Kuinka paljon ”turvallisuutta” siinä on?
LUONNOLLISESTI sosiaaliturvaohjelmien tarjoamat etuisuudet vaihtelevat sen mukaan, mistä maasta kulloinkin on kysymys. Joissakin paikoissa ne vaikuttavat riittäviltä kohtalaisten elinolojen saavuttamiseksi.
Esimerkiksi eräs havainnoitsija sanoi Ruotsin huomattavista sosiaalieduista: ”Monet eläkeläiset sanovat, että he eivät ole koskaan tulleet taloudellisesti niin hyvin toimeen kuin nyt.”
Mutta tämänkaltaiset maat ovat poikkeus. Yleinen tilanne jopa varakkaissa länsimaissa on, että ne, jotka yrittävät elää pelkästään sosiaaliturvan varassa, ovat suurissa vaikeuksissa.
Elintason lasku
Useimmilla iäkkäillä ihmisillä, joilla eläkkeelle jäädessään on vain vähän tuloja kansaneläkkeen lisäksi, elintaso laskee huomattavasti.
Kansaneläkkeen perusosa oli Suomessa tämän vuoden maaliskuussa kalleimmassa kuntaryhmässä 137 markkaa kuukaudessa. Tämä maksetaan kaikille 65 vuotta täyttäneille vanhuuseläkkeenä heidän muista tuloistaan riippumatta. Mikäli eläkeläisen muut tulot ovat erittäin alhaiset, hän saa lisäksi kansaneläkkeen tukiosaa korkeintaan 264 markkaa ja mahdollisesti tukilisää 290 markkaa kuukaudessa, joten hänen kuukausitulonsa kansaneläkkeen muodossa ovat korkeintaan 691 markkaa. Lisäksi on mahdollista saada asuntotukea, jolloin kuukausitulot voivat ylittää 1000 markkaa. Eläkesummia korotetaan tarvittaessa rahan arvon muutoksia vastaavasti. Työsuhteen perusteella saatavat työeläkkeet ovat Suomessa kansaneläkettä suurempia, jopa siinä määrin, että eräät eläkkeellä olevat virkamiehet saavat enemmän eläkettä kuin samaa virkaa hoitavat saavat palkkaa.
Yleisesti on tilanne Suomessa ja useimmissa teollistuneissa länsimaissa sellainen, että eläkkeelle jäänyt saa kuukausittain eläkettä paljon vähemmän kuin hän työssä ollessaan sai palkkaa. Esimerkiksi Kanadassa perusvanhuuseläke on yksinäisellä noin 210 dollaria (820 mk) ja avioparilla noin 400 dollaria (1560 mk) kuukaudessa. Australiassa keskimääräinen palkka oli vuonna 1975 yli 150 dollaria (720 mk) viikossa, mutta yksinäisen peruseläke oli 36 dollaria (170 mk) ja avioparin 60 dollaria (290 mk) viikossa. Yhdysvalloissa keskitason ammattitaitoinen työntekijä ansaitsee viikossa enemmän kuin keskitason eläkeläinen saa sosiaaliturvajärjestelmän kautta kuukaudessa.
Vanhukset joutuvat kärsimään
Näissä teollistuneissa länsimaissa suurin köyhyydessä elävä kansanosa on tavallisesti vanhukset. Lisäksi heidän tilansa on viime vuosina huonontunut hillittömän inflaation vuoksi.
Kanadassa Toronto Star -lehti selosti, että ”noin 50 prosenttia Kanadan vanhuksista elää köyhyydessä” erään hallituksen teettämän tutkimuksen mukaan. Heillä ei ollut riittävästi tuloja, jotta he olisivat voineet ”elää arvonsa tuntien ja vapaina puutteesta”. Se huomautti, että ”köyhyys on iäkkäiden keskuudessa 2–3 kertaa pahempaa kuin muissa ikäryhmissä”. Toronto Star -lehti sanoi lisäksi: ”Vaikeus piilee siinä, että useimmilla eläkeläisillä ei ole yhteiskunnan avusta riippumatonta työeläkettä.”
Pulma on vaikea, jos vanhukset eivät voi asua perheensä, kuten lastensa, parissa tai jos heidän omistamansa asunto ei ole maksettu kokonaan. Eräs australialainen huomioitsija sanoo sellaisista eläkeläisistä: ”Siellä missä joudutaan maksamaan korkeita asuntovuokria, heidän taloudellinen asemansa on hyvin hankala.” Ne, joiden täytyy maksaa nykyisiä korkeita vuokria tai joilla vielä on huomattavia talon kiinnelainoja maksettavana, toteavat nämä kustannukset musertavaksi taakaksi.
Siksi monista eläkeläisistä tuntuu, että heidät on kovan päivätyön jälkeen heitetty yhteiskunnan roskatunkiolle. Erään virallisen tutkimusryhmän kanadalainen johtaja sanoi: ”Havaitsin yhä uudelleen, että eläkkeelle jouduttaessa jopa lähes mitätön tulojen väheneminen riistää ihmisiltä kohtuullisen elintason ja alentaa sen elämän laatua, jota he viettivät ennen eläkkeelle siirtymistään.” Hän lisäsi: ”He ovat Kanadan yhteiskunnan unohdettuja ihmisiä.”
