Muinaiset israelilaiset taistelivat – miksi emme tee samoin?
”JOS yksikin teistä kieltäytyy taistelemasta Ranskaa tai Englantia vastaan, teidän kaikkien täytyy kuolla!” Eräs natsiupseeri huusi näin joukolle Jehovan todistajia toisen maailmansodan aikana. Kukaan veljistämme ei suostunut antamaan periksi, vaikka lähistöllä odotti raskaasti aseistautuneita SS-sotilaita. Tämä esimerkki havainnollistaa hyvin Jehovan todistajien näkemystä tämän maailman sodista: Kieltäydymme rohkeasti taistelemasta niissä. Pysymme puolueettomina erilaisissa konflikteissa, vaikka meitä uhattaisiin kuolemalla.
Kaikki kristityiksi tunnustautuvat eivät suhtaudu asiaan samoin. Monet heistä ovat sitä mieltä, että kristitty voi ja hänen pitääkin puolustaa maataan. He saattavat ajatella, että koska muinaiset israelilaiset olivat Jumalan kansa ja hekin kävivät sotia, kristityt voivat nykyään tehdä samoin. Jos keskustelemme tällaisen ihmisen kanssa, voisimme selittää hänelle, että Israelin kansan ja nykyisten Jumalan palvelijoiden tilanne on monella tapaa erilainen. Mieti seuraavia viittä eroa.
1. KAIKKI JUMALAN PALVELIJAT KUULUIVAT SAMAAN KANSAAN
Menneisyydessä Jehova valitsi israelilaiset omaksi kansakseen. He olivat hänen ”erikoisomaisuuttaan kaikkien kansojen joukosta” (2. Moos. 19:5). Hän antoi heille myös oman maa-alueen. Kun hän käski israelilaisten käydä sotaa muita kansoja vastaan, he eivät taistelleet toisten hänen palvelijoidensa kanssa eivätkä tappaneet näitä.a
Nykyään Jehovan palvelijat tulevat ”kaikista kansakunnista, heimoista, kansoista ja kieliryhmistä” (Ilm. 7:9). Jos he osallistuisivat sotiin, he saattaisivat taistella toisiaan vastaan ja jopa tappaa toisiaan.
2. ISRAELILAISET KÄVIVÄT SOTIA JEHOVAN KÄSKYSTÄ
Menneisyydessä Jehova päätti, milloin ja miksi israelilaisten täytyi käydä sotia. Hän esimerkiksi käski heidän toteuttaa hänen tuomionsa kanaanilaisille, jotka tunnettiin demonien palvonnasta, törkeästä seksuaalisesta moraalittomuudesta ja lapsiuhreista. Heidän piti poistaa tällaiset väärät tavat maasta, jonka hän oli luvannut antaa heille (3. Moos. 18:24, 25). Sen jälkeen kun israelilaiset olivat asettuneet Luvattuun maahan, Jehova neuvoi heitä joskus käymään puolustussotaa sortavia vihollisia vastaan (2. Sam. 5:17–25). Jehova ei kuitenkaan missään vaiheessa antanut heidän sotia omasta aloitteestaan. Kun he tekivät niin, siitä oli usein surulliset seuraukset (4. Moos. 14:41–45; 2. Aik. 35:20–24).
Nykyään Jumala ei ole antanut ihmisille lupaa sotia. Nykyisissä sodissa yritetään ajaa ihmisten etuja eikä Jumalan. Niissä saatetaan tavoitella lisää maa-alueita tai taloudellista hyötyä, tai niissä saattaa olla takana poliittisia ja ideologisia syitä. Jotkut käyvät sotaa Jumalan nimessä, kun he puolustavat uskontoaan ja ajattelevat tappavansa Jumalan vihollisia. Jumala kuitenkin tuhoaa vihollisensa ja puolustaa palvelijoitaan vasta tulevaisuudessa, Harmageddonin taistelussa (Ilm. 16:14, 16). Silloin hänen armeijassaan ei ole ihmisiä vaan taivaassa olevia henkiolentoja (Ilm. 19:11–15).
3. ISRAELILAISET JÄTTIVÄT ELOON NE JOTKA OSOITTIVAT USKOA
Rahab ja hänen perheensä säästettiin israelilaisten hyökätessä Jerikoon. Jätetäänkö nykyisissä sodissa eloon ne, jotka palvelevat Jumalaa?
Menneisyydessä Israelin armeija jätti usein eloon ne, jotka halusivat palvella Jehovaa, ja surmasi vain ne, jotka hänen mielestään ansaitsivat kuoleman. Esimerkiksi kun Jehova käski tuhota Jerikon, Rahab ja hänen perheensä pelastuivat, koska hän uskoi Jehovaan (Joos. 2:9–16; 6:16, 17). Myöhemmin koko Gibeonin kaupunki säästettiin, koska sen asukkaat kunnioittivat Jumalaa (Joos. 9:3–9, 17–19).
