Onko tämä pääsytie hämmennyksestä?
HÄMMENNYS epäilemättä vallitsee sen suhteen, mihin ihmiskunta on menossa. Miljoonilta ihmisiltä puuttuu selvä ohjaus myös heidän yksityiselämässään. Mikä on pääsytie hämmennyksestä? Mitä toivoa on todella valoisasta tulevaisuudesta?
’Aina on olemassa toivoa!’ jotkut saattavat sanoa. ’Ihminen on aina menneisyydessä onnistunut läpäisemään kriisit. Miksei meidän päivinämme?’ he kysyvät.
Toivo on tietenkin hyvä asia. Mutta jos katsomme tosiasioita, eikö ihmisen historia ole ollut särkyneitten toiveitten jatkuvaa virtaa? Väärät toiveet johtavat vain pettymykseen. Vain lujalla perustalla lepäävä aito toivo voi johtaa meidät elämisen arvoiseen tulevaisuuteen.
On näin ollen typerää toivoa sokeasti, että ’tilanne selkenee jotenkin’. Tarvitaan toimintaa. Mutta toiminnan täytyy suuntautua oikein. Etsivätkö ihmiset ratkaisua oikeasta suunnasta?
Voivatko kansojen hallitukset näyttää meille tien?
Monet ihmiset odottavat maansa hallituksen ratkaisevan elämän suuret ongelmat. He huutavat: ’Oma kansa ensin!’ He sanovat, että heidän oman kansansa hyvinvoinnin ja turvallisuuden täytyy olla ensi sijalla verrattuna muihin kansoihin. He haluavat usein voimakasta hallitusta palauttamaan ’lain ja järjestyksen’ ja lopettamaan yhteiskunnalliset levottomuudet.
Mutta auttaako se, että keskitytään ensiksi omaan kansaan, mitään maata vapautumaan vaikeuksistaan? Miten on niiden laita, jotka tekivät siten menneisyydessä? Aivan liian usein äärimmäisen kansallismieliset tunteet ovat johtaneet diktatuuriin. Muistelehan Saksaa natsihallinnon aikana. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksa oli rutiköyhä. Mutta Hitlerin voimakkaan diktatuurihallinnon alaisuudessa se toipui nopeasti. Perinpohjaisen uudet lait korjasivat taloudelliset ja sosiaaliset järjestelmät. Liike-elämä kukoisti. Työttömyys lakkasi. Mutta kaiken sen ohessa tavallinen kansalainen menetti vapautensa.
Tämä äärimmäinen kansallismielisyys tuli hyvin kalliiksi myös muulle maailmalle. Miljoonat ihmiset, joiden joukossa oli viattomia siviilihenkilöitä, kuolivat toisen maailmansodan kauhuissa. Kansat jäivät hirveän sekasorron valtaan, ja suuri osa niiden varallisuudesta oli haaskaantunut. Ei, kiihkeä kansallismielisyys ei parantanut maailman eikä Saksankaan tilaa.
Onko voimakas kansallismielisyys todellisuudessa parantanut muidenkaan maiden asioita? Onko se ratkaissut Neuvostoliiton ongelmat? Onko se ratkaissut sellaisten maiden ongelmat, jotka ovat äskettäin tulleet itsenäisiksi esimerkiksi Afrikassa? Neuvostoliiton taloudelliset ja perheongelmat samoin kuin kansalaisten henkilökohtaisen vapauden rajoittaminen vastaavat kieltävästi. Afrikan raivoisat heimosodat, köyhyys ja diktatuurit vastaavat kieltävästi.
Niinpä monet ajattelevaiset ihmiset näkevät, että kansallismielisyys ei ole todellisuudessa pääsytie ihmisen vakavista ongelmista. He tietävät historiasta, että kansat nousevat ja kukistuvat toisensa jälkeen ja että minkäänlainen ihmistekoinen hallitus ei ole koskaan todella täyttänyt koko kansansa tarpeita.
Miten on ihmistekoisen maailmanhallituksen laita?
Koska maailman ongelmat ovat kasvaneet niin suuriksi, monet ajattelevat samoin kuin brittiläinen historioitsija Arnold Toynbee, joka sanoi:
”Ihmiskunnan strategiset ja hygieeniset ongelmat ovat maapallon laajuisia, ja ne ovat pakottavia; paikallisvaltioitten hallitukset eivät pysty ratkaisemaan niitä. Ne vaativat perustamaan koko maapallon käsittävän auktoriteetin, jolle on suotu ylin valta.”
Mutta onko realistista odottaa, että jokainen kansa luopuu Vapaaehtoisesti itsemääräämisoikeudestaan sellaisen maailmanhallituksen hyväksi? Ovatko ne koskaan luopuneet? Eivät, sillä kansallismielisyyden henki on liian voimakas. Sen tähden Toynbee varoitti: ”Ihmiskunnan eloon jääminen edellyttää poliittisia ykseyttä, kuitenkin ihmiskunnan nykyinen mielentila on lisääntyvässä määrin jakava.”
