Job
3 Tämän jälkeen Job alkoi puhua ja kirota sitä päivää, jona hän oli syntynyt.*+ 2 Hän sanoi:
4 Olkoon se päivä pimeyttä.
Älköön Jumala katsoko siihen ylhäältä,
älköön valo säteilkö sen ylle.
5 Vaatikoon syvä pimeys* sen takaisin.
Asettukoon sadepilvi sen päälle.
Kauhistukoon se kaikkea, mikä pimentää päivän.
6 Synkkyys ottakoon valtaansa tuon yön,+
älköön se iloitko vuoden päivien ketjussa,
älköön se astuko kuukausien joukkoon.
7 Kunpa tuo yö tulisi hedelmättömäksi
eikä ilohuuto silloin kajahtaisi.
9 Pimentykööt sen tähdet hämärän koittaessa,
odottakoon se turhaan päivänvaloa,
älköön se nähkö aamunsarastuksen säteitä,
11 Miksi en kuollut syntyessäni?
Miksi en menehtynyt jo kohdusta tullessani?+
12 Minkä vuoksi minua olivat vastassa polvet
ja miksi rinnat, joita imeä?
nukkuisin ja lepäisin+
14 maan kuninkaiden ja neuvonantajien kanssa,
jotka rakensivat itselleen nyt jo raunioituneita paikkoja,*
15 tai ruhtinaiden kanssa, joilla oli kultaa,
joiden talot olivat täynnä hopeaa.
16 Miksi en kuollut kohtuun kenenkään tietämättä
kuin lapsi, joka ei koskaan näe valoa?
18 Vangit saavat olla siellä rauhassa,
eikä kukaan pakota heitä töihin.
21 Miksi he kaipaavat kuolemaa, mutta se ei tule?+
He etsivät sitä hartaammin kuin kätkettyjä aarteita,
22 nuo, jotka iloitsevat suuresti
ja riemuitsevat löytäessään haudan.
25 Minua on kohdannut se, mitä olen kammoksunut,
ja minulle on tapahtunut se, mitä olen pelännyt.
26 Minulla ei ole rauhaa, ei tyyneyttä, ei lepoa,
vaan vaikeudet seuraavat toinen toistaan.”