Todisteita suunnittelusta
SUUNNITTELUN olemassaolo vaatii poikkeuksetta taitavaa ja kyvykästä suunnittelijaa. Kuka ajattelisi hetkeäkään, että äärimmäisen tarkkaan rakennettu kello muodostuisi sattumalta? Sen tarkka käynti todistaa taitavasta suunnittelijasta.
Kurkistakaamme lähemmin myös ihmisruumiiseen nähdäksemme merkkejä suuresta Suunnittelijasta. Elämää pursuava, hohtava vastasyntynyt lapsi on itsessään henkeäsalpaava ihme. Sitä paitsi tässä pienessä ”nyytissä” on todisteita monimutkaisesta suunnittelusta, joka tekee syvän vaikutuksen jopa pitkälle koulutettuihin insinööreihin ja tiedemiehiin. Niinpä kun lapsi kehittyy, pane merkille joitakin esimerkkejä harvinaisen etevästä suunnittelusta.
Luustomme: ”rakenteen ja suunnittelun suursaavutus”
Miksi eräs kehitysoppia voimakkaasti puolustava kirja kuvailee luustoa tällä tavalla? Koska luu ”tukee elimistöä pilvenpiirtäjää tukevan teräsrungon tavoin, ja se suojelee sen tärkeitä elimiä samalla tavalla kuin betonikatto rakennuksen asukkaita. Täyttäessään nämä rakennustekniset tehtävät ihmiselimistö ratkaisee arkkitehdille ja insinöörille tuttuja suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä ongelmia.” – The Body.
Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit rakennusurakoitsija ja sinua pyydettäisiin suurentamaan kotia ja tekemään siitä kolme kertaa korkeampi ja leveämpi silti häiritsemättä edes yhtä tuntia asukkaan päivittäisiä toimia tai yön lepoa? Pitäisit sitä mahdottomana. Kuitenkin luustoltamme vaaditaan juuri tätä. Vartalomme täytyy kasvaa ulottuvuuksiltaan kolminkertaiseksi lapsuudestamme, kunnes saavutamme aikuisuuden.
Miten luustomme suoriutuu tästä tehtävästä? Kuvittele, että joku raaputtaa hieman ainetta seinistä ja katosta huoneen sisäpuolella ja sen jälkeen kerrostaa tämän aineen seinien ja katon ulkopinnalle. Huone ”kasvaa” joka viikko useita millimetrejä, kunnes talomme on vihdoin kahdenkymmenen vuoden kuluttua ulottuvuuksiltaan kolme kertaa niin suuri kuin aiemmin. Luissamme olevat erikoissolut – osteoklastit (luun syöjät) ja osteoblastit (luun muodostajat) – tekevät tämän vastaavan ”muuraustyön”.
Ja miten lujiksi ja joustaviksi luumme ovatkaan rakennetut! Rakenteeltaan ne muistuttavat teräsbetonia (hämmästyttävän lujaa ainetta, jota käytetään hyvin yleisesti nykyaikaisessa rakentamisessa valamalla betonia taipuisien terästankojen ympärille). Lujittavana aineosana toimivat kollageenikuidut kulkevat ristiin rastiin luiden betoninkaltaisessa kalsiumissa. Luu on silti kahdeksan kertaa vahvempaa kuin teräsbetoni. Sen vetolujuus on suurempi kuin valuraudan. Sääriluusi voi normaalisti kannattaa lähes kahden tonnin painon, ja siihen voidaan kohdistaa jopa 1400 kilon paine neliösenttimetriä kohti. Silti luu on taipuisaa ja hämmästyttävän kevyttä. Jos luun asemesta käytettäisiin terästä, 70-kiloinen mies painaisi 350 kiloa! Ajattele sitä, kun seuraavan kerran kellut vedessä. Luissamme käytetään siis täydellistä seosta, jossa lujuus yhdistyy taipuisuuteen ja keveyteen.
Ja ikään kuin tämä ei vielä riittäisi, luiden sisus on kuin ”rahapaja”, jossa ”lyödään ja lasketaan liikkeelle” uusia verisoluja, ruumiin elämää. Niinpä on sanottu:
”Aivan samoin kuin pankit rakentavat holvejaan rakennustensa perustuksiin sijoittaakseen kultavarantojaan niiden uumeniin varmaan turvaan, samoin ruumis on käyttänyt suojatuimmat paikkansa, luiden sisuksen, sijoittaakseen sinne soluvaltion rahan ja kullan: veren.” – Man in Structure and Function.
Ei ihme, että Today’s Health -lehti sanoo: ”Ihmisen luuranko on insinööritaidon mestarinäyte, . . .”