Vaikka kansat alistuisivatkin ja luovuttaisivat kansallisten etujensa hoidon ihmisten laatimalle maailmanhallitukselle, onko todennäköistä, että ne pääsevät ongelmiensa ytimeen? Vaikuttaako johdonmukaiselta, että ihmisjohtajat, jotka eivät ole onnistuneet ratkaisemaan kansallisen mittakaavan pulmia, menestyvät yhtään paremmin yhdistämällä ponnistelunsa? Onko yksityisten epäonnistumien yhdistäminen mikään todellinen perusta maapallon pulmien ratkaisemiselle?
Mutta on hyvin monia ihmisiä, jotka eivät ole huolissaan siitä, mitä voidaan tehdä maailmanlaajuisesti. Heidän päähuolensa on paljon lähempänä kotia.
Itsekkäitten etujen tavoittelu
Suurin osa ihmisistä on paljon kiinnostuneempi omien itsekkäitten etujensa ajamisesta. He pyrkivät menettelyyn, joka tuo heille eniten aineellisia mukavuuksia ja, kuten he toivovat, taloudellista turvallisuutta.
Mutta onko tämä materialistinen elämäntapa, jota niin monet ihmiset innokkaasti tavoittelevat, vähentänyt ihmisen ongelmia? Tarkastelehan joitakin tuloksia.
Monista maan luonnonvaroista on nyt kasvavaa pulaa. Miksi? Siksi, että ihmiset ovat jatkuvasti riistäneet maasta yhä enemmän näitä varoja tehdäkseen niistä kuluttajien kysymiä tuotteita.
Seurauksena on samanaikaisesti syntynyt teollinen yhteiskunta. Vaikka tästä on ollut joitakin etuja, se on myös pannut miljoonat ihmiset ikävystyttävien liukuhihnojen ääreen meluisiin, ahtaisiin tehtaisiin ja antanut heille vain vähän toivoa siitä, että he koskaan saavat tehdä mitään muuta. He ajavat usein työmatkansa silmiä ja kurkkua kirveltävässä savusumussa pitkin autoja täynnä olevia teitä, joista monet ovat roskien reunustamia. Aikoinaan kauniit ja rauhaisat rannat on nyt julistettu vaarallisiksi saastumisen tähden.
Lisäksi halutessaan aineellista omaisuutta ja ottaessaan huomioon jatkuvasti kohoavat hinnat monet miehet ja naiset ovat ottaneet ylimääräisen työpaikan saadakseen lisää rahaa. Kuitenkin perheet on täysin laiminlyöty. Yhä useammat turhautuneet aviovaimot turvautuvat alkoholiin. Lapsista, joihin ei kiinnitetä oikealla tavalla huomiota, tuntuu, että on olemassa ’sukupolvien välinen kuilu’, ja niinpä he kääntyvät omalle tielleen ja etsivät usein apua huumausaineista ja moraalittomuudesta.
Mutta huumeet lamauttavat ja tappavat. Rehottava alkoholismi ja moraalittomuudesta johtuvat kulkutaudin luonteiset sukupuolitaudit vaativat pelottavan veron. Elämänrytmi on tullut liian nopeaksi, jotta elämästä voisi todella nauttia. Pettymykset ja jännitystilat vaativat yhä raskaamman veron aiheuttaessaan henkistä häiriintymistä, sydäntauteja ja muita sairauksia. Ja alkusyynä on monessa tapauksessa aineellisen omaisuuden kiihkeä tavoittelu.
Onko maailman uskonnoilla ratkaisu?
Monet ihmiset kokevat nykyään sitä, mitä eräs kanadalainen professori kutsui ”valtavaksi hengelliseksi selityksen kaipuuksi”.
Mutta yhä harvemmat heistä kääntyvät perinteellisten uskontojen puoleen yrittäessään täyttää tämän tarpeen. Miksi? Syynä on se, että he havaitsevat uskontojen olevan erimielisiä, huomattavien kiistakysymysten jakamia. Jotkut papit jopa asettavat kyseenalaiseksi Jumalan olemassaolon. Oikean ja väärän muuttuvat mittapuut vahvistavat tunnetta, että maailma on eksyksissä, siitä on tullut kuin laiva, jossa ei ole peräsintä.
Esimerkiksi vuonna 1971 monet Yhdysvaltain katoliset piispat vaativat lopettamaan Indokiinan sodan, jota he sanoivat ’moraalittomaksi sodaksi’. Mutta aikaisemmin kirkon johtajat olivat sanoneet päinvastaista. Kardinaali Spellman kutsui Yhdysvaltain Vietnamissa olevia joukkoja ”Kristuksen sotilaiksi” ja sanoi, että taistelussa ”vain voitto voitaisiin hyväksyä”. Esimerkiksi pappien selibaattia ja syntyvyyden säännöstelyä koskevista huomattavista kysymyksistä on tullut katolilaisten ja varsinkin papiston keskuudessa ratkaisemattomia kiistakapuloita. Siksi monet vilpittömät katolilaiset ovat hämmentyneitä ja ovat menettäneet luottamuksen kirkon johtoon.
