Maya-kulttuurin rauniot – menneen aikakauden yksinäiset vartiomiehet

Herätkää!-lehden Guatemalan-kirjeenvaihtajalta

MEKSIKOON kuuluvan Jukatanin niemimaan lämpimiltä, puolikuivilta tasangoilta etelään aina Guatemalan ja Belizen reheviin, ainavihantiin sademetsiin ja El Salvadorin ja Hondurasin kuiviin laaksoihin asti ulottuu se alue, jolle maya-kulttuurin osaksi entisöidyt rauniot levittäytyvät säännöttömänä mosaiikkina. Yksinäisten vartiomiesten tavoin ne todistavat menneestä aikakaudesta, jolle olivat tunnusomaisia jättimäiset temppelit ja vaikuttavat palatsit – kaikki taidokkaasti suunniteltuja ja koristeltuja. Vaikka nämä oman aikansa ihmeet ovat nykyään enää vain arkeologeja kiehtova arvoitus, ne ovat yhä muistuttamassa siitä loistosta, joka on kadonnut ainiaaksi.

Mikä teki maya-kulttuurista, jonka historia ulottuu yli 2000 vuoden päähän, niin merkittävän? Mayat eivät tunteneet kärryjä, metallisia työkaluja, vetojuhtia eivätkä holvia, ja lisäksi heillä oli ongelmana jatkuvasti päälle tunkeva viidakko, mutta silti he onnistuivat kehittämään mahtavimman esikolumbiaanisena ajan intiaanikulttuurin, mitä Pohjois-Amerikan mantereelta milloinkaan on löydetty. ”Tuona aikana syntyi täydellinen kirjoitusjärjestelmä – ainut todellinen kirjoitusjärjestelmä, joka Amerikoissa on koskaan kehitetty – ja otettiin eräitä huomattavia edistysaskelia matematiikassa ja tähtitieteessä”, toteaa aikakauslehti Smithsonian. ”Nämä ihmiset olivat oivaltaneet nollan käsitteen, ja heillä oli kalenteri, jonka avulla he pystyivät laskemaan planeettojen ja muiden taivaankappaleitten kierroksia melko tarkasti.”

Klassinen kausi

Mayat pyrkivät alati mittaamaan aikamääriä ja tekemään ajanlaskuun liittyviä muistiinmerkintöjä, ja heidän suurimmat saavutuksensa löytyvätkin tältä alalta. Heidän niin sanotun klassisen kautensa aikana, joka ajoittuu vuosiin 250–900, heidän onnistui mitata aurinkovuoden pituus ja ennustaa tarkasti auringon- ja kuunpimennykset ja Venuksen kierrokset auringon ympäri.

Maya-oppineet ja -kirjurit tekivät muistiinmerkintöjä paperille, joka oli valmistettu villin viikunapuun sisäkuoren kuiduista. Ne oli nuijittu levyksi ja sivelty kalkilla. Heidän kirjoituksensa, jossa on sekaisin äänteitä kuvaavia foneettisia merkkejä ja sanoja vastaavia käsitemerkkejä, on yksi niistä viidestä tärkeimmästä kirjoitusjärjestelmästä, jotka ihminen on kehittänyt. Tietosanakirja The New Encyclopædia Britannican mukaan mayojen keksimää paikka-arvoon perustuvaa lukujärjestelmää ja nollaa voidaan pitää ”yhtenä ihmisälyn nerokkaimmista tuotteista”. Heidän lisäkseen on tiettävästi vain kaksi kulttuuria – hindulainen ja arabialainen kulttuuri – kehittänyt matematiikkaansa käsitteen nolla.

Vaikka nämä olivat ihmeteltäviä saavutuksia, niin arkeologi Michael D. Coe auttaa näkemään asian oikeassa perspektiivissä, kun hän kirjoittaa kirjassaan The Maya: ”Ei pidä kuitenkaan liioitella. Tiedettä ei ollut olemassa sen nykyaikaisessa merkityksessä. Sen tilalla oli, kuten oli asianlaita myös Mesopotamian kulttuureissa, melko tarkkaa tähtitieteellistä aineistoa yhdistyneenä johonkin sellaiseen, jota voidaan nimittää ainoastaan lukumystiikaksi, jonka papit olivat kehitelleet uskonnollisia toimituksia varten.”