Eräs sikäläinen kaupunginjohtaja totesi: ”Luonani kävi eräs 140 eläkeläistä edustava vanhus. Hän puhkesi itkuun ja pyysi apua. Oli järkyttävää nähdä mies, joka oli tehnyt työtä koko ikänsä, juuttuneena tilanteeseen, jossa hän pelkäsi, että hän ei pystyisi maksamaan vuokraansa.” Eräässä toisessa kaupungissa muuan virkailija sanoi, että hänen luonaan oli käynyt vanhanpuoleinen nainen, joka ”itki hillittömästi” hänen toimistossaan ja myönsi olevansa niin pahassa rahapulassa, että ”hänen täytyi syödä koiranmuonaa”.
”Ongelmat eivät lopu koskaan”
Muuan tässä tilanteessa oleva vanhus totesi: ”Olen niin väsynyt taistelemaan, niin pettynyt, niin järkyttynyt. Pysyttelemme aina kotona, jottemme kuluttaisi rahaa, syömme hyvin halpaa ruokaa, ja vaimoni, joka itkee paljon, yrittää ymmärtää. Minulla oli tapana ajatella, että vanhuksilla ei ole mitään vaikeuksia. Nyt olen vanha, mutta ongelmat eivät lopu koskaan.”
Toronto Star -lehti selosti Kanadan vanhuksista: ”Monet heistä kuolevat yksin huoneeseensa. Monet huoneista ovat ikäviä ja epäsiistejä. Ei ole epätavallista, että jotkut löydetään kuolleina syrjäkujilta.”
Kolumnisti Jack Anderson kirjoitti Yhdysvalloista:
”Yhteiskunta sysää ei-toivotut vanhuksensa nurkkiin odottamaan kuolemaa yksin ja vailla hoitoa. Amerikka ei kerrassaan näytä välittävän. Nykyisin on lisäksi havaittavissa uusi kaamea ilmiö: vanhukset alkavat vetäytyä pois nurkista ja kerääntyä rähjäisiin ’vanhusten gettoihin’. Halpoja hotelleja ja vanhoja kerrostaloja on kyhätty laittomiksi vanhusten hullujenhuoneiksi. Parhaan arvion mukaan kuusi miljoonaa vanhusta elää köyhyydessä: vailla asianmukaista ravintoa, kalliiden reseptilääkkeiden ahdinkoon ajamina huonoissa asunnoissa ja vailla rakkautta.”
Harriet Van Hornen laatima New York Post -lehden kirjoitus esitti köyhyydessä elävien vanhusten luvun suuremmaksi. Hän sanoi: ”Todellisuudessa 30 prosenttia vanhuksista elää köyhyysrajan alapuolella. Heitä on ainakin kahdeksan miljoonaa.” Lisäksi on miljoonia muita, jotka ovat hädin tuskin köyhyysrajan yläpuolella. Tämä kolumnisti sanoi vielä:
”Eskimot olivat ystävällisempiä. Kun heidän iäkkäistä sukulaisistaan ei ollut enää työntekoon, heidät pantiin jäälautalle, jolla he huomaavaisesti paleltuivat kuoliaaksi yhdessä yössä.
”Me sen sijaan olemme kurjaa joukkoa. Me panemme vanhuksemme hoitolaitoksiin, joissa 27 prosenttia kuolee oleskelunsa ensimmäisen kuukauden kuluessa. Vaikka he saapuvat täysijärkisinä, he vajoavat nopeasti vanhuudenheikkouteen ja sekavuustilaan.
”Niitä, jotka jäävät eloon, pidetään usein nälässä, kohdellaan huonosti, huumataan lääkkeillä, heidän hoitonsa laiminlyödään, ja heistä tehdään tutisevia luusäkkejä.”
Niinpä tri Robert N. Butler, kirjan Why Survive? (Miksi jäädä eloon?) tekijä, mainitsi: ”On tosiaan helpompaa selviytyä kuoleman ongelmasta kuin vanhuksena elämisen ongelmasta” alhaisella eläkkeellä kalliissa yhteiskunnassa. Hän huomautti, että ”vanhusten asunnoista noin 30 prosenttia oli sellaisia, joista puuttui sisältä WC, noin 40 prosentissa ei ollut kylpyhuoneessa tai suihkussa lämmintä vettä ja 54 prosentissa lämmitys oli talvella heikoin mahdollinen.”
On ilmeistä, että monille vanhoille ihmisille ”sosiaaliturva” tarjoaa sangen vähän todellista turvallisuutta. Ellei vanhuksella ole muita tuloja tai elleivät hänen perheensä jäsenet huolehdi hänestä, hän on epätoivoisessa tilanteessa, vaikka hän asuisikin verrattain rikkaassa maassa.
Mutta täytyykö aina olla näin? Onko mitään toivoa siitä, että tämä tilanne päättyy ennen pitkää?