Yhteiskunnalliset kiistakysymykset ovat järkyttäneet protestanttisia kirkkoja viime vuosina. Vaikka jotkin kirkot ovat hyväksyneet rotujen yhdentymisen, toiset saman uskontokunnan kirkot eivät ole. Jotkin kirkot kannattavat yhteiskunnallisia muutoksia ajavia radikaalisia vasemmistoliikkeitä; toiset samaan uskontoon kuuluvat tuomitsevat ne. Ristiaallokkoon joutunut tavallinen maallikko on hämmentynyt ja tympääntynyt.
Hämmennystä lisää se, että yhä useammat kirkon johtajat sallivat avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ja jopa aviorikoksen.
Esimerkiksi eräs Vassar Collegen protestanttinen kappalainen sanoi, että ’täyteläinen elämä voidaan parhaiten saavuttaa, kun mies – ja myös hänen vaimonsa – ovat vapaat harjoittamaan avioliiton ulkopuolisia suhteita [aviorikosta], ei salaa, vaan kummankin tietäessä sen ja suostuessa siihen’. – Current Medical Reports, tammikuu 1970.
Yhä useammat papit hyväksyvät myös homoseksuaalisuuden. Sanfranciscolainen pappi R. W. Cromey sanoo episkopaalisen kirkon viikkolehdessä The Living Church ilmestyneessä kirjoituksessaan seuraavaa: ”Mikään sukupuolinen teko ei itsessään ole syntiä. . . . Uskon myös, että kaksi samaan sukupuoleen kuuluvaa ihmistä voi ilmaista rakkautta ja syventää tuota rakkautta sukupuolisuhteilla [homoseksuaalisuudella].”
Raamattu kuitenkin selvästi kieltää haureuden, aviorikoksen ja homoseksuaalisuuden. Ihmiset, jotka harjoittavat sellaista, ansaitsevat Jumalan sanan mukaan kuoleman. – Room. 1:24–32; 1. Kor. 6:9, 10.
Miljoonat ihmiset ovat myös kääntyneet esimerkiksi astrologian, aakkoslautojen, mustan magian kulttien ja jopa paholaisten palvonnan puoleen. Kuitenkaan yksikään näistä ei ole osoittanut ihmiskunnalle tietä tosi rauhaan ja turvallisuuteen. Ne ovat, kuten eräs Vancouverissa Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa toimiva koulunjohtaja sanoo, vain ”yksi keino todellisuuden naamioimiseksi”.
Minkä puoleen voit kääntyä luottavaisena?
Onko olemassa mitään, jonka puoleen ihminen voi luottavaisena kääntyä ohjatakseen elämäänsä oikein? Kuka voi osoittaa meille oikean suunnan, joka takaa meille onnellisen tulevaisuuden?
Raamatussa on sananlasku, joka sanoo: ”Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi.” (Sananl. 29:18) Tämä terve periaate osoittautuu todeksi meidän aikanamme. Kun epätäydellisellä ihmisellä ei ole ollut selvää käsitystä tulevaisuudesta eikä ilmoitusta opastamassa häntä, hänen haparoivat ponnistelunsa ovat johtaneet kasvaviin vaikeuksiin, lisääntyvään verenvuodatukseen, moraalittomuuteen ja sydänsuruun.
Niin, ihmiskunta tarvitsee totisesti ilmoitusta nähdäkseen, mihin se on menossa ja mikä on oikea suunta. Ihmiskunta tarvitsee erikoisohjausta, jota se itse ei voi antaa. Mistä sen on tultava? Se voi tulla vain ihmistä korkeammasta lähteestä. Sen täytyy tulla ihmiskunnan Luojalta Jehova Jumalalta. Vain hän tietää varmasti, mihin tämä maailma on menossa ja mikä johtaa masentavista vaikeuksista vapaaseen maailmaan.
Tämän tähden Jehovan todistajat uskovat, että vastaus kysymykseen: ”Mihin tämä maailma on menossa?” löytyy Raamatusta ja sen ennustuksista. Yli kahdessasadassa maapallon maassa miljoonat ihmiset tutkivat nyt Raamattua heidän kanssaan. Nämä ihmiset ovat muun muassa kuulleet meidän aikamme tietyn vuoden merkityksellisyydestä ja pohtineet sitä. Tuo vuosi on 1914. Mitä tuolla vuodella on tekemistä nykyajan ja sinun tulevaisuudentoivosi kanssa?