Hänen näkönsä on heikko mutta uskonsa vahva
CAROL DIVERSILLÄ on huono näkö mutta hyvä huumorintaju. Sokeritauti turmeli hänen oikean silmänsä vuonna 1976 ja hän näkee vain jonkin verran toisella silmällään. ”Voin menettää sen koska tahansa”, hän myöntää, ”mutta en saa ruveta ajattelemaan sellaista mahdollisuutta.”
Carol on sairastanut sokeritautia 11-vuotiaasta asti. Hän on nelissäkymmenissä ja on kasvattanut kaksi poikaa ruumiillisista ongelmistaan huolimatta. ”Kun sain tietää, että minulla on sokeritauti, ajattelin sen häviävän tuhkarokon tavoin. Lääkäri antoi minulle luettavaksi tätä tautia käsittelevän kirjan. Luin sen ja paiskasin sen seinään. Sokeritautini ei häviäisi koskaan. Se tuntui hyvin epäoikeudenmukaiselta. Tulevaisuuteni masensi minua kovasti.
”Jokainen tietää, että sokeritautisilla on vaikeuksia verensokerinsa kanssa”, Carol sanoo. ”Vähemmän tunnettua on se, että nuorena alkanut sokeritauti, jollainen minulla on, johtaa usein monenlaisiin ikäviin ruumiillisiin vaivoihin. Yksi niistä on sokeus, jonka aiheuttaa se, että sokeritautisten ihmisten verkkokalvoihin kasvaa pieniä ylimääräisiä verisuonia, jotka sitten repeytyvät täyttäen silmän verellä. Sokeritautisilla on vakavia verenkiertohäiriöitä, ja he voivat kuolion vuoksi menettää raajojaan. Heillä voi esiintyä munuaisongelmia, valtimoitten kovettumista, ylimääräisiä synnytysvaikeuksia. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka.”
Kuulostaa masentavalta, eikö vain? Mutta miljoonille sokeritauti on karua arkitodellisuutta. ”Ihminen voi tulla hulluksi pelkästä sen ajattelemisesta, mitä hänen elimistössään tapahtuu, ja seuraavan verkkokalvoveren vuodon odotuksesta.” Millä tästä voidaan selvitä? ”Jos voit, yritä nähdä tilanteen humoristinen puoli äläkä anna ajatustesi askarrella kielteisissä asioissa”, neuvoo Carol.
Tilanteen humoristinen puoli? Carol sanoo iloisesti: ”Aivan, kuten silloin kun yritin soittaa erään ystäväni puhelimella. Mutta puhelin osoittautuikin hänen voiastiakseen.”
Carol jatkaa: ”Kysymys on siitä, että nauru voi estää ihmistä suremasta liikaa itseään. Sairas ihminen tarvitsee viimeiseksi itsesääliä.”
Samanlaisia hyviä neuvoja voidaan löytää Raamatusta, kirjasta jonka käytännöllistä elämänohjeita usein aliarvioidaan. Esimerkiksi: ”Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivuttaa luut.” – Sananl. 17:22.
Toisin sanoen ”iloinen sydän on erinomaista lääkettä” (Jerusalem Bible), ”mutta murtunut mieli tekee sairaaksi”. (The Living Bible) Carol Divers ei ole aina antanut arvoa tälle hyvälle neuvolle. Mikä on muuttanut hänen näkökantaansa?
Hän kertoo: ”Vuonna 1962 olin ollut vasta vähän aikaa naimisissa ja minulla oli kaksi pientä poikaa, kun eräs vanhahko nainen kävi tarjoamassa minulle Vartiotorni-lehden tilausta. En ollut kovin kiinnostunut tuosta lehdestä, mutta tilasin sen, koska nainen toi mieleeni kaksi tätiäni, jotka olivat Jehovan todistajia. Olin aina ihaillut tätejäni, vaikken todellisuudessa ymmärtänyt sitä, mihin he uskoivat.
”Seurauksena oli, että aloin oppia, mitä Raamattu sanoo ihmisten kärsimyksistä, ja tajusin sen olevan hyvin järkevää. Olin iloinen saadessani tietää, ettei Raamattu opeta, että Jumala haluaisi meidän kärsivän. Itse asiassa ei olisi olemassa sokeritautia tai mitään muitakaan kärsimyksiä, jos ihmiset olisivat totelleet Jumalaa alusta lähtien.