Korva: ”insinööritaidon mestarinäyte”
Näin kirja Sound and Hearing kuvailee kuuloelintämme. Se jatkaa: ulkokorvan ”takana on niin herkkiä laitteita, että ne saattavat häpeään taitavimmankin ammattimiehen, ja niiden automaattinen toiminta on niin luotettavaa, että ne herättävät kunnioitusta nerokkaimmassakin insinöörissä”.
Ajattelehan: kuuden neliösenttimetrin alalle on rakennettu pienoiskoossa täydellinen, erittäin puhtaasti äänen toistava vastaanotin- ja lähetinjärjestelmä. Ulkokorvasta (joka kokoaa ääniaaltoja) välikorvan kautta (joka muuttaa ääniaallot mekaanisiksi liikkeiksi) sisäkorvaan (joka muuttaa mekaaniset liikkeet sähköimpulsseiksi) asti näemme todisteita todella pitkälle kehittyneestä suunnittelusta.
Simpukassa (etanan kotiloa muistuttavassa sisäkorvan osassa [katso yllä olevaa kuvaa]) tapahtuu todellinen ihme. Siellä mekaaniset liikkeet muutetaan sähköimpulsseiksi ja syötetään aivoihin, jotka tulkitsevat ne ääniksi. Tämän mahdollistaa tässä elimessä olevat 24000 pikkuriikkistä värekarvaa, jotka toimivat ikään kuin pianon kielinä. Ääniaallot synnyttävät simpukassa liikettä, jonka nämä ”kielet” sen jälkeen toistavat eri korkuisina ääninä. Sähköimpulssit lähetetään aivoihin näihin värekarvoihin liittyneitä hermoja pitkin. Muuan hakuteos sanoo: ”Koska pianistin korvassa oleva simpukka on arviolta miljoona kertaa pienempi kuin piano, jota hän soittaa, täytyy kuvitella, että konserttipianon näppäimistöstä ja kielistä tehdään noin sata miljoonaa kertaa pienemmät, jotta ne vastaisivat korvan ’kuulopianon’ mittasuhteita.” Meidän ”pianomme” toistaa täydellisesti jokaisen äänen heikosta kuiskauksesta aina suuren orkesterin mahtavaan crescendoon saakka, ja kaikki se tapahtuu herneen kokoisessa elimessä! Suunnitteluako vai sattumaa? Oletko koskaan kuullut edes flyygelistä, joka ilmaantui puhtaasti sattumalta?
Ihmiskäsi: ”instrumenttien instrumentti”
Näin sanoi eräs vanhan ajan lääkäri siitä, mikä on tehnyt niin monet ihmisen saavutukset mahdollisiksi. Biokemisti Isaac Asimov toisti näitä ajatuksia nimittämällä kättä
”. . . vertaansa vailla olevaksi käsittelyelimeksi ja verrattomasti parhaimmaksi lajissaan koko elävien maailmassa – peukalo on vastapäätä neljää notkeaa sormea, niin että tätä kokonaisuutta voidaan käyttää herkkinä pinsetteinä tai lujana tarraimena, vääntimenä, taivuttimena, vetimenä, työntimenä ja pianon ja kirjoituskoneen taitavaan näppäilyyn.”
Käsi ei ole todella vain voimakas, vaan myös hämmästyttävän notkea. Me voimme paukutella sillä vasaralla ja kuitenkin poimia ylös myös pienen neulan.
Missä sijaitsevat sormiamme ohjaavat voimakkaat lihakset? Jos nyt suunnittelisit kättä, minne sijoittaisit lihakset? Kenties sormiin itseensä? Miten kauheaa se olisikaan! Vaikka ne olisivatkin vahvat, ne muistuttaisivat paksuja makkaroita. Oletko koskaan yrittänyt poimia neulaa paksulla makkaralla? Mutta sormien koukistajalihakset sijaitsevat enimmäkseen kyynärvarressa. Koukista sormiasi ja tunnustele kyynärvarttasi. Tunnetko lihasten liikkuvan? Ne on yhdistetty ”naruilla” eli jänteillä sormiesi päihin, ja seurauksena on suuri voima koukistuskyvyn säilyessä hyvänä. Miten ainutlaatuista suunnittelua! Pelkästään sattumaltako?