Mayojen määrän on arvioitu olleen enimmillään 3 miljoonaa, ja heillä oli noin 40 yli 20000 asukkaan kaupunkia, joihin oli rakennettu vaikuttavia pyramideja ja temppeleitä. Vaikka heillä ei ollut kärryjä, he kuljettivat suunnattomat määrät kiveä näitä rakennuksia varten ja muotoilivat lohkareet kovemmalla kivellä, hiomanarulla, laavalasilla ja muilla luonnosta saatavilla aineilla. He eivät käyttäneet rakennuksissaan roomalaisen arkkitehtuurin tuntemaa pyöristettyä holvia, vaan sen sijaan valeholvia. Valeholvia rakentaessaan he saivat muurit yhtymään ylhäältä toisiinsa siten, että niitä kasvatettiin kivikerros kivikerrokselta sisäänpäin, kunnes ne olivat niin lähellä toisiaan, että niiden välinen aukko voitiin kattaa kivilevyin. Rakennusten seinät oli koristeltu taidokkailla veistoksilla ja hieroglyfeillä. Lisäksi klassiselle kaudelle oli tunnusomaista moniväristen saviastioitten tekeminen ja aikapylväitten pystyttäminen. Jälkimmäiset ovat kivipylväitä, joihin oli merkitty muistiin huomattavia tapahtumia.

Mayojen aikapylväät

Ikimuistoisista ajoista saakka ihminen on pyrkinyt ikuistamaan nimensä ja urotyönsä tuhoutumattomiin materiaaleihin, kuten saveen tai kiveen, mistä ovat osoituksena esimerkiksi historian hämäriin kadonneesta Babyloniasta kertova Nabunaidin aikakirja ja muinaisesta Egyptistä peräisin oleva Rosetten kivi. Mayat eivät olleet tässä suhteessa poikkeus. On löydetty ainakin 1000 erimuotoista ja -kokoista aikapylvästä, jotka ovat keskimäärin 2,5–3 metrin korkuisia. Aikapylväitten ymmärretään nykyään olevan maya-hallitsijoitten kunniaksi pystytettyjä muistomerkkejä, jotka kertovat heidän hallituskaudestaan ja historiastaan. Tikalista Guatemalasta löydetystä 86 aikapylväästä saa sen vaikutelman, että ne ovat valtavia hautakiviä. Niistä on ainoastaan 21:ssä veistokuvia, ja näissä useimmiten esiintyy koristeellisesti puettu hahmo matalana korkokuvana, kasvot vasempaan käännettynä, pitäen kädessään valtikkaa ja talloen vankeja jalkoihinsa.

Yhtenä maya-tutkijoita askarruttaneena arvoituksena on ollut maya-kansan kirjoitusmerkkien eli glyyfien tulkinta. Miten monien glyyfien merkitys on kyetty selvittämään? ”Luulen, että pystymme nyt lukemaan monumenttien glyyfeistä noin 75 prosenttia”, sanoo maya-tutkija David Stuart. ”Tämän perusteella näyttää siltä, että eniten mayoja kiinnosti hallitsijoittensa sukuperän, valtaannousuajankohtien, sodissa ottamien vankien lukumäärän samoin kuin sen muistiin merkitseminen, milloin he suorittivat suoneniskuseremonioitaan ja uhritoimituksiaan.”

Kirjoitus alkoi avautua tutkijoille kolmen läpimurron jälkeen, jotka nopeasti seurasivat toisiaan. Ensin tunnisti piirtokirjoitusten tutkija Heinrich Berlin vuonna 1958 monumenttien kaiverruksista ”tunnusglyyfejä”, jotka joko kertoivat maya-kulttuurin kaupungeista, joista monumentit olivat löytyneet, tai niitä hallinneista maya-hallitsijasuvuista.

