Missä ja milloin kaikki alkoi mennä vikaan
MAAPALLO voisi olla ihastuttava elinpaikka. Kaikkien nykyisten ongelmienkin ohessa useimmat ihmiset nauttivat jossakin määrin elämästä. Sen tähden he tekevät melkein mitä tahansa, jotta eivät menettäisi sitä. Niitä, jotka ”luovuttavat” ja mieluummin kuolevat, koska elämä on heistä liian kovaa, on yhä vain murto-osa maapallon lähes 4000000000 asukkaasta.
Ihmiskunta kokonaisuudessaan ei voi kuitenkaan nauttia aidosta onnesta. Suotuisimmissakin olosuhteissa paha putkahtaa jatkuvasti esiin, himmentää ihmisten iloa ja luo huolta, epävarmuutta, turhaumia ja toisinaan katkeraa pettymystä, julmaa sydänsurua ja masennusta. Nämä pahat asiat ovat itsepintaisia, ne näyttävät uhmaavan kaikkia yrityksiä niiden poistamiseksi. Ne eivät tunne rajoja, vaan tunkeutuvat ihmisten elämään kaikkialla. Nykyään laajamittaiset huonot olosuhteet ovat vakavana uhkana meille kaikille.
Jokin tuntuu olevan sekaisin, epäjärjestyksessä, ihmiskunnan itsensä suhteen. Mikä se on? Sen täytyi ilmeisesti alkaa jossakin, jolloinkin. Missä ja milloin se alkoi?
Perheongelma
Jos luemme historiakirjoja siirtyen taaksepäin vuosisadasta toiseen, havaitsemme todisteita väkivallasta, rikollisuudesta, sodasta, sorrosta, köyhyydestä, nälästä ja sairauksista kaiken matkaa, kunnes nuo historiakirjat viimein loppuvat kaukaisessa menneisyydessä. Vaikka noiden historioiden kertomus käsittää eri kansoja ja rotuja, ne osoittavat kuitenkin, että me kaikki olemme samaa perhettä. Nykytiede myöntää tämän. Antropologi M. F. Ashley Montagu sanoo:
”Kaikki ihmisrodut kuuluvat samaan lajiin ja niillä on samat kaukaiset esivanhemmat. Tämä on se johtopäätös, mihin kaikki vertailevan anatomian, paleontologian, serologian ja perinnöllisyystieteen asiaan liittyvät todisteet viittaavat. Yksistään perinnöllisten syiden perusteella on käytännöllisesti katsoen mahdotonta muodostaa sellaista käsitystä, että eri ihmisroduilla olisi erillinen alkuperä.”
Niin, ihmisperhe on yhtä; meillä kaikilla on yhteiset vanhemmat jossakin menneisyydessä. Yhdistyneitten Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) eräs julkaisu sanookin:
”Jos me siirtyisimme riittävän kauaksi taaksepäin satoja sukupolvia, niin me kaikki saapuisimme samaan paikkaan – ihmisen sukupuun juurelle . . . Yhteistä esi-isäämme voitaisiin yhtä hyvin kutsua Aadamiksi, mikä merkitseekin ihmistä hepreassa, sillä Raamatun tuttu kertomus ennakoi sitä tieteen todistusta, että nykyiset ihmiset polveutuvat yhteisestä sukupuusta.”
Ainoa historiateos jonka kertomus ulottuu alkuun asti
Maalliset historiakirjat eivät vie meitä ihmisen alkuun. Niiden kertomus tyrehtyy suunnilleen kolmannelle vuosituhannelle ennen ajanlaskumme alkua. Mutta on olemassa historiateos, jonka kertomus ulottuu koko matkan taaksepäin. Se on Raamattu. Et ole ehkä koskaan tutustunut siihen. Jos näin on, et ehkä tiedä, että se sisältää yhtenäisen, aikamäärin varustetun historian, jolla ei ole vertaa muihin muinaisiin kirjoituksiin tai toisiin niin kutsuttuihin pyhiin kirjoituksiin verrattuna. Sen kertomus on niin täydellinen ja laaja, että lääkäri Luukkaan kaltainen ensimmäisen vuosisadan historioitsija kykeni selvittämään Jeesus Nasaretilaisen polveutumisen 4000 vuotta taaksepäin askel askeleelta ja nimi nimeltä aina ensimmäiseen ihmiseen Aadamiin asti. – Ks. Luuk. 1:1–4; 3:23–38.
