Leikkisä saukko

SAUKOT kuuluvat maailman leikkisimpiin eläimiin. Ne näyttävät nauttivan saadessaan liukua vatsallaan alas joko lumen peittämiä rinteitä tai märkiä joentörmiä. Ne leikkivät hippasta ja ryhtyvät leikkitaisteluihin. Ne ovat halukkaita ottamaan muitakin luontokappaleita – koiria, pesukarhuja tai kettuja – mukaan loputtomiin leikkeihinsä.

Euroopan saukko on Pohjois-Amerikan saukkoa pienempi. Molemmat ovat erinomaisia uimareita. Saukon on sanottu kulkevan vedessä noin 15 kilometrin tuntinopeudella. Eläimen uidessa nähdään tavallisesti veden pinnalla kolme kyttyrää – pää, selkä ja hännänpää. Jonossa uivaa saukkoperhettä on silloin tällöin erehdytty luulemaan merihirviöksi.

Saukko on kuin kotonaan maallakin. Jalkojensa lyhyydestä huolimatta saukot voivat saavuttaa juoksevan miehen. Ne voivat kulkea noin 25 kilometriä yhden yön aikana. On merkitty muistiin, että erästä saukkoa ajettiin takaa 45 kilometriä.

Nämä luomukset on varustettu hyvin uintia varten. Vahva häntä toimii erinomaisena peräsimenä, ja sen ansiosta eläin voi solahtaa veteen paljonkaan roiskuttamatta. Saukko voi uida kaikki neljä jalkaansa vedettyinä ruumistaan vasten. Tällöin häntä huolehtii työntövoimasta. Tai saukko voi uida liikuttaen nopeasti suuria räpylämäisiä takajalkojaan.

Poikaset eivät kuitenkaan mene automaattisesti veteen. Francois Bourlière kirjoittaa: ”Liers [pohjoisamerikkalainen saukkojen asiantuntija] kertoo, että nuoret saukot eivät mene veteen omasta aloitteestaan, vaan emo raahaa ne sinne kaulanahasta kiskoen sekä pyydystää pieniä saaliita (äyriäisiä, sammakoita ja pikkukaloja) houkutellakseen niitä. Sitä paitsi poikasten ensimmäiset uintiyritykset ovat kömpelöitä; ne oppivat uimaan kunnollisesti vasta vähitellen.” – The Natural History of Mammals, s. 189.

Tavalliselle saukolle sukeltaminen ei ole ongelma. Tämä eläin kykenee sukeltamaan 12 metriä pinnan alle ja voi pysytellä veden alla noin neljä minuuttia. Se voi uida veden alla jopa 400 metriä.

Eläimen suuntavaisto on suorastaan hämmästyttävä. Se saattaa mennä jäätyneeseen jokeen jäässä olevasta aukosta, eikä sillä ole myöhemmin vaikeuksia löytää takaisin avannolle.

Vaikka saukko keskittyykin yleensä pienehköihin kaloihin ja muihin vesieläimiin, se voi joskus käydä kiinni kymmenkiloisiinkin kalanvonkaleisiin. Tätä voidaan pitää melkoisena urotekona, kun otetaan huomioon, että se on suunnilleen sen oma paino. Saadakseen kalan kiinni eläin käyttää etukäpäliään.

Saukon turkki on ihanteellisen tarkoituksenmukainen. Uloin kerros on pitkää karkeaa karvaa, kun taas pehmeä untuvainen turkki on sisäkerroksena. Vedessä ulkokerros on tiiviisti ruumista vasten puristaen kuivan sisäkerroksen kokoon. Ilma, joka jää turkin alle, on erinomainen eriste ja pitää ihon kuivana.

Merisaukot

Merisaukot, joista kukin painaa noin 30 kiloa, ovat vielä enemmän vesieläimiä kuin tavalliset saukot. Niitä tavataan Pohjois-Amerikan ja Siperian rantojen lähellä. Siellä saukot tuntevat olonsa kotoiseksi ruskoleväkerrosten joukossa. Niinpä ne levätessään kietoutuvat leviin, jotteivät lähtisi ajelehtimaan.

Myrskyillä merisaukot tulevat maihin ja etsivät tuulilta suojaisan paikan. Tarkastellessaan niiden nukkumapaikkoja eräs eläinelämää käsittelevä tietosanakirja kertoo: ”Yöllä merisaukko lepää horroksessa, yleensä kallion suojassa ja vierellään tunnusomainen ulostekeko; tämä nukkumapaikka saattaa olla 10 metrin päässä vedestä. Kesällä merisaukot viettävät joskus koko yön levien kasvupaikoilla kaukana rannasta, missä ne ovat turvassa pahimmilta vihollisiltaan miekkavalaalta ja jäähailta. Merisaukot pakenevat maalle, kun jokin näistä petoeläimistä lähestyy.” – Grzimek’s Animal Life Encyclopedia, 12. osa, s. 86, 87.

Kun nopeus ei ole tärkeintä, eläin makaa selällään kuljettaen itseään eteenpäin häntänsä avulla. Uidessaan oikein päin ja liikuttaessaan räpyläjalkojaan tahdissa tai vuorotellen merisaukko voi uida noin 20 kilometrin tuntinopeudella.

Eläin saattaa sukeltaa 30 metriä tai enemmän pinnan alle saadakseen ruokansa – merisiilejä, simpukoita ja muita sellaisia. Samassa kun merisaukko tulee pinnalle ruokineen, sen rinta muuttuu ruokapöydäksi. Merisaukko hakkaa kuoriaiseläintä ehkä rintansa päällä pitämäänsä kiveä vasten. Tai se voi avata kuoren hampaillaan tai käpälillään tai takomalla simpukoita vastakkain.

Voidakseen tyydyttää nälkänsä merisaukon täytyy sukellella ja takoa melko paljon. Se voi kuluttaa päivittäin ruokamäärän, joka on viidennes sen ruumiin painosta. Vajaassa puolessatoista tunnissa eräskin merisaukko toi vedestä 54 simpukkaa ja hakkasi niitä kiveä vasten yli 2000 kertaa.

Merisaukko on myös melko taitava raapimaan itseään. Kaikki neljä käpälää saattavat liikkua yhtä aikaa, kukin eri suuntaan.

Hoitaessaan poikasiaan merisaukko on erityisen leikkisä. Kun emo kelluu selällään, poikanen imee. Silloin tällöin emo saattaa heittää poikasensa ilmaan ja ottaa sen sitten kiinni. Merisaukkoäiti pitää huolen siitä, että sen poikanen on puhdas. Hampaillaan ja kielellään se puhdistaa sen huolellisesti päästä häntään.

Merisaukkoja on kauan metsästetty julmasti niiden arvokkaan turkin takia. Viimein 1900-luvun alussa ne saivat lain suojeluksen. Nyt merisaukot ovat lisääntyneet niin paljon, että Kalifornian rannikon kalastajat väittävät elinkeinonsa olevan uhattu. He väittävät, että saukot kuluttavat liikaa simpukoita. Nyt jo lukematon määrä saukkoja on ammuttu siitä huolimatta, että ne on rauhoitettu.

Ihmisen kaupalliset yritykset tekevät usein maapallon luomusten, mm. leikkisän saukon, elämän vaikeaksi. Kuitenkin nämä huvittavat eläimet porhaltelevat yhä häiritsemättä monissa paikoissa, joissa voit seurata niiden leikkisiä temppuja.