Nykyään sotaa käyvät kansat eivät epäröi tappaa Jumalaan uskovia ihmisiä. Sodissa kuolee myös viattomia siviilejä.
4. ISRAELILAISTEN PITI NOUDATTAA JUMALAN ANTAMIA SÄÄNTÖJÄ
Menneisyydessä israelilaisten piti noudattaa Jumalan antamia sääntöjä käydessään sotaa. Joissain tapauksissa viholliskaupungille piti ”ilmoittaa – – rauhanehdot” (5. Moos. 20:10). Jehova odotti myös, että israelilaiset sotilaat pitivät itsensä ja leirinsä sekä fyysisesti että moraalisesti puhtaina (5. Moos. 23:9–14). Muiden kansojen armeijat usein raiskasivat naisia valloitetuilla alueilla, mutta Jehova kielsi israelilaisia tekemästä niin. Israelilaiset saivat mennä naimisiin vangiksi otetun naisen kanssa, mutta vasta kuukauden päästä kaupungin valloittamisesta (5. Moos. 21:10–13).
Nykyään useimmat valtiot ovat allekirjoittaneet kansainvälisiä sopimuksia, jotka säätelevät sodankäyntiä. Niiden tarkoitus on suojella siviilejä, mutta valitettavasti niitä rikotaan usein.
5. JUMALA TAISTELI KANSANSA PUOLESTA
Taisteleeko Jumala nykyään minkään kansan puolesta samoin kuin hän taisteli israelilaisten puolesta Jerikossa?
Menneisyydessä Jehova taisteli israelilaisten puolesta ja teki usein ihmeitä, jotka auttoivat heitä voittamaan. Yksi esimerkki on taistelu Jerikon kaupunkia vastaan. Kun israelilaiset Jehovan ohjeen mukaan ”kohottivat suuren sotahuudon, muuri luhistui maan tasalle” ja kaupunki oli helppo valloittaa (Joos. 6:20). Taistelussa amorilaisia vastaan ”Jehova sinkosi taivaalta suuria raekiviä heidän päälleen”, ja lopulta ”rakeisiin kuoli enemmän kuin israelilaisten miekkaan” (Joos. 10:6–11).
Nykyään Jehova ei taistele minkään valtion puolesta. Hänen valtakuntansa kuninkaana on Jeesus, eikä se ole ”osa tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Toisaalta Saatanalla on valtaa kaikkiin ihmisten hallituksiin. Tämän maailman sodat kertovat hänen julmasta persoonallisuudestaan. (Luuk. 4:5, 6; 1. Joh. 5:19.)
AIDOT KRISTITYT RAKENTAVAT RAUHAA
Tilanne on tosiaan nykyään hyvin erilainen kuin muinaisen Israelin aikana. On vielä muitakin syitä, miksi emme osallistu sotiin. Jehova kertoi, että viimeisinä päivinä hänen palvelijansa eivät ”enää opettele sotimaan” saati sitten taistele sodissa (Jes. 2:2–4). Lisäksi Jeesus sanoi, että hänen seuraajansa ”eivät ole osa maailmasta”. Siksi he pysyvät puolueettomina maailman konflikteissa. (Joh. 15:19.)
Jeesus neuvoi seuraajiaan menemään vieläkin pidemmälle ja varomaan asenteita, jotka johtavat vihaan, katkeruuteen ja sotaan (Matt. 5:21, 22). Hän sanoi, että heidän tulisi sen sijaan olla ”rauhantekijöitä” ja rakastaa vihollisiaan (Matt. 5:9, 44).
Tuskinpa kukaan meistä haluaa lähteä sotimaan. Mutta voisiko meillä olla sydämessämme vihamielisyyden rippeitä, jotka jakavat seurakuntaa ja aiheuttavat riitoja? Meidän olisi hyvä päästä eroon kaikista tällaisista tunteista. (Jaak. 4:1, 11.)
Jehovan kansa ei käy sotaa vaan päinvastoin rakentaa rauhaa ja kehittää rakkautta (Joh. 13:34, 35). Olemme päättäneet pysyä puolueettomina ja odottaa aikaa, jolloin Jehova ”lopettaa sodat kaikkialta maailmasta” (Ps. 46:9).
a Joskus Israelin heimot taistelivat toisiaan vastaan, mutta se ei miellyttänyt Jehovaa (1. Kun. 12:24). Toisinaan hän taas hyväksyi tällaiset konfliktit, koska jotkin heimot olivat kääntyneet häntä vastaan tai tehneet muita vakavia syntejä (Tuom. 20:3–35; 2. Aik. 13:3–18; 25:14–22; 28:1–8).