Aivot: ”maailman ihmeellisin luomus”
Johtava antropologi ja kehitysopin kannattaja Loren C. Eiseley sanoi näin aivoistamme vuonna 1955. Aivojen suorituskyky saa nykyajan ihmisen sekä kaiken hänen lisääntyneen teknologiansa yhä mykistymään. Niissä on ”kymmenen miljardia hermosolua, joista kukin voi olla yhteydessä jopa 25000 muuhun hermosoluun. Niiden välisten liittymäkohtien yhteenlaskettu lukumäärä saisi tähtitieteilijänkin hämmennyksiin – ja tähtitieteilijät ovat tottuneet käsittelemään tähtitieteellisiä lukuja”, kertoo eräs hakuteos ja jatkaa: ”Tietokoneen, joka olisi kyllin monimutkainen käsitelläkseen näin monia väliliittymiä, pitäisi olla niin suuri, että se peittäisi maapallon.”
Kuitenkin tämä kaikki on saatu niin pieneksi, vähän toista kiloa painavaksi massaksi, että se mahtuu kahteen käteesi. Sopivasti sitä kutsutaan ”maailmankaikkeudessa olevan aineen pisimmälle järjestyneeksi osaksi”.
Aivoillamme on sellainen kyky, jota ei ole ollut millään ihmistekoisella tietokoneella, ja se on luova mielikuvitus. Säveltäjä Ludwig van Beethovenin kokemus valaisee tätä erittäin hyvin. Kun yhdeksäs sinfonia, yksi hänen suurimmista teoksistaan, esitettiin ensi kerran, yleisö puhkesi ”myrskyisiin suosionosoituksiin”, se piti siitä niin paljon. Beethoven ei kuullut niitä, sillä hän oli täysin kuuro! Ajattelehan, hän ”kuuli” sävellyksen täyden voiman ensin omassa mielikuvituksessaan, minkä jälkeen hän kirjoitti sen nuoteiksi, eikä hän todellisuudessa kuullut koskaan ainuttakaan säveltä siitä. Mikä luovan mielikuvituksen voima aivoillamme onkaan!
Eivätkö nämä esimerkit osoita, että elimistömme on suunniteltu harvinaisen kyvykkäällä tavalla? Eikö meidän pitäisi tulla samaan johdonmukaiseen johtopäätökseen, johon eräs huomattava neuvotteleva insinööri päätyi kamppailtuaan kaksi vuotta ”sähköaivojen” suunnittelun parissa? Hän sanoi: ”Kohdattuani ja ratkaistuani monia [tietokoneen] suunnittelussa esiin tulleita ongelmia minusta on täysin järjetöntä ajatella, että tällainen laite voisi ilmaantua jollakin muulla tavalla kuin . . . älykkään suunnittelijan avulla. . . . Jos tietokoneeni vaati suunnittelijaa, miten paljon enemmän sitä vaatikaan se monimutkainen . . . kone, joka on minun ihmisruumiini.”
Olisivatko kaikki nämä suunnittelua ilmaisevat esimerkit voineet ilmaantua ”vain sattumalta”? George Gallup, kuuluisa tilastotieteilijä, sellainen joka huolellisesti kokoaa tiettyihin aiheisiin liittyviä numeroita ja muita tietoja, sanoi kerran: ”Voisin näyttää Jumalan toteen tilastollisesti. Ajatellaanpa vain ihmisruumista – sen mahdollisuus, että kaikki ihmisen toiminnot olisivat olemassa vain sattumalta, on tilastollinen luonnottomuus.” Toisin sanoen sen todennäköisyys, että kaikki se voisi olla olemassa ”vain sattumalta” ilman jotakin ohjaavaa voimaa, on todellisuudessa mahdottomuus eli ”tilastollinen luonnottomuus”.
Huomattava fyysikko lordi Kelvin, joka kuolinhetkellään ”oli kiistatta maailman suurin tieteellinen nero”, tuli samaan päätelmään: ”Tiede pakottaa ehdottomasti meidät uskomaan täysin luottavaisesti Ohjaavaan Voimaan – muuhun kuin fysikaalisten tai dynaamisten tai sähköisten voimien vaikutukseen . . . Tiede pakottaa sinut uskomaan Jumalaan.” (Kursivointi lisätty.)
Voimme nähdä vakuuttavia todisteita Jumalan olemassaolosta 1) järkevän tieteellisen johdonmukaisuuden ja 2) meitä ympäröivässä maailmassa ilmenevän suunnittelun avulla. Silti mieleemme tulee kysymys: millainen tämä Jumala on? Tyydyttävän vastauksen saamiseksi pyydämme sinua lukemaan seuraavan artikkelin.
[Kuva s. 9]
”Simpukka [korvan osa] . . . on monimutkainen instrumentti, joka rakenteeltaan muistuttaa pianoa”
[Kuva s. 9]
Ihmisruumiin ihmeitä voidaan panna merkille korvan, aivojen ja luiden rakenteesta