Ensimmäinen maailmansota – oliko se ihmiskunnan viimeisen aikakauden alkusoitto? (3. osa)

Edellisessä numerossa ilmestyneessä 2. osassa tarkasteltiin, miten sota laajeni maailmansodaksi. Pitkän näännytyssodan jälkeen ympärysvaltojen armeijat pakottivat keskusvallat antautumaan. Oliko nyt koittanut uusi rauhan aikakausi?

”NOIN kello yksitoista aseet vaikenivat. Emme tienneet, oliko kello silloin vähän vaille vai vähän yli yksitoista – emmekä välittäneetkään tietää”, kirjoittaa ensimmäisen maailmansodan veteraani Daniel Morgan. ”Näytti siltä kuin kaikki olisi pysähtynyt, maapallokin kiertoakselillaan. Mikä murheellinen kuolemanhiljaisuus! Sietämätön hiljaisuus. Se ei tuntunut sopivalta. Hiljaisuus oli pahempaa kuin taistelun melu.”

Mahtavat sotakoneistot pysähtyivät Euroopassa 11. marraskuuta 1918. Moni sotilas ei kuitenkaan juuri osannut iloita syntyneestä rauhasta. Kuluisi kuukausia ja vuosia ennen kuin kuoleman, silpoutuneitten ruumiitten ja tukahtuneitten huutojen herättämät kauhukuvat lakkaisivat vaivaamasta heitä.

Mutta esimerkiksi Lontoossa ja Pariisissa purkautui yhdentoista lyönnin kajahtaessa riemu valloilleen. Ventovieraat syleilivät toisiaan. Parit tanssivat kaduilla. Vuosien puute ja koettelemukset näyttivät nyt kaikkoavan rauhan huumassa.

Hävinneillä saksalaisillakin oli syytä riemuun, sillä keisari oli luopunut kruunusta. ’Vihdoinkin me olemme päässeet eroon sotaa lietsoneista johtajistamme!’ he ajattelivat. Harvat kuitenkaan osasivat arvata, miten karvaiksi tappion hedelmät osoittautuisivat.

Sodan jälkivaikutukset

Sota sai aikaan syvällekäypiä muutoksia. Saksalta riistettiin sen siirtomaat ja jopa osa sen eurooppalaisista alueista. Sen keisari lähti maanpakoon. Itävalta-Unkari, joka aiemmin oli ollut joka suuntaan levittäytyvä jättiläinen, paloiteltiin kappaleiksi. Sitä hallinnut Hapsburgien monarkia lakkasi olemasta. Sen liittolaisena ollut osmanien valtakunta (Turkki) tehtiin vaarattomaksi. Venäjän vallankumous synnytti Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton, suurvallan, jonka maailma joutuisi myöhemmin ottamaan suunnitelmissaan huomioon.

9 miljoonan teurastetun sotilaan ja yli 12 miljoonan kuolleen siviilin haudoille pystytetyt valkoiset ristit rumentaisivat loputtomilla rivistöillään kaunista maisemaa kaikkialla Euroopassa. Ja aivan kuin sodan tuhoissa ei olisi ollut tarpeeksi, espanjantauti-niminen tappava vitsaus vyöryi pian läpi Euroopan vaatien vielä miljoonia uhreja.

Raamattua tutkivat olisivat erittäin kiinnostuneita siitä Ilmestyskirjan ennustuksesta, jonka mukaan sotaa seuraisi ”kuolettava vitsaus”. (Ilmestys 6:4, 8) Toisia sen sijaan kiinnostaisi kovasti sodattoman maailman mahdollisuus. Eräs historiateos kuitenkin sanoo aselevosta näin: ”Oli saatu aikaan muodollinen rauha, mutta se ei tuonut tullessaan mitään suurta onnen aikaa – –. Kun me nyt ajattelemme vuosisatamme kahta ensimmäistä vuosikymmentä, tajuamme maailmansodan olleen – sitä edeltäneine ja sen aikaisine tapahtumineen ja välittömine seurauksineen – merkkinä yhden historiallisen aikakauden loppumisesta ja toisen alkamisesta. Se toi tullessaan poliittisesti, taloudellisesti ja henkisesti toisenlaisen Euroopan, toisenlaisen maailman.” – A Political and Cultural History of Modern Europe.

