Uskontojen elpyminen Itä-Euroopassa – millaista se on?

VIIME vuosikymmeninä harjoitettu uskonnon-, paino- ja sananvapauden tukahduttaminen on pitänyt uskonnon Itä-Euroopan maissa tiukoissa kahleissa. Ateismia julistettiin ahkerasti, ja jotkut katedraalit ja kirkot muutettiin ateismin museoiksi, jollaiseen monet matkailijat ovat voineet tutustua esimerkiksi Leningradissa. Kaikista virkaansa hoitaneista papeista tuli kulloisenkin hallituksen palvelijoita. Sen jälkeen kun kaikki palvontapaikat – luostarit, kirkot, moskeijat ja niin edelleen – oli virallisesti suljettu Albaniassa vuonna 1967, maa julistautui Tiranan radiossa ”maailman ensimmäiseksi ateistiseksi valtioksi”.

Mitä on tapahtumassa uskonnolle nyt, kun vapauden kukat ovat puhjenneet kukkaan kaikkialla Itä-Euroopassa? Ranskalainen Jean-Franc̗ois Kahn kirjoittaa: ”Tukahduttamistoimien ahdistama uskonto voi lyöttäytyä yhteen sorron ahdistaman kansan kanssa. Niin kävi eilen Iranissa. Niin on käynyt tänään Neuvostoliiton Azerbaidžanissa. Huomenna sama voi levitä kulovalkeana yli Neuvostoliiton.” Jo nyt ovat eräät uskonnot liittoutumassa kansallishenkisten aatteitten ja pyrkimysten kanssa, ja niistä on tulossa poliittisen protestoinnin tärkeimpiä äänitorvia, jotka antavat tälle protestoinnille siunauksensa roomalaiskatolisten, ortodoksisten ja luterilaisten pappien läsnäololla.

Millaista uskonnonvapaus siis on uudessa demokraattisessa ilmapiirissä?

Valtava muutos

Itä-Euroopan pääuskonnot ovat katolinen kirkko etunenässä ryhtyneet heti toimiin saadakseen asemalleen juridisen tunnustuksen uusilta vallanpitäjiltä. Esimerkiksi sanomalehti L’Osservatore Romano kertoo, että ”9. helmikuuta [1990] paavinistuin ja Unkarin tasavalta allekirjoittivat tekemänsä keskinäisen sopimuksen”. Tällä sopimuksella nuo kaksi osapuolta suostuivat palauttamaan diplomaattiset suhteet. (Vatikaania pidetään omana suvereenina valtionaan.)

Toinen Vatikaanista tullut uutinen kertoo, että paavin johtoaseman tunnustava Ukrainan uniaattikirkko, joka kiellettiin vuonna 1946, on pyytänyt asemansa laillistamista ja ryhtynyt käymään keskusteluja ”valtion ja Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa Ukrainan kirkolliseen elämään liittyvistä käytännön kysymyksistä”.

Huhtikuussa 1990 paavi vieraili Tšekkoslovakiassa ja häntä olivat Prahan lentokentällä vastassa ”korkea-arvoiset kirkon ja valtion edustajat, muiden muassa – – tasavallan presidentti Václav Havel”. (L’Osservatore Romano) Uskonnollinen ilmapiiri on sielläkin vähitellen muuttumassa.

Katolinen kirkko on aina ollut Puolassa varteen otettava voimatekijä. Saatuaan nyt takaisin vapautensa se pullistelee lihaksiaan ja käy kampanjaa uskonnonopetuksen saamiseksi kouluihin. Eräs pappi on sanonut: ”Koulut ovat kansakunnan omaisuutta. Puolan kansasta on yli 90 prosenttia katolilaisia. – – Tuntien kunnioitusta muitakin uskontoja kohtaan toteamme, että kouluissa annettava uskonnonopetus tulee palauttamaan auktoriteetin opettajille ja – – viranomaisille sen takia, että siinä kiinnitetään huomiota ihmisen moraaliseen selkärankaan.”

Romanian ortodoksisesta kirkosta kerrotaan: ”Patriarkka ja joukko piispoja, jotka olivat yhteistyössä [Ceauşescun] hallituksen kanssa, on pakotettu luopumaan viroistaan. Kirkkoa elvyttämään on perustettu komitea. Monet aiemmin uskontoa vieroneet ihmiset kääntyvät uskonnon puoleen ja täyttävät paikalliset kirkot – –. 40 vuotta sitten hajaantumaan pakotetun Romanian kreikkalaiskatolisen kirkon on sallittu järjestäytyä uudelleen.” – Orthodox Unity, heinäkuu 1990.

Muutoksia Albaniassa

Pienessä, vuoristoisessa 3,25 miljoonan asukkaan Albaniassa, joka sijaitsee Jugoslavian ja Kreikan välissä Adrianmeren rannikolla, on lehtitietojen mukaan hitaasti tapahtumassa hätkähdyttäviä muutoksia. Saksalainen sanomalehti Die Welt raportoi: ”Albaniassa, vanhakantaisen kommunismin viimeisessä eurooppalaisessa linnakkeessa, ovat ihmiset alkaneet äänestää jaloillaan” siten, että he etsivät turvapaikkaa länsimaiden suurlähetystöistä. Myöhemmin heidän sallittiin lähteä niistä Italiaan, Saksaan ja muihin maihin.

Samaisessa raportissa todettiin vielä: ”Toukokuussa 1990 albanialaisille luvattiin passeja ja se, että uskonnollisen toiminnan kieltävät lait kumotaan.” (Lainaus sanomalehdestä The German Tribune, 15.7.1990) Historian professori Denis R. Janz kirjoittaa: ”Näyttää siltä kuin pitkällinen tarmokas kamppailu täydellisen maallistamisen puolesta olisi saanut väistyä taka-alalle.” Hän kuitenkin lisää: ”On todisteita siitä – –, että uskonnolle on itse asiassa annettu tässä maassa musertava isku.”

Tällaisessa tilanteessa Jehovan todistajat pitävät totuttuun tapaansa kiinni ehdottomasta puolueettomuudestaan. He ovat Raamatun periaatteitten perusteella nähneet, että heidän ei tule sekaantua poliittisiin ja kansallisuusriitoihin. He luottavat siihen, että Jumala suo heille rauhaisat puitteet, joissa he voivat toteuttaa maailmanlaajuista tehtäväänsä julistaa Jumalan valtakuntaa. – Matteus 22:21; 1. Timoteukselle 2:1, 2; 1. Pietari 2:13–15.

Miten on Itä-Euroopan Jehovan todistajien laita? Ovatko he menestyneet kiellon alaisuudessa? Koskeeko uskonnonvapaus myös heitä?

[Kuva s. 7]

Tulevatko Itä-Euroopan kirkot jälleen täyttymään ihmisistä?