Raamattu kertoo myös, miten kaikki ihmisten kärsimykset saivat alkunsa ja miten koko ihmisperhe sai ne yhteiseksi perinnökseen, josta se ei voi itse päästä eroon. Mikään muu historiateos ja mikään muu pyhä kirja ei kerro sitä. Koska mitään muuta lähdettä ei ole, niin mistä me etsimme vastausta kysymykseen, joka koskee ihmisten kärsimysten ja epäjärjestyksen alkuperää? Jos emme etsi vastausta historiallisesta lähteestä, niin mitä jää jäljelle? Vain ihmisten mielipiteet ja arvailut, jotka ovat hyvin erilaisia ja ristiriidassa keskenään. Kun otamme huomioon kysymyksen valtavuuden – se on elämän hämmentävin kysymys – niin meidän pitäisi olla halukkaita tarkastelemaan Raamatun historian antamia tietoja. Harkitsehan sen järkevyyttä, mitä se sanoo.
Ihmiskunnan täydellinen alku
Raamattu osoittaa Jumalan luoneen ensimmäisen ihmisparin, Aadamin ja Eevan, ruumiiltaan ja mieleltään täydellisiksi luomuksiksi. Voisimmeko muuta odottaakaan Siltä, josta Raamattu sanoo: ”Täydelliset ovat hänen tekonsa”? (5. Moos. 32:4) Raamatun kertomus osoittaa Jumalan isällisen ja rakkaudellisen kiinnostuksen tuota alkuperäistä ihmisparia kohtaan. Ihmisvanhemmat tekevät nykyään valmisteluja jälkeläistensä vastaanottamiseksi ja järjestävät kaiken kuntoon uutta perheenjäsentä varten. Raamattu kertoo samaten Jumalan huolellisista valmisteluista ensimmäistä ihmispoikaansa ja -tytärtään varten. Hän antoi heidän elämälleen alun – ei suossa, luolassa, erämaassa tai viidakossa – vaan puistomaisella alueella, todellisessa kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli hedelmäpuita ja muita puita ja jossa heidän ei tarvinnut nähdä nälkää. Hän antoi heille tarkoituksellista työtä tehtäväksi. Hän asetti heidän eteensä toteutettavissa olevia ja innoittavia päämääriä – puistonkaltaisten olosuhteitten laajentamisen kaikkialle maan päälle niiden lisääntyvien jälkeläisten avulla, jotka heidän oli määrä synnyttää. – Ks. 1. Moos. 1:26–28; 2:7–9, 15.
Tämä ei varmasti anna mitään perustetta syyttää Jumalaa huolenpidon laimin lyömisestä. Kertomuksessa ei ole myöskään mitään epätodellista. Eikö meidän olekin rehellisesti myönnettävä, että tähän päivään asti päämäärä, jonka Jumala asetti 1. Mooseksen kirjassa, on se, mitä ihmiskunta on kauan yrittänyt saavuttaa – nimittäin puistonkaltainen maa, jossa ei ole nälkää eikä puutetta ja jossa asuu terveitä ihmisiä, jotka osallistuvat tuloksia tuottaviin toimintoihin? Mutta miksi tuota päämäärää ei ole saavutettu? Miksi ihmiskunnan ponnistelut ovat koituneet ihmisten vahingoksi ja saastuttaneet maan ja järkyttäneet pahasti sen ekologista tasapainoa? Raamattu osoittaa jälleen syyn ja osoittaa sen realistisella, järkevällä tavalla.