Mutta millainen tästä ”toisenlaisesta maailmasta” tulisi?

Rauhanpyrkimykset

8. tammikuuta 1918, kuukausia ennen sodan päättymistä, Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti maailmanrauhan turvaamiseksi tähtäävän kuuluisan ”14 kohdan ohjelmansa”. Wilson toivoi kaikkien kansojen liiton lopettavan maailmanvaltapyrkimysten aikakauden ja takaavan kaikille valtioille alueellisen ja poliittisen riippumattomuuden. Hänen ohjelmansa otettiin 18. tammikuuta 1919 kokoontuneen Versailles’n rauhankonferenssin lähtökohdaksi. Voittajavalloilla oli kuitenkin omat käsityksensä siitä, miten rauha turvattaisiin.

Ne olivat vakaasti päättäneet vaatia Saksalle mahdollisimman kovia rangaistuksia. Niinpä voittajat rasittivat Saksaa suunnattomilla sotakorvauksilla ja ankarilla rajoituksilla. Mutta yritys mitätöidä lopullisesti Saksan vaikutus maailmassa tällä tavalla oli tuomittu epäonnistumaan. Tällaiset rauhanehdot loukkasivat syvästi saksalaisia. He odottaisivat aikaansa, jolloin Eurooppa saisi vuorostaan nieleskellä näitä vaatimuksiaan.

Lopulta Wilsonin ajatus kansojen liitosta kuitenkin hyväksyttiin. Sen perustajajäseniksi tuli 42 valtiota, mutta Yhdysvallat ja Saksa jäivät ulkopuolelle. Historioitsija Gerhard Schulzin mukaan Kansainliitto ”sai muodon, joka erosi suunnitellusta, ja sivuutti kaikesta päättäen sen ylipääsemättömän kuilun, joka maailmansodassa oli syntynyt toisiaan vastaan olleitten kansojen välille. Se ei luonut heti rauhaa vaan maailmansodassa tunnetun vihan jatkeeksi uutta vihaa.”

Tämän rauhanjärjestön voimattomuus kävi liiankin pian ilmeiseksi. Lokakuussa 1935 Italia hyökkäsi Etiopiaan ja valtasi seuraavan vuoden toukokuuhun mennessä koko maan. Kansainliitto ei kyennyt estämään tätä hyökkäystä. Eikä se kyennyt lopettamaan tämän jälkeen alkanutta Espanjan sisällissotaa. Vuonna 1939 puhkesi toinen maailmansota. ”Rauhan”-järjestö virkosi tämän sodan tuhkasta. Sen nimi Yhdistyneet Kansakunnat oli todellisen maailmantilan karkea irvikuva. Sekin on osoittautunut surkean kyvyttömäksi.

Miksi rauha pakenee ihmistä

Ihmiset ovat oppineet kovin vähän ensimmäisestä maailmanlaajuisesta sodasta. Samat pakottavat pyyteet, jotka vuonna 1914 sytyttivät maailman tuleen, ajavat nykyäänkin suurvallat kilpailemaan maailman herruudesta. Edeltäjiensä tavoin nykyiset johtajat käyttävät runsaasti valtioittensa voimavaroja sotilasvälineiden hankkimiseen, laativat pikkutarkkoja ydinsotasuunnitelmia ja jopa tutkivat ensi-iskun antamisen tarjoamia kammottavia etuja. Heitä ei hillitse se tosiasia, että vaikka neuvottelut ensimmäisen maailmansodan torjumiseksi epäonnistuivat vasta kuukauden kestäneiden yritysten jälkeen, ydinsotaa koskevat kohtalokkaat päätökset olisi ehkä pakko tehdä muutamassa minuutissa!

