Alppikukat – elossa säilymisen mestareita
KORKEAT huiput, virkistävä ilma ja turmeltumaton maisema houkuttelevat joka vuosi miljoonia lomailijoita alueelle, joka on vielä ollut turvassa ihmisen väärinkäytöltä – vuoristoon. Vuorten kauneus saattaa kuitenkin olla sekä pienen pientä että majesteettista, lähellä yhtä hyvin kuin kaukana horisontissa.
Myöhäiskeväällä ja kesällä vuorenrinteet peittyvät kaikkiin värisävyihin. Alppikukat muuttavat paljaan ruohikon sinisen, punaisen ja keltaisen väriloistoksi. Tätä alpiinista kasvillisuutta voidaan löytää kasvamassa vuoristoissa kautta maailman: 5500 metrin korkeudesta Himalajalla merenpinnan tasoon Alaskassa ja muilla kylmillä seuduilla.
Täsmällisesti sanottuna alppikukat kasvavat puurajan yläpuolella, mutta usein termi ”alpiininen” viittaa myös sellaisiin vuoristossa kasvaviin kukkiin, joita löytyy metsistä ja niityiltä vähän alempaa.
Alppikukat sietävät sellaisia äärimmäisiä ilmasto-olosuhteita, joita toiset kasvit eivät pysty kestämään. Sen vuoksi ne ovat ainutlaatuisia.
Elämä huipulla on vaikeaa
Äärimmäisiä lämpötiloja. Jotkin alppikasvit voivat kestää hyvin epätavallisia lämpötiloja. Korkealla vuoristossa ilman lämpötila voi pudota 15–20 celsiusastetta yön aikana. Kalliopinnoilla kasvavat kasvit saattavat joutua kestämään vuorokauden aikana 70 celsiusasteen lämpötilanvaihtelun. Talvilämpötilat voivat olla erityisen alhaisia.
Monet alppikasvit kasvavat rykelmänä lähellä maata, missä ei ole yhtä kylmää. Toisilla on omat pakkasnesteensä: niiden solunesteessä on korkeita pitoisuuksia tiettyjä suoloja, minkä ansiosta ne säilyvät elossa lämpötiloissa, joissa useimmat kasvit kuolisivat. Tällaisen sisäisen kemian vuoksi eräs alpiininen laji kasvaa yli 1900 kilometriä napapiirin pohjoispuolella.
Veden puute. Vaikka sademäärä vuorilla on yleensä melko korkea, huomattavan ajan vuodesta sade tulee lumena. Kasvit eivät saa vettä ennen kuin lumi sulaa. Joidenkin vuoristokasvien on siten ehkä kestettävä kuusi kuukautta tai enemmänkin ilman vettä. Siksi monet näistä kasveista pystyvät varastoimaan vettä samalla tavalla kuin aavikkokasvit.
Kun lumi sulaa keväällä, saattaa syntyä uusi ongelma: liian paljon vettä! Sen vuoksi monet alppikukat viihtyvät kaltevilla pinnoilla, joista vesi valuu nopeasti pois. Alppikasvien täytyy kukkia nopeasti sen lyhyen kauden aikana, jolloin vettä on saatavilla ja lämpötila nousee. Jotkin synnyttävät lämpöä itäessään, minkä ansiosta ne voivat työntyä lumen läpi ja kukkia jopa ennen kuin lumi on täysin sulanut.
Voimakkaat tuulet. Paitsi että voimakkaat tuulet voivat vahingoittaa kasvia, ne vähentävät myös suuresti ilmankosteutta ja edistävät osaltaan maaperän eroosiota. Suojautumiskeinona jotkin alppikasvit kasvavat tyynyn muotoisissa pensaissa, kun taas toiset pysyttelevät lähellä maata.
Vahingollinen ultraviolettivalo. Samalla tavalla kuin liika ultraviolettivalo voi polttaa ihon varomattomalta, niin se voi vahingoittaa alpiinista kasvillisuutta. Olennaisin vaikutus on kasvin kasvun hidastuminen, ja sen seurauksena on, että alppikukat ovat yleensä paljon pienempiä kuin sukulaislajit, jotka kasvavat alempana.
Näistä suunnattomista ongelmista huolimatta voivat alppikukat luottaa kahteen verrattomaan liittolaiseen.
Lumi. Lumi muodostaa lämpöä eristävän vaipan, joka suojelee kasveja jäätävältä kylmyydeltä talvikuukausina. Eräällä alueella havaittiin lämpötilan 50-senttimetrisen lumihangen alla olevan yli 15 celsiusastetta korkeampi kuin hangen yläpuolella. Lisäksi lumi muodostaa valtavan vesivaraston, joka on saatavissa täsmälleen silloin, kun kasvit sitä tarvitsevat: keväällä kun kasvu taas alkaa.
Sumu. Retkeilijöiden ja vuoristokiipeilijöiden yhtä lailla pelkäämä sumu auttaa alppikukkia pitämällä ilman kosteana. Toisaalta sumu pehmentää voimakasta auringonvaloa, joten varjossa olevat alueet saavat näin tasaisempaa hajavaloa.
Hidasta vauhtia, nauti niistä
Missä näitä kukkia voi nähdä? Melkein kaikkialla. Jotkin ovat pieniä ja jäävät satunnaiselta tarkkailijalta huomaamatta. Mutta kun ylemmillä rinteillä luo rauhassa silmäyksen maahan, voi usein nähdä pieniä ihastuttavan värisiä ja muotoisia kukkia. Toisinaan yksi laji saattaa peittää mattona koko kentän, kun taas toisilla niityillä on monia eri lajeja, joiden vaihtelevat värit muodostavat unohtumattoman mosaiikin. Koloista ja halkeamista tulee esiin toisenlaisia alppikukkia, jotka voivat teräksenlujien juuriensa avulla tarttua lujasti pikkuisiin kallionrakoihin.
Retkeilykasvion avulla ei ole vaikea tunnistaa kukkia, ja tämä lisää nautintoasi. Niiden tarkkailemiseen käyttämäsi aika antaa sinulle uutta näkemystä vuorten ainutlaatuisesta kauneudesta. Niiden kukkakoristukset muistuttavat meitä psalmistan sanoista: ”Ylistäkää Herraa [”Jehovaa”, UM] – – te vuoret ja kaikki kukkulat.” (Psalmi 148:7, 9) Suuri Luoja on viisaudessaan pukenut jopa alppiniityt, samoin kuin erämaat ja hedelmälliset tasangot, kauniilla kukilla.