Ihmiskunnan hyväksi asetettu koe
Useimmat ihmiset tietävät Raamatun kertomuksen osoittavan, että Jumala kielsi ensimmäisiltä ihmisiltä yhden paratiisikodin puista ja että hänen kieltonsa rikkominen siten, että söisi puun hedelmää, toisi kuolemanrangaistuksen. (1. Moos. 2:9, 16, 17) Mutta harvat ihmiset pysähtyvät ajattelemaan tämän järjestelyn viisautta. Harkitsehan:
Miten me ihmisvanhemmat ilmaisemme aitoa huolta lapsistamme? Pelkästäänkö täyttämällä aineelliset tarpeet? Vai ilmaisemmeko sitä jopa enemmän auttamalla heitä kehittämään käytöksen oikeita mittapuita, auttamalla heitä oppimaan terveitä periaatteita, perustotuuksia, joita he eivät voi jättää huomiotta, jos he haluavat olla onnellisia elämässään? Jos poikaa tai tytärtä hemmotellaan ja hänen sallitaan tehdä aivan mielensä mukaan, niin onko sellainen sallivaisuus osoitus välittämisestä vai välinpitämättömyydestä? Me tiedämme, mitä tapahtuu, kun vanhemmat hylkäävät vastuunsa eivätkä kasvata ja valmenna jälkeläisiään. Nykyään rehottava nuorisorikollisuus aiheuttaa suunnattomasti sydänsurua ja pettymystä isille ja äideille ja johtuu suuressa määrin siitä, että vanhemmat eivät ole välittäneet eivätkä antaneet lujaa ohjausta.
Jumala huolehti vanhurskaitten periaatteitten painamisesta ensimmäisen ihmispoikansa ja -tyttärensä mieleen. Hän oli heidän Elämänantajansa. Hänen ja hänen sanansa halveksiminen ei toisi heille mitään hyvää. Se olisi todellisuudessa mieletöntä, koska se ei olisi sopusoinnussa todellisuuden kanssa vaan olisi jyrkästi vastoin elämän tosiasioita. Sellainen kunnioituksen puute ei kehittäisi onnea ja rauhaa vaan itsekeskeisyyttä, itsekkyyttä ja kiittämättömyyttä. Syvä kunnioitus häntä kohtaan voisi toisaalta tuoda loputonta hyötyä. Se pitäisi heidät vastaanottavaisina Jumalan ylimmälle viisaudelle, voimalle ja rakkaudelle. Se auttaisi ihmisiä elämään sovussa, kehittämään kunnioitusta ja huolta toisten etuja ja tunteita kohtaan. Nykyään kun näemme, miten monet ihmiskunnan vaikeudet johtuvat siitä, että ihmiset ovat itsekeskeisiä ja välittävät niin vähän lähimmäistensä oikeuksista ja eduista, meidän tulisi kyetä käsittämään sen arvo, mitä Jumala teki ensimmäiselle ihmisparille korostaessaan, miten tarpeellista oli kunnioittaa hänen oikeuksiaan ja etujaan Kaikkeuden Suvereenina. ”Hyvän- ja pahantiedon puuta”, jonka hän kielsi heiltä, käytettiin edustamaan eli vertauskuvaamaan hänen suvereenia oikeuttaan päättää luomustensa puolesta, mikä heille on ”hyvää” ja mikä ”pahaa”.
