Mitä vaimo voi tehdä?

AVIOVAIMOT esittävät usein tuon kysymyksen epätoivoisella äänellä. Heistä tuntuu, etteivät he itse pysty ratkaisemaan avio-ongelmiaan.

Nämä vaimot eivät valitettavasti ole poikkeuksia. Heitä vaikuttaa nykyään olevan enemmistö – mikä on seurausta siitä, mitä psykologi Israel Charny kutsuu ”useimpien avioliittojen lähes tuhoisaksi tilaksi”.

Sen tähden sen tulisi olla onnellinen uutinen monille, että perheongelmien vakavuudesta huolimatta on olemassa keino käsitellä niitä menestyksellisesti. Avioliiton alkuperän tarkasteleminen luo paljon valoa sekä pulmiin että ratkaisuun.

Mistä avioliitto sai alkunsa

Monet uskovat, että avioliitto on inhimillistä alkuperää, että ihmiset kehittivät sen jollakin tavalla kaukana menneisyydessä. Juuri tämä käsitys on nykyajan perhe-elämän tuhoisan luhistumisen pohjimmaisia syitä. Miksi sanomme näin?

Koska se sysää merkityksettöminä syrjään aviollisiin ongelmiin annetut parhaat neuvot. Avioliitto on todellisuudessa peräisin korkeammasta lähteestä. Itse Kaikkivaltias Jumala loi ensimmäisen miehen ja naisen, antoi heille lisääntymiskyvyn ja liitti heidät yhteen avioliitossa. Jumala antoi myös kirjoituttaa Raamattuun ohjeita siitä, miten voi menestyä avioliitossa. Kun näitä neuvoja seurataan tarkoin, avioliitto menestyy.

Voiko Raamattu todella auttaa?

Jotkut väittävät vastaan sanomalla, että ihmisillä on ollut Raamattu kauan aikaa ja kuitenkin heidän avioliittonsa ovat epäonnistuneet. He sanovat, että avioerojen lisääntyminen johtuu siitä, että yhä useammat avioparit eivät tyydy elämään onnettomassa avioliitossa.

Tässä väitteessä on paljon perää. Miljoonilla onnettomilla aviopareilla on Raamattu. Mutta lukevatko he sitä? Mikä tärkeintä, soveltavatko he sen periaatteita elämäänsä? Yksinkertainen totuus on, että Raamatun neuvot ovat jo auttaneet monia aviopareja käsittelemään perheongelmiaan menestyksellisesti.

Jos haluat elää onnellisessa avioliitossa, sinun on viisasta ainakin tarkastella perheongelmia sen valossa, mitä Raamattu niistä sanoo.

Kun sukupuolielämässä on pulmia

Sukupuolielämää mainitaan yleisesti avioliiton huomattavaksi pulmaksi. Tämä johtuu usein tiedotusvälineitten esittämistä epärealistisista näkökannoista. Suosituissa kirjoissa, aikakauslehdissä ja elokuvissa mies ja nainen ’rakastuvat’ ja elävät ’onnellisina elämänsä loppuun asti’. Kirjallisuudessa korostetaan myös sukupuolinautintoja, mikä usein synnyttää todellisuutta vastaamattomia odotuksia.

Eräs nuori vaimo esimerkiksi kertoi: ”Luultavasti odotin sukupuolisuhteitten olevan jonkinlainen psykedeelinen päävoitto, joka saisi koko maailman kirkastumaan valojen välkkyessä. Tarkoitan, että kaikki oli aivan oikein, mutta ajattelin jatkuvasti: ’Onko siinä kaikki? Onko siinä kaikki, mitä siihen todella kuuluu?’”

Tämän aviovaimon tärkeimpänä huolenaiheena oli hänen oma sukupuolinen nautintonsa. Hän ei ollut tyytyväinen. Monet naiset valittavat samaa – että heidän miehensä ei tyydytä heitä seksuaalisesti. Mitä vaimo sellaisessa tapauksessa voi tehdä? Onko hänen mahdollista löytää suurempaa tyydytystä? Onko Raamatussa mitään, mikä auttaisi?

Pane merkille suora kehotus, jonka se antaa: ”Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta.” – 1. Kor. 7:3, 5.

