Musiikkia japanilaiseen tapaan

Herätkää!-lehden Japanin-kirjeenvaihtajalta

PERINTEISEN japanilaisen musiikin alkuperä ulottuu yli tuhat vuotta taaksepäin. Siihen sisältyy klassinen eli hienostunut musiikki, kamarimusiikki, teatteri-, kansan- ja juhlamusiikki sekä monia laulun muotoja. Tämä musiikin aarre siirtyi sukupolvelta toiselle ilman partituureja.

200- ja 400-luvun välillä buddhalaisia lähetyspappeja tuli Japaniin levittämään näkemyksiään. Heidän uskontoonsa kuuluvat laulut ja taustamusiikki sulautuivat vähitellen sintolaiseen perinteiseen musiikkiin, ja näin laskettiin perustus lähes kaikelle kotoperäiselle japanilaiselle musiikille.

600-lukuun mennessä tämä japanilainen musiikki kehittyi ns. gagakuksi, klassiseksi (kirjaimellisesti ”elegantiksi”) musiikiksi. Gagakusta, josta tuli keisarin hovin musiikki, kehittyi maallinen soitinmusiikki, samoin kuin myös teatterimusiikki. Samaan aikaan syntyi myös kansan- ja juhlamusiikki, joka äänekkäine rummutuksineen ja eloisine rytmeineen erosi suuresti hiljaisesta gagakusta.

Soittimet

Nykyään käytetään perinteisessä japanilaisessa musiikissa monia soittimia. Kolme yleisimmin kuultua ovat koto, shakuhachi ja shamisen.

Koto, joka on tuotu Kiinasta 800-luvulla, on pitkä puinen kanteleen tapainen soitin. Se on noin 2 metriä pitkä ja 30 senttimetriä leveä. Pitäen soitinta edessään istuva soittaja näppäilee sen 13 kieltä näppäimellä. Taitava soittaja voi luoda musiikkia, joka miellyttävästi muistuttaa kanteleensoittoa.

Japanilaista bambuhuilua, joka on noin puolen metrin pituinen, sanotaan shakuhachiksi. Tässä soittimessa on viisi sormireikää ja suukappale yläpäässä. Soittaja pitää shakuhachia pystyasennossa. Sovittamalla taitavasti huulensa suukappaleeseen eri kulmiin ja liikuttamalla kaulaansa eri asennoissa sekä peittämällä sormillaan reikiä soittaja voi saada aikaan kolme oktaavia säveleitä. Tämän huilun surumielinen valitus voi tulkita epämääräisiä ja melankolisia tunteita.

Shamisenilla ei ole vastinetta länsimaisten soitinten parissa. Se tuotiin Japaniin Kiinasta Okinawan kautta noin vuonna 1560. Mutta vain soitin on tuontitavaraa. Tapa, millä shamisenia soitetaan, sen synnyttämä musiikki ja itse soittimen valmistaminen ovat täysin japanilaisia. Se muistuttaa hiukan banjoa ja on tehty kissannahalla peitetystä puusta ja siinä on kolme suolesta valmistettua kieltä. Shamisenia soitetaan näppäilemällä kieliä isokokoisella näppäimellä.

Kun shamisenia soitetaan, niin tärkeintä ei ole soittimen ääni vaan sanat, joille musiikki muodostaa taustan. Ilman sanoja musiikilla ei ole suurta merkitystä. Se vaihtelee laulun merkityksen mukaan. Kun sanat eivät riitä ilmaisemaan sitä, mitä haluttaisiin kertoa, kuten lumisateen kylmyyttä tai puron solinaa, niin shamisenia käytetään ”matkimaan” näitä ääniä ja asia kerrotaan sanoitta.

Musiikin ymmärtäminen

Millainen on japanilaisten soittajien aikaansaama yhteisvaikutus? Jos kuuntelet heitä ensimmäistä kertaa, niin sinusta voi tuntua siltä kuin kuulisit saman uudelleen ja uudelleen. On kuin kuuntelisit tietynlaista melodiaa, ja kuitenkin siinä tuntuu olevan vastakkaisia melodioita. Mutta muusikkojen suoritusten katseleminen on viehättävää. Heidän liikkeensä, asentonsa ja ilmeensä näyttävät kaikki noudattavan täydellisen sopusointuista koreografiaa. Japanissa ei tärkeää ole ainoastaan musiikki vaan myös se, miten se soitetaan ja miltä suoritus näyttää yleisöstä.

Japanilainen musiikki on hyvin paljon erilaista kuin länsimaissa suosittu musiikki. Ero käsittää asteikon, rytmin ja äänen. Lännessä orkesterimusiikin muodostaa eri soittimista sekoittuva ääni, joka aikaansaa harmonian. Mutta japanilaisessa musiikissa eri soittimien voi kuulla esittävän keskenään ristiriitaisia melodioita. Siitä huolimatta ne saavat aikaan yhdessä esteettisen tasapainon.

Länsimainen vaikutus

Sadan viime vuoden aikana länsimaisesta musiikista on tullut normi Japanissa. Keisari Meijin uudistuksen aikana musiikkia alettiin opettaa kouluissa, ja se oli länsimaista musiikkia. Tästä huolimatta ei ole vaaraa, että vanha perinteinen musiikki kuolisi. Monet japanilaiset haluavat säilyttää perinteisen musiikin. Siksi erilaiset kerhot, jotka säilyttävät tätä musiikkia ja opettavat sitä, ovat suosittuja.

Koska länsimaisesta musiikista on tullut suuressa määrin osa japanilaista kulttuuria, niin voimme löytää vanhoja japanilaisia lauluja, jotka on kirjoitettu länsimaiselle nuottikielelle ja sovitettu pianolle tai kitaralle. Viime vuosisadalla on myös monia uusia japanilaisia lauluja kirjoitettu lännen tyyliin. Kuitenkaan ei voida sanoa, että ne olisivat todella länsimaisia lauluja. Japanilaiset ovat pikemminkin käyttäneet sitä välikappaleena rikastuttaakseen omaa musikaalista perintöään. Tuloksena on musiikkia, jolla on selvä japanilainen leimansa, vaikka se on sovitettu ja soitetaan länsimaiseen tapaan.

Ellet ole itämaalainen, niin tämä lyhyt katsaus japanilaiseen musiikkiin voi auttaa sinua ymmärtämään, miksi se on niin erilaista kuin länsimainen musiikki. Jos saat tilaisuuden kuulla sitä, ole tarkkaavainen ja kuuntele huolellisesti. Ennen pitkää voit alkaa nauttia musiikista japanilaiseen tapaan.

[Kuva s. 21]

KOTO

[Kuva s. 21]

SHAKUHACHI