Seitsemän sukupolven perintö

Thomas 1)a Williams, yksi esi-isistäni, syntyi 20. tammikuuta 1815 Horncastlen kaupungissa Englannissa. Hänen äitinsä kuoli kaksi vuotta myöhemmin, joten hänen isänsä John Williams kasvatti Thomasin ja hänen kolme sisarustaan. John opetti Thomasille puusepäntöitä, mutta tällä oli mielessä toisenlainen ura.

Uskonnollisen heräämisen aalto pyyhkäisi noihin aikoihin yli Englannin. Saarnaaja John Wesley oli erottautunut Englannin kirkosta ja muodostanut metodistien yhteisön, joka korosti Raamatun henkilökohtaista tutkimista ja evankelioimista. Wesleyn opetukset levisivät kulovalkean tavoin, ja myös Williamsin perhe otti ne avosylin vastaan. Thomasista tuli metodistisaarnaaja, ja hän tarjoutui viipymättä lähetystyöhön. Lähetysalueena oli Tyynenmeren eteläosa, ja niinpä heinäkuussa 1840 Thomas saapui yhdessä morsiamensa Maryn 2) kanssa Fidžiin kuuluvalle tuliperäiselle Lakeba-saarelleb, jolla asui tuolloin kannibaaleja.

Varhaisina vuosinaan Fidžissä Thomas ja Mary kohtasivat monia ankaria koettelemuksia. He työskentelivät pitkiä päiviä alkeellisissa oloissa trooppisessa kuumuudessa. He joutuivat myös näkemään sanoin kuvaamattomia kauheuksia – heimosotaa, leskien kuristamista, lapsenmurhia ja kannibalismia. Lisäksi heidän sanomaansa vastustettiin yleisesti. Mary ja heidän esikoispoikansa John sairastuivat ja olivat vähällä kuolla. Vuonna 1843 Thomas kirjoitti: ”Sydämeni oli murtumaisillaan. – – Olin epätoivon partaalla.” Usko Jehova Jumalaan antoi kuitenkin hänelle ja Marylle voimaa jatkaa työtään sinnikkäästi.

Thomas hyödynsi puusepäntaitojaan ja rakensi Fidžin ensimmäisen eurooppalaistyylisen talon. Siinä oli tuulettuva korotettu lattia sekä muita erikoisuuksia, jotka herättivät paikallisissa suurta uteliaisuutta. Juuri ennen talon valmistumista Mary synnytti toisen pojan, Thomas Whitton 3) Williamsin, joka niin ikään oli esi-isäni suoraan ylenevässä polvessa.

Vuonna 1843 Thomas vanhempi auttoi Johanneksen evankeliumin kääntämisessä fidžin kielelle, mikä osoittautui erityisen haastavaksi tehtäväksi.c Hän oli kuitenkin lahjakas antropologi, ja hänellä oli tarkka havaintokyky. Hän tallensi huolellisesti tutkimustensa tulokset kirjaansa Fiji and the Fijians, joka julkaistiin vuonna 1858 ja joka on klassinen kuvaus 1800-luvun fidžiläisten elämästä.

Kolmentoista vuoden uurastuksen jälkeen Thomasin terveys petti ja hän muutti perheineen Australiaan. Hänen pitkä ja menestyksekäs papinuransa päättyi vuonna 1891, kun hän kuoli Ballaratissa Victoriassa.

Vuonna 1883 Thomas Whitton Williams ja Phoebe 4) muuttivat Perthiin Länsi-Australiaan. Seuraava esi-isäni, heidän toiseksi vanhin lapsensa Arthur Bakewell 5) Williams, oli tuolloin 9-vuotias.

Kun hän oli 22-vuotias, hän lähti kokeilemaan onneaan Kalgoorlien kukoistavaan kultakaivoskaupunkiin, joka sijaitsi noin 600 kilometrin päässä Perthistä itään. Hän sai käsiinsä joitakin Kansainvälisen Raamatuntutkijain Seuran julkaisuja (Jehovan todistajia kutsuttiin tuolloin raamatuntutkijoiksi). Lisäksi hän tilasi ”Siionin Vartiotorni” -lehden. Hän kiinnostui lukemastaan ja alkoi kertoa oppimastaan muille ja pitää kokouksia, joissa tutkittiin Raamattua. Tuosta vaatimattomasta alusta käynnistyi nykyisten Länsi-Australian Jehovan todistajien toiminta.

Arthur kertoi oppimastaan myös perheelleen. Hänen isänsä Thomas Whitton suhtautui myönteisesti siihen, että hänen poikansa oli tekemisissä raamatuntutkijoiden kanssa. Hän kuitenkin kuoli pian. Myös hänen äidistään Phoebesta ja sisaristaan Violetista ja Marysta tuli raamatuntutkijoita. Violetista tuli kokoaikainen evankelista eli tienraivaaja. Arthurin mukaan hän oli ”Länsi-Australian erinomaisin, innokkain ja vilpittömin tienraivaaja”. Vaikka hän saattoikin olla hieman puolueellinen, Violetin esimerkillisellä innokkuudella oli suuri vaikutus seuraavaan Williamsien sukupolveen.