Kenen miellyttämisestä puolison tulisi tämän Raamatun neuvon mukaan olla pääasiassa kiinnostunut? Oman itsensäkö, kuten edellä mainittu aviovaimo oli? Ei, vaan sen sijaan puolison miellyttämisestä. Tässä raamatunpaikassa on pohjimmaltaan kysymys antamisen periaatteesta. Aviopuolison hyvinvointi ja nautinto, ei oma, asetetaan aivan oikein ensi sijalle. Sama raamatullinen periaate käy ilmi seuraavista kehotuksista: ”Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.” ”Rakkaus . . . ei etsi omaansa.” – 1. Kor. 10:24; 13:4, 5.

Mutta miten se, että vaimo pyrkii miellyttämään aviomiestään, voi lisätä hänen tyydytystään? Yhdynnän nautinnollisuus riippuu suuressa määrin mielestä ja sydämestä. Niinpä kun vaimot pitävät sukupuolisuhteita tilaisuutena syvän rakkauden ilmaisemiseksi miestään kohtaan, sivuvaikutuksena on, että he paljon useammin havaitsevat itse nauttivansa suhteista suuremmassa määrin. Kun vaimon mieli ei askartele pääasiassa hänen omissa tuntemuksissaan, hän usein rentoutuu. Kaikki mielipaha, mitä hän on saattanut helliä, sulaa pois, ja luonnollisena seurauksena on henkilökohtainen nautinto, mitä hän itse asiassa toivoo aviosuhteilta.

Suurin maan päällä ollut opettaja Jeesus Kristus osoitti, että omasta itsestään antaminen tuo vastavuoroisesti ihmiselle tyydytystä. Hän sanoi: ”Antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa.” Tämä periaate on yhä uudelleen osoittautunut todeksi avioliiton läheisissä suhteissa. – Apt. 20:35, Um.

Lisäksi Raamatun neuvon soveltaminen koituu todennäköisesti vaimon tyydytykseksi sen vaikutuksen tähden, joka vaimon käytöksellä on hänen aviomieheensä. Se enemmän kuin mikään muu saa miehen toimimaan epäitsekkäästi häntä kohtaan, ottamaan enemmän huomioon hänen tarpeensa ja halunsa. Näin on tapahtunut monissa avioliitoissa. Se, joka ottaa aloitteen antamisessa, saa takaisin vastaavassa määrin. – Luuk. 6:38.

Raamattu siis kehottaa epäitsekkyyteen ja rakkauteen aviovelvollisuuksien täyttämisessä. Kokeile sitä. Totea, että se johtaa lopulta suurempaan aviolliseen tyydytykseesi.

Kun aviomieheltä puuttuu aloitekykyä

Tri Rebecca Liswood, avioliittoneuvoja, jolla on 20 vuoden kokemus, mainitsi toisen huomattavan aviollisen ongelman: ”Monet asiakkaani valittavat aviomiehensä heikkoutta ja päättämättömyyttä.”

Ehkä sinä valitat samaa. Aviomiehesi ei ehkä kanna perhevastuitaan niin kuin hänen mielestäsi pitäisi. Mitä voit tehdä asian suhteen?

Raamattu auttaa jälleen. Se osoittaa, että miehelle ja naiselle annettiin jonkin verran erilaisia ominaisuuksia ja vastuita, ja tarkoituksena oli, että heidän liittonsa tuottaisi molemminpuolista onnellisuutta. Luotuaan miehen Luoja sanoi: ”Minä aion tehdä hänelle auttajan hänen täydennyksekseen.” – 1. Moos. 2:18, Um.

Nuo kaksi luotiin siten toimimaan yhdessä; heidän ominaisuutensa tasapainottivat eli täydensivät toisiaan. Kummallekin luotiin tarve, jonka toinen täytti. Niinpä vaimo luotiin auttajaksi aviomiehelleen, ja sopusoinnussa tuon roolin kanssa Raamattu kehottaa: ”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset . . . sillä mies on vaimon pää.” (Ef. 5:22, 23) Tämä on käytännöllistä, sillä jos perheessä ei ole päätä, siellä on tavallisesti ristiriitoja ja hämmennystä.

