1. Mooseksen kirja
43 Nälänhätä oli maassa ankara.+ 2 Kun he olivat syöneet loppuun Egyptistä tuomansa viljan,+ heidän isänsä sanoi heille: ”Menkää takaisin ostamaan meille hieman ruokaa.” 3 Silloin Juuda sanoi hänelle: ”Se mies varoitti meitä selvin sanoin, ettemme saa tulla enää hänen kasvojensa eteen, ellei veljemme ole mukanamme.+ 4 Jos lähetät veljemme mukanamme, me menemme sinne ostamaan sinulle ruokaa. 5 Mutta ellet lähetä häntä, emme mene sinne. Mies sanoi meille, ettemme saa tulla enää hänen kasvojensa eteen, ellei veljemme ole mukanamme.”+ 6 Israel+ kysyi: ”Miksi teidän piti aiheuttaa minulle tällaisia vaikeuksia kertomalla sille miehelle, että teillä on vielä yksi veli?” 7 He vastasivat: ”Mies kyseli suoraan meistä ja sukulaisistamme: ’Onko isänne yhä elossa? Onko teillä vielä muita veljiä?’ Sitten me kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat.+ Kuinka olisimme voineet mitenkään tietää, että hän käskisi meitä tuomaan veljemme sinne?”+
8 Sitten Juuda pyysi isältään Israelilta: ”Lähetä poika minun mukanani,+ niin lähdemme matkaan, jotta sinä, me ja lapsemme+ pysyisimme elossa emmekä kuolisi.+ 9 Minä takaan hänen turvallisuutensa.+ Voit katsoa minun olevan vastuussa hänestä. Ellen tuo häntä takaisin sinun luoksesi, tulen aina olemaan syyllinen edessäsi. 10 Mutta ellemme olisi viivytelleet, olisimme jo käyneet siellä kaksi kertaa.”
11 Niin heidän isänsä Israel sanoi heille: ”Jos muuta mahdollisuutta ei ole, tehkää näin: Ottakaa säkkeihinne maan parhaimpia tuotteita ja viekää ne sille miehelle lahjaksi+ – vähän balsamia,+ vähän hunajaa, ladaania,* pihkaista kuorta,+ pistaasipähkinöitä ja manteleita. 12 Ottakaa mukaanne kaksinkertainen rahamäärä. Viekää myös takaisin rahat, jotka palautettiin säkkienne suuhun.+ Ehkä se oli erehdys. 13 Ottakaa veljenne ja menkää. Palatkaa miehen luo. 14 Suokoon Kaikkivaltias Jumala, että se mies säälisi teitä ja vapauttaisi toisen veljenne ja Benjaminin. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, sitten menetän hänet!”+
15 Niin miehet ottivat lahjan ja kaksinkertaisen rahamäärän sekä Benjaminin. Sitten he lähtivät matkaan, menivät Egyptiin ja tulivat uudestaan Joosefin eteen.+ 16 Kun Joosef näki Benjaminin heidän kanssaan, hän sanoi heti miehelle, joka hoiti hänen taloaan: ”Vie miehet taloon, teurasta eläimiä ja valmista ateria, koska miesten pitää syödä minun kanssani puolenpäivän aikaan.” 17 Mies teki heti niin kuin Joosef oli sanonut+ ja vei heidät hänen taloonsa. 18 Mutta miehet pelästyivät, kun heitä vietiin Joosefin taloon, ja he sanoivat: ”Meitä viedään tänne niiden rahojen takia, jotka viime kerralla palautettiin säkkeihimme. Nyt he käyvät kimppuumme, tekevät meistä orjia ja ottavat aasimme!”+
19 Niinpä he lähestyivät miestä, joka hoiti Joosefin taloa, ja puhuivat hänelle talon sisäänkäynnin luona. 20 He sanoivat: ”Anteeksi, herra! Ensimmäisellä kerralla me tulimme tänne todellakin ostamaan ruokaa.+ 21 Mutta kun tulimme yöpymispaikkaan ja avasimme säkkejämme, kunkin rahat olivatkin hänen säkkinsä suussa, rahamme täysimääräisenä.+ Haluaisimme siis palauttaa ne itse. 22 Olemme tuoneet lisää rahaa ostaaksemme ruokaa. Emme tiedä, kuka pani rahat säkkeihimme.”+ 23 Silloin hän sanoi: ”Kaikki on kunnossa. Älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja teidän isänne Jumala pani aarteen säkkeihinne. Olen saanut rahanne.” Sen jälkeen hän toi Simeonin heidän luokseen.+
24 Sitten mies vei heidät Joosefin taloon ja antoi heille vettä jalkojen pesuun ja rehua aaseille. 25 He asettivat lahjan+ valmiiksi ennen kuin Joosef tuli puolenpäivän aikaan, sillä he olivat kuulleet, että he söisivät siellä aterian.+ 26 Kun Joosef tuli taloon, he toivat hänelle lahjansa ja heittäytyivät kasvoilleen hänen eteensä.+ 27 Tämän jälkeen hän tiedusteli heidän vointiaan ja kysyi: ”Miten voi iäkäs isänne, josta puhuitte? Onko hän yhä elossa?”+ 28 He vastasivat: ”Palvelijasi, isämme, voi hyvin. Hän on yhä elossa.” Sitten he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen maahan.+
29 Kun hän nosti katseensa ja näki veljensä Benjaminin, äitinsä pojan,+ hän kysyi: ”Onko tämä teidän veljenne, se nuorin, josta puhuitte minulle?”+ Hän lisäsi: ”Olkoon Jumala sinulle hyvä, poikani.” 30 Sitten Joosef kiirehti pois, sillä hän joutui syvän liikutuksen valtaan veljensä vuoksi, ja hän etsi paikkaa, missä itkeä. Niin hän meni yksityishuoneeseen ja itki siellä.+ 31 Saatuaan tunteensa hallintaan hän pesi kasvonsa ja tuli takaisin. Hän sanoi: ”Tarjoilkaa ateria.” 32 Se tarjoiltiin erikseen hänelle ja erikseen heille, ja hänen luonaan olevat egyptiläiset söivät keskenään. Egyptiläiset eivät voineet aterioida heprealaisten kanssa, koska se on egyptiläisistä inhottavaa.+
33 Veljet asetettiin istumaan hänen eteensä esikoisesta – hänen esikoisoikeutensa+ mukaan – nuorimpaan saakka, ja he katselivat toisiaan hämmästyneinä. 34 Hän lähetti heille pöydästään ruoka-annoksia, mutta Benjaminille hän antoi viisi kertaa suuremman annoksen kuin kaikille muille.+ Niin he söivät ja joivat hänen kanssaan, kunnes olivat kylläisiä.