Miten Raamatun heprealaiset kirjoitukset ovat periytyneet meille
TODENNÄKÖISESTI sinulla on Raamatun heprealaiset kirjoitukset, joita yleisesti sanotaan ”Vanhaksi testamentiksi”, omalla kielelläsi. Muutamia lukuja ja yksittäisiä jakeita tästä Pyhän Raamatun heprealaisesta osasta on kirjoitettu arameaksi. Heprealaisten kirjoitusten kirjoittaminen saatiin päätökseen yli 2400 vuotta sitten.
Voitko luottaa siihen, että sinun Raamattusi heprealaiset kirjoitukset ovat yhtäpitäviä alkuperäisten kirjoitusten kanssa? Jotkut ovat sitä mieltä, että tuhansien vuosien aikana tapahtunut jäljentäminen ja uudelleen jäljentäminen olisi varmasti himmentänyt alkukielisen tekstin sellaiseksi, ettei sitä voitaisi enää tunnistaa. Mutta onko asianlaita todella näin? On kiintoisaa tarkastella perustavia tietoja siitä, miten nämä kirjoitukset ovat säilyneet läpi vuosisatojen.
Jo Raamatun kirjoittamisen alussa pyrittiin turvaamaan Jumalan sanan säilyminen. Luemme, miten Mooses käski leeviläisiä säilyttämään ”tämän lain kirjan” tulevien sukupolvien hyödyksi. (5. Moos. 31:25, 26) Jumala käski Israelin kuninkaita valmistuttamaan ”jäljennöksen tästä laista”, kun he nousivat valtaistuimelle. – 5. Moos. 17:18.
Myöhemmin Esran aikana, papin joka Persian kuninkaan Artakserkseen seitsemäntenä vuotena (468 eaa.) tuli muitten juutalaisten kanssa Babyloniasta Jerusalemiin, syntyi suuri puute Raamatun heprealaisten kirjoitusten jäljennöksistä. (Esra 7:1–7) Tuhannet juutalaiset olivat päättäneet jäädä Babyloniaan, ja muut asuivat hajallaan muuttoliikkeen tai liiketoiminnan vuoksi. Eri paikkoihin ilmestyi synagogina tunnettuja paikallisia kokoussaleja, ja näitä varten kirjanoppineet joutuivat tekemään käsin kirjoitettuja jäljennöksiä Raamatun käsikirjoituksista. Itse Esrasta sanotaan, että hän oli ”kirjanoppinut [jäljentäjä, UM], perehtynyt Mooseksen lakiin” ja ”kirjanoppinut [jäljentäjä, UM], joka oli Herran Israelille antamien käskyjen ja ohjeitten tuntija”. – Esra 7:6, 11.
”Soferim”
Heprealaisten kirjoitusten jäljentäjät tunnettiin noin tuhannen vuoden ajan Esran ajasta eteenpäin nimellä ”soferim”. Eräs hyvin vanha rabbiinien perimätieto yhdistää tämän arvonimen heprealaiseen verbiin (safár), joka tarkoittaa ’laskea’, ja sanoo: ”Varhaiset oppineet tunnettiin nimellä sof’rim, sillä he laskivat kaikki Tooran [Pentateukin eli Raamatun viiden ensimmäisen kirjan] kirjaimet.” Tällainen tunnontarkkuus varmisti sen, että Heprealaiset kirjoitukset säilyivät hyvin luotettavina.
Tietenkin jäljentäminen johti vuosisatojen kuluessa luonnostaan siihen, että virheitä pääsi pujahtamaan heprealaiseen Raamatun tekstiin. On todisteita siitä, että nämä jäljentäjät tekivät jopa eräitä tahallisia muutoksia. Esimerkiksi paljon myöhemmin eläneet jäljentäjät esittävät 134 sellaista kohtaa, joissa soferim-jäljentäjät olivat muuttaneet alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä olleen Jumalan persoonanimen JHWH [”Jehova”] tilalle Adonáj [”Herra”]. Onneksi nämä kirjanoppineet merkitsivät ne kohdat, jotka oli muutettu, niin että myöhemmät oppineet tiesivät, mitä tekstissä oli alun perin ollut.