Toinen läpimurto tapahtui vuonna 1959, maya-asiantuntija Tatiana Proskouriakoffin tutkiessa Piedras Negrasissa 35:tä päivättyä monoliittia, jotka tarkoituksella oli pystytetty seitsemään ryhmään. Hän keksi, että ne olivat jollain tavalla yhteydessä toisiinsa ja että yksikään näistä seitsemästä ryhmästä ei kattanut yhtä keskimääräistä ihmisikää pitempää ajanjaksoa. Kunkin ryhmän havaittiin kertovan yhden ihmisen koko hallitusajan todellisista tapahtumista. Lopulta kävi ilmi, että hieroglyfit olivat kirjoitusjärjestelmä, johon kuului äännemerkkejä ja jolla oli oma kieliopillinen rakenteensa.

Aikapylväät ovat tuskin missään muualla maya-alueella yhtä taiteellisia kuin ne ovat kauniin Copánin raunioissa läntisessä Hondurasissa. Aivan tämän tyylikkään maya-keskuksen ympärillä on paljon taidokkaita monoliitteja, jotka on veistetty trakyytista, vihertävästä vulkaanisesta kivilajista. Se on louhittaessa pehmeää, mutta luonnonvoimien vaikutuksen alaisena se vähitellen kovettuu. Se on parempaa kuin Tikalin kalkkikivi, sillä se antaa veistäjälle enemmän taiteellista ilmaisuvapautta, mistä todisteena on kuviin esiin saatu kolmiulotteisuuden vaikutelma.

Jotkut pitävät kauneimpina niitä glyyfejä, joita on omalaatuisessa Quiriguássa. Tämä pieni, rauhallinen maya-keskus sijaitsee noin 50 kilometriä Copánista pohjoiseen Guatemalassa banaaninviljelyalueella, joka aiemmin oli sademetsää. Jos temppelialueen rakennukset näyttävätkin mitäänsanomattomilta, niin samaa ei voida sanoa sen kahdestatoista hiekkakivestä veistetystä aikapylväästä. 65 tonnin painoinen aikapylväs ”E” on kookkain maya-kansan muistomerkki. Korkeutta sillä on 11, leveyttä 1,5 ja paksuutta 1,3 metriä.

Klassisen kauden Tikal

Pohjoisessa Guatemalassa, syvällä Peténin viidakon vaikeapääsyisimmissä sopukoissa sijaitsee Tikal, suurin klassisen kauden maya-keskus, mitä tähän mennessä on löydetty. Kaupungin pinta-ala on 130 neliökilometriä, ja sen noin 16 neliökilometrin laajuisella sydänalueella on yli 3000 erilaista rakennusta, jotka vaihtelevat vaatimattomista asumuksista korkeisiin, leikatuilla pyramideilla sijaitseviin temppeleihin. Rakennuksista suurin on temppeli numero 4, jättimäinen ”Kaksipäisen käärmeen temppeli”, jolla on korkeutta 65 metriä. Tikalin ytimenä on hehtaarin laajuinen suuri aukio, jonka itäpuolella on temppeli numero 1, ”Jättiläisjaguaarin temppeli”, ja länsipuolella temppeli numero 2, ”Naamioitten temppeli”.

Mitä tarkoitusta varten nämä temppelit oli rakennettu? Siitä ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta maya-arkeologi Edwin M. Shookb kertoi kuitenkin Herätkää!-lehdelle näin: ”Ne olivat temppeleitä uskonnollisessa mielessä, ja ne oli rakennettu juuri sitä varten. Toisaalta niillä haluttiin myös osoittaa kunnioitusta yksityisille ihmisille siten, että heidän jäännöksensä sijoitettiin tällaiseen kunnioitettuun paikkaan. Esimerkiksi Westminster Abbey -kirkkoa ei rakennettu hautojen sijoituspaikaksi. Silti englantilaiset kunnioittavat suurmiehiään panemalla heidät Westminster Abbeyhin. Tällainen on kuitenkin tyypillistä koko maya-järjestelmälle. Siitä on vain muutamia poikkeuksia.” Shook aikoinaan löysi Tikalin tärkeimmät pengertiet, ja hän nimesi ne ennen häntä täällä työskennelleitten tutkijoitten mukaan, joita olivat Mendez, Maudslay, Maler ja Tozzer.