Tämä Jumalan keino heidän kunnioituksensa koettelemiseksi ilmaisi huomaavaisuutta ja salli ihmiskunnan myös säilyttää luonnollisen arvokkuuden. Se soveltui heidän olosuhteisiinsa. Miten niin? Vaikka heidät oli luotu kypsiksi aikuisiksi, he olivat vasta tulleet elämään. Antaakseen heille tilaisuuden ilmaista kunnioitusta ja uskollisuutta suvereenisuuttaan kohtaan heidän Luojansa ei käyttänyt mitään monimutkaista tai hämmentävää vaan jotakin yksinkertaista ja suoraa, jotakin, joka liittyi päivittäisiin toimiin, nimittäin syömistä. Tällä tavalla Jumala ei myöskään esittänyt kieltoa, joka olisi antanut ymmärtää, että hän epäili ihmisessä olevan joitakin rappeuttavia taipumuksia tai ilkeämielisiä suuntauksia, sillä syöminen itsessään oli normaali, oikea toimenpide. Vaikka yhtä puuta koskenut syömiskielto asetti noille kahdelle ihmiselle rajat, niin nuo rajat eivät varmasti panneet heitä ahtaalle eivätkä estäneet heitä nauttimasta täysin elämästä. Heidän ei tarvinnut tuntea, että heiltä olisi riistetty mitään heidän onnelleen välttämätöntä, kun otetaan huomioon kaikki muut tarjolla olleet hedelmäpuut. (1. Moos. 2:9) Ja lopuksi, vaikka tämä heidän tottelevaisuutensa ja kunnioituksensa koe oli yksinkertainen, se olisi sopusoinnussa Jumalan Pojan myöhemmin esittämän viisaan periaatteen kanssa, että ”joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä”. – Luuk. 16:10.
Valintavapaus
Raamattu osoittaa myös, että Jumala antoi ihmispojalleen ja -tyttärelleen valintavapauden, moraalisen toimintavapauden. Miksi? Siksi, että Jumala välitti heistä ja hänellä oli tunteita heitä kohtaan. Hän oli ilmaissut rakkautta antaessaan heille elämän ja suorittaessaan valmisteluja heidän maallisen onnensa hyväksi. Jos Jumala olisi luonut heidät sellaisiksi, että he olivat automaattisesti tottelevaisia ja kykenemättömiä tekemään toisin, silloin he eivät voisi koskaan ilmaista aitoa vastarakkautta Luojaansa kohtaan. Heidän tottelevaisuutensa olisi mekaanista. Todellinen rakkaus edellyttää sitä, että haluaa tehdä jotakin, joka miellyttää toista tai on hänen etujensa mukaista. (5. Moos. 30:15, 16) Me itsekin tiedämme, että saamme suurinta iloa jonkin tekemisestä toisille silloin, kun me vilpittömästi haluamme tehdä sen heille siksi, että välitämme heistä. Meidän sydämemme tekee onnelliseksi se, että tiedämme toisten tehneen jotakin hyväksemme ainoastaan oma-aloitteisesti, vapaasti.
Esivanhempamme valitsivat tottelemattomuuden Jumalaa kohtaan, kuten kertomus osoittaa. Vaikuttaako uskomattomalta, että he kääntyivät Jumalaa vastaan, kun otetaan huomioon kaikki se, mitä hän oli tehnyt heidän hyväkseen? Se saattaisi vaikuttaa uskomattomalta, jos me emme itse tietäisi, millaisiin lähes uskomattomiin tekoihin ihmiset ovat ryhtyneet menneisyydessä ja nykyaikana. Olemme nähneet joidenkuiden kääntyvän uskollista ja rakastavaa puolisoa vastaan, lasten kääntyvän vanhempiaan vastaan sekä vanhempien lapsia vastaan usein ilman mitään järkevää syytä. Olemme nähneet eri kansojen ihmisten ilmaisevan ilkeämielistä vihaa lähimmäisiään ja kansalaistovereitaan kohtaan, vainoavan ja jopa surmaavan heitä joukoittain ilman mitään oikeudenmukaista syytä. Tavallisesti heitä on yllytetty väärällä propagandalla, joka on lietsonut epäluottamusta, kaunaa ja itsekkäitä haluja.
Raamattu osoittaa, että eräs Jumalan kapinallinen henkipoika kohdisti ensimmäiseen naiseen Eevaan samanlaista propagandaa. Eeva olisi voinut vastustaa sitä, samoin kuin mekin, vaikka olemme epätäydellisiä, voimme nykyään vastustaa sellaista myrkyttävää propagandaa. Sen sijaan nainen antoi itsessään kehittyä epäluottamusta Jumalan rakkautta, viisautta ja oikeudenmukaisuutta kohtaan – ikään kuin tämä olisi pidättänyt jotakin ihmiskunnasta. Nainen loukkasi hänen omaisuuttaan, hänen suvereenia oikeuttaan rikkomalla hänen lakinsa, joka koski ”hyvän- ja pahantiedon puuta” ja sen hedelmää. Nainen taivutti aviomiehensä tekemään samoin.