”Kun luin Jobista, se auttoi minua olemaan surematta itseäni. Kertomuksessa Jobista Saatana väittää, että kaikki jotka kärsivät tarpeeksi, kääntyvät lopulta Jumalaa vastaan. Olin päättänyt, ettei Saatana pääse minun tapauksessani nauramaan viimeisenä.”
Raamatun tuntemus on auttanut Carolia välttymään itsesääliltä myös toisella tavalla. Hän sanoo: ”Kroonista tautia sairastavan on niin helppo ajatella: ’Miksi minä?’ Mikseivät muut ihmiset joudu kärsimään niin kuin minä? Mutta Raamatun mukaan todellisuudessa kaikki ovat samassa veneessä minun kanssani. Me kaikki teemme kuolemaa. Jotkut meistä vain sattuvat tekemään kuolemaa muita nopeammin. Sen tietäminen antaa minulle halun mennä auttamaan muita ihmisiä, jotta hekin voisivat saada samanlaisen tulevaisuudentoivon, sen sijaan että vain murjottaisin toivoen, ettei minulla olisi sokeritautia.”
Mikä on Carolin tulevaisuudentoivo? ”Minut tullaan parantamaan täysin”, hän sanoo luottavaisesti. ”Tulen saamaan näköni takaisin, eikä minun enää koskaan tarvitse ottaa insuliiniruisketta ja minä tulen todella tuntemaan oloni terveeksi kaiken päivää, joka päivä.”
Tietenkään nykyinen lääketiede ei voi parantaa Carolin sokeritautia eikä korvata hänen puuttuvaa silmäänsä. Mutta hän ei odotakaan, että lääketiede auttaisi. Hän sanoo: ”Jos Jeesus olisi nykyään maan päällä, hän voisi parantaa minut. Hän paransi ihmisiä, jotka olivat minua sokeampia. Miksi hän paransi? Osoittaakseen, miten ihmiset tullaan parantamaan Jumalan valtakunnan alaisuudessa.”
Carol uskoo syvästi tuohon valtakuntaan. ”Onhan ihmisten kuultu rukoilevan: ’Tulkoon sinun valtakuntasi’? Uskokaa siis minua, se tulee. Odotan varmasti olevani täällä silloin, kun noihin rukouksiin vastataan. Jeesus esitti ennustuksen sen osoittamiseksi, milloin Valtakunta olisi lähellä, ja se kertoo samoista asioista kuin aamulehti. Voit itse lukea sen Matteuksen 24., Luukkaan 21. ja Markuksen 13. luvusta.”
Carolin Raamattuun perustuva usko on antanut hänelle muutakin kuin tulevaisuudentoivon. Se on auttanut häntä välttymään terveysongelmilta nyt. Kuinka niin?
”Raamattu on opettanut minulle, että Jehova Jumala pitää elämää pyhänä”, hän sanoo. ”Tutkiessani Raamattua tajusin, että olin velvollinen pitämään parempaa huolta itsestäni. Miten Jehova uskoisi siihen, että haluaisin elää ikuisesti, jos en välittäisi ruokavaliostani tai laiminlöisin nykyisen terveyteni?
”Itsestään huolehtiminen vaatii tietenkin itsehillintää, mutta Raamattu auttaa ihmistä kehittämään tuota ominaisuutta. Sitä paitsi itsehillintä on elämän tai kuoleman asia sokeritautiselle.”
Kuinka niin? ”Kun elimistöllä on stressiä, se vapauttaa maksasta sinne varastoitunutta sokeria. Kun siis sokeritautinen kiihtyy, se on samaa kuin hän ahmisi sokeripaloja eli vihoviimeistä mitä sokeritautinen tarvitsee! Olen aina ollut tunteellinen ihminen, mutta minun on täytynyt oppia puremaan kieltäni ennen kuin sanon sellaista, mikä aloittaisi riidan. Minun on täytynyt oppia olemaan sovinnontekijä. Se on vaatinut vuosia, mutta nyt tilanteet eivät saa minua niin paljon pois tolaltani kuin aiemmin.
”Raamatun mukaan Jumalan rauha on varjeleva meidän sydämemme ja mielenkykymme”, naurahtaa Carol, ”mutta se varjelee yhtä hyvin verensokeria!”
Eikö Carol Divers masennu koskaan? ”Totta kai minä masennun”, hän vastaa vilpittömästi, ”mutta se ei koskaan ratkaise mitään. Olen vuosien mittaan oppinut sen, että ollessani masentunut minun on parasta olla kiinnostunut toisista ja irrottaa ajatukset itsestäni.
