Mitä hirmuliskoille tapahtui?
”PALEONTOLOGIA on fossiilien tutkimista, ja fossiilit ovat menneitten aikojen eliöitten jäännöksiä.” Toisaalta se on ”erittäin teoreettinen ja vahvojen ennakkokäsitysten sävyttämä tieteenala”, erästä paleontologia lainataksemme. Tämä käy selvästi ilmi esimerkiksi juuri hirmuliskotutkimusten yhteydessä. Princetonin yliopistossa työskentelevä tri G. L. Jepson luettelee joukon teorioita, joilla on haettu selitystä dinosaurusten häviämiselle:
”Vaihtelevantasoisen pätevyyden omaavat kirjoittajat ovat esittäneet, että dinosaurusten katoamisen aiheutti ilmaston huonontuminen – – tai ravinnon huonontuminen. – – Toiset kirjoittajat ovat olettaneet tuhon aiheuttajiksi tauteja, loisia, – – ilmakehän paineessa tai koostumuksessa tapahtuneita muutoksia, myrkyllisiä kaasuja, tuliperäistä tuhkaa, hapen ylituotantoa kasvikunnassa, meteoriitteja, pyrstötähtiä, pienten munia syövien nisäkkäitten aiheuttamaa perimän heikkenemistä, – – kosmista säteilyä, muutosta maapallon akselin kallistumassa, tulvia, mannerliikuntoja, – – suo- ja järviympäristöjen kuivumista, auringonpilkkujen vaikutusta.” – The Riddle of the Dinosaur.
Tällaisen teorioitten skaalan perusteella on ilmeistä, että tiedemiehet eivät kykene antamaan varmaa vastausta kysymykseen, mitä hirmuliskoille aikoinaan tapahtui.
Äkillisen häviämisen teoria
Uudempaa perua on kuitenkin teoria, jonka on esittänyt tutkijapari Luis ja Walter Alvarez – isä ja poika. Walter Alvarez teki Gubbion kaupungin ulkopuolelta keskisessä Italiassa merkillisen löydön. Hän nimittäin löysi kivilajikerrostumista kahden kalkkikivikerroksen välistä ohuen, punaisen savikerroksen. Sen alapuolella oleva kalkkikivikerros sisälsi runsaasti fossiileja, mutta yläpuolella oleva kerros oli melkein tyhjä fossiileista. Tämä sai nämä geologit päättelemään, että eliökunta oli äkisti kadonnut ja että ohut, punainen savikerros oli jonkinlaisessa yhteydessä sen täydelliseen häviämiseen.
Kemialliset analyysit osoittivat saven sisältävän runsaasti iridiumia (erästä metallia), 30 kertaa niin paljon kuin mitä sitä normaalisti esiintyy kivilajeissa. He tiesivät, että näin korkeat pitoisuudet tätä harvinaista alkuainetta voivat olla peräisin ainoastaan maapallon ytimestä tai jostakin maapallon ulkopuolelta. He tulivat siihen päätelmään, että iridium oli peräisin suurikokoisesta pikkuplaneetasta eli asteroidista, joka oli iskeytynyt maahan ja aiheuttanut dinosaurusten äkillisen sukupuuttoon häviämisen.
Sen jälkeen kun Gubbiosta oli löydetty runsaasti iridiumia sisältävää savea, löydettiin vastaavanlaisia esiintymiä muistakin osista maailmaa. Tukiko tämä asteroidi-teoriaa? Jotkut tiedemiehet ovat yhä epäilevällä kannalla. Kuten kirjassa The Riddle of the Dinosaur (Hirmuliskojen arvoitus) tunnustetaan, Alvarezin teoria lisäsi ”uutta hiivaa sukupuuttoon kuolemisia ja evoluutiota koskeviin tutkimuksiin”. Paleontologi Stephen Jay Gould myöntää sen voivan vähentää ”lajien välisen kilpailun merkitystä”.
Tarkastellessaan tätä uutta teoriaa ja dinosaurusten kaikesta päättäen äkillistä häviämistä eräs tiedetoimittaja myöntää: ”Ne saattavat horjuttaa evoluutiobiologian perustuksia ja asettaa kyseenalaiseksi nykyisen käsityksen luonnonvalinnasta.”
Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä tutkija David Jablonski on tullut siihen tulokseen, että ’monien kasvien ja eläinten tapauksessa sukupuuttoon kuoleminen tapahtui äkisti ja jotenkin omalaatuisesti. Joukkotuhoissa ei ole kyse vain vähitellen tapahtuneiden kuolemisien kasautuvista vaikutuksista. Tapahtui jotakin epätavallista.’ Näin on myös dinosaurusten laita. Niiden suhteellisen nopea ilmaantuminen ja häviäminen sotii sitä yleisesti hyväksyttyä käsitystä vastaan, että evoluution eteneminen olisi ollut hyvin hidasta.
Hirmuliskojen iänmääritykset
Koska dinosaurusten luita on löydetty säännönmukaisesti maakerrostumista, jotka ovat alempana kuin ne kerrostumat, joista on löydetty ihmisten luita, monet ovat tulleet siihen tulokseen, että niiden täytyy olla peräisin joltakin vanhemmalta aikakaudelta. Geologit kutsuvat tätä aikakautta mesotsooiseksi aikakaudeksi, ja he jakavat sen liitu-, jura- ja triaskausiin. Näiden kausien sanotaan kunkin kestäneen kymmeniä miljoonia vuosia. Onko tästä sitten olemassa varmoja todisteita?
