Espanjan katolinen kirkko – valta ja etuoikeudet
”Herra uskoi Pietarille ei vain kirkon, vaan koko maailman hallinnon.” – Paavi Innocentius III.
KUN Innocentius III kirjoitti nämä sanat 1200-luvun alkupuolella, keskiajan katolinen kirkko oli noussut valtansa korkeimmille kukkuloille. Tien maalliseen valtaan olivat kuitenkin taanneet lähinnä poliittiset liitot, eivät niinkään hengelliset liitot. Missään muualla ei tämä ollut niin silmiinpistävää kuin Espanjassa.
Espanjassa kirkko sai valtaa ja etuoikeuksia siten, että se yhdisti voimansa valtion kanssa.
Uskonnollinen yhtenäisyys – politiikan työkalu
Kun hajanaiset ja eripuraiset valtiot olivat vuosisatoja hallinneet Espanjaa, yhdistyi lähes koko Espanja vuonna 1479 Ferdinandin ja Isabellan hallinnan alaisuudessa yhdeksi valtioksi. Miten vasta muodostettu kansakunta saataisiin ajatuksiltaan ja päämääriltään yhtenäiseksi? Ferdinand otti tässä avukseen kirkon. Vuonna 1478 oli pystytetty inkvisitio paavin tuella. Kuninkaan valvonnan alaisena ja kirkon hoitamana se osoittautui yhdeksi tehokkaimmista aseista, mitä siihen mennessä oli keksitty eriävien uskonnollisten ja poliittisten mielipiteitten tukahduttamiseksi. Kun se oli nopeasti saattanut kaikki kastetut Espanjan katoliset ikeensä alle, ainoita yhtenäisyyden tiellä olevia esteitä olivat enää useat miljoonat kastamattomat: juutalaiset ja maurit.
Vuonna 1492 määräsivät Ferdinand ja Isabella suurinkvisiittori Torquemadan painostuksesta kaikki kastamattomat juutalaiset karkotettavaksi Espanjasta. Kymmenen vuoden kuluttua karkotettiin myös kaikki maurit, jotka olivat kieltäytyneet kääntymästä katolisuuteen. Bleda-niminen munkki sanoi muslimien karkotusta ”suurenmoisimmaksi tapahtumaksi Espanjassa apostoleitten ajan jälkeen”. Hän jatkoi: ”Uskonnollinen yhtenäisyys on nyt turvattu, ja hyvinvoinnin aika on aivan varmasti jo hyvin lähellä.” Katolisesta Espanjasta (La España Católica) oli tullut todellisuutta, ja tunnustukseksi tästä paavi Aleksanteri VI antoi Isabellalle ja Ferdinandille arvonimen ”katoliset monarkit”.
Kun uskonnollinen yhtenäisyys oli saatu syntymään kotona, Espanjan kirkko alkoi katsella kauemmaksi. Kolumbus oli Espanjan hallitsijaparin taloudellisen tuen turvin juuri löytänyt uusia maita ja kansoja Amerikoista. Konkistadorien mukana Uuteen maailmaan purjehti dominikaani- ja fransiskaanimunkkeja, ja he olivat päättäneet saattaa pakanat kirkon helmaan.
Cortésille, Meksikon valloittajalle, oli kerrottu, että hänen retkikuntansa päätavoitteena oli Jumalan palveleminen ja kristinuskon levittäminen. Siitä huolimatta hän tunnusti avoimesti: ”Tulin etsimään kultaa.” Kenties useimmilla konkistadoreilla oli sekalaiset syyt, samanlaiset kuin eräällä heistä, joka sanoi: ”Tulimme tänne palvellaksemme Jumalaa ja myös tullaksemme rikkaiksi.”
Ennen kuin konkistadorit ryhtyivät valloittamaan jotakin aluetta, he lukivat ääneen – alkuasukkaitten kuullen tai kuulumattomissa – asiakirjan nimeltä ”Vaatimukset” (Los requisitos), jossa alkuasukkaita vaadittiin tunnustamaan, että kirkko hallitsi maailmaa ja että Espanjan kuningas toimi sen edustajana. Tämän tunnustamatta jättäminen katsottiin riittäväksi siihen, että uusien siirtokuntien perustamista asevoimin voitiin pitää ”oikeutettuna sotimisena”.
Miljoonia alkuasukkaita kastettiin, monet heistä heti sen jälkeen kun heidät oli saatu alistetuksi. Sen jälkeen papit ja munkit hallitsivat siirtokuntia yhteistyössä Espanjan hallitsijoitten kanssa. Näin toteaa kirkkohistorioitsija Paul Johnson: ”Katolinen kirkko oli yksi osasto Espanjan hallintokoneistossa, ja parhaiten tämä ilmeni Amerikoissa. – – Kirkko vuorostaan vaati suojelusta, etuoikeuksia ja valtiolta horjumatonta kuuliaisuutta puhtaalle opille.”
1500-luvun loppuun mennessä Espanjan kirkosta oli näin ollen tullut voimakkain valtionkirkko koko kristikunnassa. Sillä oli uskonnollisissa asioissa ehdoton valta kaikkialla Espanjassa ja laajoissa osissa Uutta maailmaa. Sen yksinvalta ja etuoikeudet johtivat kuitenkin väistämättä väärinkäytöksiin, jotka olivat räikeämpiä kuin muissa maissa.
[Huomioteksti s. 5]
”Tulimme tänne palvellaksemme Jumalaa ja myös tullaksemme rikkaiksi”