”Näköni alkoi mennä vuonna 1970, ja se oli hyvin masentavaa. Mutta suunnilleen samoihin aikoihin näytti siltä kuin olisin saanut jatkuvasti tilaisuuksia toisten auttamiseksi hankkimaan lisää Raamatun tuntemusta. Se, että uppouduin enemmän Raamatun opettamiseen, oli parasta hoitoa, jota olen voinut saada. Sen jälkeen kun aloin sokeutua, olen tutkinut yhdentoista ihmisen kanssa, jotka todella ymmärsivät oppimansa ja opettavat nykyään toisia.”
Näkönsä huonontuessa Carol on lisännyt tasaisesti toimeliaisuuttaan tässä raamatullisessa opetustyössä. ”Kaksi poikaani ovat molemmat poissa kotoa, ja he palvelevat Vartiotorni-seuran maailmankeskuksessa”, hän sanoo ylpeänä. ”Se merkitsee sitä, että minulla on enemmän aikaa kuin aiemmin. Niinpä pystyin aloittamaan viime syyskuussa tienraivauspalveluksen, mikä tarkoittaa, että käytän nyt suurimman osan ajastani ihmisten luona käymiseen ja siitä kertomiseen heille, mitä Raamattu sanoo. Olen halunnut sitä jo kauan.
”En ole yli-ihminen”, Carol myöntää. ”En voisi koskaan tulla toimeen, elleivät perheeni ja ystävät seurakunnassa auttaisi minua paljon. Olen aina ollut riippumaton ihminen, ja kun aloin sokeutua, minun oli hyvin vaikea myöntää itselleni olevani vammainen, pidinpä siitä tai en. En ollut koskaan ajatellut itsestäni noin. Minun ei ollut helppo ruveta pyytämään apua, mutta olen oppinut, että voin pyytää apua sekä toisilta ihmisiltä että Jehova Jumalalta. Jehova antaa sekä ihmisiä että apua. Se on ollut minulle suurenmoinen läksy.
”Olen huomannut masennuksen johtuvan sen ajattelemisesta, mitä tein aiemmin ja mitä en voi enää tehdä. Ratkaisu on yksinkertainen. Pakotan itseni ajattelemaan sitä, mitä voin tehdä, ja sen jälkeen yritän löytää uuden tai paremman keinon sen tekemiseen.
”Esimerkiksi olin masentunut eräänä kesänä, koska jouduin olemaan pitkiä aikoja kotona. Niinpä aloin pitää seurakunnan lapsille pientä ’Valtakunnan koulua’ kerran viikossa kotonani. Se virkisti minua, koska pidän lapsista, ja lapset pitävät tästä koulusta. Me näyttelemme Raamatun tapahtumia, leikimme ja opettelemme ulkoa raamatunkohtia. Kerran me yritimme jopa rakentaa Nooan arkin mehujäätelötikuista!
”On ollut aikoja, jolloin jäljellä olevaan silmääni on vuotanut verta ja olen ollut täysin sokea ja vuoteenomana päiviä tai viikkoja. Sellaisina aikoina rukous on hyvin tärkeä. Samoin ovat tärkeitä Vartiotorni-seuran Raamatusta tekemät erinomaiset nauhoitteet ja puhelin. Vaikken voikaan mennä ulos, voin silti soittaa puhelimella ihmisille. Jos ajattelen tarpeeksi tarmokkaasti, voin aina muistaa jonkun, joka on vielä huonommassa kunnossa kuin minä ja joka arvostaisi puhelinsoittoa.”
Kukaan ei pidä kärsimisestä, ei myöskään Carol Divers, joka on kärsinyt enemmän kuin useimmat ihmiset. Vaikka me emme haluakaan kärsiä, me voimme valita sen, miten me suhtaudumme kärsimiseen. Katkeroidummeko me, syytämmekö me Jumalaa ja viipyvätkö ajatuksemme siinä, millaista olisi voinut olla? Vai käytämmekö hyväksi tilaisuutemme siten, että turvaudumme Jumalaan avun saannissa ja vetäydymme lähemmäksi häntä?
Carol sanoo näin: ”En tiedä, mitä minulle tapahtuu huomenna – mitä vielä on kestettävä – mutta sen tiedän, että mitä tahansa Jehova salliikin, se on oikein. Tiedän, että hän antaa minulle tarvittavan voiman. Hän on aina antanut.”
[Huomioteksti s. 28]
”Kroonista tautia sairastavan on niin helppo ajatella: ’Miksi minä?’”