Uskottomuuden seuraukset
Me tiedämme, että yksinkertaisilla teoilla omana aikanamme voi olla suunnattomia seurauksia. Yhden ihmisen inhimillinen huolimattomuus suhteellisen pienen turvallisuustekijän hoitamisessa rakennusta valmistettaessa voi johtaa tuhoon, joka saattaa maksaa kymmenien ihmisten elämän. Välinpitämättömyys padon rakentamiseen liittyvän samanlaisen tekijän suhteen saattaa johtaa siihen, että pato murtuu ja syntyy tuhoisa tulva, joka voi aiheuttaa valtavaa vahinkoa ja tuhoa. Hallitsijan yksi epärehellinen tai turmeltunut teko saattaa johtaa väärintekojen ketjureaktioon hallituksessa ja aiheuttaa paljon epäoikeudenmukaisuutta ja vahinkoa tuhansille, jopa miljoonille ihmisille.
Ensimmäisen esi-isämme uskottomuutta Jumalaa kohtaan seurasi se, että ihmisperhe joutui synnin ja kuoleman alaisuuteen. Jumalan sanassa esitetty vääjäämätön sääntö kuuluu, että ”Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.” (Gal. 6:7, 8) Ihmiskunnan esi-isä Aadam asetti lihalliset halut hengellisten etujen edelle, samoin kuin nykyäänkin maailmanlaajuinen materialismin aalto on käytännöllisesti katsoen hukuttanut ihmisten kiinnostuksen hengellisiin asioihin ja Jumalan ohjaukseen. Aadam niitti epätäydellisyyttä ja turmelusta eikä voinut olla siirtämättä niitä jälkeläisilleen perinnöksi. Jumalan henkeytetty sana esittää Room. 5:12:ssa: ”Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.”
Mies, joka nykyään tahallisesti käyttäytyy moraalittomasti ja saa sukupuolitaudin tai joka saa kromosomivaurioita huumeitten orjuuteen vaipumisesta, siittää vioittuneita lapsia. Jumalaa ei voida aiheellisesti syyttää siitä, että tuo mies ei välittänyt kärsimyksistä, joita hänen käytöksensä toisi hänen jälkeläisilleen. Myöskään meidän ensimmäisen esi-isämme välinpitämättömyydestä ja sen seurauksista ei voida syyttää Jumalaa. Henkeytetty kirjoittaja osoittaa, kenen on syy: ”Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” – Saarn. 7:30.
Mutta vaikka Jumala onkin vapaa ihmisten kärsimysten alulle panemisen vastuusta, niin miksi hän ei ole lopettanut niitä aikaisemmin? Syy, miksi hän on odottanut meidän aikaamme asti, ei paljasta välinpitämätöntä asennetta vaan todellista huolehdintaa ihmiskunnan ikuisesta hyvästä. Mikä tuo syy on?
[Kuva s. 9]
Raamattu osoittaa Jumalan tarkoituksen olleen tehdä koko maasta kaunis puisto ihmiskunnalle. Eikö ihmiskunta yhä halua juuri samaa?
[Kuva s. 10]
Valtiot eivät suhtaudu kevyesti ulkopuolisten maahantunkeutumiseen. Miksi Jumalan pitäisi sallia oikeudellista hallitusvaltaansa kohdeltavan epäkunnioittavasti, kuten tapahtui Eedenissä?
[Kuva s. 11]
Kun näennäisen pienet turvallisuustekijät laiminlyödään, padonkin kaltaiset suuret rakennelmat voivat romahtaa. Jotkut pitävät ensimmäisen ihmisen Eedenissä tekemää syntiä vähäisenä, ja kuitenkin se päästi valloilleen pahuuden ja kärsimysten hyökyaallon