Vaatimukset aseidenriisunnasta tai edes ydinaseiden jäädytyksestä eivät ole toistaiseksi kantaneet hedelmää. Ydinaikakauden perijät voivat tarttua vain siihen heikkoon toivoon, että maailman johtajat alkaisivat yhtäkkiä toimia vastuuntuntoisesti – toivoon jolle historia ei totisesti anna tukea. Esimerkiksi professori Gerhard Schulz sanoo: ”Aito rauha edellyttää, että päästään täydelliseen yhteisymmärrykseen sodan syistä; se edellyttää niiden täydellistä poistamista; vanhat poliittiset ja taloudelliset rakennelmat täytyy korvata uusilla rakennelmilla, joita sodan ilmeiset syyt eivät enää kahlitse. Me kuitenkin tiedämme tällaisen olevan lähinnä utopistista, sillä se esittää sellaisen totuuden, joka ei tällä hetkellä ole missään todellisuutta.”

Ihmisten aikaansaaman rauhan epätodennäköisyyttä korostaa edelleen se, mitä Raamattu sanoo Jaakobin 4:1, 2:ssa: ”Mistä ovat peräisin sodat ja mistä taistelut teidän keskuudessanne? Eivätkö tästä: teidän hillittömistä aistillisen nautinnon haluistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te haluatte, eikä teillä kuitenkaan ole. Te murhaatte ja himoitsette jatkuvasti ettekä kuitenkaan kykene saamaan. Te taistelette ja käytte sotaa jatkuvasti.” Rauha tulee pakenemaan ihmistä niin kauan kuin tällaiset itsekkäät halut ohjaavat hänen toimiaan.

Ihmiskunnan viimeinen aikakausiko?

Onko ihmiskunta siksi kulkemassa suoraan kohti ydinsotaa? Sinisilmäiset optimistitkin huomaavat pohtivansa tätä. Silti Raamattua tutkivat voivat luottavaisena sanoa, että ihmiskunta ei ole astunut viimeiseen aikakauteensa. Heitä eivät päässeet yllättämään ne tapahtumat, jotka laajenivat ensimmäiseksi maailmansodaksi. He tiesivät Raamatun ennustusten perusteella odottaa nimenomaan maailmanlaajuisen sodan aikaa. – Ks. Matteus 24:6–8; Ilmestys 6:1–4.

Edelleen he tiesivät, ettei Jumalan tarkoituksena ole koskaan ollut, että ihminen hallitsisi itseään. Rakkauden Jumala ei voisi hyväksyä niitä hirvittäviä seurauksia, joita ihmisen hallinnosta on ollut. Niinpä profeetta Jeremia julisti: ”Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” – Jeremia 10:23.

Jumala on kuitenkin suonut ihmiselle määräpituisen itsehallintoajan sen osoittamiseksi, että tarvitaan taivaallista hallitusta. Niillä, jotka ennakkoluulottomasti ovat tutkineet ihmisen menneitä epäonnistumisia ja maailman nykyistä asiaintilaa, ei juuri ole epäilyksiä siitä, miten kipeästi Jumalan hallitusvaltaa tarvitaan. Pian Jumalan hallitus ”on musertava” kaikki maalliset hallitukset ja niiden kannattajat ja ”tekevä niistä lopun”. (Daniel 2:44) Elossa säilyneitten ”suuri joukko” tulee nauttimaan elämästä tämän hallituksen alaisuudessa paratiisimaassa, jossa ei ole enää sotia. (Ilmestys 7:14–17; Jesaja 2:4) Jehovan todistajat valmistautuvat nyt elämään tämän hallituksen alaisuudessa.

Mutta mitä sinä aiot tehdä? Tutkimalla Raamattua sinäkin voit ymmärtää Jumalan lupaukset selvemmin ja tietää miten voit asettua Jumalan hallitusvallan puolelle. Tai jos toivot ihmisten jotenkin keksivän ulospääsytien nykyisestä ahdingostaan, voit panna elämäsi – ja tulevaisuutesi – ihmisen hallitusvallan varaan ja olla siten piittaamatta historian opetuksista.

[Kuva s. 13]

Ei Kansainliitto eikä Yhdistyneet Kansakunnat ole estänyt sotia ja loputtomien hautarivistöjen syntymistä

KANSAINLIITTO

YHDISTYNEET KANSAKUNNAT