’Mutta siinä juuri on pulman ydin’, saatat sanoa. ’Mieheni ei omaksu pään asemaansa; hän ei ota johtoa käsiinsä.’ Mutta oletko pohtinut, miksi hän ei ota johtoa? Voisiko oma asenteesi liittyä pulmaan?

Nykyään naisten hyökkäävyys ja kilpailu miesten kanssa on yleistä. Onko jonkin verran tätä henkeä tarttunut sinuun, kuten sitä on tarttunut toisiin aviovaimoihin? Esimerkiksi tri Liswood sanoi, että vaikka hänen asiakkaansa eivät ehkä tajua sitä, heidän ”oma hyökkäävä menettelynsä” on usein perhevaikeuksien aiheuttaja.

Monissa aviomiehissä heidän vaimonsa esiintyöntyminen herättää vastenmielisyyttä. Heidän reaktionsa saattaa olla: ’Jos hän haluaa hoitaa kaiken, niin hoitakoon.’ Aikomuksesi ei ehkä ole toimia riippumattomana miehestäsi, mutta hän saattaa ajatella sen olevan.

Kuitenkin sinusta saattaa tuntua, että sinut pakotetaan ottamaan ohjat käsiisi, koska aviomiehesi ei tee sitä. Mutta voisitko tehdä enemmän rohkaistaksesi häntä täyttämään oikean osansa perheessä? Pyydätkö hänen ehdotuksiaan ja ohjaustaan? Ilmaisetko odottavasi häneltä ohjausta? Vältätkö millään tavalla väheksymästä sitä, mitä hän tekee? Kun hän ilmaisee pienin tavoin haluavansa tehdä ratkaisuja tai ottaa johdon perheen asioissa, ilmaisetko arvostuksesi siitä? Vai vastustatko hänen päätöksiään?

Jos todella työskentelet täyttääksesi Jumalan määräämän osasi avioliitossa, on todennäköistä, että miehesi saattaa alkaa omaksua oman tehtävänsä. Tämä puolestaan lisää aitoa rauhaa ja onnea perheessä.

Kun kanssakäyminen tyrehtyy

Vaimojen ehkä yleisimpiä valituksia on: ’Mieheni oli huomaavainen seurusteluaikanamme, mutta ei enää. Hän on tuskin koskaan kotona, ja kun hän on, hän ei yritäkään puhua minulle.’

Uhkaako kanssakäymisen pulma perheesi hyvinvointia? Sen ei tarvitse, sillä Raamattu auttaa aviopuolisoja suhtautumaan asioihin realistisesti.

Raamattu esimerkiksi korostaa sitä, että me kaikki olemme epätäydellisiä. ”Monessa kohden me kaikki hairahdumme”, se sanoo. ”Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies.” (Jaak. 3:2) Onko näin ollen realistista odottaa avioliitossa täydellistä sopusointua sekä sanoissa että teoissa? Ajattelehan menneisyyttä: oliko sinulla ennen naimisiin menoasi oivalliset suhteet veljiisi ja sisariisi, koulutovereihisi ja mahdollisiin huonetovereihisi, niin ettette vaihtaneet koskaan terävää sanaa? Jos ei, miksi odottaisit moitteettomia suhteita aviopuolisoosi?

Älä hämmästy, jos mielipiteitten ja ilmauksien eroavuudet synnyttävät pulmia. Älä joidenkin vaimojen tavoin otaksu ristiriidan tai kiistan osoittavan, että ’hän ei rakasta minua enää’. Yritä suhtautua pulmaan objektiivisesti. Sinusta saattaa tosin tuntua, että sinua on syvästi loukattu, mutta älä yritä ajatella ensisijaisesti omia loukattuja tunteitasi tai sitä, miten voisit maksaa samalla mitalla. Se vain pahentaa pulmaa. Ajattele sen sijaan, mitä voitaisiin tehdä vaikeuden ratkaisemiseksi. Tee niin heti. Muista Raamatun neuvo: ”Rakkaus . . . ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa.” – 1. Kor. 13:4, 5.