Aikanaan Arthur avioitui ja muutti Länsi-Australian osavaltion lounaisosassa sijaitsevaan Donnybrookin kaupunkiin, joka oli tunnettu hedelmäviljelmistään. Hän sai siellä lempinimen ”Vanha hupsu 1914!”, koska hän kertoi toisille innokkaasti tuota vuotta koskevista Raamatun ennustuksista.d Kiusoittelu loppui, kun ensimmäinen maailmansota syttyi. Arthur todisti säännöllisesti kauppansa asiakkaille, ja hän asetti raamatullista kirjallisuutta näkyvälle paikalle näyteikkunaan. Arthur ei missään tapauksessa hyväksynyt epäraamatullista opetusta kolminaisuudesta. Niinpä ikkunassa oli myös kyltti, jossa luvattiin 100 puntaa sille, joka pystyisi todistamaan tuon opin paikkansapitäväksi. Kukaan ei koskaan saanut rahoja.

Williamsien kodista tuli Donnybrookin seurakunnan kokousten ja Raamatun ryhmätutkistelujen keskuspaikka. Myöhemmin Arthur rakensi kaupunkiin valtakunnansalin, kokouspaikan, joka oli Länsi-Australian osavaltion ensimmäisiä. Vielä pitkälti yli 70-vuotiaana hänellä oli tapana sonnustautua pukuun ja solmioon, satuloida vanha Doll-niminen hevosensa ja lähteä saarnaamaan Donnybrookin laajalle alueelle.

Arthurilla, joka oli hiljainen ja olemukseltaan kunnioitusta herättävä mutta silti innokas, oli voimakas vaikutus lapsiinsa. Hänen tyttärensä Florence 6) toimi lähetystyöntekijänä Intiassa, ja hänen poikansa Arthur Lindsay 7) ja Thomas palvelivat isänsä tavoin pitkään seurakunnan vanhimpina.

Isoisoisäni Arthur Lindsay Williams tunnettiin ystävällisestä luonteestaan ja hänestä pidettiin kovasti. Hänellä oli aina aikaa toisille ihmisille, ja hän kohteli heitä kunnioittavasti. Hän oli myös mestari kirveen käytössä ja voitti 12 vuoden aikana 18 alueellista halonhakkuukilpailua.

Arthur ei kuitenkaan ollut kovin vaikuttunut, kun hänen kaksivuotias poikansa Ronald 8) , isoisäni, iski kirveen kotitalon vieressä kasvavaan pieneen omenapuuhun. Ronaldin äiti sitoi puun huolellisesti, ja se tuotti lopulta poikkeuksellisen makeita omenoita. Uutta lajiketta kutsuttiin nimellä Lady Williams, josta polveutuu maailman suosituimpiin kuuluva omenalajike Cripps Pink.

Myöhemmin Ronald eli Gramp, kuten minä häntä kutsun, alkoi tehdä jotain ”rakentavampaa”. Hän ja isoäitini palvelivat vuosien ajan vapaaehtoistyöntekijöinä Jehovan todistajien rakennusprojekteilla Australiassa ja Salomonsaarilla. Nykyään Gramp, joka on lähes 80-vuotias, palvelee edelleen seurakunnan vanhimpana ja auttaa valtakunnansalien rakentamisessa ja remontoimisessa Länsi-Australiassa.

Saamaansa mallia seuraten vanhempani Geoffrey 9) ja Janice 10) Williams ponnistelivat kovasti kasvattaakseen sisaressani Katharinessa 11) ja minussa 12) arvostusta kristillisiä periaatteita kohtaan. Itse omaksuin nuo arvot 13-vuotiaana. Eräässä kristillisessä konventissa kuulin Jehovan todistajien hallintoelimen jäsenen John E. Barrin kehotuksen nuorelle kuulijakunnalle: ”Älkää tuhlatko arvokkainta, mitä teillä on – mahdollisuutta tuntea Jehova ja rakastaa häntä.” Samana iltana vihin elämäni Jehovalle. Kaksi vuotta myöhemmin aloitin tienraivauksen.

Tätä nykyä minä ja vaimoni Chloe saarnaamme kokoaikaisesti Tom Pricessa, pienessä kaivoskaupungissa Länsi-Australian osavaltion luoteisosassa. Elätämme itsemme osapäivätyöllä. Vanhempani, sisareni Katharine ja hänen miehensä Andrew ovat tienraivaajina Port Hedlandissa, joka sijaitsee noin 420 kilometriä Tom Pricesta pohjoiseen. Isä ja minä palvelemme kumpikin seurakunnan vanhimpina.

Seitsemän sukupolven takainen esi-isäni Thomas Williams päätti palvella Jehova Jumalaa. Tuo uskon ja Jehovan palveluksen perintö on säilynyt minulle asti. Tunnen, että minua on todella siunattu runsaalla hengellisellä perinnöllä.