30 Nyt he nauravat minulle,+
nuo minua nuoremmat miehet,
joiden isiä en olisi suostunut
panemaan edes katrastani vartioivien koirien pariin.
2 Mitä hyötyä minulle oli heidän vahvoista käsistään?
Heidän voimansa on hävinnyt.
3 He ovat puutteen ja nälän uuvuttamia.
He kaluavat rutikuivaa maata,
joka on jo tuhoutunut ja autioitunut.
4 He keräävät suolaisia lehtiä pensaista,
heidän ruokanaan on kinsteripensaan juuri.
5 Heidät ajetaan pois ihmisten joukosta,+
heille huudellaan kuin varkaalle.
6 He asuvat rotkojen rinteillä,
maakuopissa ja kallionkoloissa.
7 Pensaiden keskellä he huutavat,
ja nokkosten sekaan he käpertyvät.
8 Järjettömien ja nimettömien poikina
heidät on ajettu pois maasta.
9 Mutta nyt he pilkkaavat minua jopa lauluissaan,+
he ovat alkaneet halveksia minua.+
10 He inhoavat minua ja pysyvät minusta kaukana.+
He eivät epäröi sylkeä kasvoilleni.+
11 Koska Jumala on riisunut minut aseista ja painanut minut alas,
heitä ei pidättele mikään, kun he ovat minun lähelläni.
12 Oikealta puoleltani he hyökkäävät kuin väkijoukko.
He saavat minut pakenemaan
ja asettavat tielleni tuhoisia esteitä.
13 He hävittävät kulkutieni
ja pahentavat vastoinkäymisiäni,+
eikä kukaan estä heitä.
14 Heitä tulee kuin muurin ammottavasta aukosta,
he vyöryvät sisään keskellä hävitystä.
15 Kauhu valtaa minut,
arvokkuuteni katoaa kuin tuuleen,
ja toivoni pelastuksesta haihtuu kuin pilvi.
16 Elämäni hiipuu pois,+
ahdistavat päivät+ saavat minusta otteen.
17 Särky kalvaa luitani yöllä,+
jäytävä tuska ei hellitä.+
18 Vaatteeni turmellaan suurella voimalla,
se kuristaa minua kuin kaulus.
19 Jumala on heittänyt minut mutaan,
olen enää pelkkää tomua ja tuhkaa.
20 Minä huudan sinulta apua, mutta sinä et vastaa.+
Nousen seisomaan, mutta sinä vain katsot minua.
21 Sinä olet kääntynyt julmasti minua vastaan,+
käyt minuun käsiksi täydellä voimalla.
22 Sinä nostat minut ja annat tuulen viedä minut mukanaan,
sitten sinä riepottelet minua myrskyssä.
23 Minä tiedän, että sinä viet minut alas kuolemaan,
taloon, jossa kaikki elävät kohtaavat toisensa.
24 Mutta ei kukaan löisi murtunutta miestä,+
kun hän huutaa apua hädän hetkellä.
25 Enkö ole itkenyt niiden puolesta, joilla on vaikeaa?
Enkö ole murehtinut köyhien takia?+
26 Vaikka toivoin hyvää, tuli pahaa.
Odotin valoa, mutta tulikin pimeys.
27 Sisälläni kuohui jatkuvasti,
ahdistavat päivät kohtasivat minut.
28 Murheissani minä kuljeskelen,+ kun ei ole auringonvaloa,
ihmisjoukon keskellä nousen huutamaan apua.
29 Minusta on tullut sakaalien veli
ja strutsien toveri.+
30 Ihoni on mustunut ja irtoillut,+
kuumuus polttaa luitani.
31 Harppuni säestää vain surua
ja huiluni itkevien ääntä.