Erittele omaa käytöstäsi. Voisitko sinä olla osasyyllinen? Voisiko esimerkiksi olla niin, että olet jollakin tavalla jättänyt noudattamatta Raamatun kehotusta: ”Vaimolla tulee olla syvä kunnioitus miestään kohtaan”? (Ef. 5:33, Um) ”Syvä kunnioitus” saa vaimon karttamaan kaikkea sellaista, mikä voisi ärsyttää hänen miestään. Aviomiehen välinpitämättömyys johtuu usein siitä, että vaimo ei ilmaise sellaista kunnioitusta.

Riitaisan vaimon nalkutus karkottaa monen aviomiehen. (Sananl. 25:24; 27:15) Eräs eronnut mies sanoi kerran: ”Tiedättekö, mikä lopullisesti katkaisi minun ja Estellen välit? Se oli hänen tarpeensa olla oikeassa hinnalla millä hyvänsä. . . . milloin tahansa jokin meni vikaan, hänen repliikkinsä kuului: ’Minähän sanoin sinulle!’” Kartatko huolellisesti sellaisia ilmauksia, joilla osoittaisit kunnioituksen puutetta aviomiestäsi kohtaan?

Vaimo voi ilmaista ”syvää kunnioitusta” myös ulkoasullaan. Pyritkö viehättämään aviomiestäsi? Olisiko hän jatkuvasti käynyt luonasi ennen naimisiin menoanne, jos et olisi kiinnittänyt silloin enempää huomiota ulkonäköösi ja henkilökohtaiseen hygieniaasi kuin kiinnität nykyään? Entä miten on kotisi laita? Pidätkö sen siistinä ja puhtaana? Valmistatko maukkaita aterioita? Kun miehesi tulee kotiin, otatko hänet vastaan aidon kiintymyksen ilmauksin? Kunnioitukseen miestäsi kohtaan sisältyy kaikkien näiden seikkojen tarkka huomioon ottaminen.

Usein kuullusta valituksesta: ’Mieheni ei enää puhu minulle’, eräs nainen sanoi: ”Yksinkertainen syy, miksi miehet eivät puhu vaimolleen, on se, että me olemme niin huonoja kuuntelijoita.” Pitääkö se paikkansa sinusta? Kun miehesi puhuu, keskeytätkö hänet alinomaa, selailetko aikakauslehteä tai vetääkö jokin muu seikka huomiosi puoleensa? Jos sinulta puuttuu kiinnostusta hänen mielipiteitään ja tunteitaan kohtaan, et todellakaan osoita hänelle ”syvää kunnioitusta”.

Erittelemällä käytöstäsi Raamatun neuvojen valossa saatat havaita piirteitä, joissa voit parantaa tapaa, jolla käsittelet perheongelmia. Jumalan neuvojen soveltaminen on tuonut tyytyväisyyttä ja onnea tuhansiin vaikeuksien vaivaamiin koteihin.

Kun aviomies ei osoita vastakaikua

Mutta entä jos vaimon yrityksistä huolimatta hänen miehensä tekee jatkuvasti elämän vaikeaksi? Kristitty vaimo voi silti olla huomattavassa määrin tyytyväinen, sillä Raamattu toteaa: ”Jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.” – 1. Piet. 2:20.

Sellaisessa kärsimisessä Jeesus itse antoi esimerkin, kuten Raamatun kertomus jatkaa: ”Joka [Jeesus] häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, . . . Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne.” – 1. Piet. 2:23–3:1.

Myönnettäköön, että se ei ole helppoa, samoin kuin Jeesuksen ei ollut helppo kestää alistuvasti vainoa. Kuitenkaan se, että vaimolla on ”mies, joka ei usko”, ei ole peruste avioerolle. (1. Kor. 7:13) Mutta samoin kuin oli Kristuksen tapauksessa, vaimo voi jatkaa vanhurskasta menettelyään tyydytyksen ja tyytyväisyyden avulla, joka tulee sen tietämisestä, että hän miellyttää Kaikkivaltiasta Jumalaa. Hän voi lisäksi olla vakuuttunut siitä, että Jumala muistaa ja palkitsee hänen uskollisuutensa vanhurskaassa uudessa järjestyksessään. – 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:3, 4.

Vaimo voi siis tehdä ainoastaan näin paljon perhepulmien käsittelemiseksi menestyksellisesti. Pulmien täydellisemmäksi ratkaisemiseksi hän tarvitsee aviomiehensä yhteistyötä.