Erästä fossiilien iänmääritykseen käytettyä menetelmää sanotaan radiohiilimenetelmäksi. Sillä mitataan radioaktiivisen hiilen hajoamisnopeutta siitä ajankohdasta eteenpäin, kun tutkittava eliö on kuollut. ”Kun eliö kuolee, se ei enää kerää itseensä uutta hiilidioksidia ympäristöstään, ja radioaktiivisen isotoopin osuus alkaa radioaktiivisen hajoamisen johdosta vähitellen vähetä”, selittää aikakauslehti Science and Technology Illustrated.
Tällä menetelmällä on kuitenkin vakavia heikkouksia. Ensinnäkin jos tutkittavaa fossiilia pidetään noin 50000 vuotta vanhana, sen radioaktiivisuus on käynyt niin pieneksi, että sen toteaminen on enää hyvin hankalaa. Toinen ongelma on se, että nuorempienkin näytteiden radioaktiivisuus on enää niin pieni, että senkin tarkka mittaaminen on erittäin vaikeaa. Kolmanneksi tutkijat pystyvät kyllä mittaamaan radioaktiivisen hiilen nykyisen kerääntymisnopeuden, mutta muinaisaikaisten hiilipitoisuuksien mittaaminen on heille mahdotonta.
Käyttivätpä tiedemiehet siis fossiilien iänmäärityksiin radiohiilimenetelmää tai kivilajien iänmäärityksiin sellaisia radioaktiivisia alkuaineita kuin kaliumia, uraania tai toriumia, he eivät kykene osoittamaan sitä, millaisia ovat olleet näiden alkuaineiden alkuperäiset pitoisuudet eri aikakausina. Metallurgian professori Melvin A. Cook onkin todennut: ”Näiden [radioaktiivisten aineitten] pitoisuuksia voidaan vain arvailla, eivätkä näin saadut iänmääritystulokset ole yhtään sen parempia kuin tämä arvaus.” Pitää varmasti paikkansa, kun ajatellaan sitä, miten valtavia mullistuksia Nooan ajan vedenpaisumus aiheutti yli 4300 vuotta sitten ilmakehässä ja maapallolla.
Dartmouthin yliopistossa työskentelevät geologit Charles Officer ja Charles Drake epäilevät hekin radiometristen ajoitusmenetelmien luotettavuutta. He sanovat: ”Päätelmämme on, että iridium ja muut sen yhteydessä tavattavat alkuaineet eivät ole ilmaantuneet kerrostumaksi silmänräpäyksessä – – vaan että näitä aineita on tullut voimakkaana ja vaihtelevan suuruisena virtauksena suhteellisen lyhyellä geologisella aikavälillä, joka on ollut 10000-100000 vuoden suuruusluokkaa.” Heidän mukaansa mantereiden hajoaminen ja liikkuminen mullisti olosuhteet kaikkialla maapallolla ja aiheutti vulkaanisia purkauksia, jotka estivät auringon säteilyn pääsyn ilmakehään ja saivat ilman saastumaan. Tällaiset mullistukset ovat varmasti voineet vaikuttaa radioaktiivisuuden määrään ja siten vääristää radiometrisillä ajoitusmenetelmillä nykyään saatuja mittaustuloksia.
Raamatun luomiskertomus ja hirmuliskot
Jos radiometriset ajoitusmenetelmät ovat vielä melkoisen uusia, ne perustuvat myös arvailuille ja olettamuksille. Toisaalta Raamatun luomiskertomus 1. Mooseksen kirjan 1. luvussa esittää luomisjärjestyksen vain pääpiirteissään. Se ei kiistä sitä, että maapallon muodostumiseen on voinut kulua vuosimiljardeja ja että ne kuusi luomiskautta eli ”päivää”, joiden kuluessa maapalloa valmistettiin ihmisten asuttavaksi, ovat olleet tuhansien vuosien pituisia.
Saattaa olla, että viidennen luomiskertomuksessa kerrotun ajanjakson kuluessa luotiin myös joitakin dinosauruksia eli hirmuliskoja (ja lentoliskoja), sillä Raamatussa sanotaan Jumalan tehneen tuolloin ”suuria merihirviöitä” ja ”siivekkäitä”. Muut hirmuliskolajit luotiin kenties kuudentena ajanjaksona. Se, että mahtavan ruokahalun omanneita hirmuliskoja oli aikanaan valtavasti, oli varmasti tarkoituksenmukaista, sillä olihan kasvillisuus niiden aikakaudella ilmeisesti erittäin runsasta. – 1. Mooseksen kirja 1:20–24; UM.
Kun dinosaurukset olivat täyttäneet tehtävänsä, Jumala hävitti ne. Raamattu ei kuitenkaan sano mitään siitä, miten tai milloin hän teki sen. Voimme olla varmat siitä, että Jehova oli luonut hirmuliskot jotakin tiettyä tarkoitusta varten, vaikka me emme tänä aikana voikaan täysin tietää tätä tarkoitusta. Ne eivät olleet erehdys, eivät evoluution aikaansaannoksia. Niiden äkillinen ilmestyminen fossiilistoon ilman, että niille olisi löytynyt fossiilistosta esi-isiä, ja samaten häviäminen ilman yhteyksiä nuorempien aikojen fossiileihin todistaa sitä näkemystä vastaan, että nämä eläimet olisivat vähitellen kehittyneet vuosimiljoonien kuluessa. Fossiilijäämistö ei siis tue kehitysteoriaa. Sen sijaan se on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Raamatussa sanotaan Jumalan luomisteoista.
[Huomioteksti s. 10]
Hirmuliskojen fossiilijäämistö tukee luomista, ei evoluutiota