Ennen vuonna 70 tapahtunutta Jerusalemissa sijainneen Jumalan palvontatemppelin tuhoa pyrittiin juutalaisen perimätiedon kertoman mukaan tarmokkaasti palaamaan alkuperäiseen heprealaiseen Raamatun tekstiin. Robert Gordis on kirjoittanut tästä näin: ”Raamatun tekstin vartijat löysivät erään vanhan, erittäin huolellisesti tehdyn käsikirjoituksen, jota he sitten pitivät pohjatekstinä työssään. Siitä tuli heille esikuva, jonka mukaan valmistettiin kaikki viralliset jäljennökset, joiden avulla voitiin edelleen korjata kaikki yksityisten hallussa olleet käsikirjoitukset.” – The Biblical Text in the Making.
Rabbiinien kirjallisuudessa kerrotaan ”temppelialueitten kirjakäärönä” tunnetusta Pentateukin heprealaisesta jäljennöksestä, jota mallina käyttäen uudet jäljennökset tarkastettiin. Lisäksi kerrotaan ”Jerusalemissa olleista Raamatun kirjojen korjaajista”, joille maksettiin palkkaa temppelin rahastosta.
”Masoreettinen” teksti
Alun perin heprealaisen Raamatun käsikirjoitukset kirjoitettiin pelkillä konsonanteilla. Heprealaisissa aakkosissa ei ole vokaalikirjaimia, joita ovat meillä a, e, i, o, u, y, ä ja ö. Mutta jos katsotaan nykyään jotakin painettua heprealaista Raamattua, huomataan, että jokaisen sanan päällä, alla tai keskellä on pisteitä, viivoja ja muita merkkejä. Miksi ne on lisätty heprealaisten kirjoitusten tekstiin? Koska pelkästään konsonanteilla kirjoitettuja heprealaista sanoja voidaan usein lausua monin eri tavoin, joten niiden merkitys vaihtelee. Vokaalimerkit ja aksentit (korkomerkit) varmistavat jokaisen sanan perinteisen lausumistavan.
Vokaalimerkit ja aksentit ovat niiden erittäin taitavien jäljentäjien työtä, jotka elivät kuudennen ja kymmenennen vuosisadan välisenä aikana. Nämä kirjanoppineet tulivat tunnetuiksi nimellä baalē ha-masoret (’perinteen herrat’) eli ”masoreetteina”. Siksi vokaalimerkeillä varustettua heprealaista tekstiä sanotaankin ”masoreettiseksi” tekstiksi.
Masoreetit eivät muuttaneet mitään jäljentäessään heprealaisen Raamatun käsikirjoituksia. He tutkivat kaikki epätavalliset sanamuodot ja tekivät niistä merkintöjä masoreettisten käsikirjoitusten reunoihin. Näitä merkintöjä kutsutaan ”masoraksi”. Erittäin lyhyt merkintätapa, joka tunnetaan ”pikkumasorana”, esiintyy heprealaisen Raamatun tekstin sivureunoissa. Ylä- ja alareunat sisältävät ”ison masoran”, joka täydentää pikkumasoraa. Joidenkin masoreettisten käsikirjoitusten lopussa on hakemiston kaltainen ”loppumasora”.
Näistä merkinnöistä voidaan nähdä, että pyrkiessään säilyttämään uskollisesti Raamatun tekstin masoreetit olivat koonneet valtavan määrän tietoa. Kuten Robert Gordis kirjoittaa, he ”laskivat Raamatun kirjaimet, määrittivät sen kirjaimen ja jakeen, joka oli Tooran [Pentateukin] keskikohdassa, samoin kuin sen kirjaimen, joka oli koko Raamatun keskikohdassa, kokosivat laajoja luetteloita harvinaisista ja yhden ainoan kerran Raamatussa esiintymistä muodoista, tekivät luetteloita tuhansien raamatullisten sanojen ja sanamuotojen esiintymistiheydestä – kaikki vain väärennösten ja sen estämiseksi, etteivät kirjanoppineet olisi tehneet mitään muutoksia hyväksyttyyn tekstiin”.
