1. Mooseksen kirja

42 Aikanaan Jaakob sai tietää, että Egyptissä oli leipäviljaa.+ Silloin Jaakob sanoi pojilleen: ”Miksi katselette toisianne?” 2 Ja hän lisäsi: ”Katso, olen kuullut, että Egyptissä on leipäviljaa.+ Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä, jotta pysyisimme elossa emmekä kuolisi.” 3 Niin kymmenen Joosefin veljeä+ lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4 Mutta Jaakob ei lähettänyt Joosefin veljeä Benjaminia+ hänen toisten veljiensä mukana, koska hän sanoi: ”Muutoin hänelle voi sattua kohtalokas onnettomuus.”*+

5 Niin Israelin pojat saapuivat ostamaan toisten tulijoiden mukana, sillä nälänhätä vallitsi Kanaanin maassa.+ 6 Ja Joosef oli maan vallanpitäjänä.+ Hän hoiti myymisen kaikelle maan kansalle.+ Niinpä Joosefin veljet tulivat ja kumartuivat hänen edessään syvään kasvot maata kohti.+ 7 Kun Joosef sai nähdä veljensä, hän tunsi heidät heti, mutta hän tekeytyi heille tuntemattomaksi.+ Niin hän puhutteli heitä ankarasti ja sanoi heille: ”Mistä olette tulleet?”, mihin he sanoivat: ”Kanaanin maasta ostamaan elintarvikkeita.”+

8 Joosef siis tunsi veljensä, mutta he puolestaan eivät tunteneet häntä. 9 Joosef muisti heti unet, jotka hän oli heistä nähnyt,+ ja hän sanoi heille edelleen: ”Te olette vakoojia! Olette tulleet katsomaan, mistä maa on suojaton!”*+ 10 Silloin he sanoivat hänelle: ”Ei, herrani,+ vaan palvelijasi+ ovat tulleet ostamaan elintarvikkeita. 11 Olemme kaikki saman miehen poikia. Olemme rehellisiä miehiä. Palvelijasi eivät ole vakoojia.”+ 12 Mutta hän sanoi heille: ”Ei ole niin, sillä te olette tulleet katsomaan, mistä maa on suojaton!”+ 13 Tähän he sanoivat: ”Palvelijoitasi on kaksitoista veljestä.+ Olemme saman miehen poikia+ Kanaanin maasta, ja katso, nuorin on nyt isämme luona,+ kun taas yhtä ei enää ole.”+

14 Mutta Joosef sanoi heille: ”Niin on, mitä olen teille puhunut sanoen: ’Te olette vakoojia!’ 15 Näin teidät koetellaan: Niin totta kuin farao elää, te ette lähde täältä, ellei nuorin veljenne tule tänne.+ 16 Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljenne teidän ollessanne sidottuina, niin että voidaan koetella, ovatko sananne teidän kohdallanne totta.+ Ja elleivät ole, silloin, niin totta kuin farao elää, te olette vakoojia.” 17 Sitten hän pani heidät yhdessä vankeuteen kolmeksi päiväksi.

18 Sen jälkeen Joosef sanoi heille kolmantena päivänä: ”Tehkää näin, niin saatte elää. Minä pelkään+ tosi Jumalaa. 19 Jos olette rehellisiä, pidettäköön yksi veljistänne sidottuna talossa, jossa olitte pidätettyinä,+ mutta menkää te muut, ottakaa leipäviljaa huonekuntienne nälänhätään.+ 20 Sitten tuotte nuorimman veljenne minun luokseni, jotta sananne voidaan todeta luotettaviksi, ettekä te kuole.”+ Niin he ryhtyivät toimimaan siten.

21 Ja he sanoivat toisilleen: ”Olemme ilman muuta syyllisiä, mitä veljeemme tulee,+ sillä me näimme hänen sielunsa ahdingon, kun hän anoi meiltä sääliä, mutta me emme kuunnelleet. Siksi meille on tullut tämä ahdinko.”+ 22 Silloin Ruuben vastasi heille sanoen: ”Enkö minä sanonut teille: ’Älkää tehkö syntiä poikaa vastaan’, mutta te ette kuunnelleet?+ Ja nyt, katsokaa, hänen verensä vaaditaan takaisin.”+ 23 Mutta he eivät tienneet, että Joosef kuunteli, sillä heidän välillään oli tulkki. 24 Niin hän kääntyi heistä pois ja itki.+ Sitten hän palasi heidän luokseen ja puhui heille sekä otti heistä Simeonin+ ja sitoi hänet heidän silmiensä edessä.+ 25 Sen jälkeen Joosef antoi käskyn, ja heidän kuormasäkkejään ryhdyttiin täyttämään viljalla. Lisäksi piti miesten raha palauttaa itse kunkin säkkiin+ ja antaa heille evästä matkalle.+ Ja heille tehtiin siten.

26 Niin he kuormasivat leipäviljansa aasiensa selkään ja lähtivät sieltä matkaan. 27 Kun yksi avasi säkkinsä antaakseen yöpymispaikassa aasilleen rehua,+ niin hän näki rahansa, ja siinä se oli hänen säkkinsä suussa.+ 28 Tällöin hän sanoi veljilleen: ”Rahani on palautettu, ja se on nyt tässä minun säkissäni!” Silloin heidän sydämensä vavahti, niin että he kääntyivät vavisten toistensa puoleen+ ja sanoivat: ”Mitä Jumala onkaan meille tehnyt?”+

29 Vihdoin he tulivat isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan ja kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli sattunut, sanoen: 30 ”Mies, joka on sen maan herra*, puhutteli meitä ankarasti,+ koska hän piti meitä miehinä, jotka ovat vakoilemassa maata.+ 31 Mutta me sanoimme hänelle: ’Olemme rehellisiä miehiä.+ Me emme ole vakoojia. 32 Meitä on kaksitoista veljestä,+ isämme poikia.+ Yhtä ei enää ole,+ ja nuorin on nyt isämme luona Kanaanin maassa.’+ 33 Mutta mies, joka on sen maan herra, sanoi meille:+ ’Tästä saan tietää teidän olevan rehellisiä:+ Antakaa yhden veljistänne jäädä minun luokseni.+ Ottakaa sitten jotakin huonekuntienne nälänhätään ja menkää.+ 34 Ja tuokaa nuorin veljenne luokseni saadakseni tietää, ettette ole vakoojia vaan että olette rehellisiä. Sitten minä annan veljenne teille takaisin, ja te voitte käydä kauppaa maassa.’”+

35 Ja tapahtui, että kun he olivat tyhjentämässä säkkejään, katso, kunkin rahakäärö oli hänen säkissään. Niin he sekä heidän isänsä näkivät rahakääröt, ja he pelästyivät. 36 Silloin heidän isänsä Jaakob huudahti heille: ”Minua te olette riistäneet!+ Joosefia ei enää ole, eikä Simeonia enää ole,+ ja Benjaminin te aiotte viedä! Minua tämä kaikki on kohdannut!” 37 Mutta Ruuben sanoi isälleen: ”Saat surmata minun kaksi poikaani, ellen tuo häntä sinulle takaisin.+ Anna hänet minun huostaani, niin minä palautan hänet sinulle.”+ 38 Mutta hän sanoi: ”Poikani ei mene sinne teidän mukananne, sillä hänen veljensä on kuollut ja hän on jäänyt yksin.+ Jos hänelle sattuu kohtalokas onnettomuus* matkalla, jolle aiotte lähteä, niin te varmasti saatatte harmaat hiukseni murheella alas Šeoliin.”*+