”Rauhan sukupolvi” vai lyhytaikainen maailmanrauha?

MAAILMANLAAJUINEN kireitten kansainvälisten suhteitten laukeaminen on nyt käynnissä. Miten kauan se tulee kestämään? Tuoko se tullessaan ”rauhan sukupolven” ”uudessa maailmanjärjestyksessä”, kuten jotkut aavistelevat?

Huolimatta kaikista painavista syistä etsiä maailmanrauhaa, huolimatta kaikista ankarista neuvotteluponnistuksista, huolimatta maailman johtohenkilöiden kaikesta päättäväisyydestä ja toiveista ja huolimatta kaikkien heidän neuvonantajiensa älykkyydestä, heidän suunnittelemastaan tulevasta maailmanrauhasta muodostuu lyhytaikainen. Miksi?

Kahdesta perussyystä, jotka kumpikin ovat erittäin tärkeitä.

Ensinnäkään se ei tule ratkaisemaan – eikä se sitä paitsi voikaan ratkaista – niitä ihmisten ongelmia, jotka rikkovat rauhan. Maailman johtajat joko eivät huomaa tai eivät halua huomata sitä tosiasiaa, että sotaa eivät aiheuta pommit tai sotalaivat tai ammukset. Sodan aiheuttavat ihmiset. Mikään kansojen tekemä rauhanjärjestely ei voi koskaan poistaa ihmisen itsekkyyttä. Ja on ilmeistä, että se on kaiken eripuraisuuden, väkivaltaisten yhteenottojen ja sodan perussyy.

Koko tuleva rauhanjärjestelykin perustuu itse asiassa suuressa määrin itsekkyydelle. Eikö rauha sinunkin mielestäsi edellytä keskinäistä luottamusta ja uskoa? Kuitenkin pääneuvottelija tri Henry Kissinger sanoi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton yhteisymmärryksestä: ”Emme puolusta näitä sopimuksia luottamuksen vaan molemminpuolisen valistuneen oman edun pohjalta.” ”Valistunut oma etu” on vain ”viekkaan itsekkyyden” kohtelias muoto.

Kirjoittaessaan äskeisestä aseiden rajoittamissopimuksesta Time-lehti korosti keskinäisen luottamuksen puutetta sanoen: ”Molempien puolien odotetaan uhraavan runsaasti varoja vakoilutekokuihin vastapuolen mahdollisen petoksen paljastamiseksi.”

Eikö rauha mielestäsi edellytä levollisuutta ja vapautta pelosta? Kuitenkin tuleva kansainvälinen rauha perustuu siihen, mitä sanotaan ”kauhun tasapainoksi” pääasiallisimpana sodan ehkäisijänä. Ajatus on se, että kumpikin osapuoli säilyttää sellaisen aseistuksen, että vaikka se joutuisi yllätyshyökkäyksen kohteeksi, niin se kykenee silti kostamaan tuhoisalla vetypommisateella. Tämän uskotaan estävän ketään ryhtymästä kaikenkäsittävään sotaan.

Tilanne muistuttaa kuitenkin kahta henkilöä, jotka suostuvat tanssimaan yhdessä kummankin pitäessä pistoolia suunnattuna kohti toisen sydäntä – sormi liipasimella. Mitä aitoa levollisuutta ja mielenrauhaa voi vallita sellaisissa oloissa?

Entä seuraavat ongelmat?

Ja vaikka ihmiset voisivatkin poistaa mielestään aina läsnä olevan ydintuhon mahdollisuuden, niin millainen rauha heillä olisi, jos rikollisuus rehottaa jatkuvasti? Miten paljon merkitystä olisi millään maailmanrauhan järjestelyllä, jos ihmisten täytyisi yhä pelätä mennä ulos illalla tai jos he tuntisivat olonsa turvattomaksi omassa kodissaan lukittujen ovien takana?

Vaikka suuret kansainväliset jakaumat parannettaisiinkin, niin mitä on sanottava jokaisen kansakunnan sisäisestä eripuraisuudesta?

Paikkaisiko poliittinen maailmanrauha uskonryhmien väliset säröt, kuten esimerkiksi Irlannissa, missä katolilaisten ja protestanttien taistelu on vaatinut yli 540 miehen, naisen ja lapsen hengen puhumattakaan suunnattomista omaisuusvahingoista kuluneiden kolmen vuoden aikana?

Poistaisiko se roturiidat ja -vihan, jota ilmenee arabien ja juutalaisten suhteissa taikka sellaisen heimojen välisen kilpailun kuin Burundissa Afrikassa? Burundissa on vatussi- ja hutuheimojen välinen vihamielisyys johtanut raakaan verilöylyyn, missä on vain muutaman kuukauden aikana surmattu arviolta 120000 miestä, naista ja lasta – enemmän kuin kaksi kertaa Yhdysvaltain kokonaismenetykset yhdentoista vuoden aikana Vietnamin sodassa!

Entä kaikki se poliittisessa ja kaupallisessa elämässä esiintyvä turmelus, petollisuus ja huijaus, joka on vitsannut kansoja vuosisadat? Entä se vallan ja voiman väärinkäyttö, joka aikaansaa vääryyttä, eriarvoisuutta ja todellista sortoa? Miten rauhallinen tulee tämä maapallo koskaan olemaan, niin kauan kuin tällaista jatkuu vaikkapa vain paikallisina ilmiöinä?

Me sanoimme kuitenkin, että on olemassa kaksi painavaa perussyytä, miksi tuleva rauhanjärjestely on muodostuva lyhytikäiseksi. Mikä on toinen? Ja minkä toivon se jättää meille?

[Kuva s. 13]

Vaikka kansainvälinen rauhansopimus saataisiinkin aikaan, niin miten rauhallinen maailma voi todellisuudessa olla niin kauan kuin eripuraisuus, itsekkyys, turmelus ja vääryys jatkuvat jokaisessa maassa?