Job

 2 ”Omat ajatukseni vaivaavat minua ja pakottavat minut vastaamaan,

koska sisälläni kuohuu.

 3 Olen kuullut moitteen, joka loukkaa minua,

ja ymmärrykseni* panee minut vastaamaan.

 4 Onhan sinun täytynyt aina tietää

– sillä niin on ollut siitä lähtien, kun ihminen* asetettiin maan päälle –+

 5 että pahojen ilohuuto on lyhyt

ja jumalattoman* riemu kestää vain hetken.+

 6 Vaikka hänen suuruutensa ulottuu taivaaseen asti

ja hänen päänsä hipoo pilviä,

 7 hän häviää lopullisesti niin kuin hänen oma ulosteensa.

Ne jotka näkivät häntä usein, kysyvät: ’Missä hän on?’

 8 Hän lentää pois kuin uni, eikä häntä löydetä.

Hänet häädetään kuin öinen näky.

 9 Silmät, jotka kerran näkivät hänet, eivät näe häntä enää,

eikä hänen asuinpaikkansa enää katsele häntä.+

10 Hänen omat lapsensa etsivät köyhien suosiota,

ja hän antaa omin käsin takaisin rikkautensa.+

11 Hänen luunsa olivat täynnä nuoruuden voimaa,

mutta se* menee tomuun hänen kanssaan.

12 Jos paha maistuu hänen suussaan makealta,

jos hän kätkee sen kielensä alle

13 ja jos hän nautiskelee sillä eikä luovu siitä

vaan pitää sitä suussaan,

14 hänen ruokansa alkaa karvastella hänen sisuksissaan

ja siitä tulee hänen sisässään kuin kobrien myrkkyä.*

15 Rikkautta hän on niellyt, mutta hän oksentaa sen ulos,

Jumala tyhjentää sen hänen vatsastaan.

16 Kobrien myrkkyä hän imee,

kyykäärmeen myrkkyhampaat hänet tappavat.*

17 Hän ei koskaan näe vesien ryöppyävän,

hunajan ja voin virtaavan.

18 Hän antaa takaisin tavaransa käyttämättä* niitä.

Hän ei nauti liiketoiminnalla hankkimastaan rikkaudesta.+

19 Hän on murskannut ja hylännyt köyhät,

hän on anastanut talon, jota ei ole rakentanut.

20 Hän ei tunne sisäistä rauhaa,

hänen rikkautensa ei auta häntä pääsemään pakoon.

21 Hänelle ei ole jäänyt mitään ahmittavaa,

eikä hänen vaurautensa siksi ole pysyvää.

22 Kun hänen rikkautensa on suurimmillaan, hänet valtaa huoli,

epäonni kohtaa hänet täydellä voimalla.

23 Kun hän täyttää vatsaansa,

Jumala* lähettää hehkuvan vihansa hänen ylleen,

antaa sen ryöpytä hänen päälleen, hänen sisuksiinsa.

24 Kun hän pakenee rauta-aseita,

hänet lävistävät kuparijousen nuolet.

25 Hän vetää nuolen irti selästään,

välkkyvän aseen sappirakostaan,

ja kauhu valtaa hänet.+

26 Hänen aarteitaan odottaa pilkkopimeys,

hänet polttaa tuli, jota kukaan ei ole lietsonut.

Onnettomuus kohtaa hänen telttaansa eloon jääneitä.

27 Taivas paljastaa hänen rikkomuksensa,

ja maa nousee häntä vastaan.

28 Tulva pyyhkäisee hänen talonsa mennessään,

virta myllertää Jumalan vihan* päivänä.

29 Tällaisen osan Jumala antaa pahalle ihmiselle,

tämän perinnön Jumala on hänelle määrännyt.”