Kahdella muulla suuren aukion sivulla sijaitsevat pohjoinen ja keskinen linnavuori, joiden päällä uskotaan olleen palatseja ja hallintorakennuksia. Lähellä eteläistä linnavuorta sijaitsee kolmiosainen pelikenttä, jolla raskaitten kumipallojen tömähdykset aikoinaan kajahtelivat pelaajien pompautellessa niitä suojatamineissa. Koska maaperä Tikalin alla on huokoista kalkkikiveä, jonka läpi arvokas sadevesi helposti suodattuu, mayat pitivät välttämättömänä rakentaa useita vesisäiliöitä, joista muutamat olivat alun perin olleet kalkkikivilouhimoita. Nämä säiliöt oli tihkumisen estämiseksi sivelty erikoissavella. Eteläinen linnavuori, itäinen ja läntinen aukio, ”Seitsemän temppelin aukio”, keskustori, neljä tärkeintä pengertietä, joita uskonnolliset kulkueet käyttivät, ja ”Kadotetun maailman rakennusryhmä” – jonka guatemalalaiset arkeologit ovat hiljan kunnostaneet – ovat niitä maamerkkejä, jotka nykyään erottuvat Tikalin jäännöksistä.

Klassisen kauden loppu

Mikä teki lopun klassisesta kaudesta? Selityksiä on monenlaisia, mutta kellään ei ole varmaa vastausta. Se kuitenkin tiedetään, että aikapylväitten pystyttäminen ja palatsien ja julkisten rakennusten rakentaminen lakkasi yhtäkkiä. Viimeisen Tikalista löytyneen aikapylvään päiväys on vuodelta 869. Väestö hajaantui mayojen suurista kaupunkikeskuksista ja ryhtyi elämään maanviljelijöinä pienissä, hajallaan sijainneissa kylissä. Siihen asti loitolla pidetty viidakko valtasi nyt nopeasti alaa. Puitten taimet juurtuivat rakennusten nurkkauksiin ja koloihin, ja niistä tuli suuria puita, joiden kymmenien senttien paksuiset juuret mursivat nurkkia, rikkoivat kalkkikivilohkareita, heikensivät seiniä ja murensivat valeholveja. Autioina ja unohdettuina Tikal ja muut samankaltaiset paikat saivat uinua piilossa muulta maailmalta viidakon tukahduttavassa syleilyssä.

Olisivatko mayojen historiankirjat voineet luoda jonkinlaista valoa? Varmasti olisivat, jollei Espanjasta olisi 1500-luvulla tullut valloittajia. ”Diego de Landa, Jukatanin ensimmäinen piispa, voimisti tätä arvoitusta katolisen uskonkiihkon ensimmäisessä puuskassa, kun hän koetti hävittää kaikki maya-kulttuurin jäljet”, toteaa Smithsonian-lehti. ”Hän poltatti valtavat määrät alkuasukkaitten puunkuoripaperille tekemiä kirjoja (tiettävästi vain neljä mayojen kirjaa on säilynyt), jotka olisivat voineet selvittää asioita ja säästää myöhemmin monilta sekaannuksilta.”

Osittain kunnostetuista raunioista koostuva Keski-Amerikan maya-maailman mosaiikki on siis yhä tälle nykyiselle maailmalle arkeologinen arvoitus. Ne seisovat edelleen äänettöminä, yksinäisinä menneen aikakauden vartiomiehinä.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 15]

El Castillo, suurin seitsemästä maya-rakennuksesta, jotka sijaitsevat Chichén Itzássa Jukatanin niemimaalla Meksikossa

[Kuva s. 16]

Temppelipyramidi (600-luvulta) ja suuri aukio Tikalissa Guatemalassa

[Kuvat s. 17]

Copánissa Hondurasissa sijaitseva piha, jolla kauan sitten pelattiin erästä muinaista pallopeliä

[Lähdemerkintä]

Hondurasin antropologian ja historian instituutti

Etualalla Chac Mool -jumala, jonka syliin ihmissydämet mahdollisesti asetettiin. Taustalla Chichén Itzán ”Soturien temppeli”