Uskonto lähikuvassa
JOS sinulta kysyttäisiin, mitä mieltä olet uskonnosta, niin miten vastaisit? Saattaisit vastata Voltairen lailla, että uskonto on ”fanaattisuuden ja kansan epäsovun isä, – – ihmiskunnan vihollinen”. Tai jos suhtaudut koko asiaan välinpitämättömästi, voisit sanoa 1600-luvulla eläneen anglikaanipapin Robert Burtonin tavoin: ”Yksi uskonto on yhtä tosi kuin jokin toinenkin.”
Tai kenties myöntäisit olevasi sellainen, jolle se on ”hänen ilonsa ja velvollisuutensa”, 1700-luvulla elänyttä ranskalaista kirjailijaa Joseph Joubertia lainataksemme.
Uskonnon pinnallisuus
Nykyään ihmisellä, jolle uskonto tosiaankin on ”hänen ilonsa ja velvollisuutensa”, on syitä levottomuuteen. Uskonnollisissakin maissa monilla on vain hämärä käsitys siitä, mihin heidän pitäisi todella uskoa, joten uskonnolla on vain vähän vaikutusta heidän arkielämäänsä. Tilastojen mukaan kirkot potevat joissakin paikoin jäsenkatoa. Niinpä esimerkiksi tiedetään, että Saksan liittotasavallan 26,3 miljoonasta katolilaisesta käy vain 6,8 miljoonaa säännöllisesti messussa. Ei ihme, että katolisten kirkonmiesten mielestä liittotasavalta ei ole ”kristitty maa, paitsi ainoastaan tuon nimityksen pinnallisimmassa merkityksessä”.
Vuonna 1982 julkaistun World Christian Encyclopedian mukaan ”kristinusko ei ole ainoa, joka on heikkenemässä; sama pätee koko uskontoilmiöön”.
Miksi tarkastella uskonnon historiaa?
Kun olosuhteet ovat tällaiset, niin millaiselta uskonnon tulevaisuus näyttää? Tarkoituksemme on, että 24-osainen kirjoitussarjamme tulee tämän vuoden kuluessa vastaamaan tähän kysymykseen. Tarkastellessaan uskonnon menneisyyttä aina sen varhaisajoilta nykyaikaan asti nämä kirjoitukset tarjoavat suppean mutta kuitenkin kattavan katsauksen maailman uskonnon vaiheisiin. Vilkaisu historian taustapeiliin auttaa meitä katsomaan eteenpäin kohti uskonnon tulevaisuutta sopusoinnussa sen tutun periaatteen kanssa, että mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Älä kiirehdi sanomaan: ”Uskonnon historia ei kiinnosta minua!” Nykyhetki perustuu menneisyyteen, ja olipa joku uskovainen tai ei, uskonnon historia on vaikuttanut jokaiseen ihmiseen, joko suorasti tai epäsuorasti.
Ne, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, ovat silti todellisuudessa uskonnollisia. He nimittäin kohdistavat palvontansa Jumalan sijasta johonkin muuhun. Vuosisatamme alkupuolella elänyt skottilainen kirjailija James Barrie ilmaisi asian näin: ”Ihmisen uskonto on sitä, mistä hän on eniten kiinnostunut.”
Tässä lehdessä käytetyn määritelmän mukaan uskonto on palvontamuoto, joka sisältää henkilökohtaisesti omaksutun tai jonkin järjestön kannattaman uskonnollisten asenteiden, vakaumusten ja tapojen järjestelmän. Siihen sisältyy tavallisesti myös usko Jumalaan tai moniin eri jumaliin, tai se pitää ihmisiä, esineitä, haluja tai voimia palvonnankohteina.
Toivomme, että pidät artikkelisarjastamme ”Uskonnon tulevaisuus sen menneisyyden valossa”. Koska uskonto on ollut pitkään yhtenä ristiriitojen ja selkkausten aiheuttajana, on erittäin sopivaa aloittaa sarjamme aiheella ”Miten uskonnollinen hajaannus alkoi”.