Job
30 Ja nyt he ovat nauraneet minulle,+
nuo päiviltään minua nuoremmat,+
joiden isiä olisin kieltäytynyt
panemasta katraani koirien pariin.
3 Puutteen ja nälän takia he ovat hedelmättömiä,
kaluavat vedetöntä seutua,+
missä eilen oli myrsky ja autioitus.
4 He nyhtivät suolakasveja pensaiden ympäriltä,
ja kinsteripensaan juuri oli heidän ruokanaan.
6 Heidän täytyy asua purolaaksojen rinteillä,
maakuopissa ja kallioissa.
7 Pensaiden keskellä he huusivat,
nokkosten alle he sulloutuivat.
10 He ovat inhonneet minua, he ovat pysytelleet kaukana minusta+
eivätkä ole jättäneet sylkemättä kasvoilleni.+
11 Sillä jouseni jänteen hän irrotti ja nöyrrytti minua,
ja suitset he jättivät löysälle minun takiani.
12 Oikealta puoleltani he pesueena nousevat,
jalkojeni he ovat antaneet kulkea,
mutta he pystyttivät tuhoisia esteitään minua vastaan.+
13 He ovat repineet kulkutieni;
he kelpasivat vain aiheuttamaan minulle vastoinkäymisiä,+
nuo joilla ei ole ketään auttajaa*.
14 Heitä tulee kuin avarasta aukosta,
myrskyn alla he ovat vyöryneet eteenpäin.
15 Äkilliset kauhut ovat kääntyneet minua vastaan,
jaloa käytöstäni ahdistetaan kuin tuulella*,
ja pelastukseni on kadonnut kuin pilvi.
17 Yöllä ovat minun luuni+ porautuneet läpi ja pudonneet minusta,
eivätkä minua jäytävät tuskat pidä lepoa.+
18 Voiman runsaudesta vaatteeni muuttuu;
se ympäröi minua niin kuin pitkän vaatteeni kaulus.
19 Hän on alentanut minut saveen,
niin että minä osoittaudun tomun ja tuhkan kaltaiseksi.
20 Minä huudan sinulta apua, mutta sinä et vastaa minulle;+
olen seisahtunut voidaksesi tarkata minua.
21 Sinä muutut julmaksi minua kohtaan,+
kätesi koko väkevyydellä sinä haudot vihamielisyyttä minua vastaan.
22 Sinä nostat minut tuuleen, annat minun ratsastaa sillä;
sitten sinä hajotat minut ryskeellä.
23 Sillä minä tiedän hyvin, että kuolemaan sinä palautat minut+
ja taloon, jossa kaikki elävät kohtaavat.
24 Kukaan ei vain ojenna kättään pelkkää rauniokasaa kohti,+
eikä sen johdosta ole avunhuutoa ihmisen lahotessa.
27 Omat sisukseni pantiin kiehumaan, eivätkä ne olleet vaiti;
ahdistuksen päivät kohtasivat minua.
28 Murheissani+ minä kuljeskelin, kun ei ollut auringonvaloa*,
nousin ylös seurakunnassa*, huusin lakkaamatta apua.
31 Lopulta harppuni säesti vain surua
ja huiluni itkevien ääntä.