Esimerkiksi pikkumasorasta ilmenee, että 1. Mooseksen kirjan ensimmäinen sana, berešit (joka on usein käännetty sanalla ”alussa”), esiintyy Raamatussa viisi kertaa, joista kolme kertaa eräitten jakeitten alussa. Lähes jokaiselle masoreettisten Raamatun käsikirjoitusten sivulle on merkitty monia sanoja reunaan heprealaisella laamed-kirjaimella. Tämä (l-kirjaintamme vastaava) kirjain on lyhennys arameankielisestä sanasta leit ’ei ole olemassa’. Se osoittaa, ettei tuota sanaa esiinny siinä muodossa missään muualla. Ernst Würthwein kirjoittaakin masorasta seuraavasti:
”Usein tällaiset masoreettiset merkinnät tuntuvat meistä kaukaa haetuilta, merkityksettömiltä ja arvottomilta. Mutta meidän täytyy muistaa, että niiden takana on ollut kiihkeä halu suojella tekstiä ja estää kirjanoppinutta tekemästä tahallisia tai huolimattomuudesta johtuvia virheitä. . . . Masora on osoituksena tekstin äärimmäisen huolellisesta tarkastuksesta, mikä ansaitsee meidän kunnioituksemme, vaikka onkin aina olemassa se vaara, että teksti kadottaa henkensä sen kirjainten vaalimisen rinnalla.” – Der Text des Alten Testaments.
Kuolleenmeren kirjakääröt vahvistavat tarkkuuden
Kuolleenmeren alueella tehdyt tutkimukset ovat tuoneet päivänvaloon useita heprealaisia kirjakääröjä, jotka on kirjoitettu ennen ajanlaskumme alkua. Monet niistä sisältävät osia Raamatun heprealaisista kirjoituksista. Millaisia ne ovat verrattuina tuhatkunta vuotta tai vielä myöhemmin tehtyihin masoreettisiin käsikirjoituksiin?
Eräässä tutkimuksessa verrattiin noin vuonna 100 eaa. jäljennettyä Kuolleenmeren Jesajan-kirjakäärön 53. lukua masoreettisessa tekstissä olevaan vastaavaan kohtaan. Norman L. Geisler ja William E. Nix kirjoittivat tämän tutkimuksen tuloksista näin:
”Jesajan 53. luvun 166 sanassa on vain seitsemäntoista kyseenalaista kirjainta. Kymmenessä näistä kirjaimista on kysymys yksinomaan kirjoitustavasta, joka ei vaikuta merkitykseen. Edelleen neljä seuraavaa kirjainta ovat merkityksettömiä tyylillisiä muutoksia, kuten esimerkiksi konjunktioita. Loput kolme kirjainta muodostavat sanan ’valo’, joka on lisätty jakeeseen 11, eikä merkitys muutu suuresti. . . . Yhdessä 166 sanaa käsittävässä luvussa on siis tuhannen vuoden periytymisen jälkeen vain yksi kyseenalainen sana (kolme kirjainta) – eikä tämä sana muuta olennaisesti jakeen merkitystä.” – A General Introduction to the Bible.
Eräs julkaisu sanoo, että tämä kirjakäärö ja eräs toinen Kuolleenmeren lähistöltä löydetty jäljennös, jossa on osia Jesajasta, ”osoittautuivat sanasta sanaan tehdyssä vertailussa yli 95-prosenttisesti samanlaisiksi kuin meidän käyttämämme heprealainen Raamattu. Toisistaan poikkeavat 5 prosenttia olivat enimmäkseen selviä kirjoitusvirheitä ja erilaisia kirjoitustapoja.”
Lukiessasi Raamatun heprealaisia kirjoituksia voit siis luottaa siihen, että Raamattusi pohjana on sellainen heprealainen teksti, joka täsmällisesti välittää Jumalan henkeyttämien kirjoittajien ajatukset. (2. Tim. 3:16) Ammattijäljentäjien tuhansien vuosien aikana tekemä vaivalloinen työ on varmistanut sen, mitä Jumala ennusti kauan sitten: ”Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesta.” – Jes. 40:8.
[Kuva s. 22]
3. Mooseksen kirjan 10:16:n masoreettinen teksti. Erään heprealaisen sanan päällä oleva pieni ympyrä (vasemmanpuoleinen nuoli) viittaa (oikeanpuoleisen puolen osoittamaan) reunamerkintään, jossa sanotaan: ”Pentateukin keskikohdassa oleva sana”
[Kuva s. 23]
Vuodelta 100 eaa. olevan Kuolleenmeren Jesajan-kirjakäärön alku (yllä) ja vuodelta 1000 olevan Leningradissa säilytettävän käsikirjoituksen alku (vasemmalla). Vaikka 1100 vuotta erottaa ne toisistaan, ne ovat lähes sanasta sanaan samanlaisia