joita minulla on, palvellessani häntä hänen henkensä ohjaamassa järjestössä. – Ilmestys 7:14.
[Kuva s. 12]
Toverini Bill Elrod ja minä
[Kuva s. 15]
Matkalla Barlinnin vankilaan junalla
[Kuva s. 17]
Yhdessä vaimoni Charlotten kanssa